Vs: Kokeeko filmi renessanssin? Mä kehitin juur C-41:n. Rulla on näpsitty joskus heinäkuun loppupuolella. Mitäköhän siinä mahtaa olla, en edes muista. Jännä nähdä. Edit: Edellinen filkka samalla kehitesatsilla on kehitetty kirjanpidon mukaan 25.7. Tänpäivänen oli tän puolen litran satsin 4. filkka, koko setin 13.. Taidan kehittää vielä toisen samaan syssyyn, kun kerta vauhtiin on päästy.
Vs: Kokeeko filmi renessanssin? Keni, osuit naulan kantaan ! En viitsi jatkaa eipäs jupas höpötystä. mulla on nyt riittävät valmiudet MV puoleen ja vähitellen myös Digipuoleen kunhan vähän jaksan treenailla ja Phocus ohjelmaa studeerata. vielä on aikalailla hakusessa. Tuosta nanoteknologiasta, se tarkoittaa varmaan noissa elokuvamatskujen pinnoissa olevia antistaattisia ja liukastuskerroksia. Muuhun prosessipuoleen en puutu, kun tietoni on "epäilyttäviltä foorumeilta" en aijo enää julistaa "jumalan sanaa" tulkoon kukin uskollaan autiaaksi, mulle riittä että Hasseli louskuttaa ja Leica napsahtelee, ja tulee jotakin printattavaa, epsonilla tai kemioilla. Tulkaa sitten joskus ihmetteleen retrospectiiviä jonne tulee osio "Nothing personal" : vähän uusia kuvia ja kopiot kaikista kameralaukun höpötyksistä mitä on tullut jauhettua...
Vs: Kokeeko filmi renessanssin? Sinänsähän se on jännä että edes tekee C41 mv-filkkaa... Paitsi kai siinä joku etunsakin on (ehkä alivalotuksen suhteen, en tiedä?), mutta eihän se periaatteessa mitään haittaa jos filmillä on värikuva, paitsi ehkä vedostaessa kun negan punaiset suodattuu aikas vaaleiks. Kodakkihan onkin skannaukseen suunniteltu enempi. Esim. joku Superiahan toimii skannaustyönkulussa hyvänä mv-filminä, kun sen paljon puhutun mv-käännöksen voi itse tehdä miten haluaa (jos siitä sitten vaikka jotain etua on). Saa kaupan päälle värikuvat, jos sittenkin haluis välistä jonkun kuvan värillisenä . Mutta tottakai on virhe Kodakilta, ei siinä .
Vs: Kokeeko filmi renessanssin? Kävin viime viikonloppuna Finlandiatalon luontokuvanäyttelyssä. (Oli siellä kyllä valokuvauskalustoakin aika tavalla näytillä.) No, joka tapauksessa: kuvista pulpahti esiin nykyisten digikameroiden loistava kuvanlaatu. Kun vertasi näitä kilpailussa olleita kuvia Hannu Hautalan samassa näyttelyssä olleisiin kuviin, lähinnä Hautalan Velvialle taltioidut kuvat pääsivät jonnekin samaan suuntaan kuin luontokuvakilpailun kuvat. Eli kyllä digi on vienyt laadullisesti kuvan teknistä laatua eteenpäin melkoisella voimalla. Sanon tämän vieläpä ainoastaan filmille kuvaavana. Kävin samassa tapahtumassa kuuntelemassa ja näkemässä luennon RAW-työkulusta. Täytyy ihmetellä, kuinka epäonnistuneesta RAW-kuvasta luennoitsija kykeni Lightroomilla repimään "käyttökelpoisen" kuvan. Eli kyllä digi antaa myös aika paljon anteeksi huonoa valotusta. Toisaalta filmissä on jotain fiilistä, mikä minua viehättää edelleen. Nyt pakastimessa on tuoretta Velvia 50:stä odottamassa kuvaushetkiä... Se, mikä on valitettavaa, on kaupallisten C41-kehityspalveluiden laadun aleneminen. Nyt käytännössä on vaihtoehdot minulla jo vähissä. Tällä viikolla eräs liike ilmoitti minulle, että mikäli haluan naarmuttomat filmit, heille ei kannata tuoda niitä kehitykseen. En voinut kuin nauraa. Toisaalta asiassa on myös vakavoitumisen paikka...
Vs: Kokeeko filmi renessanssin? Jutun juoni voi olla vaikka tämä: osta kympin, kahden keskussuljinkamera, joka on täysin juuttunut. Avaa suljin, kaada nettiohjeen mukaisesti "vähän" Zippo-bensaa ja käynnistele, sitten kuivaa tukankuivaajalla ja tipauta keskeisiin paikkoihin sveitsiläistä kelloöljyä, tai pakkaskäyttöön vaikka -50 °C kestävää aseöljyä. Tämän jälkeen kokoat sulkimen "intuitiivisesti" latomalla suljinlamellit ja ruuvaamalla sulkimen takaosan kiinni. Himmenninosastoon on turha kajota, ja tippa bensaa voi auttaa ihan riittävästi, koska kyseessä ei ole automaattihimmennin josta bensat lentelisisivät ympäristöön. Toimittuasi näin tunnin, pari kameran parissa olet säästänyt liki satasen huoltokuluja ja saanut filminkehityksen hinnalla kameran, jonka voi viedä vaikka helmikuussa Lappiin. Tietenkään tällainen "säätäminen" ei kaikkia miellytä. Leican täysi huolto, varsinkaan verhojen vaihto, tuskin lienee hankittavissa satasella, eikä harrastelijan sitä kannata juuri edes yrittää. Tätä siis tarkoitin: Leican tekniikka on liian vaikeaa, kuten jo TK-kuvaajat tiesivät. Luepa "Sodasta kuvin", jonka mukaan Contaxiin päädyttiin juuri huoltosyistä; tämä siis ennen Dresdenin pommitusta. Lienee niin, että nyky-Nikonien sun muiden sulkimet perustuvat Contaxin inspiraatioon liikkuvista metalliosista eikä suinkaan kumitetun kankaan vaelluksesta fokaalitasossa. Useimpien noin 40 v vanhojen keskussuljinten (Compur/Compur Rapid/Synchro-Compur, Prontor SVS, Copal SVL) huolto on loppujen lopuksi helppoa kuin heinänteko, varsinkin jos heivaa pois turhat ajastimet ja synkkapiuhat ja -nappulat, jotka vain estävät perustekniikkaa toimimasta. Mitä vähemmän roinaa sulkimen sisässä, sen parempi vai mitä?
Vs: Kokeeko filmi renessanssin? Mainitsemasi tekniset seikat ovat kyllä kuvaamiseen vaikuttavia, mutta minulle digillä kuvaamisen pointti on sen nopeammassa palautteessa ja kätevämmissä kuvankäsittelymahdollisuuksissa. Kuvan tie kennolta paperivedokseksi on kätevä ja siihen on helppo vaikuttaa. Kuvia voi photaroida vaikka työpaikan kahvitauolla, imaista ne kotio lähtiessä muistitikulle ja vedokset tekee paikallinen fotoliike samalla kun teen päivän ruokaostoksia. Filmikameran eduksi lasken sen helpomman ja hauskemman käytettävyyden (minulla on Nikon FE2)sekä ylivertaisuuden tietyillä kuvanlaatuun vaikuttavilla alueille (käytetystä filmistä riippuen). Siltikin tulee kuvattua filmiä kovin vähän. Ja milloin kuvaankin filmille, pyörivät ne filmit kehittämättöminä turhan pitkään.
Vs: Kokeeko filmi renessanssin? Mua syytetään täällä toisaalla asiantuntemattomuudesta, nyt voin sanoa mettä edelläoleva on täyttä potaskaa ! Nikonin suljin ( F ja SP) on titaanifoliolla toteutettu Leican kaksiverhosuljin, sillä ei ole mitään tekemistä Contaxin kanssa. Contaxiin päädyttiin kun Suomifilmin pomo sai huonoa kohtelua Leicalla lampssi Zeissille ja osti koko setit, alunperin Helsingin 1940 olympialaisten kuvaamiseen. se että päätyivät sitten TK kuvaajien työkaluiksi on jo eri juttu
Vs: Kokeeko filmi renessanssin? Joo tuo puhui nyky-Nikoneista, vaan tuo lempeä, hidas ja varma vaakasuunnassa liikkuva "Leica 6.0" on vielä F3:ssa. Siis oikein kunnon rätti, mutta ei pala auringossa niin kuin esikuvansa.
Vs: Kokeeko filmi renessanssin? Tampereen Kamera-Servicen "äijjä" on kuulopuheiden mukaan itse tehnyt Leicaan verhosulkimen ja sen sinne asentanu. Ei varmaan oo satasen homma, mutta olettaisin että vähän pikeentyneen verhosulkimen huoltaa siihen satkun pintaankin. En suosittele itse lakanoista alkaa väsäämään silti ;-). Mutta ei se Leica ole varmaan äärettömästi vaikeampi kuin perus peilijärkkäri, jossa on verhosuljin - ja niitä aivan varmasti huolletaan vuosittain jokaisessa tuollaisessa puljussa. Ei olis välttämättä mahdoton sitä perus putsausta ja voitelua opetella itsekään. Puhut ilmeisesti rakeettomuudesta tai kohinattomuudesta, joka on vain yksi osa valokuvaa. Lisäksi ne diakuvat oli varmaankin skannattu ja vedostettu tiedostoista, eli ei lasketa ;-). [QUOTE> [/QUOTE] Varmaan näyttää paljolta kun katsoo sitä alkuperäistä RAW-käännöstä... Vaan onko aukoissa mitattuna paljoa jos vertaa a) värinegaan b) mv-negaan c) edes diaan, vaikkapa projisoituna tai valopöydältä [QUOTE> [/QUOTE] Ite on helppo kehittää, ei vaadi kuin mustavalkoisissa totuttua korkeamman lämpötilan, onnistuu muuten samoilla laitteilla (lavuaarin vesihaude riittää hyvin). Säästää usean euron rullaa kohti.
Vs: Kokeeko filmi renessanssin? Noi "Bird" pelleilyt, crossaukset laittamalla väärää labelia kasetin kylkeen ja värinegan väärinpäin kasettiin lataamiset ja filmipohjan kautta valottamiset, ne oli viimeinen niitti, holgajengille varmaan jännää, kun ei tiiä edes mikä on "F stop" luulee sitä joksikin pysäkiksi jolloin kuvataan...
Vs: Kokeeko filmi renessanssin? Asioilla on monta puolta aivan tarkastelijasta riippuen. En kuitenkaan voi ymmärtää ehdottomuutta asiassa: filmi on vanhanaikaista, siitä pitää luopua; digi on uudenaikaista, siihen pitää siirtyä. Molemmilla menetelmillä on omat hyvät puolensa, joita ei voi toteuttaa "rajan toisella puolella". Käytän mustavalkokuvauksessa 25 ISOn ja alle sen materiaaleja. Digi ei tarjoa vaihtoehtoa. Kuvaan mahdollisimman vääristämättömillä laajiksilla. Digi ei tarjoa vaihtoehtoa. Haluan hallita syvätarkkuutta laajakulmakuvauksessa, esim. 5"x7" ja 120mm Angulon. Digi ei tarjoa vaihtoehtoa. Haluan ottaa kuvan, jossa tarkennuksen lähiraja on himmennettynäkin lähellä ääretöntä. Digi ei tarjoa vaihtoehtoa (paitsi EF 135 SF). Haluan hallita perspektiiviä ja tarkennustasoa pitkillä polttoväleillä. Digi ei tarjoa vaihtoehtoa. Haluan, että jotkin perhekuvani voivat olla osana (säilyä taatusti) valokuvakansiosa, jossa on 1800-luvun lopulla otettu potretteja. Digi ei tarjoa vaihtoehtoa. Kun haluan ottaa kuvan, jossa on luotettava originaali, otan kuvan filmille. Digi ei tarjoa vaihtoehtoa. Analogisella tekniikalla saavutetaan teknisesti toistokykyä, jossa ei tarvitse laskea bittejä ja megoja, koska käytännössä vertailuluku on ääretön. Harjaantunut kuvanlukija näkee oitis, milloin kuva on luonnostaan terävä ja sävykäs, milloin se on terävöitetty ja sävytetty jne. Toisessa vaakakupissa on eilinen kuvauskeikka. Olin kuvaamassa muuttopuuhissa olevia joutsenia. En mitenkään filmiaikana olisi voinut kuvata kolmessa tunnissa yli 700 ruutua (eli 20 rullaa diaa). Nytkään ei talous sitä kestäisi. Jo nyt yksi kortinvaihto aiheutti ärräpäitä. Filmillä olisi pitänyt assarin (jos olisi mahtunut kojuun) loudata toista kahdesta rungosta. 36 kuvaa oli alle puolen minuutin sessio, kun alkoi tapahtua. Kun ei tarvitse huikeita suurennoksia, kuva pitää olla nopeasti käytettävissä/lähetettävissä, kuvia tarvitaan paljon, kuvaaminen ei saa maksaa paljon tai kuvaa on (sisällön puolesta) mahdollista muokata paljon, ei ole ehdottomia säilyvyysvaatimuksia, on digikuvaus elementissään. Kyllä molempia tarvitaan ja kumpikaan ei ole ylivoimainen. Jos ei tarvitse jomman kumman järjestelmän ominaisuuksia, niin sitten ei käytä sitä. Pahinta välinepuolella on se, että digitekniikka on huikean kehityksen vallassa. Laitteet ja ohjelmat ovat hyvin helposti epäyhteensopivia ja yksi rikkoutunut osanen pilaa koko ketjun. Varmistuksia tarvitaan aivan eri tavalla kuin analogosena aikana. Kaikki maksaa. Myin kaksi vuotta "vanhan" digirunkoni hiljakkoin, koska sillä oli vielä kaupallista arvoa. En ostaisi 5 vuotta vanhaa digirunkoa, mutta ostan 50 vuotta vanhan palkkikameran rungon. Analoginen tekniikka on valmiiksi kehitetty. Uutuudet ovat lähinnä parannuksia, jotka täydentävät valokoimaa. Digipuolella edelleenkin on yhteensopivuusongelmia RAWin ja ohjelmien (yksi pelaa, toinen ei) kanssa ostohetkestä riippuen (ei ole aina varaa ostaa uutta fotaria uuden rungon kanssa samaan aikaan), mutta oikea kehite löytyy kaapista moneen filmimateriaaliin myös kahden vuoden kuluttua. Jo toki moniin kuvaustarpeisiin on digitekniikoita, mutta ne eivät ole käden ulottuvilla hintansa takia. Eikä ole järkevää hankkia kalustoa jotakin harvoin eteen tulevaa kuvaustarvetta varten vain sen takia, että siihen ylipäätään on olemassa kampe.
Vs: Kokeeko filmi renessanssin? Taidappas se paremmin sanoa. Mulle totuuden hetki tuli kun päätin tosissani taas ruveta ottaan kuvia. vaikka MV on "muodikasta" ei filmi värikuvausta voi professionaalisesti edes harkita. diaa on niin vaikea tunkea sähköpiuhaan ja kuiteski se skannataan, miksei sitten tarpeeksi laadukasta digiä heti lähdössä ?? Hasselin digiä käyttä "kaikki" studiokuvaajat, siis sellainen ...
Vs: Kokeeko filmi renessanssin? Taitaa kromogeenisten mv-filmien (C-41 värinega-mv-filmit) syyt juontaa juurensa aikaan ennen jokakodin skannereita ja photoshoppeja; Jos halusi edes jotenkin tasalaatuista mv-kuvaa kehittämättä filmejä itse niin C-41 tarjosi siihen mahdollisuudet. Joinain muina syinä on toisinaan nähty pienempi rae, laajempi valotusvara ja erityisesti ominaiskäyrä joka muodoltaan muistuttaa noita 30-luvun "sävykkäitä" filmejä joita monet retroilijat ja nostalgikot haikailevat - ja saavat sitten helposti BW400CN ja XP2-muodossa. Muutenhan noissa ei ole mitään järkeä mv-filminä: Negat kun ovat värikamaa niin eivät yksinkertaisesti säily. Kapa musteen on todistettu säilyvän erittäin hyvin, olen omin silminkin nähnyt yli 1000 vuotta vanhoja musteella tehtyjä piirroksia ja päiväkirjoja. Joten muste on kiistatta erittäin hyvin arkistointia kestävä. Mutta noiden mustetulosteiden kohdalla kyse on toistaiseksi kuitenkin vain arvioista. Hopeavedoksesta tiedetään että oikein sävytettynä se säilyy kuitupaperilla noin 200 vuotta. Tämä tiedetään siitä koska valokuvia on tehty ko. materiaalille pitkään. Sävyttämättömät hopeavedokset kyllä katoavat. Muut kuin kuitumateriaalit - vielä ei tiedetä. Muovipaperilla on alkuvaiheiden aiheuttama huono maine painolastina yhä, mutta todellisesta kestosta ei tiedetä mitään - ilmeisesti rajaksi tulee muovin säilyvyys, mutta sen näkee 100 vuoden kuluessa. Mustesuihkuprintit? Kuinka kauan niitä on tehty? Mitä niistä tiedetään? Mä tiedän vain sen, että omat vanhimmat mustesuihkulla tehdyt värikuvat ovat nyt 15 vuoden jälkeen vielä "saman näköisiä" kuin aluksi - vaan ei ole oikein vertailukohtaakaan. Kiihdytettyjä testejä on, mutta kertovatko ne oikeasti sen kuinka eri sävyiset musteet haalistuvat suhteessa toisiinsa? Laadukas paperi, vain 1 muste, esimerkiksi musta jolla vedetään älyttömän tiuhan rasterin kanssa sävyt - silloin uskoisin suoraan että säilyvyys on varmaan luokkaa 1000 vuotta tai pidempäänkin otollisissa oloissa. Vaan kun mukaan tulee väripigmenttien käyttö harmaa-sävyissä, ehkä lämminsävyn muodossa niin kuka tietää pigmenttien todellisesta suhteellisesta säilyvyydestä vielä mitään? Ei kukaan, vasta tulevat sukupolvet näkevät. Kokonaisuutena säilyvyys on mielestäni liian yliarvostettu. Digipuolella pelottavaa on se, että media ei ole suoraan konkreettinen joten jälkipolvet eivät välttämättä edes ymmärrä että tämä hassu avaimenperä sisältääkin iso-isoisän aikaista todella arvokasta dokumentaatiota silloisesta suomalaisesta arkkitehtuurista. Perinteisen valokuvan kohdalla negatiivit ovat näkyviä ja konkreettisia esineitä joista lisäksi saa kuvan ulos ilman algoritmituntemusta, ohjelmointia, tietokoneita, ... Vaan todellisuudessa 99,99% meidänkin kuvaamistamme kuvista eivät tule kiinnostamaan ketään meidän jälkeemme. Jos haluaa tarjota jälkipolville muistoja niin paras tapa on valita 10-20 omasta mielestä tärkeintä valokuvaa, sellaista jotka ovat muidenkin mielestä tärkeitä - eli tuskin niitä omia suosikkeja, parhaita teoksia, vaan jotakin peruskuvia mummolasta ja vedostaa ne parille materiaalille (muovi kestää mm. vesivahinkoja ja kuitu ei). Sitten vain toivoa että jälkipolvet säilyttävät kuvat eteenpäin eivätkä heitä kuolinpesän mukana menemään päiväkirjojen ja muiden "tarpeettomien" tavaroiden mukana.
Vs: Kokeeko filmi renessanssin? on asiaa, ja sisäistetty jo: Kullekin pojalle on tulostettu skannatut suvun kuvat CD kiekolle jottei tarvitse riipiä herkkiä negoja (lasilevynegojakin joukossa !) Sitten faijan omat tuotokset: Selväpäisin kolmesta pojasta on jo valittu suvun päämieheksi ja sille tallennettu kaikki joka on valmiiksi skannattu retrospektiiviä varten. loput on työnalla (Tolkuttoman hidas toi Flextight kun tekee suurta skannitulosta) nyt kohta olis projektit tolta osin hanskassa, sit kun oppis kunnolla ton digitekniikan. Tänään ei ollunna kiire ja huomasin-yllätys. yllätys että CFV tekee suoraan Phocuksesta 45 megan tiedostoja kun vaan jaksaa odottaa että Batch konvertoituu Tiffiksi. aikaisemmin tuli vain Jpec thumbnailseja kun pinna ei kestänyt odottaa loppuun, Offtopic mutta tällaista tää on... Kyllä se hasseli (ja leicakin) vielä tuuppaa analogista negaa, kun sopiva kuvio sattuu kohdalle...
Vs: Kokeeko filmi renessanssin? Kyllähän ne värinegatkin säilyy ihan kohtuudella kuitenkin. Ei ehkä ihan niin hyvin kuin mustavalkoinen, mutta useimmiten varmaan kuvaajan eliniän loppuun saakka. Nykyiset varmaan paremmin kuin ne mitä sen Kapan ja sittemin munkin usein linkittelemän Willem Researchin (tms.) pdf-kirjan mukaan. Ja kyllä värille kuvataan professionaalisti. Diaa ja negaa... On vaan erilaisia kuvaustyylejä ja -tehtäviä. Toisiin filmi sopii, kun ei aikarajat tule nopeasti vastaan, toisiin ei. "Taidepuolella" varmasti eniten vaikuttaa se jälki, mitä kuvaaja haluaa kuviltaan. Ei se, mikä on nopein tai näennäisesti helpoin tie.
Vs: Kokeeko filmi renessanssin? Kyllä värinegat sentään kuvaajan eliniän säilynee - printit... no, noi 70- ja 80-luvun kammotukset ei kyllä Mun vanhimmat albumit on täynnä oransseja kuvia, hienoa työtä Eiriltä <3 Valokuvapuolella on kummallinen taipumus korostaa eri tekniikoiden teknisiä ominaisuuksia, kuten juuri säilyvyyttä - tai sitten maksimimustumaa tms... Muussa taiteessa ei niin mietitä että jos liimaan nää paperisilput tohon taustaperille tällä liimalla niin pysyykö ne siinä arkistokelpoisesti Arkistointi on konservaattorin ongelma, ei taiteilijan... Samaan suuntaan pitäisi valokuvaajankin mennä ajatuksineen - jos edes olettaa tuottavansa mitään pidemmällä tähtäimellä kiinnostavaa. Arkistointikelpoisuus tuntuu olevan myös jonkinlainen myyntivaltiksi luokiteltu ominaisuus. Jopa kriteeri sille kelpaako joku vedos galleriaan ja/tai näyttelyyn. Sinänsä kummallista, kun näyttelyt lamppuineen ovat niitä kuville epäsuotuisimpia olosuhteita Järkevästi toimienhan originaali ei olisi esillä vaan siitä tehty 1:1 lyhytikäinen kopio. Menee jo matopurkin avaamiseksi, mutta ehkä pahiten överiksi nuo säätelyt on vedetty Phil Davisin kehittämässä BTZS (Beyond The Zone System) -uskonnossa, jossa tarkoitus on mitata aina kuvaushetken ääripään valot ja optimoida kehitys + vedostusmateriaali niitä varten. Ei sitä varten mikä omasta mielestä on "valkoinen" tai "musta", vaan niitä ääripäitä. Ja ko. systeemiä opettava kirja on surkuhupaisa siinä mielessä, että siinä mitataan ja laskeskellaan kaikki mahdollinen paperin resiprookista kamera-yksilöiden aiheuttamiin huntuihin - kuitenkin käytettävät instrumentit ovat maksimitarkkuudeltaan sitä luokkaa ettei tuollaisia voi niillä edes mitata tarkasti (esim. silmämääräinen densitometria, valotusmittari densitometrinä jolloin lukutarkkuus on max. 0,1 - lukuvirheen kanssa huonompi). Silti tehdään ääritarkat kaaviot ja vedetään niistä johtopäätökset. Perus-opistotason fysiikan labroissa jos samalla tavalla työskentelisi huomioimatta mittatarkkuuksia niin opettaja repisi esityspaperit heti silpuksi
Vs: Kokeeko filmi renessanssin? Joo, lähtökohta on mitä kuva välittää, onko sanomaa vai vain kuvitusta, harrastusta harrastuksen vuoksi. Sitten on tietysti eri tekniikat, kommentit kuvista ja palaute. Sitä on suomalaisilta vaikea saada muutakun kohtuuttomuuksien kyytipoikana...
Vs: Kokeeko filmi renessanssin? Muistan kun 90-luvun puolivälissä tuli mv-C-41-filmit kunnolla muotiin, trendin aloitti japanilaiset naiset. Käteviä nuo, kun voi missä vaan matkalla kehityttää. Olen jonkin verran skannailllut 60-70-lukujen oransseja kuvia, riittää että säätää punaista pienemmälle, niin oikeat värit palaavat. Jotkut väittävät filmiä kalliiksi, unohtavat digijärkkärin ja tietokoneen (ja törkykalliin Photoshopin) hinnan. Jotkut väitävät filmiä hitaaksi, totta tietenkin, mutta sitten säätävät kuvia tuntikausia tietokoneella - poistavat sitä ja lisäävät tätä (eikö valokuvan pitäisi tallentaa maailmaa, kohta varmaan hylätään kamerat, kun 3D-ohjelmilla saadaan täsmälleen sitä, mitä halutaan).