Huonompi kuin mikä? En kaipaa staattista ilmettä, mitä se sitten tarkoittaakaan, Joskus sekin on tehokkaampi kuin irvistys. En usko, että yhtäkään huutoraivari-irvistystä tullaan arvostamaan samalla tavalla kuin "staattista" suun ilmettä Mona Lisan naamalla. Lainauksesi (JL) ei oikein seniilille avautunut. Itse en ole tutkija, enkä omaa kykyä analysoida asioita syvemmällä tasolla. Kiinnostaa vain tämä ilmiö, ja siksi kyselen ja haluaisin vastauksia. Tuntuu olevan vastaaminen vaan vaikeaa. Onhan se tietenkin niin, että me tehdään, muut analysoivat. Itsekin olen apinoinut, sitä en kiellä. Jotkut syytteet apinoinnista kiellän, ja pystyn ne jopa perusteleman mielestäni pätevästi. Kapa
No perskules, jopa syntyi keskustelua kuvankin pohjalta, eikä vaan reunapiirrosta ja pikseleistä. Huvittaa toisaalta närkästyneen oloinen kommentti valokuvataiteilijoita kohtaan, jotka niputetaan sohvakeskiökuvaajiksi. Hyvin kapea-alainen näkemys ja asenteellinen. En kiellä näyteltyä sisältöä, kuvien korjauluakaan. Molempia olen tehnyt itsekin. Ajan takaa (edelleen) vain tuota yleistynyttä suuaukiagrssiiivisuushuutoraivari trendiä. Mitä se on? Kertokaa nyt joku ihan oikeasti, älkääkä närkästykö kysymyksistäni. Kapa
Kyllä kai kyse on siitä, että haetaan niin sanottua "asennetta". Tässä kontekstissa asenne tarkoittaa kutakuinkin agressiivisen voiman ilmaisua, muut asenteet eivät ole "asennetta". Ei minulla mitään sitä vastaan ole, saattaa olla joissakin omissakin kuvissani, mutta ilmiö on kyllä voimakas, ehkä liiankin. Edit vielä: ajatuksena siis lienee, että vahva ihminen ilmentää vahvuuttaan esittelemällä agressiivista voimaa, joka kuitenkin todellisuudessa lienee heikompien tapa imitoida vahvuutta...
Asennetta? Onko niin, että asenne ihmisten välillä on nykypäivänä agressiivisuus? Vai eikö enää kontaktia toiseen ihmiseen voida kuvata ilman tuota "asennetta"? Liian akkamaista, liian pehmoa, liian ällöä - nyt paukutetaan ja kovaa. Rajat kiinni ja kiväärit tanaan. Ei me akatkaan mitään nynnyjä olla, perkele. Kapa
Kyllä kai se monessa yhteydessä nykyään tuntuu ideaali olevan. Agressivisuutta ilmentävät kuvat, sävelmät, tekstit mielletään vahvuuden kuvauksiksi...
Kolkko aggressiivisuus on muotokuvauksen ja kvasi-muotokuvauksen tuottama "meemi". Historiallisesti taustalla lienee Richard Avedonin uusi muotikuvauksen tyyli, joka oli aikoinaan raju vastaveto mallien nukkemaiselle esittämiselle ja oli toisaalta merkki naisen vapauttamisesta stereotypioista ja toisaalta vihje homoseksuaalisille muotisuunnittelijoille, että muodin esittäminen voi perustua kauneuden ja porvarillisten arvojen sijaan "seksuaaliseen epäseksuaalisuuteeen" ja merkkikielen sekoittamiseen, koska se tuottaa maksimaalisen puheen muotinäytöksissä ja maksimaalisen medianäkyvyyden muodin kuville. Samalla tyyli tuotti eurooppalaiseen semitaiteelliseen aikakauslehtimediaan turvallisen naisten esineellistetyn esitystavan heteroseksuaaliselle miesväestölle, koska se oli "taiteellista" eikä "seksuaalista". Sen jälkeen ei ollut enää kyse muodista, vaan koodatusta pornosta. Ei liene ihme, että sellainen meemi oli otollinen siirtymään harrastajakuvaukseen. Kyse on siis tavasta peittää jotain, kun taas taiteessa on tapana paljastaa jotain. Tyyli on siis taiteen vastakohta. Sitä ei tulkita kuin media- ja kulttuurilukutaidolla, toisin kuin taidetta, mitä tulkitaan taidehistorian, taidekulttuurin, estetiikan ja psykologian keinoin. Mistään nykyajan tavasta ei ole kysymys, vaan 50 vuotta sitten alkaneesta ja 20 vuotta sitten täysin kehittyneestä ilmiöstä.
Jos näin pohdin, en nyt tiedä todellakaan. Valokuvaus ei keksi trendejä oikeesti vaan populaarikultuuri/ muoti, jonka alalaji on valokuvaus on näkemykseni mukaan ja valjastettu palvelemaan edellä mainittuja asioita. Joskus 90-luvun puolivälissä tuli nuoret vihaiset naiset ja heistä ensimmäisiä oli Alanis Morissette ja sen jälkeen osa naisista on ollut vihaisia tai ainakin leikkineet sitä. Todellisuudessa niin kauan kuin muistan keski-ikäiset ja sen ylittäneet ovat oikeasti eniten olleet vihaisia.
Kiitos mvuori ja vesalaurila vastauksista. Aletaan päästä jo asian ytimeen. Hieman ihmettelen tuota, että valokuvaus olisi valjastettu palvelemaan populaarikultuuria ja muotia. Melko kapea-alainen yleistys, Itse keski-iän jo ylittäneenä olen mielestäni pehmennyt nuoruuden vihaisuudesta. Elämänkokemuksen ja sen myötä tuoneen viisauden (tätä ei pidä sotkea älykkyyteen) myötä myös kommenttini ja uteliaisuuteni kohteet ovat muuttuneet. Kapa
Kyllähän noi kasvot on keskeiset, ja hyvin mietityt kuvassa. En nyt itsekään näistä 'dolly'-nukke variaatioista niin perusta. Kuvaan voisi rajaamalla jättää vain kasvot ja olkapäät. kaikki muu on vain toistoa. Sydämen muotoon punatut huulet, poskilihoineen, pitääkö tuo nyt ääneen sanoa. Enkä sanokaan . Ehkä ne muut fiksuuttaan jättää lukijoille kuvanluennan variaatiot. Kädet ja kynnet tekee kuvasta lopullisesti kliseemäiset. Hauska kai noita on kokeilla, en tiedä näyttäisinkö foorumilla. t. manual
Suuauki-asenne voisi olla jossakin määrin peräisin myös aasialaisesta/japanilaisesta kulttuurista. Ainakin sikäläisessä populaarissa elokuvassa ja animaatiossa tuntuisi olevan tyypillistä agression ja tunteen kuvaaminen voimakkain huudoin ja suun käyttö näissä ilmentämään tällaista. Katsokaapa vaikka lasten japanilaisia animaatioita viikonloppuaamuisin tv:ssä. Puhumattakaan jostain taistelulajielokuvista. Voisin kuvitella tuollaisen levinneen myös valokuvauksen ja ihan tavallisten selfieiden genreen. Eurooppalainen "sivistynyt" tapa on pitää suu supussa ja keskustella hienostuneesti, vaikka puukkoja selkään iskettäisiinkin. Idässä ylimystökin huutaa maatiaisille.