Vs: Mustaa kuitupaperille! Juuri niin se on: kiiltävässä paperissa on syvä musta, matta on harmaampi. Se kasteleminen on tavallaan "pikakiillotus". Mikäli käsissä on identtiset vedokset, toinen kiiltävällä muovipaperilla ja toinen kiiltävällä ja ,huom, kiillotetulla kuitupaperilla, muovipaperivedos näyttää lähes kelvottomalta. Muoviin ei sitten ole enää paluuta vaativassa työssä. Mattapintaisilla papereilla vedoksilla (kun molemmat olisivat samantapaisella mattapinnalla varustettuja) en itse eroa välttämättä edes huomaisi.
Vs: Mustaa kuitupaperille! tiedä meninkö jopa liian pitkälle kun tein koepaloja kuidulle,meinaa pidin hellaa 2:lla ja pala siihen hetkeksi ja näki hyvin kuivana olevan värin,auttoi asiaan.
Vs: Mustaa kuitupaperille! Mikroaaltouuni on tarvittaessa ihan näppärä vekoitin, jos pitää saada nopeasti kuivempaa testiprinttiä. Harvoin on kuitenkaan niin kiire ja kuka tietää, ovatko nopean kuivatuksen testit "oikeita" 100 prosenttisesti. Ja mikro siis kuidulle ja jollei tullut mieleen, niin uunilla, jolla ei tehdä ruokaa... Alkuperäiseen kysymykseen: Suotakoon anteeksi, mutta koko ketju vaikuttaa mun mielestä omituiselta. Oliko nyt tavoitteena saada "mustaa" aikaiseksi? Ja muovi voittaisi? Hyvä niin....... Jos omat prosessit tekevät haluttua jälkeä, asiat lienevät ok. Yleinen käsitys on, että kuitupaperilla sävyala on muovia parempi, mutta kaikki nämä jutut ovat henkilökohtaisia asioita. Asiat nähdään eri tavalla. Jos muovilla tulee se oikea musta (=mun mielestä siis helposti sävytön blackout) ja kuidulla harmaata, niin miksi murehtia asiasta? Muovia sitten. Jos taas kiinnostaa kuitupaperin eri mahdollisuudet, niin sitten vaan kokeilemaan ja harjoittelemaan. En ole koskaan kuullut tai kokenut, että ilmakuivatun kuitupaperin "mustuma" olisi ollut riittämätön. Ystäväni kamreeri Honkanen on luultavasti Suomen paras "mustan" printtaaja ja tarvittaessa se viimeinen niitti tulee vasta junttaamalla vedos lasiin. Ko. prosessi on niin monimutkainen ja harjoiteltu - ja niin harvoille kuville sopiva - että on kokeilkoon jokainen itse. Mutta ilman mitään erityiskonsteja, ilmakuivattu kuitupaperi saavuttaa täysin riittävän mustuman a) jos paperi on valotettu oikein b) jos on paperi kehitetty oikein c) eikä paperi ole vanhaa tai hunnuttunutta Onko pimiövalo testattu? Kiiltävä vs. "ilmakuivattu kiiltävä matta" on pikku juttu. Pintadensarilla voi saada faktoja mitattua, mutta sekään ei kerro koko totuutta siitä, miten aistimme asiat. Harmaa kuitupaperi ei ole totta.
Vs: Mustaa kuitupaperille! En voisi olla enempää samaa mieltä. Ja lisäisin vielä, että erityisesti kuitupaperilla sen jahdatun "mustan" saavuttamisessa on tärkeätä, että kehite on hyvässä kunnossa ja kehitysaika riittävä. Monissa tapauksissa mustuma ja kontrasti paranee vielä kahden minuutinkin kehitysajan. Olen myös samaa mieltä siitä, että paperin saavuttama maksimimusta on vain välillisesti yhteydessä oikean printin tummiin sävyihin ja "käytännön mustaan". Maksimimustaa ei oikeisiin vedoksiin edes kannata tavoitella, koska sen saamiseksi joudutaan "uhraamaan" vedoksen sävyissä tärkeämpiä ominaisuuksia. Paperin (kuten filminkin) mustumakäyrä on KÄYRÄ, se loivenee ennenkuin tasaantuu siihen maksimimustaan. Vedostettaessa käyttökelpoinen "musta" on n. 90% paperin maksimimustasta. Siihen asti käyrä nousee riittävän jyrkästi, mikä takaa riittävän kontrastin kuvan tummien sävyjen välillä. Vedoksessa yleensä riittää, kun musta näyttää mustalta. Mitä suurempi paperin maksimimustuma on, sitä korkeammalle mustumakäyrä myös säilyttää riittävän jyrkkyyden, jolloin käyttäkelpoinen kokonaiskontrasti on suurempi. Tässä mielessä hyvän maksimimustan omaava paperi on parempi kuin sellainen, jonka maksimi jää alhaisemmaksi. Jos käytännön vedostuksessa tavoitellaan liian ahneesti mustaa, joudutaan sävyalueelle, jossa mustaa vähän vaaleampien harmaiden sävyjen erottuminen on huonoa mustumakäyrän kaartumisen aiheuttaman vähäisen kontrastin vuoksi. Tummat sävyt kun ovat negatiivin mustumakäyrällä loivalla juuriosalla, joten niiden kontrasti on jo senkin vuoksi vähäinen. Vaikka mustumakäyrässä riittäisikin kontrastia, on syytä varoa vedostamasta tummia sävyjä niin tummiksi, ettei niitä vähäisemmässä valaistuksessa voi erottaa vaikka densitometri voisikin. Vedosten kontrastia ja sävyjä on hyvä pyrkiä arvioimaan valaistuksessa, joka mahdollisimman hyvin vastaa todellista esitystilannetta. Lopulta kuitenkin katsoja arvioi kuvan sävyjä, ei densitometri.