Vs: Suru Kattelin tota touhuu vastapäätä melkosen pitkään ja mulle jäi ajatus surusta. En tiiä, en ottanu puheeks.
Vs: Suru Sitten olet varmasti oikeassa, mutta kun katsoja katsoo vain yhtä sadasosasekuntia touhusta, kaikki riippuu siitä, millainen olotila kuvasta vahvimmin ilmenee. Luulen, että suruun assosioituisi enemmän suljettu asento (kädet puuskassa, kassia syleillen). Nyt tuetaan väsymyksestä painunutta päätä. Muutenkin miljöönä on arkisin arki - tavaraa, värejä. Siis ihan normaalia arkista väsymystä. Surulliset eivät jaksa piilottaa kasvojaan... Mutta ihmisten toiminnasta on yhtä monia versioita kuin ihmisiäkin ja kehonkielen stereotypiat ovat vain suuntaa-antavia. Jos sitä suru-ajatusta haluaisi korostaa, pieni värikkyyden vähentäminen ja heikurat olisivat varma temppu. Mutta! Kiva, selkeä, humaani ihmiskuva.
Vs: Suru Tää on saanu heikuraa jonkun verran, ettei taustan valot polttais silmii kokonaan. Ehkä lisäheikurakin olis ollu tarpeen. Värien vähennyksestä alan olla pikkuhiljaa samaa mieltä. Aluks tuntu, et tää pitää olla näin.
Vs: Suru Miksi ei voisi olla suru? Ei tästä asennosta minun mielestä pysty päättelmään onko suru, pelästys, väsymys, ketutus tai joku muu tunne. Kyllä suru sopii tähän. Mutta sitä heikuraa en näe. Ilmeisesti tämä heikura on jotakin vinjetointia tai mitä lie. Kerroppa tyhmälle sedälle mitä se on, ja mitenkä se on muuttanut tätä kuvaa? Mua kiinostaa kovasti. Alkuperäinen malliksi viereen selostais aika paljon.
Vs: Suru Heikurointi on keinotekosta "vinjetointia". Täs on heikuroitu taka-alan myymälätilan ikkunoiten kirkkautta himmeemmiks kun veivät liikaa huomiota itse aiheesta. Heikurointi on tehty aika maltillisesti, joten sitä ei välttämättä huomaa. Heikura ite käyttää usein sellasia heikurointeja, ettei niitä voi olla huomaamatta.
Vs: Suru OK kuva... tulee vaan mieleen pienen lapsen yksinäinen melankolia, jolloin ei ole kavereita ja vanhemmatkin ramppaavat ties missä harrastuksissa eli yksin on jäänyt pieni lapsukainen, vailla aikuisten huolenpitioa. Sopii hyvin tämänhetken hektsieen elämän menoon, jossa lapsille ei ole tarpeeksi aikaa ja lapset jätetään liian pitkäksi aikaa yksinään, josta tietenkin seuraa surua ja pahimmassa tapauksessa vakavampia mielenterveydellisiä ongelmia.