Unten mailla

Vs: Unten mailla

Etkös ole, ihmisparka,
            aivan arka,
Koskas itket päivät yöt,
Koska suret suuttumatta,
              puuttumatta
Muistain tuonen murhatyöt.
Tapa vanha tappavalla
          vierahalla
Luojan laitoksen perään:
Hyvät, huonot lapsinensa,
              lankoinensa
Syöksee, sulloo maan poveen.
Syöksee, haaskaa, särkee, sortaa,
              maaksi murtaa
Hirmukourilla kovin;
Turhat toivot, toivotukset,
                voivotukset
Parkusuussa pelkurin.
Poies parku paneminen,
          katsominen
Kaiken mailman menoja;
Katso kaikki katseltavat,
            kuunneltavat,
Eikö kaikk’ oo loppuva?
Mitä maassa mateleepi,
          käveleepi,
Maaksi pitää muuttua;
Mitä puussa piiskuttaapi,
              kuiskuttaapi,
Puusta pian putoaa.
Lennä lintu minkä lennät,
            et sä lennä
Kovan kuolon käsistä;
Saa se linnun lentävänkin,
            rientävänkin,
Tuuleksentelemasta.
Kell’ on ruumis raittihimpi,
            rautaisempi,
Kuin on kalalla meren?
Surma toki surmeleepi,
              turmeleepi
Kalakarjankin veden.
Hauta valmis vähäisillä
          kalasilla
Hirmuhauin kuvussa;
Hauin hauta kuohuvassa
          kattilassa,
Puhuvan myös povessa.
Ruohot raukat raukenevat,
          ehkä ovat
Kukassansa koreat;
Puut ei pääse paksujuuret,
            pienet, suuret
Kasvaissansa kaatuvat.
Kivet kovat kallioilla,
            kankahilla
Mullaks rikki murretaan;
Rauta kaikki repäisevä,
              raateleva
Ruostehelta raadellaan.
Ei niin vähää, väetöntä,
            voimatonta,
Jota surma säästänee;
Ei niin vahvaa, väellistä,
              voimallista,
Joka kuolon kestänee.
Kannelle jos kaiken ilman
          heität silmän,
Sitä tutkit tapoineen:
Kääntyy, kulkee, vääntyy, vyöryy,
              poikkee, pyöryy
Taivas kirkas tähtineen.
Kerran kääntyy kääntymästä,
          vääntymästä,
Kääntyy kääntymättömäks,
Kääntyy käskyllä kovalla
            Kaikkivallan
Tyhjäksi, tavattomaks.
Täm’ on tuoni tulisella
          taivahalla,
Tämä tähtein pesällä,
Täm’ on ikä ihanalla
          auringolla,
Vahvuus tää vahvuudella!
Siis ei ole olevata,
          pysyvätä
Tämän mailman menoissa:
Kaikki kaatuu, kaikki muuttuu,
              kaikki puuttuu
Luojan luotuin seassa.
Tätä aina ajatella,
          muistutella
Pitäisi sun syntisen;
Tästä ottaa ojennusta,
              huojennusta
Säikähtyissä sydämmen.
Mik’ on ilo rikastua,
          rakastua
Kaupungissa katoovain?
Mik’ on ilo oleskella,
              asuskella
Tässä tilassa turhain?
Etsi muuta elantoa,
          olentoa,
Pyydä taivahan taloon;
Etsi meno muuttumaton,
            puuttumaton,
Pyri pyhien iloon!
Siell’ on riemu rikkahampi,
            runsahampi
Asunnoissa taivahan,
Siellä laulat lapsinesi,
                lankoinesi
Voiton virttä Jumalan.
Kosk’et koskaan kuolematta,
            katoomatta
Sinne täältä tulla saa;
Sydän sulla, syntisparka,
              aivan arka,
Että suret kuolemaa!

Juhana Cajanus