Vs: Unten mailla Hieno luontokuva: pehmeä, tunnelmallinen, eheä, detaljikas ja luonnollinen. Maailmasta puuttuu 500-sivuinen kirja kuolleista eläimistä, ihan vain täydentämään luontokuvien kirjoa. Hyvinvoivien elävien eläinten kuvia on valtavasti ja toisaalta on loistavia teoksia eläinten luurangoista, kuten http://www.amazon.co.uk/Evolution-Action-Natural-Spectacular-Skeletons/dp/0500513708/ref=sr_1_7?&s=books&qid=1222779781 Se väli olisi hyvä täyttää.
Vs: Unten mailla Eloisat ja toiveikkaat sävyt ja valo. Vaan pysyväisesti unten mailla, luulen ma. Kuoleman glorifiointia?
Vs: Unten mailla Mvuori puhuu asiaa! Ei ehkä best seller olisi se, mutta vähintäänkin tarpeellinen. Kuvassa on "vain" päästäinen, mutta silti se on kovin surullinen ja haikea. *Niisk!* Syksy tulee ja jälleen karsii heikommat. *Trööt!* Hieno kuva.
Vs: Unten mailla Etkös ole, ihmisparka, aivan arka, Koskas itket päivät yöt, Koska suret suuttumatta, puuttumatta Muistain tuonen murhatyöt. Tapa vanha tappavalla vierahalla Luojan laitoksen perään: Hyvät, huonot lapsinensa, lankoinensa Syöksee, sulloo maan poveen. Syöksee, haaskaa, särkee, sortaa, maaksi murtaa Hirmukourilla kovin; Turhat toivot, toivotukset, voivotukset Parkusuussa pelkurin. Poies parku paneminen, katsominen Kaiken mailman menoja; Katso kaikki katseltavat, kuunneltavat, Eikö kaikk’ oo loppuva? Mitä maassa mateleepi, käveleepi, Maaksi pitää muuttua; Mitä puussa piiskuttaapi, kuiskuttaapi, Puusta pian putoaa. Lennä lintu minkä lennät, et sä lennä Kovan kuolon käsistä; Saa se linnun lentävänkin, rientävänkin, Tuuleksentelemasta. Kell’ on ruumis raittihimpi, rautaisempi, Kuin on kalalla meren? Surma toki surmeleepi, turmeleepi Kalakarjankin veden. Hauta valmis vähäisillä kalasilla Hirmuhauin kuvussa; Hauin hauta kuohuvassa kattilassa, Puhuvan myös povessa. Ruohot raukat raukenevat, ehkä ovat Kukassansa koreat; Puut ei pääse paksujuuret, pienet, suuret Kasvaissansa kaatuvat. Kivet kovat kallioilla, kankahilla Mullaks rikki murretaan; Rauta kaikki repäisevä, raateleva Ruostehelta raadellaan. Ei niin vähää, väetöntä, voimatonta, Jota surma säästänee; Ei niin vahvaa, väellistä, voimallista, Joka kuolon kestänee. Kannelle jos kaiken ilman heität silmän, Sitä tutkit tapoineen: Kääntyy, kulkee, vääntyy, vyöryy, poikkee, pyöryy Taivas kirkas tähtineen. Kerran kääntyy kääntymästä, vääntymästä, Kääntyy kääntymättömäks, Kääntyy käskyllä kovalla Kaikkivallan Tyhjäksi, tavattomaks. Täm’ on tuoni tulisella taivahalla, Tämä tähtein pesällä, Täm’ on ikä ihanalla auringolla, Vahvuus tää vahvuudella! Siis ei ole olevata, pysyvätä Tämän mailman menoissa: Kaikki kaatuu, kaikki muuttuu, kaikki puuttuu Luojan luotuin seassa. Tätä aina ajatella, muistutella Pitäisi sun syntisen; Tästä ottaa ojennusta, huojennusta Säikähtyissä sydämmen. Mik’ on ilo rikastua, rakastua Kaupungissa katoovain? Mik’ on ilo oleskella, asuskella Tässä tilassa turhain? Etsi muuta elantoa, olentoa, Pyydä taivahan taloon; Etsi meno muuttumaton, puuttumaton, Pyri pyhien iloon! Siell’ on riemu rikkahampi, runsahampi Asunnoissa taivahan, Siellä laulat lapsinesi, lankoinesi Voiton virttä Jumalan. Kosk’et koskaan kuolematta, katoomatta Sinne täältä tulla saa; Sydän sulla, syntisparka, aivan arka, Että suret kuolemaa! Juhana Cajanus
Vs: Unten mailla Mielikuva päästäisestä surkeana, pienenä ja säälittävänä eläimenä tekee tästä jotenkin vahvemman kuvan, kuin jos kuvassa olisi ollut peltohiiri tai muu pullukampi eläin. Tumman pään sävyt ovat kivat, varsinkin kun sävyistä löytyy erottelua eikä vaaleakaan pää ole kokonaan poissa.
Vs: Unten mailla Kyllä on NIIN mielettömän hienot sävyt, tuollaiset kun joskus itsekkin saisi aikaiseksi.