Ostin juuri uuden kameran, jossa toimii hienosti manuaalitarkenteiset objektiivit. Koekuvailin niitä ja mietin samalla, miten valokuvaus on muuttunut filmiajoista nykypäivään. Määrä on korvannut laadun, on näkemykseni asiasta. Sarajatuli on korvannut sommittelun ja zoomi aiheen tutkimisen ilman kameraa. Olisko aika palata laatuun?
Vs: Määrä vs laatu Filmiajan otokseni on sensorttisia että parempi pitää syvällä arkistossa. Ei niissä ollut suhteessa yhtään enempää onnistuneita kuin digikuvissakaan. Filmillä otin joskus sarjaa, digillä en koskaan. Yksittäin ottaenkin tulee tarpeeksi poistettavaa.
Vs: Määrä vs laatu Mä taas koen, että tietty työläys kuvan ottamisessa on hyväksi. peruslaiskana ihmisenä turvaudun zoomiin, jos sellainen on, vaikka paremman kuvan saa, kun malttaa hetken kierrellä ja etsiä sopivaa kuvakulmaa. Ja sama syväterävyyden kanssa. Sekin vaatii enemään pohtimista kuin tuuria. Nykyaikana sitä jotenkin on mennyt sellaiseen tilaan, että kuvaa vaan paljon ja poimii sieltä onnistuneita otoksia. Toki kuvauksen kohdekin tähän vaikuttaa.
Vs: Määrä vs laatu On mahdotonta palata sellaiseen, jota ei koskaan ollut, mutta jonka nostalgisen harhan vuoksi vain kuvitellaan olleen olemassa.
Vs: Määrä vs laatu Hmmm...totta turiset. Mutta ainakin voi yrittää palata laatuun, joka noin teoriassa on olemassa, mutta johon ei oman laiskuutensa ja teknisen helppouden vuoksi pääse käsiksi.
Vs: Määrä vs laatu Jotenkin tuntuu, että tässä keskustelun aiheessa aina sekoitetaan yksittäisen kuvaajan kuvien määrä siihen, että kuvaajien määrä on lisääntynyt ja he pystyvät myös julkaisemaan kuvia riippumatta siitä, minkälaisia kuvat ovat. Eikä se enää maksa työviikon palkkaa ostaa kamera, puhumattakaan julkaisusta. Eli tästä voisi joko tulkita niin, että vanhan ajan kuvaajat kaipavat niitä aikoja, kun HE olivat kukkulan kuninkaita, ja vain HE julkaisivat kuviaan. Riippumatta siitä olivatko kuvat sen parempia tai huonompia. Tai sitten vaan nykyään on aina on joku parempi ja sekin julkaisee kuviaan. Silloin on pakko muistuttaa, kuinka suuria määriä huonompiakin kuvia on esillä. ;-) Tilanne on ihan sama kuin ennenkin, hyviä uusia kuvia on, ja niitä voi löytää katsottavakseen.
Vs: Määrä vs laatu Tämäkin voi olla totta, mutta ei omalla kohdallani. Olen tienannut valokuvauksella elämäni aikana vain 60€ - myymällä kolme lukijan kuvaa aamulehdelle. Enemmänkin (minun avauksessani) on kyse siitä, että kuvaamisen helppous ja halpuus voivat johtaa siihen työskentelytapaan, että kuvaa ei juurikaan ajatella kuvatessa, vaan vasta kotona seulotaan, mitä sattui tulemaan. Ts. otetaan "sarjatulella" kuvia, jotta on mistä sitten valita, jos joku sattuisi onnistumaan. Filmin hinta ja filmikameran kuvakapasiteetti osaltaan estivät tätä ilmiötä tulemasta esiin.
Vs: Määrä vs laatu Totta helkutissa kuvaa pitää ajatella jo kuvanottohetkellä, jos vähnkin tutkii valokuvia niin huomaa että monta samanlaista kuva on turhia. Digillä voi minimoida ruutujen määrän, voit ottaa vain yhden kuvan ja homma on selvä. Filmillä piti usein ottaa täyteruutuja tai kehittää vajaa filmi kun kuva oli saatava käyttöön. Varsinkin diafilmi oli piinallinen täytettävä, turhia täyteruutuja tuli paljon.
Vs: Määrä vs laatu Se mitä väität on ihan roskaa, jota et toivottavasti usko edes itse. Jos joku noin toimii, niin tuskinpa kuvaaja, ehkä kameraharrastaja, mutta tuskin sekään. Digin ja filmin välillä ei ole muuta eroa kuin parempaan lopputulokseen pääsee nopeammin digillä, koska pimiöreissua ei tarvitse tehdä. Silti kuvatessa on tehtävä ihan sama kuin filminkin kanssa, otettava järkeviä rajauksia ja valotuksia, sekä mietittävä haluttu nopeus ja syväterävyys.. Oikeastaan mikään ei ole kauheasti muuttunut, tietysti digikuvasta saa helpomin pois asioita ja vaikuttaminen lopputulokseen on helpompaa.. Mutta siltikin, huonosta kuvasta ei saa hyvää millään konstilla. Paitsi kuvaamalla se uudestaan tai ottamalla alunperin ajattelemalla samalla tai ennen jo oikeastaan. Karrikoida voi, mutta tämä ei ehkä ole paras foorumi sille, täällä on kuitenkin paljon ihmisiä jotka osaa kuvata.
Vs: Määrä vs laatu En minä varsinaisesti väitä oikein mitään. Nostin vain tällaisen aiheen keskusteluun.
Vs: Määrä vs laatu Takavuosina kehitykseen tuli perhefilmejä kaksi kertaa vuodessa. Kesäloman jälkee, jolloin filmin alussa oli edellisen Joulun kuvat ja toinen huippu oli tammikuussa, jolloin filmin alussa oli kuvia edelliseltä kesältä. Ei ollut harvinaista myöskään että samalla filmillä oli kaksi Joulua. Tuolla kuvaustahdilla kokemus kertyi niin hitaasti, että yksittäisten kuvien laatu ei päätä huimannut (jos pää oli saatu edes mahtumaan kuvaan) eikä laatu myöskään parantunut. Tällaisia kuvia ei juuri julkaistu eikä niitä laitettu edes perhealbumiin, jossa sen sijaan oli ammattivalokuvaajan otokset rippijuhlista, ylioppilaskuvat sekä häät. Olipa kansioon päätynyt myös muutama vauvakuva lampaantaljalla rantapallon kanssa. Nyt digiaikana palaute on välitöntä, kuvataan enemmän ja laitetaan kuvat esille vaikkapa faceen ym... Maailma on siis ihan toinen kuin silloin joskus. Toivottavasti ammattilaisten ottamat rantapallo- ym. muotokuvat eivät katoa kokonaan.
Vs: Määrä vs laatu Komppaan Vilmiveikkoa ajatuksen tasolla. Mitä enemmän joudut näkemään vaivaa yksittäisen otoksen saamiseksi, sen harkitumpi (ja parmpi) siitä tulee. Helppous ei tietenkään sulje pois sitä, että ajattelee enemmän. Ihmisluonteen laiskuudesta johtuen vain tuppaa käymään, että jalkazoomia ei käytetä ja annetaan kameran päättää ainakin suljinaika tai aukko. Olen siirtynyt digirungossa liki yksinomaan kiinteäpolttovälisten optiikkojen käyttöön. Omien otosteni laatu on samalla parantunut selvästi. Ainakin minulla toimii niin, että pieni ajattelu ja kiinteä optiikka tuottavat paremman tuloiksen kuin zoomin tuottama helppous. Samasta syystä pyrin ottamaan kaikki maisemakuvat jalustalla. Mahdollisuuksien mukaan muutkin. Ainakin olen havainnut että - kiinteäpolttoväliset ovat optisesti parempia kuin zoomit, miltei poikkeuksetta - jalustalla saa terävämpää (ja harkitumpaa) kuvaa ja tulee käytettyä matalampia herkkyyksiä. Kukin tavallaan, olen kuitenkin löytänyt taas pitkästä aikaa kuvaamisen ilon, samalla kun vuosittaisten ruutujen määrä on pudonnut viidesosaan.
Vs: Määrä vs laatu Asiaan voi vaikuttaa sekin, että kuvien julkaisu ennen nettiä ja erityisesti somea oli harrastajalle liki mahdotonta.
Vs: Määrä vs laatu Nämä väittämät ovat vain kuvitelmaa ja jollekin ihmiselle ehkä todellisuutta.. Ei pidä yleistää asioita, varsinkaan sellaista mikä pitäisi alunperinkin tehdä ajatuksella, tai menee helposti pieleen.. Joku varmasti toimii noin, sitä en kiellä..Mutta Jokainen tosissaan kuvaava ja hyvää lopputulosta haluava keskittyy siihen mitä tekee, jolloin käytetty aika ja vaiva ei suinkaa paranna lopputulosta, vaan se kuinka yksinkertaisesti vaikeissa olosuhteissa tavoitteeseen pääsee. Digiaika helpottaa montaa asiaa ja sallii virheitä joita filmiaikana ei olisi voinut jättää huomioimatta, eikä se silti tarkoita sitä, että lopputulos olisi huonompi, päinvastoin.
Vs: Määrä vs laatu Täällä pitää näköjään olla tarkka mitä kirjoittaa. Aloitusviesti oli ihan heijastusta omasta toiminnastani, ei minkään tutkimuksen tulosta. En toki tarkoita, että digiajan myötä kaikkien kuvien taso olisi laskenut. Mutta kylläkin, että kuvien määrä on varmasti lisääntynyt juuri tekniikan kehityksen ansiosta. Tästä on osoituksena mm. se, että kameroiden helppokäyttöisyys on jopa likimain tappanut yhden ammattikunnan: lehtikuvaajat.
Vs: Määrä vs laatu Kiinteä vastaan zoomi on mielestäni melko valikoiva rinnastus. Jos menen omaan kuvaamiseeni, niin zoomilla kuvaan enimmäkseen, myös jalkoja käyttäen. Useimmiten käytän 24-70/2,8 millistä ja sitten 14-24/2,8 millistä. Harvemmin 80-200/2,8 millistä, en ole katsonut tarpeelliseksi tuhlata vähiä rahojani 70-200 milliseen. Laatu noilla riittää tarpeisiini, enkä varsinkaan laajaan päähän kaipaa kiinteäpolttovälisiä. Löytyy myös noita kiinteitä, joita sitten käytän tarpeen mukaan, joskin harvemmin. 35mm PC on oiva panoraamoihin, 85/1,8 soveltuu isolla aukolla kuvauksiin ja 80mm tiltshift taas on omanlaisensa. 300/4,5 on käytössä varmaan kerran vuodessa, käsitarkenteinen. Micro-Nikkor 55/2,8 on kelpo vehjes, siihen mihin on tarkoitettu. Tapani kuvata digiä ei poikkea millään tavalla filmiajoista. Yhtä vähän kuvaan. Harkiten. Johtuu varmaan arkkitehtuurikuvaajan taustasta ja palkkikameran kanssa kuvatessa. Viime sunnuntaina tein tosin sellaisen ennätyksen, jota filmiaikana en olisi voinut kuvitellakaan, kuvasin 214 ruutua koiran palloleikeistä, osa jopa käyttökelpoisia. Ei siis pitäisi yleistää. Kukin tavallaan. Sitä en kylläkään kiellä, etteikö digi olisi tuonut esille enemmän kuraa, mutta samalla myös filmikuraa. Ennen oli julkaisukanavat hakusessa, nyt on toisin. Kapa
Vs: Määrä vs laatu Mitä itse olen lukenut muita asiasta kirjoittavia, niin yleensä parhaat (luonto) filmikuvat tulevat kun kuvataan jossain ASA 50 ja alle. Tämähän käytännössä tarkoittaa että kuvataan jalustalla ja ollaan mietitty paikkaa ja valoa ja muuta tekijöitä esimerkiksi filmiä ja kehitteiden ominaisuuksia. Eli väkisin pukkaa vakavalla harrastajalla laadukasta kuvaa. Toki kauniita naisia kuvatessa mv asa 3200 näyttää helposti hyvältä ja rae laulaa kauniisti ihossa. Samalla ajatuksella on nähty myös digikuvia ja eikä siinäkään "pimiöstä" päästä kun kuvaa on vielä hyvä jälkikäteen hiota.