vatsakipu palasi vihlaisten ja käänsi sisuskalut ympäri. Pena ei voinut enää taistella. Vieressä istuva karju sai osakseen Penan eilisen maksalaatikon jäännökset. Mutta karjun reaktio oli yllättävä sillä...
...hän alkoi kieriskelemään Penan tuotoksissa. Aika pysähtyi. Pena ei tiennyt mitä ajatella. Elämä soljui filminauhana hänen silmiensä edessä, päättyen viimeiseen ruutuun - nykyhetkeen - jossa karvainen ällö nahkafägäri kieriskeli hänen tuotoksissaan. "PERKELE! Missä on kamerani" puuskahti Pena hiljaa. Fotofinlandian voittokuvat menevät sivusuun...
sillä Pena huomasi samalla huoneeseen saapuneen tunnetun taidekuvaajan. Tämä oli pystyttänyt jalustansa, asentanut kaukolaukaisimen, riisunut vaatteensa ja alkoi juuri hieroa Penan maksalaatikon jäänteitä ympäri paljasta kehoaan. Pena katseli näytelmää tyrmistyneenä, mutta tunsi samalla suurta iloa siitä että näki nyt todellisen taiteilijan työssään. "Anteeksi, saanko kysyä aiotteko ottaa kuvillanne kantaa maailman nälänhätään vaiko lihansyönnin epäeettisyyteen..." aloitti Pena...
...mutta keskeytti lauseensa tajunnan taas palatessa. Huoneessa olivat vain hän ja punapää, joka pudisti päätään Penaa katsoessaan. "Ei hyvältä näytä. Pahat on tämän pummin houreet." "Missä on mun reppu...?" sai Pena kuiskattua hiljaa.
... tässä sanoi punapää. Mitä sä sillä? Minä olen herrasmies Pena sanoi. Toista kertaa en lattialle oksenna. Pena tunsi kuinka hänen vatsansa velloi ja hän yrjösi reppuun. Herrasmies on aina herrasmies kehui Pena itseään, mutta samassa hän kirosi. Kamera ja Kalle-lehti olivat repussa ja aivan ryönässä. Penaa huimasi jälleen. Viikon vanha sienikeitto, jonka hän oli syönyt aiheutti hallusinaatioita. Miksi hän oli viipurissa ja miksi ovelta kuului koputus..
...mutta mutta... eihän se koputus repusta kuulunutkaan vaan punapään korkokengistä - hänhän oli juuri esittämässä broadway-steppingiä (eräänlainen etno-dance) Penalle joka kuten allekirjoittanut , ei ollut missään määrin perillä tapahtumien juonesta...
10minuuttia kului, esitys loppui ja punapään kävi sääliksi Penaa, joka makasi lattialla oksennuksessa reppu tyynynä. Reppu kainalossa Pena saatettiin pihalle ja päästettiin vapaaksi. Mutta jokin jäi mietityttämään Penaa. Oliko hän unohtanut jotain? KAMERA!!! Minne hän oli sen jättänyt?
Vastoin Penan aiempaa luuloa, kamera ei suinkaan olut repussa, jossa nyt oli, ah, niin paljon muuta, jonka Pena mieluummin tahtoi unohtaa. Paitsi Nallen tietysti. Se pitäisi saada jotenkin pelastettua... Mitäköhän OMO-info neuvoo oksennuksen tahrimista pehmoleluista... Pena hieroi edelleen tokkuraisia aivosolujaan. Jos kamera ei ollut repussa, oliko poliisi vienyt sen? Vai mahtoiko se olla pudonnut pakomatkan tuoksinnassa? Pena alkoi kävellä kotiinpäin ja mietti samalla mitä reittiä hän oli juossut ja missä blackout oli korjannut parempaan talteen. Matkalla hän käveli lehtikioskin ohi. Jokin kiinnitti Penan huomion ja hän tyrmistyksekseen huomasi iltapäivälehden lööpissä...
tutunnäköisen paljaspeppukuvan. EI PIRU! Tuohan täytyy olla minun hengentuotokseni - tuumi Pena sydän pamppaillen. Hän kiersi rinkiä raapien päätään ja mietti kuumeisesti viime hetken tapahtumia. Hänen oli täytynyt tiputtaa kamera juostessaan karkuun. Ja nyt joku low life oli varastanut hänen filminsä. Raivo kihisi hattuun ja päässä napsahti jolloinka hän suuntasi kulkunsa...
...kohti iltapäivälehden toimitusta. Se saakelin lööpinmetsästäjä, joka toimitti Penalle pimeästi halpoja kehitysnesteitä tietäisi varmasti mitä kautta Penan ainutlaatuiset kuvat olivat toimitukseen päätyneet. Pena riuhtaisi iltapäivälehden toimituksen oven auki, pyyhkäisi herrasmiehenä viimeisen puolisulaneet maksalaatikonjämät kengistään kynnysmattoon ja...
...kompastuen auenneeseen kengännauhaan kaatui tomituksen aulan lattilalle. Hyvää iltapäivää sanoi Pena kömpien pystyyn. Kentlemanni Pena kuten minua tavataan kutsua. Missä se saakeli lööpinmetsästäjä on? Haluan tavata hänet ja heti sanoi Pena. Lööpinmetsästäjän löydätte kulmakuppilasta neuvoi sirkeä ja viehättävä toimistoneiti. Pena nuuhki neidin Channel viitosen tuoksua ja oli nyykähtää polvilleen katsoessaa neidin varustuksia. Mikä teidän on? Huolestui neiti. Ei tässä mitään sanoi Pena ja oli kompastua jälleen nauhoihinsa. Pena kyykistyi sitomaan kengännauhojaan ja samalla hän syrjäkarein katseli neidin pitkiä ja hoikkia sääriä. Silloin Pena muisti. Voi saakutti lupasin mummille tulla halkometsään tekmään talven puut. Nyt tuli kiire. Pena ryntäsi kulmakuppilaan etsimään lööpinmetsästäjää. Samalla hän räpläsi kännykästään linja-autojen aikatauluja. Silloin päässä jysähti. Pena kokeili päällään lyhtypylvään kovuutta ja jäi toiseksi. Titityy, titityy...
,ilkkui valtavankokoinen kaksipäinen talitintti aivan muutaman metrin päässä. Se piteli toisessa jalassaan jonkinlaista saalista, toisella jalallaan se seisoi idän käyrämiekan päällä. Vuoden luontokuvakin taisi nyt mennä sivu suun, harmitteli Pena, vaikka tiesi samalla että tuonkokoista olentoa ei olisi 600-millisellä voinutkaan näin läheltä kuvata. Sitäpaitsi voittamiseen johtavat kriteeritkin olivat muuttuneet. Pena oli voittajaksi liian näkemyksellinen, rutinoitunut ja taitava -liian tyypillinen hyvä luontokuvaaja. Tintti raahasi saaliinsa sivummalle pensaaseen, sen toinen pää tarkkaili ympäristöä samalla kun toinen ahmi aimo kimpaleita saaliista nokkaansa. Tutun näköiset korkokengät kauniissa säärissä pilkottivat pensaasta tintin alta. Penaa huimasi...
.. pahuksen tintti oli saanut Penan mallinukke barbaran haltuunsa ja nokki siitä isoja kimpaleita. Koska tintti ei välittänyt Penasta sen kummemmin Pena aikoi luikkia tiehensä. Et muuten mene minnekään sanoi tintti, tavi on tulossa ja sinusta saan hyvää rasvaa talven varalle. Pena pakeni syvemmälle pusikkoon ja löysi sieltä talonmies Koikkalaisen kännipäissään kadottaman kamerakännykän. Koikkalainen oli vielä niitä vanhanajan talonmiehiä, joiden piti juoda kaksi kossua päivässä, jotta työt sujuisivat ja jaksaisi kunnella muijan nalkutusta. Hei tintti! Pena huudahti. Ottaisin teistä mielelläni vuoden luontokuvan. Minulla on välineet ja taito siihen. Tottahan toki tintti vastasi. Onko teillä kampaa? kysyi tintti. En minä itselleni kampaa, mutta voisitte kammata hiuksenne, niin olisi mukavampi nokkia teitä kun olisitte siistimmän näköinen. Koska Pena ei ollut ihan tolkuissan hän räväytti SBX80 salaamalaitteen C300D kameraan kiinni ja väläytti suoraan tintin silmiin aimo annoksen kirkasta valoa..
"Kiitos", sanoi tintti, "kirkasvalohoito onkin hyväksi näin talven alla". Samassa alkoi kuulumaan kömpelön raahustamisen aiheuttamia ääniä. "Tavi on tulossa" kuiskasi tintti, "Pidäkkin suusi kiinni tai nokin sinut heti huolimatta sotkuisesta kuontalostasi" se sanoi piiloutuessaan rakennusmiesten pysäköimän betoniauton myllyyn. Hetken oli hiljaista, sitten läheiseltä kujalta pilkisti esiin valtava lättänokka. Tavi kurkisteli pahansuopaisena Penaa, joka hätkähti nähdessään sorsan kaulassa..
... FullframedigiSLR:n varustettuna 1200mm:n linssillä. "Aivan ihqua", pääsi Penalta, "teillä on hienoin yhdistelmä mitä kuvaaja saattaa toivoa!" "No, rahalla saa ja hevosella pääsee", leppyi tavikin havaitessaan alentuvan nöyrää kunnioitusta varallisuuttaan kohtaan. "Näiden vermeiden hankkiminen ei ole yksikertaista puolisukeltajallekkaan, jouduin käyttämään kaikkia mahdollisia suhteitani saadakseni setin kasaan. Onneksi sorsana voin sanoa tuntevani vaikuttajia ja poliitikkoja sekä Nikonin, Canonin että Leican leiristä. Asiasta toiseen, onko täällä näkynyt kaksipäistä talitinttiä joka seisoo idän käyrämiekan päällä?" Pena oli vaikeassa raossa: betonimyllyssä piileskeli vaikenemista vaativa, rasvanhimoinen, kaksipäinen ja idän käyrämiekan päällä seisova tintti. Edessä keikahteli valtava siivilähampainen tavi, puolisukeltajista julmimpia...
....mutta Pena oli tottunut matelemaan ja nöyrtymään, suorastaan nuolemaan. Tuolla se on myllyssä. Laitanko käyntiin? kysyi Pena ja odottamatta vastausta käynnisti betonimyllyn. Tintti huusi, kirosi, raivosi, itki ja sylki. Mikään ei auttanut. Niin joutui tintti Lahden oikoratatyömaan siltavalun sekaan Luhdanojan siltaan. Siis ei heti nyt, vaan hieman myöhemmin, seuraavana päivänä. Tavi, puolisukeltaja katsoi kauhuissaan touhua. Oletpa raaka. Niin, näinhän se on sanoi Pena ja kaivoi myllystä esiin hieman kolhuisen käyrämiekan. Vieläköhän tästä on mihinkään? Pena ihmettelli ja huiski miekallaan huolimattomasti. Oho! sori! nyt sattui vahinko Pena oli kauhuissaan. Mitä tulinkaan tehneeksi Tavi tuo päätön puolisukeltaja poistui tästä maailmasta. No, ei se sitten enää kamerakaan tarvitse. Pena noukki tuhruisen kameran mukaansa ja poistui toimistolleen miettimään asioita. Kolmatta päivää ryyypättyään Pena tuli tolkkuihinsa, sillä Whisky oli loppu. Eikä asioiden miettiminen ollut sujunut. Hirveässä krapulassa Pena näki ja koki kaikenlaisia mielenkiintoisia asioita kuten vaaleanpunaisia elefantteja, käveli saturnuksen renkailla ja grande finale hänen sihteerinsä Mäen Anna antoi hänelle vihdoin ja viimein...
Reilu kuukausi painajaismaisen tapahtuman jälkeen Pena käveli rentona ja selvin päin kaupungilla. Hän ohitti kujan, jonka tapahtumat läikähtivät vieläkin ahdistavina mieleen. Se viina, tuumaili hän itsekseen, onneksi pääsin katkolle, eikä Anna Mäkikään nostanut syytettä ahdistelusta ja vähän enemmästäkin. Pena ei ollut ottanut huikkaakaan kuukauteen, ja työtkin olivat alkaneet sujua. Mutta tuon kujan ohi kävellessään hän tunsi aina kuvottavaa pelonsekaista inhoa, kykenemättä selvittämään itselleen syytä siihen. Pena päätti käväistä vielä kahvilla, ennen paluutaan toimistolle. Hän avasi kahvilan oven...
"Herää Pentti. Herää", hento ääni kantautui Penan korviin. Pena raotti silmiään. Kuin miljoona pientä lilliputtia olisi takonut Penan kalloa vasaroilla. Valo teki kipeää. Kissan paska maistui suussa. Vaalea, sairaanhoitajan asuun sonnustautunut uhkea nainen seisoi Penan vieressä. Pena yritti puhua, mutta hän ei saanut sanaakan suustaan. "Missä ihmeessä minä olen? Mikä päivä tänään on? Onko nyt kesä? Mitä ihmettä on tapahtunut?" Penan päähän soljui kysymyksiä enemmän kuin hän niitä ehti käsitellä. Pena alkoi nostaa kättään noustakseen istuma-asentoon sängyssä jolla hän makasi. "Perr..." Pena korisi. Käsi ei hievahtanutkaan. Se oli kiinnitetty nahkaisella sideremmillä sängyn laitaan kiinni! Pena yritti liikuttaa toista kättään. Sekin oli kiinnitetty sängyn laitaan!
... johan vihdoin heräsitte. Penan vieressä seisoi saksalaisen Helgan näköinen riuska nainen. Sen kummemmin asiaa kommentoimatta hoitaja alkoi kuskata Penaa pitkin käytävää. Mitä ihmettä? Mitä tämä on? Miksi? Ihmetteli Pena? Suu kiinni, ei mitään pulinoita rivissä. Terapiaistunto alkaa...
Helga tempaisi Penan sängystä ylös ja kippasi hänet pyörätuoliin. Siitä huolimatta, että Pena oli melkoisen pyörällä päästään, hän oli kiitollinen tästä odottamattomasta liikkumisavusta, sillä hänen jalkansa tuntuivat jotenkin omituisilta. Pena vilkaisi jalkoihinsa ja kauhistui! Entisten (Penan omasta mielestä) varsin mallikkaiden kulkuvälineiden ulkonäkö oli muuttunut sitten viimenäkemän melko radikaalisti. Se, että Penan vasemmasta jalasta puuttui kolme varvasta, ei ollut niinkään hirveää, kuin se, että Penan varsin maskuliiniset säärikarvat oli ajeltu pois! Molemmista jaloista! Pena kuulosteli olotilaansa ja havaitsi tämän jaloissaan tuntuvan oudon vapauden tunteen olevan vallalla lopussakin osassa hänen olemustaan. Vartalo sileänä kuin vauvan peppu ja takaa aukeava sairaalapaita päällä (joka ei juuri imarrellut Penan möhömahaista olemusta) Pena istui Helgan kärrättävänä ja yritti tekeytyä mahdollisimman pieneksi. Sairaalan käytävät tuntuivat loputtoman pitkiltä. Pena alkoi pikkuhiljaa kehittää päänsä sisällä silmitöntä pakokauhua. "Minähän en mikään hourupää ole!", huusi Pena ja...