Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? Mies joka närkästyy heti, kun hänen mielestään mennään henkilöön, jatkaa samaa päivästä toiseen, huomaamatta omaa käyttäytymistään. Tai sitten ei tajua provosoidessaan omaa käyttäytymistään. Kapa
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? palatakseni taas keskustelun aiheeseen, olen täysin samaa mieltä mun mielestä te olette kaikki paskoja kuvaajia ja toivoisin että opettelisitte paremmiksi, koska tää teidän tuuttaama saasta aiheuttaa minulle pahoinvointia. enkä minä kestä aina sitä, minusta tuntuu ikävältä että minä joudun todistamaan teidän saastaisia kuvianne minun verkkokalvoillani. minun verkkokalvoni ovat herkät (herkemmät kuin teidän)! teidän pitäisi se ymmärtää ja ottaa ne huomioon! ai niin, on olemassa kaksi hyvää kuvaajaa.. koska en halua tuomita kaikkia, vaikuttaisin silloin liian egoistiselta. ps. olen erinomainen keskustelija ja tyylitajuni on erehtymätön. pss. tämä ei ole provokaatio, vaan keskustelun avaus. psss. toivotan kaikille nautinollista keskustelua! pssss. ehdottaisin että perustettaisiin kuvapoliisin virka foorumille! tällöin verkkokalvoni säästyisivät teidän sonnaltanne!
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? Ok, ei se ole sitten ihme että menetät harkintakykysi sitten kassani, jos noin luet kirjoitukseni.
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? Mun tytär, 13v, innostuu kuvaamaan aina silloin tällöin, koskaan ei ole saanut MITÄÄN kuvaustietoa kuin mitä on sivusta kuunnellut meikäläisen kalustorunkkauksen kolinaa. Heti ekalla kerralla hän halusi järkkärin itselleen, sitten hän vaati asettamaan tarkennuksen manuaalille ja kuvista tuli minun yllätyksekseni ainakin yhtä hyviä kuin minun samalla kuvausreissulla ottamat kuvat. Minun oli vaikea tajuta, kuinka helposti tytär "näki" kuvan sitä ottaessaan, ei ollut takaraivossa mielikuvaa siitä, miten vaivalloinen on filminkehitys/vedostus prosessi, vaan eipä silti räpsinyt niitä ilmaisia kuvia yhtään sen enempää kuin meikäläinenkään, hän otti siis HARKITTUJA kuvia ja vain kun kohde tuntui riittävän mielenkiintoiselta. Tämä kokemus muutti minun käsityksen filmikuvaamisen osaamisen ja kokemisen merkityksestä, ei sillä sittenkään taida kovin suurta merkitystä olla, niin kuin joku aiemmin sanoi, miksi ajaa hevosella kun on autokin jo olemassa, tai sinne päin )
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? Mun tyttärellä on kanssa tuo sama kyky nähdä asiat toisin ja taltioida vasta sitten kun on kohdallaan. Samoin siskontyttö joka on alle 15v on ihmeen hyvä näkijä ja kuvaaja. Toiset vaan on, meidän täytyy oikein pinnistelemällä yrittää. Mä luulen että meidän ikäluokalla on helposti ollut se kun on filmin hinnan pihistelyn jälkeen saanut digin jolla voi laukoa piittaamatta kustannuksista, se on vähän vienyt mennessään. Kyllä mä ainakin havaitsin hyvin pian jonkunlaista kehitystä ja paluuta harkitsevaisuuteen kun palasin filmin pariin. Se mikä filmille kuvaamisessa poikkeaa alkaa kuvan muodostut jo siinä kun valitaan varusteet ja tarvikkeet. Kyllä mä ainakin, kun lähden jotain juttua kuvaamaan mietin etukäteen melko tarkkaan millasen filmin kameraan lataan, ja se saattaa vielä matkanvarrella muuttua. Suunniteltu kohde jopa vaikuttaa valittavaan kalustoon, minkätyyppistä lookia haluan. Digikamerassa ei oo mitään väliä lopputuotoksen kanssa sillä minkä muistikortin sinne kameraan lykkää. Filmillä se viimeistely alkaa jo sieltä filmin valinnasta.
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? Minä väitän. Tai no, ei samalla tavalla, mutta paremmin. Myöskään puupiirroksen työnkulku (tms) ei ole tarpeen visualisoinnin opetteluun/osaamiseen. Joskin auttaa. Tunne hyvin monia nuoria kuvaajia, jotka osaavat luoda kuvia erittäin hyvin, ainakin paremmin kuin minä ja paremmin kuin moni muu (useimmat) filmiaikakauden reliikki, joka on jämähtänyt jonnekin vuosikymmenten takaiseen ajatteluun huomaamatta, että aika kuluu ja kehitys kehittyy. Visualisointi on kuvan mieltämistä ennen valotusta. Sen oppiminen on erittäin paljon helpompaa vilkaisemalla sekunnin päästä kameran näyttöä, kuin muistelemalla ensi viikolla filminkehityksen ja vedostuksen jäkeen, mitä tuli nähtyä silloin 9 päivää sitten. Usko pois.
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? Itse kuvaan filmille sen takia että siinä tulee mietittyä kuvaa enemmän niin ei tule niitä jonnen joutavia digi räpsyjä joita sitte saa poistaa sata tolkulla koneella, itse huomasin että filmi kameralla saan 36 hyvää kuvaa omasta mielestä kun taas digillä 36 hyvää ja 36 huonoa. Ja saa pientä näpräämistä illaksi kun joutuu filmin kehittään. Siinä tulee myös jotenki hyvä fiilis kun tietää että ei tarvi käyttää aina sitä parasta ylihinnoiteltua hi-teciä mitä on tarjolla kun homman saa tehtyä jollain vähä alkeellisemmallakin, jos tiedätte mitä tarkoitan tässä nyky digi digi 4k 3d full hd 64bit melkein virtuaali maailmassa Mutta mitä taas tähän riitelyyn niin ei se filmi sillai opeta, mutta opettaa kummiski.
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? Tota vois verrata hieman siihen, että kantaa taskulaskinta mukana... kyl siinä helposti turvautuu taskulaskimeen mielummin kun vaivaa aivojaan. Ja aivot on elin jota tarvii harjoittaa jotta se toimii tehokkaasti. Toinen esimerkki ois vaikka googlen tarkistus, se helpotus on itselläkin alkanut tuhota englanninkielen kirjoitustaitoa. Juuri toi, aivojen käyttö.. se että joutuu muistelemaan ja siis vaivaamaan päätään.. on se joka kehittää sitä. Se on täysin eri prosessi aivoille kuin se instant feedback. On eri asia lukea kirjaa, kuin katsoa elokuvaa. Mutta joo, keskusteluna tää on taas kerran aika turha.. niin paljon mieltymyksistä kiinni. Vähän kuin asettelis mustavalkokuvaa ja värikuvaa vastakkain, yhtä kiinnostavaa kinastelua. Itellä on hyvinkin tuore kokemus koulusta, ja siellä jengi vaihtoi filmistä digiin ja digistä filmiin. Sen mukaan mitä tekivät ja mistä pitivät. Mun luokalla, 9 oppilaasta opinnäytetyönsä teki filmille 5. Mahdollisesti 6... Osalla oli taustaa filkan kans räpläämisessa osalla ei. Osa innostuis siitä, osaa ei kiinnostanut. Yksi näistä duuneista on kirtänyt näyttelynä jo parissa isommassa mestassa. Yksi julkaistaan kohta kirjana, se voitti jonkun kirja dummey skaban.. oliko tanskassa. Käytti montaa eri formaattia, aina 8x10" asti ja sen ansiosta kirjassa on mielenkiintoista vaihtelua. Noi on monimuotosia juttuja, joista on vaikea sanoa mitään ehdotonta.. kaikille sopivaa vastausta. Onneksi tässä puuhassa ei ole oikeaa tai väärää tapaa tehdä. Ei ole tehokkainta, ei parasta. Hyvinkin yksilökohtaista. Siksi tän tyyppinen keskustelu harvoin johtaa yhtään mihinkään. Kun lähtökohta on jo jotenkin yritys laittaa digiä ja filmiä vastakkain... Jos vertaa esim. märkälevyjä digiin... niin huomaa, että se prosessi pitkälti vie tiettyyn suuntaan. Prosessi vaikuttaa aina kuvaan, tapaan tehdä sitä. Samoin märkälevyjä voi verrata filmiin, ja jo tulee ero näkyviin lopputuloksissa.. eri tyyppisen prosessin kautta. Tai vaikka verrata märkälevyjä iphonella tehtyy märkälevyn näköiseen kuvaan. Usein ne hyvät puolet, on myös huonoja. Kuten digin mahdollisuus korkeaan ISO arvoihin. Hyvä on se, että se mahdollistaa kuvia joita filmille ei saisi. Huono on se, että sun ei tarvi muuttaa kuvaustapaasi olosuhteiden mukaan.. vaan voi toistaa sitä samaa kuvaa missä ympäristössä vaan. Jokanen mun mielestä tekee sen, minkä itselleen parhaaksi näkee. Ikävin huomio opetuksesta oli opettajat, jotka yrittivät pakottaa omia metodejaan myös oppilaille. Parhaat opettajat oli ne, jotka osas laittaa oman egonsa sivuun. Ja niitä koko 4vuoden aikana tapasin tasan yhden. Loppuun vois vielä sanoa, että kaikki prosessit.. vanhemmatkin. Märkälevyt ja muut, on hyvä pitää hengissä. Koska aina joku voi löytää ne, jos niitä ei pidetä hengissä.. esillä ja näkyvillä. Niitä ei voi löytää, ei välttämättä löydä sitä omaa juttuaan. Jos märkälevytaito ois kadonnut tyystin täysin, ei meillä olisi Sally Manin duuneja. Amatöörikuvaus on hienoin asia mitä on, sana amatööri tulee sanasta amateur (ranskaa, tehdä jotain rakkaudesta) tai amatorem (latinaa, rakastaja).. rakkaus. Ja kaikki tietää, että jos asioita tekee rakkaudesta.. ei niissä tarvitse olla järkeä tai tehokkuutta. Ja se on helvetin hyvä se.
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? No, tämä siis kuvastaan niin filmikuvaajan sielun maailimaa että, tai siis ainakin joidenkin. Ihan tosissaan he yrittää väittää että filmille kuvaaminen on jotenkin parempaa, sillä kuvaajat ovat oppineet paremmin kuvaamaan. Digi pellet on tahdottomia olioita jotka kuvaavat kokoajan sarjatulella, ovat sitten kuvausreissun jälkeen viikon koneella. Olen kiinostunut kuvista ja seuraan useimpia kuvaajia, yhteen asiaan olen kiinnittänyt huomion, kun joku kuvaa molempi formaatteja, niin ne filmikuvat on useimmiten heikompia kyseiseltä kuvaajalta, mistähän tämä johtuu? Tai se että jonnin joutavimat räpsyt mitä foorumilla näkee, on just filmille kuvattu? Tai kun jollain ei ole sisältöä taideyrityksissään niin sitä haetaan välineestä ja useimmiten huonolla menestyksellä? Jos se filmi siis opetaisi paremmin ja toisi jotain lisää kuviin, niin kai se näkyisi kuvissa?
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? Mun mielestä jäsen C kertoi aika hyvin aisoista, mutta sekin oli mielipide, niin kuin meillä kaikilla on sellainen, minulla, Jarilla, Jaskallakin on mielipide (älä kysy kuka on Jaska). Sirenillä on milipide jonka mukaan jonninjoutavimmat räpsyt ovat juuri filmikuvaajien tekemiä, se on hänen mielipiteensä aiheesta, minä en sitä allekirjoita, ja se on minu nmilipiteeni aiheesta, sanoisin peräti että päinvastoin, koska suurin osa kuvista on kuitenkin jo alunperin digitaalisia, joten todennnäköisesti niissä on enemmän sitä "kuraa". Onko näin, sillä ei ole väliä, tämä kuitenkin on loppujen lopuksi harrastelijafoorumi, jonne saa ja mielellään pitää ladata erilaisia kuvia eri lähtökohdista. Niistä ei tarvitse pitää kenekään, mutta arvostelkaa hyvät ihmiset, arvostelkaa ja nimenomaan kuvia, ei kuvaajaa, enkä tarkoita tässä nyt ketään henkilökohtaisesti, vaan yleisesti. Kuvia ja valokuvausta ja kaikkea siihen liittyvää varten Teemu on tämän saitin rakentanut ja henk.koht. toivon että tämä muistettaisiin. Me ihmiset olemme erilaisia mielipitenemme ja se siitä. Kuvatkaa, filmille, digille tai vaikka paperille, kunhan kuvaatte. Minä haen nyt kahvia
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? Tuohan on tietysti totta, just noinhan se menee. Vertaus puheena olleeseen ei kuitenkaan toimi. Jos sis ajatellaan sitä Adamsin käyttöön ottamaa käsitettä previsualization, esivisualisointi tai ennakkovisualisointi vai miten se suomennettaisiin. Prosessihan on sama - mietit ennen kuvan ottoa miten sävyt/värit toistuvat käytössä olevalla medialla. Ei sillä palautteen aikavälillä siinä ole roolia. Taitaa kuitenkin olla niin, että hyvin harvat nykyajan filkkaharrastajista kuvaavat niin paljon, että Adamsin tarkoittaman visualisointitaidon kehittyminen olisi mahdollista. Toki joku.
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? Milloinkahan nähdään se hetki kun joku henkeen ja vereen digihemmo haukkuu Adamsin kuvat huonoiksi ja Sally Mannin hurskastelijaksi Olisi aika rauhoittaa tämä ikuinen vääntö.Ainakin hetkeksi.Lähdenkin kun valostuu ottamaan yhden laakan,otan myös D 700:n mukaan. t kimo
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? Tuota voi jo kadehtia. Filkka-aikana oli melkein niin, että rullasta/kasetista sai yhden hyvän, kinarin 36:sta, rullafilkan 8-10:stä tai laakakasetin kahdesta. Kyllä sitä piti haarukoida niin valotusta kuin sommitteluakin aina aika paljon. Sanoisin, että kun joku sanoo *jokaisen* kuvaamansa ruudun olevan uniikki taideteos, niin Pinokkion tilanteessa ei enää ovista kulkisi.... Totta on, että digillä kuvaan ehkä 20 ruutua tilanteesta, posesta tms. Niistä yksi on se säilytettävä. Minusta se on mahdollisuus, etu, hyöty eikä missään nimessä haitta. Hienoahan se on, että voi valita sen parhaan sitten käyttöön. Haittoja ovat ne laatikolliset negoja ja dioja, jotka pitäisi läpikäydä ja valikoida turhat pois - siinä sitä aika hukkaan kuluu. Isojen poikien juttuja lueskellessa toteaa pian, että monet käyttivät filkkaa aika huolettomasti ja kuvasivat ihan niin kuin nyt digillä: surutta niin paljon kuin tarpeen oli. Hinta kun ei ollut hidasteena. Bert Stern esimerkiksi, Marilynia (The Last Sitting) kaksi sessiota hotellihuoneessa: 2700 ruutua, joista 49 valikoitui sitten kirjaan. Usein mainittu Avedon, 17 000 ruutua, joista kirjassa 120. Mainoskuvaaja saattoi hyvin hioa yhtä kuvaa 40 kinarirullan verran. Suomalaiset luontokuvaajat ymmärrettävästi saattoivat painaa sarjaa 50-60 rullaa, että yksi kuva lentävästä otuksesta pääsi julkisuuteen asti. Työlästä ja kallista. Ensimmäinen julkaistu oma kuvani oli Suomen Kuvalehdessä joskus 80-luvun alulla. Bumerangin lentorata, sitä kuvattiin reilut 20 rullaa - se yksi kuva sitten myytiin aikanaan aika moneen julkaisuun. V***t siinä mikään harkinta auttanut, oli vaan kuvattava niin kauan, että sai jutun jotenkin onnistumaan. Aikaakin meni reilut kaksi viikkoa, kun piti aina odotella päivä filkkojen kehitystä - nythän vastaavan tekisi yhtenä kauniina kesäiltana. Onhan se laakakuvaajien ilmiö olemassa: yksi harkittu valotus, ja toinen haarukoitavaksi. Aika vähän esim. lentäviä lintuja kuitenkin näkee niin kuvatun. Väline määrää sitten kuvauskohteet, eikä kuvaaja, mutta toki sillekin genrelle puuhaa riittää.
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? Molemmat ovat tapahtuneet moneen kertaan jo ennen digiaikaa. Kyllä niitä kateellisia panettelijoita on ollut ennenkin, samaan tapaan kuin vieläkin.
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? En ymmärrä minkä "ajatuksen" tämäkin sisältää??? Miten niin samaa kuvaa??? [QUOTE> [/QUOTE] Hyvin erikoinen keskiosa, johon on vaikea sanoa yhtään mitään. [QUOTE> [/QUOTE] Näin on, mutta miten tämä liittyy aiheeseen filmillä oppi paremmin? [QUOTE> [/QUOTE] Kyllä näin on historian kannalta, ostaanhan tehdä vielä vanhoin menetelmin papyryskääröjäkin, mutta ei sillä ole mitään tekemistä piirtämisen kanssa. [QUOTE> [/QUOTE][/quote][/QUOTE] Tuostakin olen ihan saamaa mieltä, mutta....
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? Aika paljon olen samaa mieltä kanssasi (tällä kertaa), mutta tuossa kohden asia on minusta just toisinmoisin. Kyllä se joka eniten toistaa sitä samaa juttua, on laakafilmikuvaaja. Kun kameralla voi tehdä vain yhden asian, niin ymmärrettävästi sitä yhtä asiaa sitten kerrataan.... Ihan vaikka vain Adams. Teki just tasan tarkkaan samalla lailla jatkuvasti, maisema vain vaihtui kameran edessä. Avedon: just täsmälleen sama juttu 17 000 kertaa, pönöttäjää vain vaihdettiin kymppikasin eteen. Toki tekivät sitten juttunsa hyvin, mutta oli sitä harjoiteltukin....
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? Tämä on ehkä hieman levoton juttu, mutta varsinkin isomman koon filmikuvissa, joskus jopa skanneissa on jokin ilma jota hengittää ja tuota ei oikein digillä niin hevin tule. Korvien välissähän asia on tai "sielussa", kuten Siren asian ilmaisee. Eikä olla hirveän hakoteillä, jos joku kokee filmin olevan jollain tapaa "luomuruokaa" tai hieman "down shiftausta".
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? + esim Hurrellilla negojen retusointitiimi, joka teki ihan samat temput kuvalle kuin nykyisin photarilla tehdään, tosin se vain silloin kesti 6-8 tuntia/nega.
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? Nyt olaan nimittelyn siasta jo osallistumassa asiallisesti keskusteluun, hyvä juttu. Ihminen saa fiiliksiä monista eri asioista ja kukin omistaan. Minulle toimii kauniit esineet, puukossa oleva jalopuukahva ja mesinkinen pää on mieleen, vaikka se painaa enempi eikä siitä saa niin hyvää otetta kuin kumikahvaisesta. Kyseisen puukon kantaminen on puhtaasti fiilis ei järki valinta. Myönnän että tavallaan oli ihan jännää, ladata pimeessä (wc) filmit kaseteihin, asetella jalusta, suunnata kamera, mitata valotus, tarkentaa yms. Ja sitten itse kehittään nega. Filmi oli useita vuosia yli-ikäistä ja silti tuli jotain. <IMG src="http://jarisiren.1g.fi/kuvat/Filmi/nega-001.jpg/_big.jpg"]</IMG> Onhan tuossa eri fiilis tietysti, mutta....
Vs: Filmikuvaajan sielun maailma? Olet sitä mieltä että täällä esitetyt filmikuvat on surkeimpia kun digikuvat. Ja ilmeisesti ajattelet niin että kun filmin kehittää eikä siinä yhtään hyvää kuvaa ole on pakko siltikin laittaa joku kuva tänne esille kun kerran on tehnyt kovan työn niiden kanssa. Digikuvaaja ei tee kovaa työtä kun niiden kanssa jotka tekee loppuun asti ja muut antaa olla rauhassa. Ei se niitä tekemättömiä kuvia laita esille vaan sen mikä työstetty ja on hyvä. Ja tätä kautta digi kuvat on parempia. Jos ajatuksesi oli tuo, niin kyllä mä joudun hiukan sun kanssa olemaan samaa mieltä.