Olen ollut huomaavinani että ritelyt ja pikselin vääntämiset kerää mielenkiintoa, mutta haluuko joku puhua valokuvasta ja kaikesta sen ympärillä olevasta loputtomuudesta? Voisiko valokuva olla itse ilmaisun väline? Voisimmeko katsella valokuvaa ja miettiä sen sisältöä/ miten kuvaaja on tavoittanut hauamansa kertomuksen? Voisimmeko katsoa horisontin suoruuden ohi ja miettiä miten kerrontaa voisi parantaa?
Vs: Voisimmeko puhua valokuvasta? Tässä yksi ehdotus. Ei ole minun ottama. Olen tuossa kyllä kuvassa.
Vs: Voisimmeko puhua valokuvasta? Tässä vielä sen kuvaaja, ensimmäisenä. Kyllähän sitä puhutaan valokuvasta, aina kun puhutaan ja innostutaan. Kukin omalla kielellään ja kykyjensä mukaan. Pitäisi ottaa huomioon tekijäkin ja hänen maailmansa - ja kun olemme erilaisia, siitä syntyy yksi vaikeus. Valokuva on aina myös sanoma 'näin minä näen'. Puhe siitä, mikä on oikein ja väärin ja mitä pitäisi tehdä toisin, on aina myös aliarvioivaa ja yhdenmukaistavaa.
Vs: Voisimmeko puhua valokuvasta? Jos tämä valokuvasta puhuminen olisi kilpailu tai kuvia muuten vertailtaisiin keskenään pitäisi väittämä ehkä paikkaansa, mutta..... Se kai ei ole kuvakritiikin tarkoitus, vaan ehkä vain kertoa kuinka katsojana koki kuvan. Jokainen katsoja kokee kuvan omalla tavallaan ja usein se kuvaajaa kiinnostaa, myös perustelut miksi jokin ei miellyttänyt. Tasapäistämisen kanssa asialla ei ole mitään tekemistä, jos krittiikki on rehellistä ja puhtaasti kirjoittajan kokemaa, eikä sorru vertaamaan kuvasta kokemaansa johonkin toiseen kuvaan. Kuvalukeminen on myös sellainen laajempi asia, joka ei ole vain tunnetasoinen, vaan siihen miten kuva nähdään ja koetaan on vahvasti sidoksissa kulttuuriin ja tulkitsijan taidehistorialliseen taustaan. Kulttuuriin vahvasti jo sen takia kuinka päin lukee kirjoitettua tekstiä, on ihan eri asia miten kuva koetaan vaikka aasiassa tai meillä. Suuri vaikutus on yhteiskunnan tabuilla, uskonnolla, muodilla ja muilla yleisillä ympäristön tunnuksilla jne. Siltikin "hyvän kuvan" sisällöllä ja sisällön esitystavalla on lainalaisuuksia, jotka usein tuottavat onnistuneen "tunnereaktion" kuvaa katsottaessa. Puhutaan valokuvaamisen "perussännöistä" ja usein myös sääntöjen hallitusta rikkomisesta. Kysymys on joka tapauksessa katsojan tunnereaktion tavoittamista, sillä esille laitetulla kuvalla on aina jonkinlainen pyrkimys vaikuttaa muihin. Aliarvoivaa kritiikki on vain, jos asetetaan arvoja. Kuvia voi lukea myös kokonaan ilman arvottamista, vain estteettisenä kokemuksena tai kuvan synnyttämien tunnetasojen, tai synnyttämättömien tuloksena. Luonnollisesti ympäristön vaikutusten alaisena. Kuinka rakentavasti kuvakritiikin kukin ottaa, on jokaisen oma juttu. Se mitä kuvaaja tarkoitti kuvallaan, on kokonaan eri asia kuinka joku sen kokee, eikä kukaan ole väärässä tai oikeassa. Kirjoittamasi toteamus, siitä kuinka suhtaudut "korjausehdotelmiin" moitteena kertoo ainakin minulle sen, että pidän visusti suuni kiinni, kun sinun nimimerkillä kuva tulee esille. En todellakaan tahdo sinun "kuvaajan näkemääsi" aliarvioida, yhdenmukaistaa tai mitenkään muutenkaan loukata. Suurin osa kuvan esille laittajia kuitenkin haluaa kuulla muiden näkemyksiä ja nähdä reaktion mitä kuva voi synnyttää, jokainen tietysti toivoo kuvan olevan pidetty, se on selvää, eikä siinä mitään pahaa ole. Jotkut haluavat ulkopuolisen ilman tunnesidettä kuvaan muodostetun mielipiteen, että osaisivat huomioida sellaisia asioita, joita ei ehkä omasta kuvasta itse huomaa.
Vs: Voisimmeko puhua valokuvasta? Erinomaista! Pääsimme eteenpäin. Hyvä kirjoitus. Palaan seuraamaan aihetta joskus myöhemmin, mutta nyt haluan vain lyhyesti todeta, että viimeisessä virkkeessäni paino on samalla myös eikä se ollut kovin loppuun asti muotoiltu. Tarkoitin että sellaisenakin asiaa voi nähdä, joku, joskus, toisinaan - tai tietyssä ajatuksessa. Kritiikki on aina arvokasta. Se on myös kuvaajalle annettu lahja ja huomionosoitus. Lienee jopa ylimielinen vivahde, jos sanoo ettei sitä kaipaa. Toisaalta voi toisinaan olla että kuvaajalla on itsellään niin vahva näkemys ja taitokin, ettei kerta kaikkiaan 'kestä' laittaa kuviaan esille, koska näkee niitten puutteet ja on tunne siitä että työ on todellakin keskeneräinen. Tai vain on niin laiska, että pistää kuvia esille alta osaamisensa riman. On niin stara mielestään, jos joskus on jotenkin menestynyt, vaikka nykyinen todellisuus voi olla ettei terävää saa aikaan ja kamerat pölyyntyvät, jos niitä onkaan. Kyllä esitetty kuva on 'vapaata riistaa'. Johan se kuuluu oikeuksiimme tässä kuvatulvan ja -saastan ympäristössä. Haluan sanoa, että mielestäni käsittelen asioita yleisesti, vaikka kunkin jutut aina kumpuavat jostain, jopa osin itsestä!
Vs: Voisimmeko puhua valokuvasta? On Photography - Wikipedia Susan Sontag on puhunut kirjassaan hyvin monipuolisesti asiasta. Kannattaa ehdottomasti tutustua. Löytyy myös suomeksi "Valokuvauksesta". Eipä siihen liene paljon lisättävää.
Vs: Voisimmeko puhua valokuvasta? Miten niin fiksaatio aiheeseen? Monellako foorumilla yrität jankata samaa?
Vs: Voisimmeko puhua valokuvasta? Kyllä, tätä voi suositella. Tosin Victor Burginilla oli hieman lisättävää, "Taideteorian loppu" -kokoelma lienee hyvä jatko-osa (vaikka mulla meni puolet ohi-sektoriin...).
Vs: Voisimmeko puhua valokuvasta? Susan Sontagin julkaisua ei kyllä kirjastoa lukuunottamatta tahdo mistään löytyä, sen sijaan netistäkin tulee helposti tarjolle Susann Sonntagin julkaisuja ;-)
Vs: Voisimmeko puhua valokuvasta? Heh heh Mitä se sinua huolettaa? Mutta on oikeesti hämästyttävää kuinka harvaa kiinostaa tai on kykyä keskustella valokuvasta, siis ei kameratekniikasta, siitä nyt voi kuka pässi vain "keskustella" tavaamalla manuaaleja ja testejä, jonka jälkeen koipioi tavaamansa pätemis puheenvuorona forumeille. Siis etsin epätoivoisesti ihmisiä joita kiinostaa valokuvaus!! Tämäkin on hieman erikoista että omien mielipiteiden siasta kerrotaan kirjoista joiden sisälöstä on oikea tunne, Ei nämä niin monimutkaisia asioita ole jotta niitä ei voisi ihan itse pohtia. Oikeasti pohtimalla saataa jotain oppia, tosin uskon että on ihmisiä joilla ei vaan ole kykyä tai ymmärtystä valokuvaan ilmaisu keinona. Selaisia kuvia joissa joku hakee ilmaisua katsootaan, kuka toikin luulee olevansa, toi kyllä on sekaisin kun tuolaista kuvaa, kunon valokuvassa on muusikko ja se heiluttaa tukkaa?
Vs: Voisimmeko puhua valokuvasta? Hyvä ja tosi fiksu heitto/läppä Kirjoituksessakin voi etsiä kielioppi ja kirjoitus virheitä tai sitten voi pyrkiä ymmärtämään sanomaa. Toisille on tärkeämpää pilkun paikka kun se mistä kirjoitetaan? Niin ja ainahan voi todeta jos ei ole samaa mieltä että mitä se mistään yietää eihän se osaa ees kirjoitaa, tuolaiset lukihäiriöiset on ihan idiooteja muutenkin?
Vs: Voisimmeko puhua valokuvasta? Loputtomuus on paha aihe filosofeillekin Kaikki teot ovat sitä. Pitääkö aina olla kertomus? Jos se horisontti harmittaa, niin kai siitä saa sanoa? Lopuksi esitän mielipiteeni _kaikkeen_: Ei kai valokuvauksen alue sen kummempi kulttuurin kenttä ole kuin mikä tahansa muukin. Jos ajatellaan tekemistä, niin ensiksi kuvaajan pitää olla sen verran hyvä, suvereeni hommassaan, että katsoja voi relata ja irrota teknisistä pikkuseikoista. Sitten voikin tehdä ihan mitä vaan. Mutta jos keskustelua halutaan käydä, niin siinä toki ratkaisevaa on itse kunkin lukeneisuus ja sanakäyttötaito. Siis ihan sama asia kun kuvaamisessakin - että osaa kuvata. Keskustlu (etenkin tämmöinen kulttuurikeskustelu) on ihan eri asia kuin kuvaaminen. Eihän musiikkikriitikoltakaan edellytetä että hän on itse osaa soittaa. Ja nyt mä lähden kuvaamaan! Omia töppöjä otoksiani...