Jonkinlainen läpileikkaus tämän päivän kuvajournalistisiin ja dokumentaarisiin kuvaajiin ja heidän tuotoksiinsa lähivuosilta. http://www.kuvajournalistit.fi/kuvaajahaku/ Jos kohta olisikin ennen kaikki paremmin, niin minusta ainakaan kaikkea ei ole menetetty.
No, epäilijät voivat kaivaa vanhemmat vaikkapa Hesarin, oikean Uuden Suomen, Viikkoanomien tms. numerot esiin (löytyvät pyynnöstä Helsingin Yliopiston arkistoista). Turha tästä on vääntää. Ainoastaan Hesarin kuukausiliite pärjää tänä päivänä. Vaatimustaso kun vain on alentunut.
Vielä palaan tähän. Kyllä mulla niitä vanhoja lehtiä on tullut silmäiltyä, ihan yhtä paljon niissä on tyhjänpäiväistä ja huonoa kuvaa. Toi Esan heittämä Viikkosanomat on tietysti ihan toinen juttu, se oli kuvalehdeksi tehty, Timen ja Lifen suomalainen vastine ja tavoitteet korkealla. Caj Bremer, Kristian Runeberg ja Seppo Saves ym takasivat laadun toki. Mutta sanomalehdissä kyllä tilanne oli se, että käyttökuva oli käyttökuvaa. Toki sieltä löytyy vaikkapa sata helmeä vuosikymmenessä helposti, mutta yhtä hyvin sata helmeä löytyy vuosikymmenessä nytkin. En mä tästä nyt enempää intä, jokainen saa mun puolesta pitää oman mielikuvansa, niin mäkin pidän...
En tiedä. Vähän tarkoitushakuiselta nyt vaikutti aloituksesi. (Ja linkkisi Lifen kuviin on meili-linkki... tarkoitus vai ei?) Informaatiotulva on ihan jotain muuta kuin vaikka kaksikymmentä vuotta sitten. Kuvaa tulee ihan eri tahtiin nyt. Niin valokuvaa kuin liikkuvaakin kuvaa. Näihin kun lisätään se, että ns. irl "pakollinen" informaatiotulva on lisääntynyt ~20 vuodessa, niin on jokseenkin helppo sanoa, että "vaatimustaso" olisi alentunut. Ei se kuitenkaan mielestäni niin ole. Hyvä kuva on edelleen yhtä hyvä kuin ennen. Väittäisin, että jokaisen kuvan kohdalle pitää vain tänä päivänä pysähtyä tavallaan pidemmäksi aikaa kuin ennen. ...suo siellä, vetelä täällä... ...kun sivistys kasvaa, pitää myös kuvanlukutaidon kasvaa... Ja näitä em. "lentäviä lauseita" voi heitellä enemmänkin. Mutta yleisesti. Kuvan vaatimustaso olisi alentunut. Miksi olisi, kun millään muullakaan elämän osa-alueella ei ole?
Muulla elämän alueella, etenkin tekniikassa vaatimustaso on madaltunut. Matkapuhelin ei kestä iskua ei upotusta. Akku kestää päivän, ellei kamalasti käytä. Kohta meillä on myös tällaisia autoja. Sanomalehdet vilisevät julistavaa ja huonoa journalismia. Kirjoitusvirheitä on myös häiritsevä määrä. Muu elektroniikka on ihan kertakäyttökamaa. Juuri huollatin Revox kelanauhurin vuodelta 1978. Hyvin sai osia ja kuntoon tuli. Siihen aikaan kun laitteella oli elinikäinen takuu. Lankapuhelin oli ikuinen. Uusia, ja ihmisiä vaivaannuttavia ominaisuuksia toki on kehitetty. Niiden käyttö ei ole missään suhteessa niistä koituvaan haittaan. Mutta jossain menee tietysti sairaalloisen mukavuudenhalun raja.
Teknisten kuluttajakäyttöön tarkoitettujen laitteiden ei ole tarkoitus olla kestäviä koska niiden käyttöiän on määrä olla lyhyt. Kuluttajille ei myydä teknisiä ominaisuuksia tai mietittyjä ja koeteltuja ratkaisuja kestävyydestä ja luotettavuudesta tai ergonomiasta puhumattakaan. Kuluttajalle markkinoidaan Elämystä. Elämys muodostuu ennen kaikkea Uutuudesta, Erilaisuudesta ja Eksklusiivisuudesta. Autoista tulee vuosittain uusia malleja jotka ovat aina Täysin Uusia ja jotka pitää Kokea. Valitsemalla niihin kosmeettisia härpäkkeitä voit tehdä niistä Ainutlaatuisen ja Täysin Omasi. Elämyksenä pitää meidän Kokea myös shampoot, einesruoat ja partavedet. Elämysten lisäksi Vapautta meille tarjoavat lenkkikengät, taulutietokoneet ja tietysti autot. Miksi minkään pitäisi toimia hyvin ja mietitysti tai kestää pitkään? Eivät ne ole hyötykäyttöön tarkoitettuja esineitä vaan Elämyksiä ja Vapautta. Kyllähän Yksilöllisestä Vapauden Elämyksestä kannattaa maksaa. Joka kerta, uudelleen ja uudelleen.
Odotettavissa oleva elinikä on pidentynyt joidenkin hehkuttamasta 1970-luvusta noin 10 vuodella. http://www.findikaattori.fi/fi/46 Absoluuttinen köyhyys on puolittunut viimeisen 25 vuoden aikana https://www.kepa.fi/uutiset-media/uutiset/maailmanpankki-koyhyys-puolitettu-etuajassa Maailma on tosiaan menossa päin prinkkalaa.
• Suomessa on toiminut kaksi "Magnum-tyylistä" osuuskuntamuotoista valokuvaajien yhteenliittymää. Finnseven toimi vuosina 1965–69. Siihen kuuluivat Martti Brandt, Caj Bremer, C.G. Hagström, Olavi Kaskisuo, Timo Kirves, Alis Nyqvist ja Seppo Saves. Toinen oli kuvaajien omistama Kuvatoimisto Gorilla, joka toimi vuosina 1987–2002. Mukana olivat mm. Henry Edman, Kari Hakli, Jaakko Heikkilä, Hannes Heikura, Aimo Hyvärinen, Olli Jaatinen, Ari Jaskari, Rita Jokiranta, Ben Kaila, Ismo Kajander, Japo Knuutila, Johnny Korkman, Ritva Kovalainen, Paula Kukkonen, Petri Kuokka, Juha-Pekka Laakio, Harri Larjosto, Armi Laukia, Kirsti Laurinolli, Martti Lintunen, Markku Luoto, Jyrki Luukkonen, Jukka Male, Esko Männikkö, Matti Niemi, Pertti Nisonen, Markku Nyytäjä, Marja Pirilä, Sari Poijärvi, Väiski Putkonen, Matti Saanio, Matti Salmi, Merja Salo, Hans von Schantz, Sanni Seppo, Pekka Turunen, Marjukka Vainio, Päivi Valtonen, Pauli Vanhala, Tapio Vanhatalo ja Risto Vuorimies. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/32788/Pro%20Gradu_Gelmi%20Laura_ilman%20kuvia.pdf?sequence=1
Kesän rompetoreilta olen illoin tällöin ostellut 50 c kpl vanhoja aikakauslehtiä: Seura, Kuvalehti, Viikkosanomat, Apu. Aikoinaan niissä oli kuvareportaaseja, tekijöinä aikansa huippunimiä. Esim. Saves oli Avun vakikuvaajia, seikkaili kameroineen milloin Borneolla, milloin missäkin. Parhaimmillaan lehtikuvan taso oli aika kovaa, kyllä se totta on. (Lienee myös totta e.o. lausuma, ettei huippukuvaajia ihan kaikkiin pitäjälehtiin riittänyt.) Niitä kuvia kelpaa katsella vieläkin. Se, mikä on muuttunut, on mainosten taso. Mainoskuvaus on nykyään jotain ihan muuta kuin 50-, 60- tai 70-luvuilla. Se oli surkeaa tuhertamista, jos edes sitä. Jostain syystä mainos- ja tuotekuvaajien ammattitaitoa ei ollut. (Siitähän on joskus aikoinaan nähty Laukunkin palstoilla havainnollistavia esimerkkejä.) Nykyään tilanne on toisinpäin. Menestyvien mainoskuvaajien osaaminen ja ammattitaito on hyvinkin korkeatasoista, lehtikuvissa taas sitten on kyllä melkoista kirjavuutta. Edellä jo mainittu HS:n kuukausiliite hyppää esiin korkeatasoisuudellaan.
Oma käsitykseni on aikalailla samanlainen. Nykyään kuvia on paljon ja paljon ja lehdissä on kova paine löytää kaikkiin vähänkin merkittävämpiin juttuihin kuvitus. Tämä sitten saattaa johtaa vähemmän loistavien otosten käyttöön, mistä tuloksena on tason kirjavuus. Mainoskuvan ohella haluan nostaa esille henkilökuvauksen johon nykyisin satsataan paljon enemmän kuin kekkosslovakian ja kylmän sodan "menneinä hyvinä aikoina". Ihan tavalliseen katuhaastatteluunkin saatetaan näpätä varsin mukavat potretit. Ja jos kyseessäon vähänkään merkittävämpi henkilöhaastattelu, niin kuvaajat näkevät yleensä aivan oikeasti vaivaa hyvän kuvan saamiseksi. Väite että nykyisin ei osata kuvata yhtä hyvin kuin ennen on aivan päätön - se kuullostaa hieman samalta kuin väitteet maalaustaiteen, kirjallisuuden tai musiikin väistämättömästä huononemisesta. Suhteessa muihin taiteisiin valokuvaaminen on itseasiassa varmasti kohottanut asemaansa sillä kuvaajia on nyt niin paljon enemmän ja välineiden kehitys on tehnyt valokuvaamisesta paljon saavutettavamman taidemuodon. Se miten tämä näkyy lehdissä ei tietenkään ole yksinkertaista sillä onhan media tunnetusti kriisissä. Lähes kaikki mediatalot ovat vähentäneet toimituksellisia reisurssejaan, ja niiden mukana tietenkin myös vakinaisia valokuvaajia. Nykyisin kuvaa otetaan paljon free pohjalta ja pienemmissä medioissa myös toimittajat kuvaavat kaiken muun ohella. Lukijankuvista nyt puhumattakaan. Mutta en kyllä osaa edes lukijankuvia pitää rappiona tai lopunajan merkkinä. Jos lukijankuvaa käytetään oikein, niin se on oikeastaan eräänlainen mielipidekirjoituksen visuaalinen versio. Osa median ja lukijoiden välistä kommunikaatiota, ei varsinaisen toimituksellisen sisällön korvaaja.
Se mikä oli 90-luvulle asti toisin, että nykyään kuvista joita kutsuttaisiin naurettavaksi tuherruksiksi maksettiin oikeesti rahaa todella hyvin. Suurin osa kyseisen ajan kuvaajista ei ollut käynnyt minkään näköistä koulutusta teknisessä tai visuaalisessa mielessä vaan pimiön apupojasta, kasvettiin kuvaajiksi. Aika harva asia oli ennen paremmin, ellei kirkasta retromielessä asioita <3
Voitaisiin tehdä vaikka asiasta video, jos joku "ennen oli ajat paremmin" henkilö uskaltautuu lähtemään Pasilan kirjaston lehtiarkistoon katsomaan vanhoja lehtiä ja voidaan verrata niiden kuvitusta päivän lehtiin, niin uskon "vanhojen hyvien aikojen" haihtuvan tuhkana ilmaan.
Ikävöitkö vanhaa kännykkää, hypisteletkö putkiradiota? Menneiden haikailu on turhaa, aikaisemmin jopa sairaus http://yle.fi/uutiset/3-9497451
Hyvinkin paikkansa pitävä huomio. Reilut tusina vuotta sitten jäi mieleen pari lehtikuvaajaa joltain kurssilta. Esittelimme monisalamatekniikkaa porukalle, ja silloinen lehtikuvaaja melkein suuttui, selitti kovaan ääneen ja vakuuttavasti, ettei tuommoista voi missään lehteen kuvauksessa tehdä - studiokuvaajien hommia tuollaiset valaisut yms. sommittelut. Lehteen kuvataan salama päin turpaa ja sillä siisti. Niin kuin kuvattiinkin, vähän sitä lehdissä muuta näki. Firmojen vuosikertomuksissa yms. yritysasiakaskuvauksissa kyllä oli jo paljon korkeatasoisempaa kuvaa. Sitten joskus vuoden 2005 jälkeen alkoi hiljalleen idea mennä läpi; valo voi tosiaan kuvaan tulla muualtakin kuin kuvaajan otsan suunnasta. Nykyään näkee hyvinkin harkittuja ja luovia valaisuratkaisuja ihan lehtien kuvissa - useasti mainitussa Kuukausiliitteessä varsinkin. Takavuosien roiskiminen on suunnitelluissa ja tilatuissa kuvissa tosiaan vaihtunut harkittuun toimintaan.
Luova valaisuratkaisu näyttää nykyisin valitettavasti olevan sitä, että nassu valaistaan ensin kunnolla ja sitten sivut/poskipäät poltetaan viistoilla takavaloilla puhki. Toivottavasti tämä muoti ei kauaa kestä. Kapa
Riippuu siitä, kuka ja millä taidolla valitsee lehdet. On vain pakko todeta, että jossain vaiheessa muutkin kuin vain yksi (nykyisin HS Kuukausiliite) oli laadukas ja taittajat saivat työrauhan ilman, että joku muu meni tumpuloimaan.
Hmm... Asiakasta/loppukäyttäjää ei tulisi koskaan arvostella. Tämä voi olla täyttä totta. Ja omasta mielestäni onkin. Mutta harvemmin minun mielipidettäni lainataan tai se on "fakta". Ja hyvä niin. Hesarin kuukausiliitteen etu on se, että se on. Mikäänhän ei estäisi kopioivan vastaavaa formaattia muualle. Omaa hehkutusta tosin lisää se, että yksi kuukausiliitteen päätoimittajista on hyvä lapsuudenystävä. Joten objektiivisuus/subjektiivisuus häilyvää. Muotikuvat muuttuu trendien mukana. Lehtikuvat myös. Uutiskuvissa pitäisi olla vain ja ainoastaan olennainen. Aika on ajanut sen ohi, että uutiskuvaa voisi käsitellä esim. korostamalla kuvan keskiosaa, jotta olennainen tulisi esiin. Niin kuin aiemmin jo yritin kertoa, voi olla fiksumpaa pysähtyä kuvan ääreen ajattelemaan kuin teilata se heti huonoksi. Edit: typo ja tarkennus
Toivotaan tosiaan niin. Aikanaan hiusvalon osuminen poskeen katsottiin taitamattomuudeksi. - Vielä hurjempi on se trendi, että naamaan jätetään musta raita. Sopii ehkä johonkin Terminator-leffan julisteeseen tms. dramaattisen tunnelman tavoitteluun, mutta ehkä ei niinkään henkilöesittelyyn.