Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Tätä juuri meinasin, että tuolla kyseisellä muotokuvan määrityksellä Avedonin IAW kuvat eivät kaikilta osin täytä muotokuvan kriteeriä.
Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Periaatteessa kyllä, kun puhutaan vedostetusta muotokuvasta. Ilman ymmärrystä ja taitoja fotarissa/pimiössä vedos harvoin on huippulaatua. Olen nähnyt liian monta tökerösti tehtyä vedosta. Nyt en siis puhu makuasioista (kuten kyseisen kilpailun kuvissa voidaan puhua), vaan oikeasti huonosti vedostettuja muotokuvia. Huonolla vedoksella tarkoitan joko ilmaisuun ja tyylilajiin sopimatonta tapaa tai muuten vaan huonosti ja taitamattomasti tehtyä. Ollakseen kaikilta osin hyvä muotokuva, myös esittämistapa eli vedos on oltava hyvää laatua. Siinä mielessä vaaditaan noita kuvankäsittelytaitoja, niin fotarilla kuin pimiössäkin.
Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Ei, varsinkin kun viimeistä katselee. Loput ketjusta jäi lukematta, mutta ammattitaitoa tai ei, niin mielestäni turhia kuvia.
Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Niin tohon ikäänkuin jatkokysymyksenä. Onkos toi sitten valokuva. http://www.renderosity.com/mod/gallery/media/folder_165/display_1645758.jpg
Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Itse asiassa kamerapakkoa ei näytä säännöissä olevan.... ne ovat jäsenistön sivuilla.
Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Vuosikilpailun tavoite on muotokuvakentän yleisen ammatillisen tason ja arvostuksen nostaminen. Olen kuvannut harrastuksena 30 vuotta muotokuvia lähinnä perheestä ja ystävistä . Jos taso olisi tämä selkään olisin saanut . muuten hyviä kuvia
Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Tulkitsen ne tällaisilla tavoilla: * Kulttuurin kehittymisen yksi etu on se, että käsitteistö rikastuu ja kaikkia ihmisen kuvia ei tarvitse niputtaa saman termin alle. On hyvä tunnistaa esimerkiksi antropologinen ihmisen ylistys ja muotokuvan konventioita käyttävä katukuvaus erotuksena jostain muista. * Kaikki kuvat ovat jotain lajia vain tietyssä määrin ja jossain määrin jotain muita - harvoin täysin puhtaita. Siksi määritelmienkään ei tarvitse aina täyttyä täysin. * Määritelmä oli jossain määrin puutteellinen, sillä se sekoittaa rakenteellisia tekijöitä ja eettisiä periaatteita. Määritelmääkin kannattaa kehittää. Oleellista on se länsimaisiin ihanteisiin liittyvä eettinen periaate, että muotokuvassa pitäisi olla ihmisestä jotain "aitoa" ja "totta". Sekä Sander että Avedon löytävät aitoa ja totta ihmisyydestä, mutta eivät todennäköisesti tiedä mitään kohteistaan.
Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Tuota, mikähän itsestään selvyys tässä nyt on epäselvä? Kun puhutaan paperilla (tms medialla) olevasta kuvasta, on se sinne paperille saatava filmiltä tai tiedostosta. Kuis se nyt osaamatta onnistuisi? Mikä minulta nyt meni ohi? Entisaikaan tietysti fotari lähetti negat Eirille ja sai kuvat pussukassa. Ammattitaitoa siellä oli kuitenkin Eirilläkin.
Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Avedon kuvasi kuolemansairasta isäänsä - niissä kuvissa hän tosin laskeutui meidän muiden kuolevaisten joukkoon, noin kuvia arvioiden. Aiheensa hän epäilemättä silloin tunsi. In the American West on sitten toinen juttu. Siinä malleilla on iso osuus - niitähän haettiin lehti-ilmoituksin, valikoitiin tehtaiden henkilökunnista jne. Mallit olivat voimakkaan oloisia persoonallisuuksia. Ja, viime kädessä, 17000 kuvan joukosta valittiin ne 100 näyttävintä.... Aiheestaan Avedon ei tainnut tietää edes nimeä, eiköhän joku kolmesta assarista pitänyt kirjaa.
Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Hmm.. Aika perusjuttua mielestäni, mutta ihan mukiinmenevää kuitenkin. Silmäkäsihirviö on turhan viimeistelemätön noiden silmäkuoppien osalta. Huomatkaa kummallinen smudgetustahna ja muodon rikkoutuminen kulmakarvan alapuolelta. Lisäksi yleisesti ottaen hosuttu pensselöinti paistaa häiritsevästi läpi parissa valitussa. Tuo valmistujaiskuva miellytti itseäni näistä eniten. Koristeellistahan nämä on -pintaa ja eyecandya. Ei noita klassikoiksi voi kutsua, eikä kyseessä huippuosaamista mielestäni. Ihan perushyvää ammattitaitoa jolla pärjää ja tässä tapauksessa palkittua sellaista. Tuli muuten noista eniten muokatuista mieleen, että jos ne olisivat ääniteoksia, niin kaikki ääni olisi kompressoitu puuroksi. Eli äänessä pienet vivahteet alkaisivat kilpailla voimakkaiden kanssa, dynamiikan ja erottelukyvyn kadotessa olemattomiin.
Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Eli siis itse kuvaajan ei ole ennenkään ollut pakko osata vedostaa... Miksikäs nyt sitten? Kuinka moni olisi 10 - 15 vuotta sitten vedostanut itse värikuvansa? Ja kai sillonkin osattiin tehdä hyviä kuvia. Tietenkin ilman nykypäivän photarointia, mutta eihän se saa olla kuvassa itsetarkoitus... eihän?
Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Ei kait tuossa sanottukaan, että se on kuvaajan itsensä tehtävä - mutta jonkun se pitää osata. Negaretussia itse asiassa tehtiin aikanaan paljonkin, ja se vasta tarkkaa puuhaa olikin - tai on, kyllä sitä vieläkin joku tekee. 10 vuodessa on kyllä maailma muuttunut. Hyviä kuvia on tehty kaikkina aikoina. Pääsääntoisesti ja keskimäärin nyt kuitenkin tehdään parempia kuin 10 v sitten.
Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Tässä VVI tyylissä on varmaan tekniset jipot viimeisimpien trendien mukaiset ja valot ja muut jutut on superammattitaidolla tehtyä (haluan uskoa niin), mutta kun otan silmän käteen ja katson kuvaa ja mietin mitä fiiliksiä se minussa herättää niin...en ymmärrä... Suomalainen ammattimuotokuvaus (?) taitaa olla valokuvauksen saralla hieman yllättäen ainoa valokuvauksen ala-laji joka ampuu minun käsitykseni yli 100-0. Ei millään pahalla, mutta se tyylitaju on niin kaukana omasta tyylitajustani, että enempi keskustelu lienee turhaa...
Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Tässä minusta SakkeM vastasi sinulle mäkkäri aika hyvin. Ennen kuin värikuva löi läpi muotokuvauksessa (Se oli niitä viimeisiä kuvauksen aloja, jossa näin tapahtui) tekivät kuvaajat/vedostajat kuvat kuvausten jälkeen pimiössä käsityönä. Varsinkin silloin aika suositut lowkey-tyyliset kuvat vaativat varsin näppärää vedostustaitoa. Sitten oli se aika kun tehtiin värikuvia, silloin suurin osa teetätti ne Eirillä. Toki silloin oli käytössä negaretussi, joka vaati myös varsin taitavat kädet. Digitaalisuuden myötä on taas päästy siihen, että kuvaajalla itsellään on koko ketju hallussa. (Muotokuvaajat olivat taas ne viimeiset kuvaajat, jotka siirtyivät digiin). Edelleen tarvitaan sitä käsityötä, mutta nyt fotarilla. Näissä keskusteluissa aina jotenkin paistaa läpi sellainen uskomus, että pimiötyöskentely olisi jotenkin kuvankäsittelystä vapaata. Voihan pimiössä ihan suoraankin vedostaa, mutta ne huippuprintit syntyvät suuren ammattitaidon kautta, joss paperia valotetaan eri jyrkkyyksillä, huiskutellaan, korostellaan valoja ja varjoja, piilotetaan tummentamalla ym.
Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Olen ihan samaa mieltä, että tuosta tyylilajista pitää keskustella. On vain hyvä erottaa, kuten sinä tässä, kuvien takana oleva ammattitaito ja mielipide kysymys tyylilajista. Siinä mielessä mielenkiintoista, että muotokuvausta pidetään yliampuvana, koska se on perinteisesti Suomessa ollut se kuvauksen ala, jossa eniten on "uudistuksia" vältelty. Kuten edellisessä viestissä totesin, väriin siirtyminen ja digi on tullut laajemmin kyseisen ammattikunnan käyttöön. Suomalainen muotokuva on pärjännyt ihan hyvin kansainvälisissä kilpailuissa. Esim. joka vuotisessa Orvieto Photo Awardseissa suomalaiset pärjäsivät muotokuvaus- ja hääkuvaussarjoissa varsin hyvin viime vuonna. En nyt siis tarkoita, että tyylilajista sinänsä tulee hyväksyttävämpi, jos ulkomaillakin pärjää. Tuossa kyseisessä kilpailussa on laajempi skaala kuvia ja joukossa on enemmän myös klassisempaa muotokuvaa. Toki palkittujakin on enemmän.
Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Kävinpä vilasemassa. Tämä fantasia-osasto on kyllä kansainvälisillä kentillä näemmä yhtä kornia. Mielenkiintoista oli että kaupallinen fantasia onkin oivaltavampaa kuin muotokuva- ja hääkuvasellainen. Vaikka onhan noissa Mikko Mäntyniemen kuvissa ideaa, vaikka ollaankin bestpossibletaste-osastolla kiikunkaakun. Mukava ajatella että suku olisi saanut noita häiden jälkeen. Siinä voisi käly olla äimissään ;-)
Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Koska niitä myös kansainvälisestikin tehdään ja palkitaan (siis totta fantasiaosastoa), niin kyllä niitä myös kuluttajat ostavat. Kyllä noissa hääkuvaussessioissa otetaan myös niitä perinteisiä kuvia, joita voi antaa niille mummoille ja vaareille. Eikö tuo fantasiakuvauskaan ihan uutta ole. Madame Yevonde teki sitä 30-luvulla ja myöhemmin Suomessa syntynyt Lady Ostapek. Molemmilla varsin hurmaavia kuvia, mutta aika kornia tuokin tavallaan on.
Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Aika jännä juttu; muotokuvaajia moititaan liiasta irrottelusta ja modernista lähestymistavasta Tavallisesti tätä osastoa on haukuttu *jo 30 vuotta rippikuvia samalla valaistuksella*-tyylistä. Niin tai näin, aina löytyy erimielisiä. Ja hyvä niin, eihän sitä keskustelua muuten syntyisi.
Vs: Vuoden Muotokuvat 2008 Mun käsittääkseni se johtuu siitä, että mennään äärimmäisyydestä toiseen: peruspönötys studiossa liukuhihnameiningillä tai jotain ihan yliampuvaa fantasiaa tms. Olis hauska enemmän nähdä sitä erikoisuutta muullakin tavoin kuin äärimmäisyyksiin menemällä...vaikka rippikuva jossain vain normaalista poikkeavassa ympäristössä ja hienoilla valoilla...ja mallin olemus olisi jotain muuta kuin poseeraava. Yllättäen mieleeni tulee heti dokkarimainen kuva koska sellaisista pidän vaikka kuva olisikin täysin lavastettu. Normi rippikuva taitaa silti olla siellä studiossa räpsäisty pönötys ja se modernimpi ja kokeilevampi kuva on sitä, että ripille päässyt nuori istuu jossain pilven päällä fantasiamaailmassa kaasunaamari päässä tms. Ampuu yli.