Vs: Keskustelun pohjaksi Yksiselitteinen määritelmä taiteelle ja sisustustaululle, mikä helpottaa hinnan asetantaakin.
Vs: Keskustelun pohjaksi Olen yhden kerran törmännyt isoon kehystettyyn vedokseen jonka taustassa oli taskussa ko. kuvan 6x7 nega.... Sitä kait vois aika uniikiksi kutsua
Vs: Keskustelun pohjaksi Tai sehän on lähtökohtaisesti kyseisen formaatin ominaisuus, eli 'oletusasetus'. Jos kuvan uniikkius on kuvan tekijälle tai hankkijalle pääasia, on itseilmaisun ja mielenkiinnon kohteeksi valittu kokonaan väärä formaatti. Itse en näe mitään ongelmaa tuo(llaise)n kuvan myymisessä ja markkinoinnissa mm. blogosfäärissä vaikka 800 euroon. Tai edes siinä, että tuota blogia 'mainostetaan' tälläkin foorumilla. Ainoa pieni tyylivirhe minkä juuri tuossa tapauksessa näen, on kyseisen printin myynti jonkun taidepiiperöpytingin kautta. Toinen mahdollinen hiukan häiritsevä yksityiskohta asiassa on tuo taide -sanan käyttö. Ei siksi etteikö kyseinen kuva voisi olla taidetta tai sen valmistaja taiteilija, se on sivuseikka, mutta lähinnä kyseisen termin usein mukanaantuomien epäolennaisten lieveilmiöiden takia. Osviittaa semmoisista saa tavallaan jo tässäkin ketjussa, mutta se saa luvan olla jo ihan oma jutttunsa. Ainakin minusta tuossa on kyse lähinnä siitä, että kuvaaja on tehnyt oivasta otoksestaan hienon vedoksen ja kehystänyt ja signeerannut sen, ja nyt myy sitä jollekin, joka arvostaa hienoja valokuvia, ja jolla sattuu olemaan sellaiselle juuri sopiva paikka vaikka olohuoneen seinällä. Ostaisinko itse jonkun valokuvaajan kuvaaman, valmistaman ja signeeraaman printin, vaikkei sitä olisi millään tavalla numeroitu? Ilman muuta, miksen ostaisi. Jos pidän kuvasta ja haluan tukea kyseistä kuvaajaa, ja minulla sattuu olemaan siihen varaa ja sopiva paikka seinällä, niin mikä ettei. Jos nyt en juuri tällä kertaa ja juuri tuota kyseistä kuvaa, niin noin yleisemmin kuitenkin. Suosittelen samaa myös muille, niin kuvien/printtien myyjinä kuin ostajinakin. Tuetaan ihmeessä toistemme työtä ja taidetta, arvostetaan toistemme otoksia ja näytetään muillekin mallia. Minusta se nyt vaan on hyvä/kiva tapa. Riippumatta siitä, mikä itse kunkin (itse tai muiden valitsema) titteli sattuu olemaan. Se kuva nyt maksaa mitä maksaa. Jos kuva/printti on liian kallis minulle, niin ostakoon sitten joku muu sen. Jos sille kuvalle ei keksi muuta arvoa kuin sen kehyksen, valmistuskustannukset ja mahdollisen järjestysnumeron, lienee parempi jättää se kuva suosiolla jonkun toisen iloksi, ja keskittyä toisenlaisiin sisustuskohteisiin. Niin yksinkertaista se on, ainakin minusta. Kun hommaan ei sotketa mitään taidetta, "taidetta", keinottelu-keräilyä, pystynokkaista piiperrystä eikä muutakaan tarpeetonta, vaan otetaan vaan valokuvat valokuvina. Valokuvan 'arvo' on joka tapauksessa omiaan nousemaan ajan myötä. Varsinkin jos kyseessä on henkilökuva tai muuten aikaan sidottu kuva. No ei se mitään, et vaan satu edustamaan kyseisen kuvan potentiaalisinta ostajakuntaa. ;-) Vaikkei se potentiaalinen asiakaskunta kovin laaja tässä tapauksessa olisikaan, eihän se tarvi kuin sen yhden sopivan asiakkaan, ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Vs: Keskustelun pohjaksi Niinpä. Jatkan vielä tuota Ansel Adams - juttua. En usko pätkääkään edellä esitettyyn "edition koko määrää hinnan"-juttuun. Tosi kovien tekijöiden sarjassa - sanotaaan vedos yli 10 000 euroa tai taalaa, miten vain - ei keräilijöitä haittaa mitenkään se posterimyynti, offsetprinttejä 25 taalaa kpl. Ostajakunta on kokonaan eri väkeä, eivätkä he kohtaa toisiaan missään, ei edes punaisissa valoissa. Sama Sammallahden kanssa, vaikka hopeagelatiinin saakin 1200 euroon (no, about 300, kun viimeksi kävin pajalla ostamassa kehystämättömän). Niitä ostaa, jos ostaa, väki, jota ei kiinnosta, paljonko mustesuihkutulosteita on kaupattu ja mihin hintaan. Eri sakkia.
Vs: Keskustelun pohjaksi Digi tuhoaa koko taiteenkin. Yksilöllisyys katoaa, kaikki on samaa kliinistä massaa. T Jukka
Vs: Keskustelun pohjaksi No edelleen kolme signeerattua kopiota tietylle laatupaperille tulostettuna on mielestäni arvokkaampia kuin nämä 800 kpl painokoneella tehtyä ja signeeraamatonta. Vrt montako vedosta ikeat ym. ovat tehneet Mona Lisasta.. Onko sen arvo laskenut tästä määrättömästä julkisuudesta? (Eri tilanne on jos vedoksia signeerataan määrätön määrä, mutta siitä tässä ei kait ollut kyse.) Ajatus originaalin tuohoamisesta kirpaisee rintaa. Miten näette sarjavedostuksen vs. kopiot. Yksi sarjahan pitäisi tehdä samalla kerralla, jotta ne olisivat identtisiä. Eli 20 isoa vedosta kerralla kaappiin. Moniko tekee niin? Graafikot yleensä kyllä painotekniinkankin ohjaamana, mutta miten valokuvaajat? Teoksen tekijähän tekee päätöksen miten haluaa levittää teostaan. Yksi tekee vain yhden, toinen pienen sarjan, kolmas myy netissä ja neljäs ei tee vedostakaan vaan säilyttää originaalia mustasukkaisesti. Tämähän on enemmän liikketoimintamalleja kuin puhdasta taidetta. Mutta kuka näistä on suurin taiteilija? Minulla ei ole kykyä arvioida sitä.
Vs: Keskustelun pohjaksi Tietysti. Tässä tapauksessa digitaalisesti voidaan tuottaa identtisiä kappaleita määrättömästi -uusia alkuperäisiä. [QUOTE> [/QUOTE] Tuosta nimenomaan oli kyse. En tiedä ovatko Mona Lisasta, mutta kopiota kuvista näyttävät myyvän, joko kehyksissä tai ilman. Teos ei ollut oleellinen, vain esimerkki, minkä kuvittelin jokaisen ymmärtävän. Näköjään ei. [QUOTE> [/QUOTE]Mites sen myyminen? Eksyin sattumalta intterneetissä saitille, joka myi polaroid -kuvia. Uniikkikappale maksoi satasen verran. Ei paha taiteesta, vai mitä?
Vs: Keskustelun pohjaksi Sivusta seuranneena voin sanoa, että taidegraafikko ei välttämättä tee koko sarjaa kerrallaan. Laatta on olemassa, värit muistissa vihkossa. Tehdään sitten lisää, jos on tarvetta. Mustesuihkutuksien vähättely on minusta jotenkin outoa. No, kyllähän graafikotkin torjuivat aikoinaan esimerkiksi serigrafian. Musteruiskutus on viime kädessä pelkkä tekniikka, jolla jotkut yrittävät saada lisäarvoa nimittämällä niitä Ciclée-vedoksiksi. Kuitenkin lopputyöskentely sisältää kuvan valmistelun tuota tekniikkaa varten. Pitää tietää, kuinka paperi ja musteet/printteri käyttäytyvät, ja säätää kuva sitä silmälläpitäen. Pelkkä profiilin lataus ei riitä. Se "käsityö" tehdään vain ruudun äärellä, ja loppu testiprinttien kautta. Voin kyllä nyt myöntää, että kirjoitukseni oli jonkin asteinen provo, enkä ole lainkaan varma hylkäänkö täysin numerointia. Yksi käytäntöhän on, että valokuvataiteilija tekee pienen sarjan isoja vedoksia, siten hieman suuremman sarjan jonkin verran pienempiä, ja vielä numeroimattomana pikkuvedoksia, sellaisia 18x24 cm tai 8x10 ", joka nykynettiläisille on tunnetumpi koko. Ei tarvitse tiedostoa/negaa tuhota. Kätevää, eikö totta? Ei ole muuten harvinaista sellainenkaan, että taidegrafiikan puolella otetaan ns. kakkossarja, kun ensimmäinen on myyty loppuun. Kapa
Vs: Keskustelun pohjaksi Mikään fyysinen kappale ei ole identtinen, meidän mittavälineillä ehkä. Pystymmekö vielä arvioimaa mitä tulevaisuudessa arvostetaan? Ehkä se onkin RAW-tiedosto? Vasta digitaalisuus tuo kopion osaksi kokonaisuutta. [QUOTE> [/QUOTE] Ehkä puhuimmekin näköjään vähän eri asiasta tai ainakin näkökulmasta. [QUOTE> [/QUOTE] No tuon median kanssa syntyy automaattisesti uniikkeja töitä. Ja satku ei liene mahdoton hinta hienosta kuvasta sille joka siitä pitää. Kunhan siis teoksen tekijä malttaa luopua siitä.
Vs: Keskustelun pohjaksi Ei ole. Valokuvan puolella Adamsin negoista on tehty myös lisäsarjoja. Sitä tarkoitin, kun arvovertailuja Adamsin vedoksista tein, mutta se haluttiin käsittää painovedosten vertailuksi jostain käsittämättömästä syystä. Muistaakseni Adamsin perikunta teetti melko pian taitelijan poismenon jälkeen. Vedostaja taisi olla sama, joka Anselillekin vedosti, kun ei enää itse viitsinyt. Provohenkinen avaus oli ilmeinen, mutta mielenkiintoinen keskustelu siitä seurasi. Kiitos siitä.
Vs: Keskustelun pohjaksi Eiköhän kapa saisi rallateltua identtisiä kappaleita teoksestaan niin halutessaan määrättömästi, jos ostajia vaan piisaa. Tai ainakin kymmenelle miljoonalle Kiinan rikkaimmalle
Vs: Keskustelun pohjaksi Laitoin linkin blogiini myös lärvikirjaan, jossa on useita alan ihmisiä, siis ammattilaisia, niin valokuvan, kuin muunkin kuvataiteen piiristä. Kukaan ei ole kommentoinut, ei siellä, ei blogissani. Jotkut ovat ruksanneet "tykkää". Kiitos teille, jotka olette ottaneet kantaa asiaan täällä. Keskustelu jatkukoon, jos on tarpeen. Kapa
Vs: Keskustelun pohjaksi Sitä oon aina ihmetelyyt että pimiöstä digi puolelle siirtyneet jaksavat pitää meteliä kuinka aikaa vievää puuhaa se on, mutta silti jaksavat suihkutella erivärisessä valossa esim 10 tuntia putkeen testiprinttejä...
Vs: Keskustelun pohjaksi Sitä oon aina ihmetelyyt että pimiöstä digi puolelle siirtyneet jaksavat pitää meteliä kuinka aikaa vievää puuhaa se on, mutta silti jaksavat suihkutella erivärisessä valossa esim 10 tuntia putkeen testiprinttejä... [/quote] Nyt en ymmärrä. Pimiötulokset aina tarkasteltiin "oikeassa" valossa vedosten kuivuttua. Samoin printterin sylkemät kuvat tulevat ulos "oikeaan valoon". Ainakin minulla. En tosiaankaan tee testiprinttejä vaihtelevissa diskovaloissa. Kirjoitit tosin "erivärisessä", et erivärisissä. Siis voitko täsmentää, mitä tarkoitit tuolla, erivärisessä verrattuna mihin? kapa Kapa
Vs: Keskustelun pohjaksi Juu täsmennän: Onko sillä mitään väliä tehdäänkö kuvat punavalossa vai päivän valossa ? Lopputulos tarkastetaan samassa vakioidussa valossa... Molemmissa pimiö sekä mustesuihku niin aikaa menee, toiset lilluu altaassa ja toiset kuivuu pöydällä. Saman ajan sitä hyvän vedoksen eteen joutuu käyttään oli sitten pimiössä tai näytöllä/suihkarilla. Ainakin meillä päin se aika kuluu samaa tahtia oli kellarissa tai keskikerroksessa.
Vs: Keskustelun pohjaksi Ei se digipimiö oo läheskään sama kuin oikea pimiö. Ei kitaravahvistinkaan, vaikka miten hienosti mallinnetaan ja prosessoidaan, ole ikinä samanlainen lähellekään kuin 50-luvun putkivahvistin. Ehkä tässäkin vähän provoa, mutta näin sen itse kuitenkin koen. T Jukka
Vs: Keskustelun pohjaksi Eikä skitara+putkivahvistin ole lähellekään samanlainen kuin akustinen kitara.. jne