Vs: Nykyajan klassikko- ja kantavalokuvat Hyvä että palattiin aiheeseen. Kuvistahan just valokuvausharrastusfoorumilla pitäis höpötelläkin ... Rankkuus ja kovuus kiehtoo ikivanhoja ihmisiä varmaan elämänkokemuksienkin vuoksi vähemmän kuin lapsia. Vanhemmiten moni kovia kokenut senkku etsii harmoniaa ja sopusointua. Jatkuva rankkuuden ja kovuuden kavalkadi on aika puuduttavan tylsää, pitemmän päälle. Kyllästyttää ... Kauniisiin tisseihin ja kukkiin ei taas kyllästy ikinä (noin, niinkuin, esimerkeiksi). - Erska
Vs: Nykyajan klassikko- ja kantavalokuvat Mutta tisseistä ja kukista ei niin helposti nouse esiin mikään, hyväkään... Siis nykyään enää, kun kaikkea (niitäkin) on niin paljon ja lehtiotsikot yms. huutelee kaiken maailman ihmeellisyyksistä vaan.
Vs: Nykyajan klassikko- ja kantavalokuvat Tissit ja kukat ovat totta. Valokuvat ovat nykyisin vain narsistista pelleillyä. Tissit ja kukat ovat ihania. Valokuvat nykyisin vain visakorttien koristeita ja pimppuverisuojamainosten myyntikikkoja. Ihana nänni on lempeä ja hyvä, kuten ihana kukkakin. Niin kauan kuin on elämää ja rakkautta nämä ovat totuuksia. Taide ei ole mitään tissien ja kukkien rinnalla. Ei mitään ... Edit: Typontyllerö
Vs: Nykyajan klassikko- ja kantavalokuvat Ovat perseet ja kullitkin kauniita asioita, monillekin. Liha ja elämä. Siinä se.
Vs: Nykyajan klassikko- ja kantavalokuvat Taide on nykyään vain kaupallista laskelmointia, huoraamisen alin taso.
Vs: Nykyajan klassikko- ja kantavalokuvat Menen nukkumaan, kyselkää huomenna lisää. Hyvää yötä. Nähkää ihania tissi- ja kukkaunia. - Erska
Vs: Nykyajan klassikko- ja kantavalokuvat Juu, mä vaan ajattelin että puhuttiin valokuvista kukista ja niistä tisseistä
Vs: Nykyajan klassikko- ja kantavalokuvat Gangsta rap on valovuoden päässä kansanmusiikista. Sen sijaan se on nerokasta rahan keräystä kansanosalta joka ei paremmasta tiedä (tai ei halua tietää).
Vs: Nykyajan klassikko- ja kantavalokuvat Mutta itse aiheeseen. Kuvan / kuvien valinta voi kollektiivisesti olla vaikeaa myös siksi, että kuvatulva on niin suunnaton. Sen lisäksi sisällön merkitys hämärtyy teknisten ominaisuuksien arvotuksen alle. Terävyys, kuvien suuri koko, joku tekninen suoritus, kuten liikkeen dramaattinen pysäyttäminen vievät huomion toisaalle. Jos ennen tarjonta oli 100 kuvaa vuodessa, löytyi ehkä aikaa tarkastella myös sisältöä. Nyt tarjonta voi olla 10 000, 50 000....? kuvaa vuodessa jotka lipuvat silmiemme ohi. Samaa suttu edustavat esim tietokopelien ultravärikylläinen ja sekava grafiikka sekä erityisesti action-elokuvien kuvamaailma. Kotimaisista lehtikuvista voisin kyllä kuvitella että jotkut Heikuran kuvista jäävät elämään.
Vs: Nykyajan klassikko- ja kantavalokuvat Klassikon tunnistamiseen tarvitaan aikaa. Hyvä kuva on helppo tunnistaa nopeasti. Asiaan vaikuttaa myös se, kuinka usein kuvan näkee. Klassikot ovat monesti hyvin tuttuja monista eri yhteyksistä.
Vs: Nykyajan klassikko- ja kantavalokuvat Ihmisen luovuuden huipentuma on näpykän saaminen suukkiin ensimmäisen kerran elämässään. Tämän jälkeen kaikki onkin vain variointia. Onkin hieman surullista, että monelle harrastajalle se kameran nänni (l. laukaisinnappi) edustaa nänniä, eikä se etsimessä näkyvä nänni (l. kukka). Surullisimmillaan "tissejä" on vitriinit ja kameralaukut täynnä. Nykyajan klassikko- ja kantavalokuvista suurin osa löytyy mainoskuvista. Tai kantavalokuvat mainoksista ja klassikot omista kotialbumeista tai vastaavista. Toisaalta. Hyvässä valokuvassa on ihminen. Aivan kuten luolamaalauksessakin usein on.
Vs: Nykyajan klassikko- ja kantavalokuvat Mulla on vähän sellainen käsitys, että elitistisestä kauneudesta ja taiteesta lainausmerkeillä ja ilman ei ole juuri koskaan ollut kiinnostunut kuin se Estin mainitsema prosentin murto-osa. Valokuvalla on varmaan ollut suuri merkitys tuollaisen taiteen popularisoijana, mutta toisaalta kun niitä arkitaiteellisia kuvia viedään gallerioihin se prosentin murto-osa on äänekkäästi kiistämässä kuvien taiteellisen arvon. Osa taiteeksi nimitetyistä valokuvista on selkeästi viihteellisiä, mutta sama kai pätee muihinkin ilmaisumuotoihin. Ei silti, tuskin taiteen kriteerinä on provokatiivisuus, joskus tuntuu että valokuva"taiteessa" sitä pyritään vähän kärjistämäänkin tai tekemään itseisarvoisesti provokatiivisia kuvia - tai tavoittelemaan jonkinlaista rumuuden estetiikkaa. Teknisen toteutuksen loistokkuuskaan ei enää kelpaa taiteen kriteeriksi, ja aihevalinnalla ei tunnetusti ole ollut minkäänlaista merkitystä. Louvre on täynnä tissien ja kukkien kuvia. Kallionkuninkaan kanssa olen samaa mieltä siitä, että klassikon syntyminen vaatii aikaa, ja harvasta tulee sellainen eläessään. Onhan jotkut vaikkapa Leibovitzin otokset aika ikonisia, mutta klassikoita... Ei vielä, ehkä joskus. Voisi myös ajatella (unohdetaan vanha Ansel tässä kohtaa) että monet tänä päivänä klassikkoina pidetyt kuvat ovat aikansa kuvauksia, ts. reportaasikuvia jotka tänä päivänä nauttivat myös nostalgista arvoa. Keitä tämän päivän suomalaisista kuvaajista kiinnostaa arkipäivän taltioiminen? No niin, hamarapuolella kiitos eikä sitten kasvoihin...
Vs: Nykyajan klassikko- ja kantavalokuvat Hieno kirjoitus. Mun piti alunperin kirjoittaa notta: Promillen murto-osa. Mutten aina jaksa noita typoja korjailla. Se verran - kuitenkin - että rajataan tämä (promillen murto-osan ihmiskasa koko populaatiosta) vaikka tarkoittamaan yleensä jonkinlaisesta visuaalisuudesta kiinnostuneita otuksia. Kulttuuri on tuhottu ja tilalla ovat kaikenmaailman hippahomppelit ja ganstarappaajat. Se on -omasta mielestäni- silkkaa paskaa. Skeidis juttu, itse rakastin eurooppalaista kulttuuria, kun se oli kukkeimmillaan (enkä tarkoita sotataitoja ja kaasukammioiden rakennuskyvykkyttä tms. - vaan taidetta). Mutta onneksi hyvin harva tästä tuhosta kärsii. Ja loput jatkavat päivittäistä gansta ja tositeevee -sonnan äimistelyään. Koska se on heistä "kivaa". Kunnon kuvat ovat menneen syksyn koiranpissuja. - Erska
Vs: Nykyajan klassikko- ja kantavalokuvat Tampereella oli Unkarilaisten kuvaajien näyttely vuodenvaihteessa. Eräs oli Tamas Detsö. Kuvasarja oli niin käsittämättömän hieno. että laittaisin hänet ainakin ehdolle. Onneksi tuli hankittua kirjanen 'Tradition and Receptiveness' - Current Developments on Hungarian Photography. Sokkona voisin ostaaa liki mitä vaan missä on hänen käsiensa kautta kulkenut. Voisimmeko hiljalleen palata yhteisöiden kuvaamiseen, keventäisimme vaikka hieman yksittäisten henkilökuvien palvontaa, katsoisimme hieman 'monisilmäisemmin' yhteisöä osana paikallisuuden ja muualtatulleen kohtaamista. ,, meniköhän se näin, kokeillaan ja annetaan kritiikille sijaa. terv Manual
Vs: Nykyajan klassikko- ja kantavalokuvat Blääh. Sitähän voisi nimenomaan sanoa afroamerikkalaiseksi kansanmusiikiksi ;-). Et taida nyt itse olla kovinkaan hyvin perehtynyt aiheeseen, josta puhut (ainakaan molempiin puoliin). Tai sitten tuomitset muuten vain oman musiikkimakusi perusteella. Satun jotain tietämään kansanmusiikistani, soitettuani vuosia erinäisissä puhallinpumpuissa sellaista ja muuta klassista musiikkia (ym. vastaavaa kuten marssimusiikkia ). Itse asiassa kansanmusiikin sävellykset eivät aina ole erityisen ihmeellisiä ja ehkäpä niiden vaikuttavuus pohjautuu aika pitkälti historialliseen arvoon ja kansallistunteeseen. Ne toki ovat yleensä aiheiltaan ylevämpiä ja joskus taiturimaisestikin sävellettyjä, mutta hip-hop -musiikissa ja myös gangsta-rapissa on omat helmensä, joissa niin sävellys (vaikka sämplenakin) kuin varsinkin sanoitukset ovat oivaltavia ja laadukkaita - vaikka aiheet olisivatkin meille kaukaisia tai jopa aivan järjettömiä. Paljon älyllisempiä ne biisit usein ovat kuin vaikkapa siinä geneerisessä Iskelmäradion peruskamassa, kun vähän osaa ottaa huumorilla ja lukea rivien välistä. Aivan mainstream-kama ei välttämättä räpissäkään ole sitä huippua, joten sen perusteella ei kannata niitä johtopäätöksiä tehdä. Tiedän kyllä myös, mikä se ensivaikutelma keski-ikäiselle tai hieman iäkkäämmälle tuosta musiikista ja ilmiöstä voi olla, mutta se tosiaankin on vain jäävuoren huippu. Kyllä mä pari hyvää iskelmäbiisiäkin tiedän, vaikka en ole siihen lajiin kovin paljoa tutustunut. Mielestäni hienoa että mvuori, jonka musiikkimakuun en usko gangsta-rapin suurissa määrin kuuluvan, tuolla tavalla "puolusti" tätä musiikinlajia tai ainakin jätti tuomitsematta jos ei ole perehtynyt =). Kannattaa yleensäkin olla avoin eikä tuomita asioita ensivaikutelman perusteella. Pätee muuhunkin kuin musiikkiin, joten vaikkapa jos Nan Goldinin homostelu-huumekuvat tai Sally Mannin "lapsipornot" äkkiseltään vaikuttavatkin provokatiivisilta sosiaalipornoiluilta, suosittelen kuitenkin tutustumaan.
Vs: Nykyajan klassikko- ja kantavalokuvat Olisit sinäkin, Frank, nyt vaan todella varovainen niiden ganstereiden kanssa touhutessa. Parittajista laulavat, jalokivillä ja setelinipuilla leveilevät. Autot hyppivät rivosti ja naiset ovat pukeutuneet aivan liian uskaliaasti. ON NE VIDEOT NÄHTY - ja kyllä siinä on aineksia monen nuoren ja viattoman ihmisen alun turmelemiseen. Kauhiata meininkiä ja menoa ... Pois gangstaräppi. Ihan kokonaan pois. Nyt, eikä viidestoista päivä ! - Erska Ps. Muutkin: Katselkaa ja kuunnelkaa jotain aivan muita jutskia ... Pliis.