Kuvasin tänä vuonna kolmissa eri häissä. Näitä tilaisuuksia tuntuu siunaantuvan mukavasti tällaiselle harrastajakuvaajallekin, sillä näihin kaikkiin kolmeen minua pyydettiin ilman omaa ehdotustani. Siltä varalta että sama trendi jatkuu olisi kiva oppia jotain tänä vuonna otetuista kuvista. Siksi toivon palautetta tästä mielestäni parhaiten onnistuneesta kuvasta:
Hetken aikaa mietittyäni totesin hääkuvien, tai siis tässä tapauksessa hääkuvan, arvostelun todella vaikeaksi. Ensinnäkin pitää avata kuva uuteen ikkunaan tuohon viereen, tuijottaa sitä ja miettiä mitä mieltä siitä olisin. Ilmeisesti kuva ei ole mitenkään sairaan hyvä tai mahtava tai upea, koska en saa perinteisiä "voi jumalauta miten siisti kuva" -kohtauksia. Ehkäpä tumma puku on hiukan tukossa ja kasvojen oikea puoli, elikä linssin suuntaan sojottava osio naamataulusta, on pikkusen varjossa. Onko tuo kasvoihin osuva valo peräisin salamasta, jos niin voisiko sitä valoa hajottaa jotenkin enemmän ? F5 -aukolla taustalla olevat puut jää ehkä hitusen liian selväksi, oisko ratkaisu suurempi aukko ja sitä kautta pehmeämpi tausta ja pienempi häiritsevyys%. Ja mitä mallien teennäisen oloiseen asentoon tulee, niin sillekin voisi ehkä tehdä jotain. En tiedä mitä. Itse en varmastikaan osaa ohjata mallia yhtään paremmin, joten sikäli olen huono neuvomaan. Nämä ovat vain ja ainoastaan omia mielipiteitä. Lisäksi olisin ehkä pystykuvien ystävänä ottanut mielummin pystykuvan, joka tämmösellä "penkkiteemalla" olisi mennyt varmasti aika pahasti penkin alle. Omien puusilmien mukaan kuva on kuitenkin teknisesti hyvä ja kohteet tarkkoja. Valitettava tosiasia on, että mustaa ja valkoista (lue: hääparia) on vaikea saada kuvatuksi niin, että musta on mustaa menemättä täysin pilalle ja tukkoon ja valkoinen valkoista palamatta puhki. Voisiko hääpareista alkaa ottaa HDR-kuvia ? edit: Itse suosittelisin ns. vakoilustrategiaa, eli ennen häitä surffaisit netissä etsien eri kuvaajien ottamia hääkuvia miettien miten ne on toteutettu. Pystyisikö itse ehkä vastaavaan, tai saisko niistä ehkä rakenneltua jonkin oman idean. Tietysti hääparin haaveet ja toiveet on olemassa ja ne ovat varmasti ensisijaisia, mikä tekeekin hääkuvien otosta niin helvetin vaikean.
Kuva näyttää minusta siltä, kuin parin katseen suunnasta otettaisiin valokuvaa ja tämä olisi vieraan tilanteesta näpsäisemä otos.
Yleinen ajatus hääpotreteista: tärkein asia on, että se tärkein (eli toivottavasti rakkaus) näkyy kuvassa, ja kovaa. Tekniset "täydellisyys" on tähän nähden täysin toisarvoinen asia. Eli tärkeintä IMNSHO on viestittää sitä parin yhteenkuuluvuutta ja keskinäistä rakkautta kuvalla (jos naimisiin ollaan menty oikeista syistä). Tietty muunkinlaisia potretteja saa ja kannattaa ottaa, mutta mielestäni yksi tuollainen pitäisi saada, ja jos jotain esittää ulkopuolisille esittää niin sitten se. Täydellisillä teknisillä mokilla voi tietysti tuommoisenkin kuvan pilata. Yllä olevan kuvan teknisestä puolesta sen verran, että valkotasapainon olisi voinut säätää varjon mukaan, niin ei tuo iho olisi niin kylmän oloinen. Tiputtaa sitten värikylläisyyttä jos meinaa pamahtaa liian lämpöiseksi. Eli klikkaappa se valkotasapaino tuosta sulhasen vaalean paidan hihasta (tämä on raw-kuva, onhan?) Perustemppu jurolle valokuvaajalle (sellainen taidan itsekin olla) on pistää hääpari pussaamaan ja/tai halailemaan. Kyllä se siitä. Tietysti asetelman täytyy olla sellainen, että moiset toiminteet näyttävät luonnolliselta. Mutta siitä asetelmasta pitää sitten tinkiä jos ei ole mallien ohjauskykyä, mielestäni. HDR:n sopivuudesta siinä tarkoituksessa missä kirjainyhdistelmää yleensä käytetään (usean valotuksen yhdistäminen) en tiedä, mutta kuulemma joku voittoisa hääkuva (jossain hääkuvakilpailussa siis) oli yhdistetty kolmesta valotuksesta (en tiedä tarkkaan miten, ehkä photoshopin layereita käyttäen lätkimällä valotukset päällekäin ja sopivasti muokkailemalla siten, että rajoja ei näy). Pistänpä minäkin tässä lähipäivinä jonkun potretin näkyville, niin saan kuulla kunniani
Kiitokset kaikille kommenteista, erityisesti DudeB ja kb. Valo on peräisin laskevasta auringosta, jota pidin tähän kuvaukseen ihanteellisena. Sen verran voimakasta oli kuitenkin vielä tuohon aikaan, että jonkinlaisen heijastimen olisi kaivannut. Ja totta, aukko olisi voinut isompi kuin f5. Mallin ohjaaminen on minulle tosiaan vielä vaikeaa ja kb:n tärkeänä pitämää rakkautta ja muita tunteita on siksi vaikea saada mukaan kuviin. Tämä pari oli niin tuttu, että olisi luullut onnistuvan jos yleensä jossain tilanteessa, mutta silti tunsin kuvatessa jännitystä, joka rajoitti tekemisiäni. Pitää kai vaan kuvata enemmän. nokku: Tämän parin kanssa oli mukava harjoitella, sillä kävivät ottamassa viralliset hääkuvat studiossa ja halusivat minulta vain muutamia miljöökuvia hääpaikalla. Katsoessani nyt kuvaani uudelleen, se todella näyttää hiukan kylmältä sekä sävyjen että mallien asettelun suhteen. Ehkä opin jotain?
Harjoitus tekee mestarin, paitsi ei valokuvauksessa. Tai tekisi, mutta tyhjästä on paha nyhjästä. Elikä pitäisi treenata ja samalla saada visioita kuviksi, mutta jos visioihin liittyy toisia ja kolmansia osapuolia, niin treenaamisesta ei tule mitään, koska tyhjästä on edelleen paha nyhjästä. Elikä omalla kohdallani tuo tarkoittaa käytännössä sitä, että haluaisin opetella ihmiskuvausta, vaikka ensin ne alkeet ja myöhemmin sitten lisää, mutta koska ei ole ihmisiä mitä kuvata, niin harjoittelusta tulee mahdotonta. Mahdottomuudesta seuraa luomisen tuska ja luomisen tuskan keskellä syntyy väkisin väännettyjä kuvia, kuten oma "viikatekuvani". Vttumainen oravanpyörä -pitäis varmaan hankkia kavereita, tai oikeastaan suostutella niitä linssin eteen. Mutta kun ei voi, koska jännittää ja hävettää. Nyt naurattaa.
Kuvassa on hyvä tunnelma ja valo. Vasemman puolen rajausta olisi voinut vähän miettiä, sulhasella on outo perspatti (siis sellainen vaikutelma tulee).
Jos ihmisten välinen vuorovaikutus olisi täysin ongelmatonta niin maailma olisi paljon parempi paikka. Siitä käsittääkseni muotokuvauksessakin on kysymys, vuorovaikutussuhteesta. Tämä tarkoittaa sitä, että itsestäkin kuvaajana on annettava jotakin eikä kyyristeltävä piilossa kameran takana teknisiin detaljeihin paeten. Saadaan ja annetaan, ei oteta. Tämä on kirjallisuuslähteiden perusteella ehkäpä tärkein yksittäinen seikka onnistuneisiin muotokuviin ja kaikkein vaikein. Suomalaisista yleisesti tunnetuista tämän osa-aluuen taitajista Jussi Aalto ja vaikkapa kuvasiskot tulevat ensimmäisinä mieleen. On toki monia muitakin. Harjoittelemalla ja pikkuhiljaa helposta vaikeampaan etenemällä homma onnistuu. Pieni määrä alkoholia rentouttaa kokemattoman mallin mukavasti, mutta älä itse ota, jotta opit käsittelemään jännitystäsi. Kaikilta se ei onnistu koskaan samoin kuin yleisön edessä puhuminenkaan. Tästä syystä metrin bazookalla snaipattuja henkilökuvia on vaikea arvostaa. t: ziises