Auttakaa taas hölmöä Tavoitteena olisi tehdä valaisu, jossa ei huomattavasti erotu kahden valon tuleminen samasta suunnasta. Esim. metrin korkea softbox ja lisäksi normaali kuvulla (17 cm) ja hunajakennolla kasvoille hieman enemmän valoa. Mikä noiden kahden valon suhde olisi hyvä olla ev-arvoina? Tavoite tosiaan siten, että kasvot olisivat aavistuksen kirkkaammat kuin muu osa. Onko tuon normaalikuvun tilalla järkeä käyttää esim. 55 cm beautydishiä, jossa hunajakenno, sehän antaa hieman pehmeämmän valon. Kuvauskohteena kaunis nainen. T jukka
Vs: Pehmeän ja kovan valon yhdistäminen Kun käytössä on digikalusto ja kärsivällinen malli, niin peräkkäisïä valotuksia pienin portain ja fotarissa katsomaan, mikä meni överiksi ja missä jäi tehot vajaaksi. Siellä välissä on se oikea. Jos suuntauksessa on toivomista, niin sit valot uuteen paikkaan ja sama setti kehiin. Ite kyllä ottaisin lisävalaistuksen reflellä...
Vs: Pehmeän ja kovan valon yhdistäminen Kato silmällä + digicameran telkkarista / koneelta. Ehdottomasti kannattaa tykittää paljon valoa (tulee oikeesti artistimpi fiilis)! Varsinkin jos sulla ei ole assaria refloja taivuttelemaan. Parasta valoa saat tietty valokeilan reunalta, suoraan päin pläsiä ei välttämättä kannata posottaa. Sit sitä valon reunaa blokkaat jollain oikeanmallisella seinällä tms. Niin saat just hyvän valon. Ainiin, tähän tietty tarvii sen assarin jo. Oh well. Mut ajatuksena olisi aivan liian kirkkaaksi valaisu, silleen että kun rupeat kiristämään aukkoa, tulee valobalanssi vasta esiin. Eli valaiset kameralle, et silmälle. Toivottavasti tästä on jotain hyötyä, tällä tavalla mä teen valoja enkä oikein muuta osaa sanoa. Höydihöy ja hyvät joulut!
Vs: Pehmeän ja kovan valon yhdistäminen Eikös toi tuosta zone-systeemistä ole johdettavissa. Jos valotat "oikein" on kasvot zonella 6. Aukko lisää valoa, niin ollaan hyvin vaaleassa ihossa ja kaksi aukkoa, niin ollaan rajalla, missä tekstuuri alkaa katoamaan. Toki toinen vaihtoehto on vetää artsu-fiiliksillä, selittää jotenkin lopputulos ja vedota taiteelliseen koskemattomuuteen. Pikantin lisän valaisuun antaa vielä kun laitat pienen palan mustaa teippiä sinne tasovalon sisälle reunaan.
Vs: Pehmeän ja kovan valon yhdistäminen Mua kiinnostaa tää artsu-fiiliksillä vetäminen. Eli oon jotenkin ajatellut sillä tavalla, että valaisu rakennetaan jotakin päässä olevaa ideaa vastaavaksi. Ja se päässä oleva idea, se on sitä kamaa, sitä visuaalista ongelmanratkaisua. Y'know, kuhunkin tarkoitukseen ältsin hyvä ja freesi ja persoonallinen ja...no semmonen ratkaisu. Kysyisin vaan että onko se tavallista että idea edellä menevä kuvaaja joutuu selittelemään toimiaan? Voisko tällainen liittyä ns. paskaan laatuun eikä niinkään siihen metodiin? Painostan siks, että mun mielestä on tosi hölmöä yhdistää "artsu-fiilikset" jotenkin huolimattomuuteen tai ammattitaidottomuuteen, mitä koin et sä olit tässä piikikkäästi tekemässä. Voi olla et jollain herkällä menee hyvät puurot ripulivellien kans sekaisin ja mitä siitä taas seuraa... Katkeroitumista ja positiivisimmillaankin paikallaan polkemista? Mua ainakin vähän korpeaa, siks kirjoitan. Ja koska on aikaa -"DOUBLE" Jackson p.s. Mä olen ihan alkutaipaleella mun valokuvaushommissa ja ajattelin ottaa homman melko tosissaan. Eli semmoinen alavire ikään kuin lukuohjeeksi.
Vs: Pehmeän ja kovan valon yhdistäminen Huonoa vaan on jos niitä omia ideoita ei ole päässä vaan noudatetaan orjallisesti jonkun "hönön" 100 vuotta sitten keksimiä valaisuja.
Vs: Pehmeän ja kovan valon yhdistäminen Onhan tuo. Mä kävin kerran eräässä insinööritoimistossa, missä oli taulu "Fysiikanlakien kumoamiseen tarvitaan työnjohdon lupa." Ideoilla ja valon määrällä ei ole suuremmalti mitään tekemistä keskenään. Se että keinovaloilla on valaistu miten sattuu, ei tee siitä kuvasta yhtään parempaa tai taiteellisempaa, jos se valon laatu, määrä tai suunta ei sitä ilmaisua tue. Tässä mennään nyt samoissa fiiliksissä, kun oltaisiin menossa autolla Turusta-Helsinkiin ja bensa-asemalla tankattaisiin fiiliksellä litra ja lähdetään koittamaan josko sillä pääsisi perille. Kristoffer sanoi erään koulun luennolla, että säännöt pitää tuntea, jotta niitä pystyy rikkomaan, muuten ei saavuta sitä mitä on hakemassa. Lasten kanssa on aina se sama juttu, että porukassa on se jonka ei tarvitse opetella mitään, kun on kerran luova persoona ja sitten on itku ja parku kun ei homma kehity mihinkään. ps. Mä en koskaan ole aliarvioinut tai arvostellut taiteen tekijöitä, jotka ovat oikeasti panostaneet siihen taiteensa tekemiseen ja jatkuvasti yrittäneet kehittyä osaamisessaan. Ne laiskat ns. "taiteilijat" vaan paikoitellen rassaa.
Vs: Pehmeän ja kovan valon yhdistäminen Alkup kysymykseen: En ole päässyt ko. setuppia kokeilemaan mutta 1-2ev oli kaiten oiva haarukka. Tämä lienee zackin CL-kurssilta poimittu. 1-2 ev kuten filli yleensäkin. Loput sitten artsufiiliksen mukaan.
Vs: Pehmeän ja kovan valon yhdistäminen Henkilön valaiseminen on niin paljon koluttu juttu, että hyviä ja parempia ratkaisuja löytyy. On kuitenkin hyvä hallita perustekniikat, joista sitten voi alkaa rakentaa omaa juttua. Se on sittenkin helpompi tie kuin oikotietä onneen - suoraan jotain uutta. Vain passikuville on standardi Omia ideoita tarvitaan, muuten ei oltaisi luovan työn parissa. Matkan varrella on syytä olla sopivassa määrin itsekritiikkiä ja tarpeellinen taito on erottaa suden tuleminen taiteen tekemisestä. Kritiikki voi olla rankkaa riippuen arvioijan kulttuurisesta taustasta ja kokemuksesta. Kokeilevassa toiminnassakin hyvä olla tavoite, päämäärä eli kuvaussuunnitelma, mistä itse oivaltaa hyväksyttävän lopputuloksen. Ei sitä tarvitse paperille vääntää, kunhan vain tietää, mitä tavoittelee. Painotan sitä, että kun on lopputulos edes jotenkin selvillä, tekniikka, välineet jne. ovat välikappaleita tavoitteen saavuttamiseksi eikä toisinpäin : katotaan mitä näillä vermeillä vois tulla Jos lähdetään liikkeelle jostain asetuksista, niin kokeile ottaa hunajakennon kauttaa niin paljon valoa, ettei aivan pala puhki ja rupee säätelemään softboksin valon määrää.
Vs: Pehmeän ja kovan valon yhdistäminen Jep ! Olen silloin tällöin sanonut että kaivakaa kirjastosta Flaamilaisten tai muitten renesanssitaiteilijoiten teosten kuvia. analysoikaa niitten valaistus ja kun olette niihin päässeet, sitten voi alkaa fiilisteleen...
Vs: Pehmeän ja kovan valon yhdistäminen Huonoa vaan on jos niitä omia ideoita ei ole päässä vaan noudatetaan orjallisesti jonkun "hönön" 600 vuotta sitten keksimiä valaisuja.
Vs: Pehmeän ja kovan valon yhdistäminen Huonoa on vaan että aletaan kopioida jonkun "strobistin" jo lähtökuopassa kököiksi todettuja latteuksia...
Vs: Pehmeän ja kovan valon yhdistäminen Hitsit kuinka samaa mieltä sitä oikein voi olla.. Ne hönöt osasivat ihan aikuisten oikeasti "valaista", vaikka sähköä eivät käyttäneetkään.
Vs: Pehmeän ja kovan valon yhdistäminen jep, sainkin jo kaipaamani tiedon muualta. Halusin vain kasvoille hieman enemmän valoa, kuitenkin huomaamattomasti. Kiitokset vastauksista!" JTukka
Vs: Pehmeän ja kovan valon yhdistäminen Kai toi valon määrä on sen verran itsestäänselvä juttu ettei sitä tarvi miettiä. Sen verta valoa millaista aukkoa haluaa käyttää ja miten tummaksi/vaaleaksi valottaa. Mun mielestä TUHAT kertaa tärkeämpi (ja konstikkaampi, silloin tällöin jopa kompastuskiveksi saakka) juttu on se, miten sen valon sinne kohteeseen saattaa. Insinööri tietenkin suorinta mahdollista reittiä, kotitehtävänsä tehnyt valokuvaaja ehkä vähän mutkikkaammin. Riippuu tietenkin kuvasta, mutta tässähän puhuttiin kauniin naisen valaisusta. Valaistaan siis kauniisti. Selvää on myös se, että parkumalla homma ei kehity mihinkään. Kyllä lapsikin oppii särkemään pähkinän muulla tavalla kuin sillä vasaralla, vaikka iskä muuta väitti. p.s. Selvennetään vielä, että yritin tarjota Jukkikselle pientä oikotietä onneen. Oon nimittäin suorittanut perusteellisen oppimäärän noita mainitsemiani kotitehtäviä (enkä nyt puhu mistään kursseista) ja siinä samalla oppinut jotakin siitä, millä tavalla valo käyttäytyy ihmiskasvoilla. Vinkiksi: kokeile joskus suunnata valonlähde 3/4 ohi kohteesta ja heijasta sitä takaisin erilaisista pinnoista, eri etäisyyksiltä ja eri kulmista. Väitän että jos suhtaudut tutkimukseen samanlaisella intohimolla kuin näsäviisasteluun, saattaa valaisusi ikään kuin vahingossa hypätä pari pykälää tiukempaan suuntaan.
Vs: Pehmeän ja kovan valon yhdistäminen Itse asiassa tää on niin ältsin hyvä aihe että kerron vielä tämän verran. Tämä saattaa olla tiukoille studiojampoille itsestäänselvää, mutta mulle ei vielä tovi sitten tosiaan ollut. Siksi tän jaan, jos vaikka jollekin on hyötyä. .. Olin oppimassa paremmaltani, eli assaroimassa, kuvauksissa jotka järkättiin vanhassa talossa. 2. kerroksen keittiössä oli TODELLA upea valo, siis aivan briljantti. Sellainen, joka saa ihon hohtamaan maitomaisena ja varjot sulamaan siniseksi ja ruskeaksi vahamereksi. Silloin, kun valaisutaitojani D) ei yllättäen tarvittukaan, rupesin miettimään tuota ison lampun ja suuren heijastimen magiaa vähän pidemmälle. 1. kerroksen huoneet olivat melko harmaita, ikkunan läheisyydessäkin. 2. kerros taas hohti. Aurinko paistoi talon ohi, me kuvasimme juuri ja juuri varjopuolella. Ikkunan edessä oli vihreitä pihlajanoksia, marjoja sekä muutama mänty. Näkymä oli silti avoin ja noin puolen kilometrin päässä oli vettä. Talo oli kallion päällä, muttei aivan korkeimmalla kohdalla, se nökötti pienessä notkelmassa, varjopuoli kiveä vasten. Ikäväkseni minun täytyi myöntää, että samanlaista valoa en koskaan tulisi saamaan aikaan. Pettymyksestä nousi uusi ajatus, sellainen, jolta olin aiemmin järjestelmällisesti paennut. Näin edessäni joukon maailmoja, jotka odottivat luojaansa sekä tilapäisiä asukkejaan. Päätin survaista käteni multaan, kainaloita myöden. .. Semmoinen runo.
Vs: Pehmeän ja kovan valon yhdistäminen Valonhallinan suurimmat mestarit kuvasivat luonnonvalossa, eikä ollut sattumaa mihin he asettuivat ja kuinka malli valoon aseteltiin. Ei Rembrandtin kattoikkuna tai Vermeerin pehmeä pohjoisvalo ja valaiseminen kokonaisuudessa, tapahtunut vain mahtavan luonnonvaloilmestyksen edessä, vaan tietoisesti. Kun esim. heidän kuviaan katsoo, on helppo nähdä ymmärrys miten valon "näkeminen" ratkaisee kuvan tarinan saaman lisävoiman ja kuinka heillä "sattumalta" on satumaista valoa joka kuvassa.. Nykystudiossa on äärimmäisen vaikea saada vastaavaa aikaiseksi, ellei mahdotonta, mutta jos etsii ja tavoittelee luonnonvalolla valaisua, niin on aivan mahdollista rakentaa luonnonvalostudio kuten Vermeer teki tai Rembrandt, karsitaan turha valo pois ja annetaan tulla sieltä mistä tahdotaan, kuvataan kun aurinko on sopivassa kulmassa ja kun heijastamalla voi tilannetta parantaa. Mutta pitää nähdä ja osata. Vaatii ymmärrystä ja paneutumista ihan vallitsevaan todellisuuteen ja aitoa silmien avaamista todellisuuden edessä. Studiovalaisu voi perustua tuohon, tai oikeastaan pitäisi perustua, mutta valoläheteellä on merkitystä, jota ei kauneinta luonnonvaloa saada vastaamaan..
Vs: Pehmeän ja kovan valon yhdistäminen Pohjoisvalo on hyvä ja haastava. Kouluhommissa otettiin luulot pois, kun kokeiltiin. Optimiolosuhteet ja vieressä kuva Louis Pasteurin muotokuvasta. Ei kun kuvaamaan. Joka otoksen pääsi tsekkaamaan näytöltä jaa taas eiku - eiku ... Lähelle pääsee kohtuudella, mutta saadapa se jokin kuvaan, niin puoli päiväähän siihen meni. Joka tapauksessa opettelemisen arvoinen juttu. Hyvä lähtökohta, kun ottaa old-style-muotokuvaa vanhalla palkilla ja vanhalla Tessarilla...
Vs: Pehmeän ja kovan valon yhdistäminen Mun pitää sanoa, että mä en nyt kuitenkaan ole ihan vakuuttunut tuosta vanhojen maalarien valonkäytön ylistyksestä kuitenkaan. Se pitää myöntää, että näkemys joillakin maalareilla oli erinomainen, tokihan maalaustakin saatettiin tehdä kuukausia, joten aikaa oli miettiä. Mutta oliko se valo nyt kuitenkaan niin hyvää, mitä annetaan ymmärtää vai maalasiko maalari epärealistisia valo-olosuhteita omasta mielikuvituksesta. Pitäisköhän enemmänkin verrata noita renessanssin maalareita ja tämän päivän kuvankäsittelijöitä. Entisajan tunnetuimmat valokuvan mestaritkin muokkasivat valoa ja varjoa raskaasti pimiössä. Simanainen retusoi negatiiveja melkoisestikin. Pohdittavaksi siten jääkin, että onko se hyvä valo sittenkin sellaista valoa, mitä ei voi saavuttaa luonnollisilla olosuhteilla ja siksi aivot väittävät sen olevan hyvää, vaikka oikeasti se onkin vain häiritsevää. Jotenkin on itseä alkanut häiritsemään se ajatus, että kuvasta tulee parempi, kun huononnetaan välineitä. Onko se siis niin, että uusien välineiden suorituskyky on liian hyvä yksinkertaisen ihmisen ymmärtää ja siksi halutaan yksinkertaisempaa kuvaa, että se pysyisi ajatuksissa hallinnassa. Vai onko kyse vain uuden vastustamisesta.