Vs: Miksi filmi kiehtoo? Foneissa mulla on Sopraano, Altto ja Tenori. ne on kaikki saksofoneja, mutta täysin erilaisia luonteeltaan ja niillä soitetaan eri biisejä. Ei ole tullut mieleenkään laittaa niitä "paremmuusjärjestykseen", samaten mulla on Leicat, Nikonin digit ja Hasselit. nyt vaan kävi niin että hasselin DFV vähän sekottaa pakkaa, mutta onneksi se on pari kädenliikettä niin sekin on taas Filkkarunko... että No Hämminki...
Vs: Miksi filmi kiehtoo? Minusta tämän otsikko on hyvin valittu. Oikeastaan sen viimeinen sana kertoo jo paljon : jos käyttää filmiä, siinä täytyy olla jotakin kiehtovaa. Aniharva on vastannut tähän kysymykseen, että filmi ei kiinnosta pätkääkään. Tai ne joita ei kiinnosta, eivät kirjoita. Edelleen kiehtomiseen liittyy, mihin ottaa kuvia. Nykyaikana ei ole taloudellisesti juurikaan mahdollista kuvata ammattitöitä filmille (pl erikoistekniiikat). Siitä taas päästään ammattimaisuuden yhteen karkeaan määritelmään : se on kuvaamista jollekin toiselle (=asiakas). Sen vastakohtana on amatöörikuvaus ja se on puolestaan kuvaamista itselle, ei asiakkaalle korvausta vastaan. Vaikka näilläkin sivustoilla kirjoittavat lukuisat kuvaamisesta elantoaan saavat, kyllä täällä puhutaan valokuvaamisesta harrastuksena. Millä välineillä se tehdään ja kuinka monella kameralla, on siis oma, yksityinen asia. Harrastaminen ja siihen liittyvä välineistö ei ole yleistä hyväksyntää vaativa instituutio, vaikka suomalainen yhteisö pyrkiikin tasapäistämään ja potkimaan intellektuelleja ja toisinajattelijoita. Toinen merkillisyys on luokitella asioita, ennenkuin ne voivat olla ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä. Tässä toiminnassa ominaisuudet ovat usein toisiaan poissulkevia. Yhtälailla ammattimainen valokuvaaminen ja siinä käytettävä välineistö on kuvaajan oma päänsärky. Jos ostaa kameroita pilvin pimein, ei leivän päälle jää mitään levitettävää. Siinä talouselämän lait pitävät huolen järkevästä määrästä ja laadusta. Jos välineitä ostelee ja vaihtelee tuhkatiheään, siinä pärjää välinekauppias parhaiten, harvoin kuvaaja. Kameroiden kerääminen taas luontuu parhaiten kameramuseoille. Niiden tehtävänä on kartuttaa kokoelmiaan ja pitää niitä nähtävänä. Siinäkään ei ole mitään paheksuttavaa. Kun/jos on harrastusvuosiensa aikana ostanut kameran vuodessa, siitä kertyy kymmeniä kameroita. Musiikinystävilläkin on satoja äänilevyjä, vaikka kuuntelevat vain yhtä kerrallaan. Monet vanhanaikaisista kameroista toimivat vain filmillä ja vaikka kehitys meneekin taaksepäin, filmit toimivat yhä ja kiehtovat. Se, kuinka monta kappaletta kuvia ottaa, on ammattityössä numeroina sivuseikka. Kuvia otetaan tarpeeksi paljon ja samalla riittävän vähän. Korttiin mahtuu. Amatöörikuvauksessa haluaisin ottaa vuodessa yhden täydellisen kuvan, ennemmin kuin sata puolipahimmoista. Määrä ei korvaa laatua, jos laatu on tavoitteena - filmille.
Vs: Miksi filmi kiehtoo? En jaksanut ihan jokaista mielipidettä lukea läpi, mutta paljon tuli sellaista, mistä olen samaa mieltä. Nykyään on sekä filmillä, että digillä mahdollisuus saada laadukkaita kuvia, joten kysymys on lähinnä henkilökohtaisista mieltymyksistä. Itse pidän filmistä, koska se on jotain käsin kosketeltavaa. Lisäksi filmillä on vielä pieni etu resoluutiossa isoja negakokoja käytettäessä sekä syväterävyyden hallinnassa. Toistaiseksi useimpien digikameroiden kennot ovat pieniä ja täyskennon kamerat vielä aika kalliita. Nykyaikana lähes kaikki on kuvitteellista ja pelkkiä bittejä. Itsekin olen IT-alalla ja kuten joku mainitsi, ei vapaa-ajalla välttämättä halua tapella bugisten softien kanssa. Joku kemisti, joka lotraa eri aineiden kanssa työssään, taas saattaa vastaavasti nautiskella kuvien muokkaamista gimpillä tai photoshopilla. Filmin kanssa koko ketju on hallittavissa alusta loppuun. Otetaan välineiksi vaikka Zenit 19 muutamalla mukavalla linssillä ja TMAX 100,400 sekä 3200 filmit. Näillä hoitunee mustavalkoinen kuvaus jo aika hyvin. Filmejä voi valottaa joko ohjearvojen mukaan ja paljonkin siitä poiketen ja sittten kehityksessä kompensoida. Tulokset ovat välillä mielenkiintoisia... Vedostus on tietysti työlästä, mutta kyse onkin harrastuksesta, ja mukana tulee myös tekemisen ilo. Yhteen kuvaan sopiikin käyttää vaikka päivä. Tuollaisen mekaanisen kamerankin korjaus onnistuu kotikonstein, mikäli sellainen tarve tulee. Se onkin ikäänkuin osa harrastusta. Digiä tarvitaan taas sitten siihen korjaamiseen, jos pitää ottaa kuvia, jotta vehkeen osaa laittaa kasaan. Voipa jopa yrittää ottaa niistä kuvista hyviä ja pitää nettiblogia, jotta muutkin oppivat korjaamaan kameraa. Mielestäni siis valokuvien tekeminen eri tekniikoilla on vaan rikkaus ja tapa voi vaihdella tilanteen ja käyttötarkoituksen mukaan.
Vs: Miksi filmi kiehtoo? En osaa sanoa, ei ole ollut ikävä pimiöön, onneksi myin kaikki vermeet pois silloin kun niistä vielä sai rahaa, F4s on kaapissa pölyttymässä koska en viitsi ilmaiseksi antaa ja mitäänhän noista ei makseta.
Vs: Miksi filmi kiehtoo? Kyllä tällä setillä viitsisi Firenzessä vähän aikaa lampsia...mutta ihminen kyllästyy kovin nopeasti...ja ajatus, mitä muuta rahalla voisi tehdä -se kiehtoo aina myös mieltä.
Vs: Miksi filmi kiehtoo? Jännä miten näissä keskusteluissa yleensä aina ammattilainen on joku lehtikuvaaja tai vastaava keikkamies, jonka pitää tuottaa peruskuvaa nopeasti. Kyllähän täällä peräpohjolassakin on monta jotka elävät valokuvalla, jota tekevät "kuin itselle" ja aivan rauhassa. Heistä osa käyttää filmiä ja osa digiä, yleensä lopputuloksen perusteella valiten ja joskus ihan vaan mukavuussyistä (vaikkapa jos ei loppukäytössä olisi suurta eroa sen materiaalin osalta). Osuus ei tietenkään ole kokonaisuudesta suuri, mutta kyllä se aivan mahdollista on (siis molemmat, sekä kuvata filmille tai tienata leipänsä sellaisella valokuvalla johon voi laittaa aikaa ja vaivaa ja josta itsekin pitää). Kansainvälisesti tunnetuista valokuvaajista prosentti saattaisi olla yllättävänkin korkea, nykyisistäkin kuvaajista. [QUOTE> [/QUOTE] Yllättävän monella "rahaa valokuvistaan saavalla" (en sano ammattilaisilla, koska he eivät sitä välttämättä oikeasti ole - se vaatisi jotain ammattitaitoakin) asenne tosiaan on se, että työkuvissa voi vaan painella nappia tai ottaa niitä "puolipahimmoisia". Mitä tahansa mikä kelpaa tilaajalle ja mistä rahaa saa. Ei ole mun asia jos se tilaajille kelpaa, mutta itselle tulis kyllä vähän tylsä fiilis sellaisia kuvailla ja eteenpäin antaa kirkkain silmin - varsinkin kun harrastuksessa pitäis samalla pystyä olemaan kriittinen ja pyrkiä huippukuviin kaikin keinoin. Vielä kun samalla haluais itse nähdä sitä huippukuvaa muilta, ihan vaikka sanomalehdissäkin ja muissa arkikäytössä sen perusräpsyn sijaan... Ja tietysti on vielä sekin näkökulma, että hyvän kuvan arvostus vähenee, kun teknisesti perushyvää sohasua tuotetaan enemmän ja enemmän, eikä kohta enää tunnisteta niitä oikeasti hienoja . Tämä menneekin jo vähän ton toisen ketjun puolelle.
Vs: Miksi filmi kiehtoo? Paljon on mielenkiintoista juttua täällä ja paljon tuntuu olevan filmikuvaajia vielä ja hyvä niin. Ja moni filmikuvaaja tuntuu olevan IT-alan ammattilainen ja täältä tulee yksi lisää. Mikä filmissä kiehtoo? Kuvaan etupäässä mustavalkofilmille ja sanoisin, että filmistä skannattu kuva miellyttää minua huomattavasti enemmän kuin digikameran kuva, vaikka digitaalisessa muodossahan molemmat ovat. Minun ei tarvitse ainakaan itselleni analysoida miksi näin on, se vaan on. On lisäksi muitakin juttuja, kuten se, että digikuvaaminen on alkanut jopa stressaamaan itseäni, kun aina pitää kameran näytöltä tutkia 100% suurennoksia, onko kuva terävä ja ottaa aina kymmenkunta kuvaa aiheesta kaiken varalta. Filmikameralla kuvaaminen on taas huolettoman rentoa, 1 tai 2 kuvaa aiheesta ja onnistui tai ei, se ei ole niin vakavaa. Filmin kiehtomiseen voi vaikuttaa myös rakkaussuhteeni Leica M6:een, jonka hiljattain jälleen ostin ja se on kuin uusi, mahtava peli.... Sitäkään suhdetta minun ei tarvitse analysoida eikä perustella, se vaan tuntuu siltä oikealta kameralta jolla on mukava kuvata.
Vs: Miksi filmi kiehtoo? Filmissä kiehtoo sen tuoksu. Tai oikeammin muisto siitä. Ensimmäinen kerta, kun avasin 17 metrin rullan pakattuna peltipurkkiin. Sitä tuoksua en unohda ikinä. Filmivehkeet on myyty. Neulanreikäsellaiset vielä tallella ja jotain pokkaria. Pimiöt on jääneet kultaisen muiston asteelle. Monet yöt on vietetty yöradiota kuunnellessa. Aikani purkissa työkseni noita pyöritellyt liiankin kanssa. Tyhmintä ja turhauttavinta hommaa, mitä tiedän (tietoni on rajoittunut). Vedostaminenkin on helpompaa ja jälki laadukkaampaa nykyisin. Vaan kiehtoisi se silti, jos olisi varaa isoihin vehkeisiin, ja niistä tehtyihin kunnon skanneihin. Joku muu saisi kyllä kehittää filmit. kapa
Vs: Miksi filmi kiehtoo? Näinhän se on. Itse tosin otan niitä saamarin varakuvia digin huippuvalojenhallinnan takia. Ja totean aina että samalla lailla p*kasti puhki vaikka kuinka vääntäisi ;-)
Vs: Miksi filmi kiehtoo? Filmin käytölle tai käyttämättömyydelle on jokaisella omat perustelunsa. Omat kuvani otan edelleen filmillä. Ketjun alkupäässä puhuttiin filmin kultakaudesta, ilmeisesti tarkoitettiin aikaa ennen vuotta 1999? Kai sitä voi kultakaudeksikin nimittää, mutta eipä ollut vaihtoehtojakaan. Itse aloitin kuvaamisen vuonna 1986 ja silloin monet nykyiset itsestäänselvyydet puuttuivat. Tarkoitan kuvanvalmistuksen nopeutta, silloisessa kotikunnassani Liperissä oli yksi valokuvausliike jonka kuvanvalmistus normaalisti vei muistaakseni työviikon. Nykyinen tunnin kestävä valmistus kymppikuville lähes joka paikkakunnalla (kaupungeissa)oli täysin mahdoton ajatus useimmille kuluttajille. Sitä pitkää odotusta ei ole ikävä varmaan kenelläkään. Siihen aikaan en vielä harrastanut mustavalkopuolta enkä diaa. Minun on vaikea ajatella sitä mikä filmissä sinänsä kiehtoo, se on kuitenkin vain se ainoa realistinen vaihtoehto minulle tälläkin hetkellä samoin kuin se oli aloittaessa. Koska itse lähinnä kuvaan omaan albumiin niitä värikuvia muistoiksi elämän varrelta, täyttää kinofilmi yleensä sen tarpeen. Ainoa suhteellisen järkevä tapa hintansa puolesta saada isompia vedoksia on mustavalkokuvien vedostaminen, tosin niitäkään ei tule juuri seinille ripusteltua. Koska nettikäyttöön hyvin harvakseltaan on tarvetta, en pelkkien paperikuvien ottamiseen tarvitse arvokasta digijärjestelmää. Joku sanoo nyt, että ei sen tarvitse olla järkkäri. Jos on yli kaksikymmentä vuotta tottunut optiseen etsimeen ja viipyilemättömään laukaisuun, niin kyllä se taso tulisi saada jatkossakin. Käytössäni on Nikonin järjestelmärunkoja neljä kappaletta ja harvakseltaan kuvaan keskikokoa Mamiya 645 Superilla. Varsinaista digikameraa en ole omistanut ikinä, ellei siksi lasketa kamerakännykkää. Omaan käyttööni nykyinen kalusto on aivan riittävä ja digimuotoon filmikuvat saa kyllä halutessaan melko helposti. Filmikameroista voisi helpommin sanoa, että ne kiehtovat. Vanha Nikkormatini on melkoinen "ergonomiahirmu" F100 runkoon verrattuna! Vähän asian vierestähän se tämäkin tilitys oli...
Vs: Miksi filmi kiehtoo? Tää alotus pistikin miettimään. Nyt muutaman päivän asiaa pureskeltuani osaan jotain sanoa. Mulla on edelleen aktiivikäytössä runko, jolla olen elämäni ensimmäiset ruudut valottanut reilu neljännesvuosisata sitten. Tällä kameralla on myös tunnearvoa mukana, vaikuttaa varmasti. Kamera myöskin toimii täydellisesti. Koska en tykkää juosta uuden perässä, en halua uutta uutuuden takia ja koska tuo kamera myöskin tarjoaa kutakuinkin riittävät ominaisuudet, ei välineet ole antaneet syytä hylätä filmikameraa. Omien kriteerieni tärkeyden perusteella en ole halunnut vaihtaa huonompaan. En myöskään halua sijoittaa rahaa nopeasti arvonsa menettävään lyhytikäiseen tuotteeseen. Kun jossain vaiheessa oman ensimmäisen kameran jälkeen, esteettisen silmän ja ajatuksen alkaessa toimimaan edes vähän yhteen, ja monen muun tekijän sattuessa paremmin kohdalleen, kuvaamiseni sai ripauksen sisältöä ja välineet sekä niiden käyttö jäivät kuvaamishetkellä täysin rutiineiksi. Itselle uusien filmien oppimisesta tuli pieni lisämauste harrastukseen. Pimiötyöskentelyn opettelu ja siten koko prosessin tunteminen napin painamisesta vedokseen asti ja näiden muuttujien pohdinta ja vähän kerrassaan hallinta samaten. Vaivalloista? Ei, vaan haastavaa ja palkitsevaa, kun kuvaamishetkellä etsimen näkymä ja oma visio kohtaavat sekä pimiössä kuivuvan kuvan vastatessa tuota visiota. Jos haluaisin harrastusteni olevan helppoa ja vaivatonta, pitäisin varmaan muutenkin nykyajasta ja asioiden kehityssuunnasta. Mutta kun en pidä. Mitä edellä mainituista ei sitten pystyisi nykyaikasemmin menetelmin tekemään? Varmaankin kaiken pystyy. En kuitenkaan pidä epäkelpojen jatkuvaa päivitystä vaativien bitti-vehkeiden kanssa touhuamisesta. Nykyiset digikamerat ovat kovin tuohon kastiin lukeutuvia. Nykytekniikka tarjoaa omaan kuvaamiseeni vain muutamia todellisia etuja, siis etuja siihen miten kuva vastaa ajatustani. Nämä edut eivät riitä vaihtoon syyksi. Filmillä nämä usein ratkaisen, niin, hieman vaivaa näkemällä. Rahaa kuluisi sekä laitteet vaihtuisivat, mistä en pidä kummastakaan. Koska laitteet ja filmi itsessään hyvin harvoin rajoittavat omaa luovuuttani, päinvastoin niiden ominaispiirteitä saatan kyetä joskus käyttämään jopa tukemaan ilmaisuani, kiehtoo filmi. Kysymys ei minun kohdalla ainakaan ole siitä mitä pystyy, vaan miten haluan sen saavuttaa.
Vs: Miksi filmi kiehtoo? Ei siinä odotuksessa mitään kiehtovaa ole, mutta kuviin se auttaa kyllä. Omia kuvia katsoessaan niitä osaa katsoa eri silmin, jos kuvat eivät ole tuoreita. Illalla osaa sanoa miten päivällä otettu kuva olisi kannattanut ottaa, muta heti kuvanoton jälkeen sitä samaa ei kameran pyllystä näe. Eikä läppäriltäkään. Ei pysy irtaantumaan tilanteesta. Matkakuvistakin saa paremman setin kun valitsee kuvat puolen vuoden päästä, eikä heti matkan jälkeen. Siloin pystyy tekemään valinnat miltei ulkopuolisena. Eli, todellakin samaa voi tehdä digilläkin. Mutta moni haluaa nopean palauteen ja oppia nopeasti. Oppiiko? Ehkä, ehkä ei. Ehkä oli kiire jo seuraavaan harrastukseen? Miksi juoda konjakkipullosta kuukauden, kun voi vetää yhdellä kulauksella ja saada nopean palautteen. Ihminen kun unohtaa nopeasti.
Vs: Miksi filmi kiehtoo? Jos kiskasee konjakkipullon yhdellä huikalla nii saattaapa kyllä nopeasti unohtaakin.