aika helvetin hyvä. tykkään tämmösistä tummista kuvista. vesi, kivi ja mustavalkomateriaali aina onnistuu...tietysti lapsiaihekin voi herkistää tässä kohtaa kun mennään. .. ois kiva nähdä värillinen originaali ,D (sori oli pakko)
En muista mitä filmiä se oli, mutta värinegaa kuitenkin Originaalikin oli aika jyrkkä (prässätty.. no ei nyt ihan näin jyrkkä kuitenkaan..)
Justiin. Kuvanäyttelytäytetaidetta. Tavalliset ihmiset niinkuin minä sanovat että hitto mitä roskaa mutta valokuvauksesta ymmärtävät kehuvat kuvan taiteellista kerrontaa. Onneks on vielä oikeus mielipiteeseen.
Jes!! Kerro lisää?? Sano, että miksi tämä on perseestä. Yleinen sekavuus, sopimaton sommittelu ja rajaus?
Juu, hyvä on. Näyttelytaidetta, kyllä. Kuva ei ole lehtikuva, ei täytekuva, eikä sitä voi käyttää kuvituskuvanakaan kuin harvoissa paikoissa (olettaen että täytekuva ei ole kuvituskuva). Kuva on yksinkertaisesti liian vahva ollakseen jotain tukeva. Jyrkkyys toimii, korostaa kuvaa hyvällä tavalla. Puitteet ovat hyvät, valon heijastus lätäköstä, kostean kelmeä kiille. Mutta pääasia on että tuo liike, jalkojen tanssi, toimii. Liike ei tunnu pysähtyneeltä vaan pisarat ja jalkojen asento jatkavat sitä mielen pohjilla itsestään. Lopputuloksena on kuva jossa on oma elämänsä. Elämän riemua pienistä asioista, jotain mistä lapset osaavat nauttia. Vesku
Kuvituskuva tai ei, niin sen vaan halusin sanoa, että vaikka ulkona sataa vettä, ei se ole syy jättää lapsia sisälle.. ainakaan siksi, että vanhemmat turvautuisivat joihinkin tekosyihin, kuten "lapsi vilustuu", jos oikea syy on se, että he itse eivät jaksa seistä vesisateessa tai pestä kurahousuja...
Odotellen vimman vastausta (kiinnostaa itseäkin - olenko todella hukannut maallikon silmäni?), sanon kuitenkin että kateeksi käy. Ainoana muutosideana joka kuvalle tuli on että lapselle olisi voinut yrittää saada enemmän liikettä kehiin, esimerkiksi juuri polkenut roisketta jalallaan tai jotain. Asento viittaa liikkeeseen, mutta ei sitten kuitenkaan.
Minäkin.. Täytyy myöntaa, että kuva on kiinnostava vaikka se ei iske kovin syvälle. Mietin lähinnä miltä kuva näyttäisi jos tuo yläosa, joka nyt puuttuu olisi mukana? Siis kuva neliönä ja lapsi kokonaan näkyvissä, antaisiko se enemmän vai vähemmän? Erilainen olisi kyllä.
Minusta tämä on tällaisenaan hyvä. Ei kerrota katsojalle kaikkea, vaan jätetään mielikuvitukselle tilaa.
Katsotaan sitä kuvaa ensin ja ollaan sitten rehellisiä. Kuva voisi toimia paremmin kun kerrotaan useamman kuvan sarjassa lasten leikeistä sateessa. Parissa kuvassa hypitään lätäköissä, esitellään lapset. Sitten otetaan se yksityiskohta kumisaappaista, lätäköstä ja roiskuvasta vedestä. Se että tämä on yksittäisenä teoksena esillä tekee tästä taidetta jota en todellakaan ymmärrä. Kuvasta ei erityisemmin edes näy että siinä tanssittaisiin.
Tosi hyviä kommentteja sinulta. Taide, jota et ymmärrä, ei ole taidetta sinulle. Minusta "taidekuvaa" ei ole.. tai siis on, mutta sellainen kuva, joka on yksinkertaisesti paska tai josta ei saa selvää, ei tee kuvasta "taidekuvaa". Jos tämä on sinusta paska valokuva, niin se asia on silloin niin, koska valokuva koetaan, tai se ainakin pitäisi kokea aina henkilökohtaisesti jolloin se joko toimii, tai useasti ei toimi. Mitä tämä kuva sitten minulle on? Mainittakoon tässä vaiheessa sellainen seikka, että jos tässä nimenomaisessa kuvassa näkyisi lapsen kasvot, olisin syyllistynyt rikokseen koska tämä on kuva päiväkodin arjesta. Koska kuvasta ei voi tunnistaa lasta, eikä edes päiväkotia, niin kuvan voi julkaista. Julkaisen kyllä jatkossa muitakin (ko. päiväkodissa ottamiani) kuvia ainakin yhdessä näyttelyssä, mutta niistä on sovittu melkeimpä kuvakohtaisesti. Kaikki muu materiaali, ns. ylijäämä on tuhottu. Tiesin kuitenkin kuvaushetkellä, että nyt haluan ottaa kuvan johon minulla on täydet oikeudet, koska lapseton ihminen jollainen minäkin vielä olen, pääsee loppujen lopuksi hyvin harvoin kuvaamaan lapsia juuri tässä säässä, juuri tuohon aikaan päivästä jne.. tilanne meni siten, että olimme menossa sisälle ulkoilusta ja sanoin vain eräälle lapselle, että "tulepas pomppimaan tuohon". Tilanne kesti, kuten tavallista, muutaman sekunnin kunnes lapsi oli jo kaukana muissa touhuissa. Kaikki kaksi ruutua ehdin valottaa, tässä niistä toinen. Järjestellessäni elementtejä etsimessä päädyin turvalliseen kultaiseen leikkaukseen, saappaat ja isompi lätäkkö ja naps (tai räks)! Halusin pelkistää, halusin kuvan jossa on viitteet kaikkeen oleelliseen joka vaaditaan kuvan viestiin - lapsesta on kiva olla ulkona silloin kun sataa. Jalkojen asento ja sävykkyys toimivat mielestäni ja kyllä - minulle tämä on taidetta. Mutta ihan oikeasti, ottakaa hyvät foorumilaiset mallia Vimmasta ja hänen tavastaan kommentoida. Näin päästään kaikki vähän eteenpäin siinä mitä ikinä ollaankaan tekemässä. Kiitos.
Mitä mahtaa olla lapsen kivuuden yleisiä merkkejä: Esimerkiksi: dynaaminen asento (ainakin tanssiessa) ja eleet. Liike. Kasvojen ilme. Ympäristön merkit siitä mikä on kivaa. Näkymä siihen, että kivuus on aktiivista ja tuottaa jotain. Mitä näistä on tässä kuvassa: -- Mitä kuvassa on: Sade, kävely ilman lähtökohtaa ei mihinkään. Ei mitään ilon tai leikin tai minkään tekemisen merkkejä (8 vesipisaraa tulevat kävelystä). Ei ympäristöä.
No joo.. ehkä tämä vaatii katsojalta liikaa. Mutta hyvä kysymys. Mikä on kivaa, ja mikä on lapsesta kivaa? Kärsiikö lapsuus liikaa aikuisten ennakkoluuloista ja oletuksista, "minkä pitäisi olla kivaa?" Halusin kuvan, jossa on viitteet kaikkeen oleelliseen - lapsesta on kiva olla ulkona silloin kun sataa. Ympäristön merkit siitä mikä on kivaa..? Kivuus on aktiivista ja tuottaa jotain.. tässä se melkein onkin - suurin ongelma tänä päivänä ja samalla syy siihen, minkä vuoksi ensikeväänä valmistuva lähihoitaja (allekirjoittanut) vaihtaa jo alaa.. miksi v*itussa kaiken pitäisi tuottaa jotain ja miksi pitäisi aina olla aktiivinen? Mitä väliä sillä on, mitä mieltä ympäristö on siitä, minkä lapsi kokee tärkeäksi. Eikö riitä, että on kivaa? Eikö lätäkössä hyppiminen voi vain olla yksinkertaisesti hauskaa, kestää aikansa ja sitä rataa? Off topiccia, mutta yksinkertaisimmatkin asian (siis esim. päiväkotimaailmassa) väännetään nykyään niin monelle solmulle, että samalla rahalla ja vaivalla voitaisiin tehdä ihan hyödyllisiäkin asioita. Esimerkiksi kuralätäkössä hyppiminen on monesti kiellettyä, silloin harvoin, kun tarhassa lähdetään sateella ulos. Vesielementtiin ja läträämiseen tutustuminen ja sen hyödyntäminen leikkiin on toteutettu ohjatusti erillisessä vesileikkihuoneessa, johon kukin lapsista osallistuu vuorollaan - ehkä kaksi kertaa puolessa vuodessa. Perkele! Monesti riittäisi ja päästäisiin pitkälle jo pelkästään sillä, että oltaisiin ihmisen vieressä ja kuunneltaisiin häntä, vaikka hän olisi hiljaa. Takaisin kuvaan - ei ympäristöä, ei ilmeitä, ei aktiivisuutta. Näyttääkö tuo teidän mielestä hauskalta? Ei se ehkä näytä.. mutta ei meistä moni muukaan asia näytä hauskalta, vaikka se lapsesta sitä olisikin.. okei kuvan tarkoitusta tai viestiä se ei muuta, eikä sitä että se on epäonnistunut tehtävässään monilta osin, mutta kuitenkin - ei riitä, että tarhantäti vihaa kurahousujen pesua tai vesisateessa seisomista. Se ei riitä syyksi siihen, että tuo hyvin yksinkertainen luonnonilmiö on lapselle tosi hyvä väline käsitellä sisäistä ja ulkoista maailmaansa ja sovitella niitä yhteen ja olla lapsi. Voi Jeesus että tuntuu hyvältä puhua valokuvauksesta Lisää
Tässä ollaan nyt sellaisen perimmäisen jutun juurella josta ei oikein samalla tavalla saa selvää kuin sellainen, jolla on omia lapsia, joihin kontakti ja kokemus yhteisissä leikeissä, vaikka sateella ulkona on todellisuutta. Ainutlaatuista, mutta toisaalta ihan tavallista, kun sitä on penskojen kanssa paljon tehnyt.. Isyys ei yllätä, kun on kauan ollut isä. Jokainen kokee toisen tekemän viestin/kuvan omalla tavallaan. Jännää on ne asiat jotka ovat uusia ja erilaisia, mutta niiden viehätys muuttuu kun ne käyvät riittävän tutuksi.. Ei silti, että olisin lasten kanssa kyllästynyt leikkimään, vaan yleisemmin... Nämä kysymykset ehkä askaruuttavat ihmisiä, joilta omakohtainen syvemmälle ulottuva kokemus vielä uupuu.. uskon, että sinusta Matti voi tulla hyvä isä ja ymmärrän heränneen kiinnostuksesi lapsiin ja lapsen maailman yksinkertaiseen kauneuteen, siihenhän me pyrimme aikuisetkin. Aikuisen tavoitteisiin pääsee tietoisesti, lapsi vaistomaisesti.. yksinkertainen on kaunista. On ihan eri asia leikkiä vaikkapa siskon lasten kanssa, kuin oman.. Onnea näyttelylle, aihe oikein kuvattuna kiinnostaa ihmisiä varmaan laajemminkin
Nyt pitää sanoa, että ihan vitun hyvä kuva! MV sopii täydellisesti kuvaan. Luin nyt nuo muut kommentit. Valokuva on valokuva, en aina ymmärrä syvällisen merkityksen väkisin hakemista kuvasta. Elokuvat ovat asia erikseen. Maailmalla on aivan superhyviä kuvia studiossa otettuna vailla mitään merkitystä, silti ne miellyttävät silmää. Kuvien liika analysointi johtaa vain perinteiseen vikojen etsimiseen, jos ei itse kuvasta, niin sitten mennään syvemmälle miettimään onko kuvaajalla omia lapsia ja miten kuvaajan suhde muuttuu siten kuvaa/kuvan ottamista kohtaan.
Tuo on ihan hyvä pointti.. siis se, että kun minulla ei ole lapsia, niin miten se muuttaa asiaa. Sen, että lapsi viettää viikosta 50 tuntia hereilläoloajastaan päiväkodissa, muiden kuin vanhempiensa seurassa, pitäisi merkitä jotain! Minulle on ihan sama kenen lapsia he ovat, koska jokainen heistä on kuitenkin jonkun lapsi ja kaipaa elämän perusasioita (kuten.. tadaa: leikkimistä ja esim. lätäkössä hyppimistä). Ihan varmasti on erilaista olla oman, kuin jonkun toisen lapsen kanssa, mutta pitäisi silti pyrkiä johonkin päämäärään ja aikuisena en lähtisi virittelemään mitään kovin monimutkaisia systeemejä sen takia, että voidaan kasvattaa yhteiskuntaan mukavasti istuvia yksilöitä, jotka sokeana palvelevat tätä maata. Luovuuden tappaminen.. siinä se.