Olen koko kevään kuvaillut kavereita eritilanteissa ja paikoissa. Pyrkinyt rentoihin tilannekuviin, joissa henkilö näyttäisi eniten itseltään. Kaikki vain tahtovat jännittää niin pirusti aina kameran edessä! Onko jotain hyviä kikkoja/jippoja, joita voipi käyttää. Itse olen joko heittänyt jotain typerää ja pienemmät ihmiset nauraa väkisin, tai kavereitten kanssa pyrkinyt yllättämään jolloin kuvausilannetta ei ehdi miettiä. Nyt ei ole kyseessä siis mikään studiokuvaus, missä ajan kanssa ehditään juttelemaan.. vaan ihan vain henkailua ja räps-. Kyllä tämä jo pikkuhiljaa toimii väsytystaktiikallakin.. kaverit tuumasi koulunvuoden loppupuolella, että tuohon sun kameralla soomailuun alkaa jo tottua..
Vasta kouluvuoden lopulla? Mä totutin meidän väen heti alussa, sanoivat keväällä ettei sitä enää edes huomaa
sama homma. Tosin minun tapauksessa minuakaan ei enää huomattu lopulta Paljon kuvia - tyypit tottuu. Jos ottaa kuvaa jostain, niin puhuminen auttaa.
Vahingonilo on se paras ilo. Ite vähän kompastuu tai muuten sählää - kamera kuvausvalmiina - niin saa luonnollisimmat ja makeimmat naurut.
Ilveksen juniorijääkiekkojoukkueita kuvasi aikoinaan aina sama tyyppi, joka aina ennen otosta päästi sellaisen "humoristisen" röhönaurun, joka nuorempia naurattikin. Peruskoulun viimeisellä ollessa (eli teiniangstien puskiessa päälle), eräs joukkuekavereista tokaisi tuohon nauratusyritykseen, ennen sulkimen räpsähdystä, että "ihan paska vitsi jo", ja sitten saatiin kuin saatiinkin kuva jossa porukka nauraa. Rentoja kuvia saa, kun kohde ei huomaa kuvaamista, mutta sitten taas ei ole katsekontaktiakaan. Itse olen huomannut että jotakin hauskaa, kuten "sanokaa: juusto", "sanokaa: perse!" kohde tai porukka monesti rentoutuu ainakin vähän, mutta sitten taas, tuollainen ei toimi kuin kerran.
Kuningas alkoholi tuntuu monesti saavan ihmiset kameran eteen. Tämä ei tietenkään ole ratkaisu enkä virallisesti suosittele, mutta tällaisen havainnon olen tehnyt. On se kummaa ainetta.
Jep! Viina vois toimia hyvin noissa ala-asteen ryhmäkuvissa Mutta joo - ryhmänohjaus onkin sitten jo ihan eri juttu. Vitseille ihmiset nauraa, mutta pitääkö kuvassa nauraa? Usein se näyttää hyvältä ja varsinkin, jos vitsi on oikeasti hyvä, niin hymytkin ovat luonnollisia. Yksi hyvä keino vapauttaa tunnelmaa on esimerkiksi pyytää mallia sulkemaan silmänsä ja mennä äkkiä piiloon Ja yleensäkin samanlainen asenne kuin esimerkiksi stand up koomikoilla on, auttaa. Eli - itsensä nolaaminen. On etua, jos sekin tulee luonnostaan
Erään satakuntalaisen ammattikorkeakoulun eräs opettaja neuvoi käyttämään aina toimivaa lausetta 'Kun otetaan kuvia, ei raavita munia!' Miten olis tyrmäystipat? =)
Kohde jännittää: Minulla on tapana ottaa kamera huomattavan aikaisin esiin, pitää sitä niin että se on minun ja kuvattavan välissä mutta ei kuvausvalmiina, siis vaikka pöydälle laitettuna tai sylissä mutta objektiivi kuvattavaan päin. Juttelen siinä sitten niitänäitä, mahdollisesti siihen kuvaamiseen liittyen kunnes tulevan kohteen jännittäminen alkaa vähenemään. Joskus keksin vielä jonkin hyvän tekosyyn jolla saan lykättyä kameran kuvattavalle vähäksi aikaa. Silloin jännitys nousee hetkeksi huippuunsa ja vähenee sitten nopeasti laueten varsin isolta osin pois siinä vaiheessa kun otan kameran takaisin itselleni. Silloin on hyvä kuvata. Kohde jännittää patologisesti: Mikäli kohteen jännittäminen on vähän sellaista fobia-tyyppistä, niin sitten ei auta kuin ottaa selvää mistä on kyse ja hoitaa ongelma kyökkipsykologialla pois tai luopua toivosta saada aikaan hyviä kuvia. Vähän aikaa sitten tein niin, että kun eräs ihminen, joka on elänyt koko ikänsä sellaisella seudulla jossa ylläpidetään ja rakennetaan eräänlaista häpeän kulttuuria (vaatimattomuuden hyvettä tekosyynä käyttäen), käänsi aina päänsä alas ja pois kameran kohdistuessa häneen hetkeksikään, pyysin häneltä luvan siihen, että kertoisin hänelle miksi hän ei näytä hyvältä kuvissa ja näyttäisin kuinka hyvältä hän voisi näyttää. Kuvasin hänet ensin normaalisti. Hän käänsi päänsä alas ja sivulle, katsoi alas ja veti ahdistuneen ilmeen naamalle. Sitten pyysin häntä nostamaan leuan ylös, katsomaan kameran yli hiuksiini, hymyilemään ja ottamaan muutenkin rennosti. Näytin nuo molemmat kuvat hänelle läppärillä. Hän yllättyi huomatessaan kuinka järkyttävän iso ero niiden välillä oli. Kerroin, että jos hän on koko ikänsä väistellyt kameraa, ei hänestä välttämättä ole koskaan saatu hyvää tai edes kelvollista kuvaa aikasiksi, joten hän on ihan perustellusti luullut että hän näyttää aina kuvissa huonolta. Se taas on lisännyt kamera-angstia. Se taas on lisännyt häpeää ja väistelyä. Se taas on... Kerroin hänelle, että hän on ihan hyvän näköinen nainen ja hänestä saadaan hyviä kuvia ellei hän itse tee niistä väistelemisellä huonoja. Pelkästään kerrottuna asia ei olisi mennyt perille, mutta kun oli kuvat joista hän sai itse vertailla niin asia valkeni. Tämän jälkeen tilanne helpottui kohtalaisen paljon. Tärkeilijät: Joillekin oma korkea tai tärkeä tai pöyhkeä asema on niin iso juttu, että jonkun mitättömän valokuvaajan on ihan turha tulla esittämään toiveita, käskyjä, neuvoja, pyyntöjä... He haluavat näyttää tärkeiltä ja pöyhkeiltä ja sillä selvä. Se kuvastaa heidän arvokkuuttaan ja vakavastiotettavuuttaan. Näiden kanssa voi saada jonkinlaista kehitystä aikaan jos saa heidät vakuuttumaan siitä että kuva on tärkeämpi kuin heidän senhetkinen itsetärkeilynsä ("Jos sä nyt kerran haluat kansanedustajaksi niin parempi ettet yritä näyttää kuvissa pöyhkeältä kokovartalokyrvältä koska ei sellaista kukaan kuitenkaan äänestäisi.") tai että heidän panoksensa kuvaamiseen on jotenkin korvaamattoman tärkeä ("Voisitko sinä herra isoviisas kertoa minulle mitättömälle amatöörikuvaajalle kuinka ihmeessä oikein voisin saada sinusta hyvän kuvan aikaan. Jos vaikka ideoisit kaiken ja sitten minä nuolisin varpaasi ja tekisin juuri niin kuin sinä sanoit.") tai sitten on tämä kolmas vaihtoehto: kuvata, luovuttaa ylimitoitettua korvausta vastaan se kuva jossa pöyhkeys tulee parhaiten esiin ja jos samasta ihmisestä pitäisi joskus ottaa lisää kuvia niin nakittaa keikkoja haukan lailla kärkkyvän aloittelevan kuvaajan kyseistä mulk... anteeksi asiakasta kuvaamaan.
Kun pysyy vaan sen kameransa takana ihmisten puuhaillessa jotain sen edessä, he kyllä lakkaavat pian huomioimasta sitä. Lapset ovat tässä suhteessa helpoimpia, mutta ei aikuisetkaan jaksa pitkään olla koko ajan varpaillaan. Tärkeää on justiin, että on sen kameran takana koko ajan, eikä nosta sitä vain kuvaa ottaessaan. Silloin ei tule merkkiä, josta aloittaa ramppikuume ja toisaalta kuvaaja on ikäänkuin poissa ryhmästä, eikä hänen touhujaan huomoida niinkuin ihmisten. Tämä siis justiin niihin tilannekuviin.
Niin no, rupesin roudaamaan kameraa kouluun tammikuussa ja huhtikuun lopulla se oli osa minua,joten ei tämä nyt huonosti mennyt. Yksi asia mistä yksi kaveri mainitsi oli että kuvan ottamiseen menee aina niin kauan.. sehän on suhteellista. Mutta totta, tykkään liikaa odotella jotain tiettyä ilmettä, tai varjoa kasvoille.. Mutta puhdas räpsiminen ei oikein innosta. Lapset ovat helpompia, paljon varauksettomampia. Teinitytöt ovat pahimpia.. Viinaa vois noissa opiskelukekkereissä juottaa,mutta ei välttämättä anopille tyttöystävän sukujuhlilla. Huumorilla selviää tästäkin ja ajan myötä kehittyy. Kavereihin toimii väsytystaktiikka,mutta entäs esim. kadulla tuntemattomille. Ruotsalaiselle rouvalle neuvoin,että olisi kuin minua ei olisikaan ja sehän ei auttanut yhtään vaan ilme meni jopa huolestuneeksi.
Muuten hyvä keino, mutta päässä seisovat silmät eivät näytä jälkeenpäin kovinkaan kivalta. Koitin joskus jopa fotaroida muutaman promillen pois, epäonnistuen. Erinäisissä tuliliemipitoisissa tapahtumissa on syytä pistää kamera pois tietyn raja-arvon ylittyessä. Kondiksen keino näyttää kuvattavalle miten helvetin hyvältä hän voi näyttää lienee yksi parhaista keinoista..
Onhan nämä (riitti-)kuvaukset tosiaan mielenkiintoisa....aikaakin usein hommalle on varattu vajaa puolituntia ja joskus kun sanoo jonkin sanan niin kuvattava lähtee melkein karkuun...puku on jostain halpahallista ostettu ja ainakin 2 numeroa liian suuri (tai liian pieni), ei toivoakaan että olisi kantajan päällä niinkuin on suunniteltu.Käyt välillä korjaamassa roikkuvia vaatekappaleita, oikomasa hiuksia ja kääntämässä jäykkää niskaa kun studion lämpötila alkaa kipuamaan yli 25 asteen ja tunnelma sen mukainen...kun pääset takaisin kuvauspaikalle huomaat että malli on taas aivan ihmeellisessä asennossa ja homma alkaa alusta. Joskus toivois että olisi vähän parempi vitsinkertoja, mutta sitä lahjaa ei itselle ole suotu...täytyy koittaa muuten.Onneksi saa juhannuksena hieman hengähtää.
jännitys poistuu sitkeimmiltäkin kun toinen tunti 3. 36ruudun filkka vaihtuu seuraavaan. kun ei asiaa liikaa vatvo ei kuvauksetkaan pyöri liikaa jännittämisen ympärillä. sanot vaan alussa että jännittäkää vaan niin paljon kuin haluutte otan kuvia niin kauan kun saadaan hyviä. nämä on työvoittoja.
Viinan juottamiseen lapsille ja teinitytöille anopin sukujuhlilla suhtaudutaan tosiaan ihmeen penseästi
Mä olen kuullut huhuja tapauksista mistä viinan juottamisesta lapselle,tai teinitytölle on tullut jotain ongelmia virkavallan kanssa.. ei aina ymmärrä tätä meininkiä ;P Sitä paitti juovuskissa sen palajastaa.. kuvaaja ne viinat on vetänyt! Khyl.. eivät töissä ymmärtäneet ollenkaan,että miksi laitan pienen omaisuuden kameraan, enkä missään nimessä roudaa sitä mukananani ryyppyreissuille, illanistujaisiin ja baariin. Sen voi päätellä ihqgalleria kuvista..
Eiks se vanha konsti ole kuvata 3 rll 'tyhjiä'. Digitysaikanahan se lienee sitten se giganen kortti =)
On toki,mutta ei sitä viitsi miljoonaa kuvaa ottaa yhdellä kahvitauolla, jos parillakin otoksella saisi haluamansa lopputuloksen. Niin ja tahtoisi kahvit juoda.. Nyt ei olla siis juhla tai ym. vasta tilanteessa, jossa olisi loputtomiin aikaa, vaan vaikka kahvilla istuessa zoomailisi toiselle puolle samaa pöytää. Tähän joku letkeä jekku, niin avot.. vai tekisikö tämä henkilökuvaamisesta jo liian helppoa? Ei tarvitisi miettiä, kuin valoa. Renotouden ja fiiliksen kaivaminen mallista on oma taiteenlajinsa. Mitä esimerkiksi sanotte tuntemattomalle, jota pyydätte kadulta kuvaan ja huomaatte että hän jännittää pirusti, vaikka lupautuikin kuvaan..
Kaikki kai he jännittää... kerran sanoin ensimmäisenä repliikkinäni, että "sori, mulla on suu täynnä suklaata", eli: "houi ummaohhhuu häünna huqlaada".. Sitä voi sanoa vaikka, valosta riippuen, että laskeppas vähän leukaa, tai kallistas päätä vasemmalle. Ei välttämättä kannata ainakaan naisilta ensimmäisenä kysyä, että "onko sulla miesystävää?"