Moi, Hienoa valokuvataidetta Kiasman neljännessä kerroksessa. Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan. Upeita dokumentaarisia kuvia elämästään ja ystävistään -- tulee Larry Clark -kaikuja mieleen...
Vs: Nan Goldin Kiasmassa 1.2.2008 - 13.4.2008 Piru. Onko ne perjantain maksuttoman sisäänpääsyn tunnit nyt muuttuneet, eli poistuneet. Just kun eilen neuvoin eräille että kantsii mennä perjantain loppupuolella. Ups.
Vs: Nan Goldin Kiasmassa 1.2.2008 - 13.4.2008 Joo, olisko se nyt joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko vapaa, vai miten se nyt oli. Kävin katsomassa tänään. Kannattaa käydä katsomassa se videokin siellä ihan perällä (myös Leica näkyy). En tiedä, maailman voi nähdä mustavalkoisena tai ei. Jos ei Goldinia tunne, niin tämä voi olla hyvä katsoa ja lukea: Interview with Nan Goldin
Vs: Nan Goldin Kiasmassa 1.2.2008 - 13.4.2008 Tuoko on jotenkin merkittävää? En välttämättä ole hirveä Goldin fani, mutta varsin merkittävästä valokuvauksen historiaan liittyvästä on kyse. Diasarja The Ballad of Sexual Depency kuuluu valokuvaukselliseen yleissivistykseen.
Vs: Nan Goldin Kiasmassa 1.2.2008 - 13.4.2008 Oli kyllä todella vaikuttava näyttely, oli hieno katsoa valokuvia, joissa näennäinen tekninen onnistuminen ei ollut liian hallitsevaa, vaan pääosassa oli (taiteilijan oman ja ystäviensä jne..) elämän tallentaminen. Erittäin vahvoja tunnelmia välittyi kuvista ja vaikka välillä tekniset asiat olivatkin päin prinkkalaa, ei se haitannut ainakaan minua tippaakaan. Osa kuvista toki jäi itselle hieman tyhjiksi, koska noin rankkoihin meininkeihin ei ole aivan helppo samaistua. Kuvat kuitenkin välittivät hyvin tunnelmia ja varsinkin tuo diaesitys säväytti oikein toden teolla. Hieman epämääräiset fiilikset tuli siitä viimeisen huoneen videoteoksesta, ainakin välillä tuntui kummalliselta katsella "video-omakuvaa", mutta siinäkin oli kyllä omat hetkensä.
Vs: Nan Goldin Kiasmassa 1.2.2008 - 13.4.2008 Mä olen nyt muutaman päivää näyttelyn katsomisen jälkeen etsinyt jotakuta, joka selittäisi, että mitä ihmeellistä noissa kuvissa oikein on. Mielestäni ne oli teknisesti epäonnistuneita, eivät herättäneet minkäänlaisia ajatuksia, muuta kun, että taas noita sekavassa mielentilassa otettuja narkkarikuvia. Tavalliselle tynnyrissä kasvaneelle noi saattoikin olla kauhean ihmeellisiä ja herättää ajatuksia, että voi kauhea, kun toiset elää noin. Toisille, jotka ovat edes hieman nähneet muutakin kun takapihansa, ei noi oikein antaneet mitään. Taas sitä samaa. Rankasta meiningistä minä en nähnyt noissa merkkiäkään, jos kävisi vaikka katsomassa Salgadon ja Nachtwey:n näyttelyt ja sitten menisi tuonne, niin lähinnä naurattaisi. Eli, mitä tuon Goldin hypetyksen takana nyt oikein on?
Vs: Nan Goldin Kiasmassa 1.2.2008 - 13.4.2008 Tosihan on, että moni, ellei jopa suuri osa kuvista oli sellaisia, että kun joku meistä lataisi sellaisen tänne, niin kylläpä tulisi haukut. Pelkkä aihe ei saanut muakaan hyppimään riemusta. Sinänsä aika kylmäksi jätti . Kovin raaka tapa kuvata, mutta hyvähän se on, etteivät kaikki kuvaa samaa samalla tavalla. Muutama löytyi kuitenkin, joista kovasti pidin. Hassua silti, tykkäsin kovasti näyttelystä, vaikka en pitänytkään
Vs: Nan Goldin Kiasmassa 1.2.2008 - 13.4.2008 Ehkä mä sit vaan oon nähny oman takapihani ;-). Noh ehkäpä jotain muutakin. Jotenkin mä luulen että ne kovimmat vihaajat on enempi siinä porukassa, jotka on nähneet vain sen oman takapihansa. Ei näiden kuvien esittämä maailma monelle varmastikaan arkipäivää ole ja ne joille on, voivat sitten kokea asiat oman elämänsä kautta. En kyllä ymmärrä mitä tekemistä kuvien teknisellä onnistumisella (joillakin yleisillä normeilla mitattuna) on niiden hyvyyden tai huonouden kanssa. Kuvat tuntuivat jollain tapaa ehkä jopa "rehellisiltä" ja henkilökohtaisilta, kun ne olivat osaksi teknisesti tavallisen pulliaisen turistikuvien tasoa. Tulee vaan mieleen että tietynlaiset ihmiset takertuvat tähän jatkuvasti pystymättä hahmottamaan kokonaisuutta. Eniten mua säväytti se diaesitys, muutamat vedoksetkin kyllä. Mulle tämä näyttely oli matka toisenlaiseen elämään ja jonkun toisen maailmaan. Kaikkien muidenhan elämä on kai erilainen kuin omani, siinä mielessä ei olisi ollut välttämätöntä, että kuvissa aiheet ovat välttämättä näin rankkoja. Tässä oli kuitenkin jollain lailla onnistuttu esittämään niitä omia kokemuksia sillä lailla, että asia tuli selväksi ja homma avautui. Ehkä aiheet vois olla erilaisia, mutta miks pitäis olla? Ei taiteen tarvi heti olla shokkihakuista, jos vilahtaa kikkeli, tissi tai huumeruisku. Tärkeintä on se miten asia tuodaan esille ja siinä oli mielestäni onnistuttu. En tarkoita että kuvien pitäisi tai ei pitäisi olla epätarkkoja tai tärähtäneitä, vaan sitä juonta mitä ne kuvat kertoivat. En tarkoita myöskään sitä että "oho, huumeita ja alastomuutta" vaan niitä tunteita ja vaikutelmia mitä kuvat ainakin mussa herätti isompana kokonaisuutena. En arvioinut kuvia valokuvauksen kautta, vaan sen kautta mitä ne kertoivat. War Photographer:han tuli juuri telkkarista ja kyllä ne kuvat ovat vaikuttavaa tavaraa, mutta ne kertovat aivan erilailla asioista, kun kuvaaja on ulkopuolinen ja haluaa näyttää asioita maailmalta, muiden elämästä.
Vs: Nan Goldin Kiasmassa 1.2.2008 - 13.4.2008 Kävin katsomassa näyttelyn ~kuukaus sitten, ja en tiedä miten muilla, mutta kyllä mulla oli hivenen paha olo näyttelyn jälkeen, itseasiassa aika paska olo. Varsin se diaesitys oli suhteellisen rankka. Samalle päivälle oli suunniteltuna muutama muukin näyttely, jotka jäi ton jälkeen käymättä. Ja erikoisella tavalla, kuten Heli sanoi asian... tykkäsin näyttelystä, vaikka tulikin paska fiilis.
Vs: Nan Goldin Kiasmassa 1.2.2008 - 13.4.2008 Mulla kun menee noiden kuvien (ja muunkin taiteen) arviointi niin, että jos teos on niin mitäänsanomaton, ettei se herätä minkäänlaisia ajatuksia, niin sitten siinä pitää olla jotain teknisesti erinomaista päästäkseen näyttelyyn. Jos siinä ei ole edes sitä teknistäkään osaamista, niin jotain on pielessä. Martin Parrkin ottaa ihan tavallisia turistikuvia, mutta silti niissä on jotain. Jotenkin tuollainen yhteiskunnan asettamien raamien ulkopuolella elävien kansalaisten kuvaaminen vain kuvaamisen ilosta on tökkinyt jo siitä lähtien kun kävin katsomassa Antoine d'Agatan kuvia. Ne sentään kuvasivat arkirealismia, eivätkä olleet noin romantisoituja, mitä Goldinin kuvat olivat. Nuo vaikuttivat enemmänkin sellaisilta kaverikuvilta, jotka on otettu selvällä kaudella. Ei noissa kuvissa mun mielestä paljoakaan elämä näkynyt, enemmänkin vain ne kivat hetket mitä haluttiin näyttää. Tietysti tuollainen elämä on vähän liiankin tuttua, joten ei oikein osaa katsoa sitä kovinkaan puolueettomasti. Onhan noi ihan kivoja kuvia, mutta en vaan ymmärrä mitä noissa on sellaista, että ne on nostettu jalustalle. Olihan noi tietysti hienoja isoja ja värikkäitä printtejä, kyllä näyttely ihan hintansa väärtti oli.
Vs: Nan Goldin Kiasmassa 1.2.2008 - 13.4.2008 Aina joskus jotain nostetaan jalustalle, haluttiin tai ei. Ei se tarkoita että se olis jotenkin maailman parasta taidetta, tää jalustalle nostaminen on vaan julkisuutta kai. Tottakai tässäkin pätee jollain tavalla "markkininatalouden lait", herätetään kohua ja saadaan sillä nimeä. Ei se kuvia paranna, muttei huononnakaan... ainakaan ei pitäisi. Mun mielestä just se siinä hienoa olikin, että ne oli kaverikuvia. Ei mitenkään erikoisia (suurin osa) teknisesti tai muuten, mutta tunnelmia välittyi silti.
Vs: Nan Goldin Kiasmassa 1.2.2008 - 13.4.2008 Sattuisiko joku muistamaan, mikä se Nick Caven kappale siinä videoteoksessa oli? Olen sitä ennenkin kuullut siellä sun täällä soitettavan. Muistan vain melodian, joka on melko hankala googlettaa.
Vs: Nan Goldin Kiasmassa 1.2.2008 - 13.4.2008 Mukavaa että Goldin on herättänyt täällä näinkin paljon keskustelua! Ihan pakko oli tähän vielä näin jälkikäteen vastata, Goldin kun sattuu olemaan minulle itselleni valtavan suuri intohimon kohde. Hän on taiteilijoista minulle se ehdoton numero 1; Kukaan muu taiteilija, oli sitten kyseessä muusikko, kuvataiteilija, teatterintekijä tms., ei herätä mussa yhtä voimakkaita tunteita kuin Goldin. Tekninen onnistuminen ei mua valokuvataiteessa kiinnosta pätkääkään, se puoli jääköön sitten ihan omaan kategoriaansa. On totta, että teknisesti "epäonnistuneessa" kuvassa tulee olla jotain muuta, ja minulle Goldinin kuvissa on: Mieletön lahja tallentaa tilanteita, elämää, tunteita. Näen Goldin kuvissa paljon muutakin, kuin sen ensimmäisenä silmään pistävän huumeruiskun tai mustelman. Ja se on nimenomaan se tunnelma ja hetki, jonka Goldin osaa virtuoosimaisesti tallentaa filmille. Ja jos nyt jotain teknistäkin pitää mainita, niin Goldin on rajauksen mestari! Mutta tosiaan, hienoa että tämä herättää keskustelua. Käykää muuten ihmeessä katsomassa Goldinin viimeisin näyttely Berliinissä, jos sinne päin satutte! Se on esillä vielä ainakin marraskuun. P.S. Ja en ole kasvanut tynnyrissä
Vs: Nan Goldin Kiasmassa 1.2.2008 - 13.4.2008 Ajatella, tuosta on kulunut jo kolme vuotta ja tässä välissä on nähnyt monta valokuvanäyttelyä ja monta valokuvaajaa, eikä mielipide ole vieläkään muuttunut. Itseasiassa en kyllä edes muista mitä kuvia näyttelyssä oli, mutta kirjasta lunttasin ja yhtä tympeitä olivat. Hienoa toki, että joku saa kuvista irti jotain, hukkaanhan tuo työ muuten olisi mennyt.
Vs: Nan Goldin Kiasmassa 1.2.2008 - 13.4.2008 Varmasti on ollut hieno näyttely kun kolmen vuoden kuluttuakin jaksetaan vielä puhua. Kävin sen Berliinin näyttelyn katsomassa ja pidin todella paljon.
Vs: Nan Goldin Kiasmassa 1.2.2008 - 13.4.2008 Mä muistan Goldingin näyttelyn hienona kokemuksena. Rankkaa, mutta ei väkisin rankkaa kuvastoa ja plussana kuvissa esiintyi vielä muutaman underground tähti (mm. Cookie Mueller) joiden tekemisiä olen seurannut jonkin verran. Olin näyttelyn avajaisissa missä myös itse Golding oli paikalla. Ensin odotettiin vähän yli tunti tähteä paikalle ja kun hän saapui myöhässä Kiasman ylimpään kerrokseen, ilmoitti heti ettei kuvia saa ottaa. Kerkesihän se olla noin muutaman minuutin ennenkuin joku räpsäisi kuvan salamalla ja Golding kimpaantui ja lähti samantien pois. TV:lle sai kyllä kuvata ihan rauhassa että sikäli tuntui median huomio kelpaavan eikä tullut turha reissu Tempperamenttinen nainen. Ja yksi kiinnostavimpia Kiasman äyttelyitä mitä olen nähnyt.
Vs: Nan Goldin Kiasmassa 1.2.2008 - 13.4.2008 Näkökulma läheis- tai seksiriippuvuuteen korostui, kuin seuraamukset väkivaltaisesta hallitsemattomasta huuruisesta huume- ja lääkemaailmasta. Kun tarjolla oli vielä omakuvamaailmainenvideo, niin katsojalla oli mahdollisuus kokemuksen jälkeen tai seuraavana päivänä kelata asiat, liittää ne kuviin. Pitkän, koetun, elämän kiemuroihin. Aina väkevimpiin tasoihin, tuntoihin. Pyrkimyksessään rehellisyyteensä kuvakonaisuus oli melko ylittämätön. Ja rakenteellisesti useita näkökulmia tarjoava. Että jonkun halu saada valokuva karkoitti hänet. Kuulla tekijää itseään, motivoituneena, ehkä joillain aivan tuoreilla ajatuksilla maustettuna, Oli menetys paikalla olleille, varmasti tv'n kuvasryhmällekin. En tiedä, mutta voisin kuvitella toimittajien läsnäolon olevan osa aiheenjatkokäsittelyä mediassa, niin vaikean aiheen, että kaikkinainen huomaavaisuus häntä kohtaan tulisi olla itsestäänselvää. Harmi että kuraattorit ja Kisman väki ei hallinnut avajaisia, tai pystynyt tukemaan Nan Goldingia. Kun TV esitti pedofiili-dokumentin Jämsästä 90 luvun lopulla-järjestettiin ohjelman jälkeen asiantuntijapaneeli katsojien mahdollisten järkytysten käsittelyä varten. Voisiko isommat museot jotenkin tarjota muutakin aiheeseen liittyvää valokuvauksen, kirjallisuuden tai elokuvan lähdeluetteloa. ym. Nythän pidetään usein asiantuntija/yleisö paneeleja. Nan varmaan kävi TAIK'ssa luennoimassa. Voisiko näitä tilaisuuksia jotenkin linkittää tai saada taiteilijalta lupa näyttelynaikaiseen esillepitoon. Näin pitkästi aiheesta, koska itsekin aika suppassa maailmassani kohtaan toisinaan saman Goldingin esiintuoman proplematiikan, 'yliriippuvaisuuden miehestä' tai oman seksuaalisuuden muuntumisesta joksikin, josta kärsii, ja joka ottaa vallan,hallinnoi, omia tekoja. Aihe on niin yksityisen kipeä, kuin voi olla, ja omakohtainen piirteiltään. Ovatko nämä siis ollenkaan suuren yleisön vapaasti saavutettavia näyttelyitä, joissa kävijä jää melko yksin itsensä kanssa. Pitäisikö kokemus purkaa vaikka 'luokattoman lukion' äidinkielen tunnilla.... ... tai kokea se jonkun 'erityisryhmän' mukana. Eihän näistä voi keskustella, mutta jos voisimme oppia edes tunnistamaan ne itsessämme tai toisissa. Jämsän jutun pelottavin puoli oli Hämeenlinnan vankilapastorin lausumana, että pedofiilit ovat erityisen herkkiä aistimaan toisten ihmisten ne psyykkiset riippuvuudet, joilla sitten osaavat häikäilemättömasti 'koukuttaa' uhrinsa. Itsekin ehkä sairaina, uhreina. No tästähän ei tässä ollut kyse, mutta mielen ja tajunnan jonkin syvemmän tason riippuvuuksista kuitenkin. mutta joissakin alakultteereissa näitäkin voi esiintyä. ...miettimään jääneenä, terveisin Manual
Vs: Nan Goldin Kiasmassa 1.2.2008 - 13.4.2008 No joo, vaikea aihe mutta tietäen ko. henkilön vaikea persoonan ja tunnin odottelun jälkeen voi puhua myös diivailusta. Tietenkin pitää ymmärtää taiteilijaa (koska hän on kuitenkin jutun aihe) mutta jos Golding ei ollut kieltänyt etukäteen kuvaamista, oli reaktio vähintäänkin yllättävä. Tuskin valokuvaaminen hänelle yllätyksenäkään tuli jos on noin pitkä ura takana ja muutama pressitilaisuus koettu..