Katsojan silmin tässä ei polteta silmiä, koska silmät ovat kiinni. Eikä polteta muutakaan, koska kaikki on jo poltettu. Assosiaatio syntyy Pompein raunioihin, laavaan kivettyneisiin ruumiisiin, joiden liha on mystisesti muuttunut pronssiksi. Miehen kasvoilla olevat tahrat rikkovat symmetrian. Ilman niitä kuva olisi esteettisesti erinomainen.
Minun mielestäni tuossa on kyllä kaksi naista. Oli miten oli, assosiaatio tuttuun lauluun toimii mielestäni hyvin ja tahrakuviot saavat aikaan jonkinlaisen ajattomuuden... kaiun jo kadonneesta menneestä. Pidän tästä kuvasta erittäin paljon.
Onpas mainio. Sävyt ovat kaikkineen tähän sopivat. Hieman ahtaalta tuntuu. Mutta josko sen kokisi seinällä intiimiksi. Kuin tilannekin.