Tarkoitus olisi printata A2 printtejä. Kun lähden rawista 12,1mp, niin laitanko camera raw onjelmassa isomaksi, vai ihan alkuperäisessä koossa? Eli onko hyötyä tehdä isompi 25 mp kuva isoon printtiin, vai hoitaako printterin ohjelma sen optimaaliseksi?
Vs: Mikä resoluutio isoihin printteihin En jaksa räknätä nupissa, ajo keikka sanomataloon vei lopunkin ajattelu kyvyn. Jos siis haluan rajata täyden paperin kuvasuhteen, niin mikä laskukaava lyhyemmän sivun mukaan? En tiedä ilmaisinko itseni riitävän selvästi, mutta kun siis rajaan uudestaan photoshopissa, niin A2 muotoon pitää rajata uudestaan jos haluan käyttää paperin kuvasuhdetta. Ja silloinhan lyhennän pitkää sivua, joten syötän laskimella lasketun pitkän sivun uudestaan. Juuri nyt en vaan millään jaksa sitä pohtia, jos joku ystävällinen kertoisi kaavan.
Vs: Mikä resoluutio isoihin printteihin ihan en ymmärtänyt missä ongelma piilee mutta A2 -- 420 x 594 mm -- 16.5 x 23.4 in ja 300dpi olisi 4950 x 7020 suhde siis 1 : 1,41818
Vs: Mikä resoluutio isoihin printteihin Voit laittaa nuo pikseli- tai cm-mitat fotarin rajaustyökaluun. Itse teen usein niin, että laitan sentit rajaustyökaluun, mutta jätän resoluutioruudun tyhjäksi. Rajaus ei silloin laske kuvan kokoa uudelleen. Kuvan koon voi sitten muuttaa haluamallaan algoritmilla (bicubic tms.) muuttamalla vain resoluutiota kuvan koko-valintaikkunassa.
Vs: Mikä resoluutio isoihin printteihin Kyllä 12 Mpix kuvasta irtoaa A2 -vedos ilman extrapolointiakin. Laitat photarin rajaustyökaluun (vaakakuva) leveydeksi 594 ja korkeudeksi 429 ilman mittayksiköitä, niin rajaat (ilman laskeskelua) oikeaan sivusuhteeseen.
Vs: Mikä resoluutio isoihin printteihin Joo kiitoksia. Mietin että en haluasi fotarin suurentavan tuota toiseen kertaan, joten olisin kertonut lyhyen sivun, pikkuteemun kertomalla 1 : 1,41818. Eli olisin leikannut pois 25mp kuvasta. Mutta noi teidän tarjoamat vaihtoehdot käy ilman laskua, joten kiitos niistä.
Vs: Mikä resoluutio isoihin printteihin Kun koneessa ilmeisesti vääntö riittää, on paras käyttää tulostimen 'natiiviresoluution' mukaista. Epsonin 3880 (sehän se kait oli) natiivi on 720, mutta luultavasti kukaan ei näe eroa jos käytetään siitä puolta eli 360 ppi. Luultavasti ero on vanhoilla silmillä näkymätön, jos käytetään 300 ppi, mutta aivan varmasti Sokea Reettakin huomaa eron, jos käytössä on 150 ppi. Siis 300 tai mieluummin 360 pikseleitä tuumalle, tulostimen pisaratiheydeksi 1440 - veikkaan, että taaskaan kukaan ei huomaa eroa 2880 välillä, se vain on hitaampaa ja kuluttaa enemmän mustetta. A2 ei vielä varsinaisesti ole ISO tuloste, melko läheltä sitäkin katsellaan.
Vs: Mikä resoluutio isoihin printteihin Jos lähdetään tuosta natiiviresosta, niin sitten 180 dpi. Väitän, että näkevä Reettakaan ei näe eroa A2-koossa verrattuna 360 dpi. Luuppitihraajat (vrt. pikselipiipparit) löytänevät eron, jolla ei käytännössä ole mitään eroa. Tosin haukankatseeni on vuosien varrella hieman hiipunut. Jo mattapaperilla tapahtuva musteen leviäminen tasoittaa tuon eron. kapa
Vs: Mikä resoluutio isoihin printteihin Niin muuten onkin... Mattapaperilla on varmaankin niin, että 180 ja 360 ovat saman näköisiä... Jollain "lustre" tai "pearl"-pinnoitteella ero on näkyvissä, kun rinnakkain laitetaan. Eri asia sitten onko sillä kuvan katsojalle, kuvan sisällölle tai katsojan kokemukselle kuvasta minkäänlaista merkitystä.
Vs: Mikä resoluutio isoihin printteihin Riippuupi sitten myös hiukan kuvan sisällöstä. Harva valokuva sisältää ohuita kaarevia viivoja, kaarevia reunoja tms. niin paljon, että pykälöityminen olisi havaittavissa. Vektorigrafikkaohjelmilla tehdyissä piirroksissa sitten sanotaan jopa 720-360 ppi eronkin näkyvän.... en taida uskoa kokeilematta. Ctein (Ctein's Online Gallery) väittää kyllä erottavansa 300 ja 600 ppi resolla printatut valokuvatkin. Uskoo, kuka uskoo, voipihan hän nähdäkin. Ainakin ukko on perusteellisesti paneutunut tulostamiseen.
Vs: Mikä resoluutio isoihin printteihin Kerran vertasin 360 ppi:n ja 180 ppi:n eroa A3+ koossa ja kyllähän sen eron huomasi, kun luupilla tihruili. Meikäläisen vanhoilla, vielä näkevillä silmillä "normaailietäisyydeltä" katsoen en eroa huomannut, ellen tiennyt etukäteen. Eikä moni nuorempikaan, joilla testautin. paperina Ilfordin baryytti. Se Gold jotain. kapa
Vs: Mikä resoluutio isoihin printteihin Koitetaanpas nyt laskeskella pienen lapsen optimaalista näkökykyä sellaiselta katselumatkalta mitä A2 tulostetta on vähintäänkin katsottava. Sitten vähennetään tarkastelijan iän mukaan teoreettisesti näkökyvystä pois enemmän tai vähemmän. Sitten selvitetään jostain paperin teoreettinen erottelu ja kaiken kukkuraksi funtsitaan onko tuloste valaistu niin hyvin että kaiken tuon jälkeen on edes mahdollista nähdä kaikkea sitä mitä luulee että pitäisi nähdä. Juu.... Onko kukaan katsellut esim Repinin, van Goghin, Picasson, Edelfeltin tai muiden tunnettujen taiteilijoiden maalauksia läheltä ? Repinin viivatyö-omamuotokuvaa (joka koostuu kymmenistä ellei jopa sadoista tuhansista tuhansista ohuista viivanpätkistä) lukuun ottamatta tavallista syheröä, josta ei saa mitään selvää jos nenä on kiinni taulussa.
Vs: Mikä resoluutio isoihin printteihin Ctein, joo ehkä maailman kokenein dye transfer -vedostaja joka digittäytyi hiljan, mutta itse en osta ajatusta että ihminen normaalisti huomaisi eroa 300 ja 600 ppi välillä. Ehkä tämä on asia joka pitäisi päästä omin silmin testaamaan jollain hyvällä valokuvatulostimella... Taannoin tulostin yksinkertaisia mittaviivastoja laadukkaalla mv-laserilla. Yllättävän aikaisessa vaiheessa nuo pelkistä mustista ja valkoisista viivoista muodostuvat "lp/mm"-tyyliset mittakuviot menivät sumeaksi. Luupilla toi erottui vielä 1200dpi-jälkikin erillisinä viivoina. Silmin (en ole enää alle 20-vuotias hyvät silmät omaava) katsoen, likinäköisyyttäkin hyväksi käyttäen se käytännön raja meni yllättävän alhaalla, 240ppi -viivasto oli jo sellainen ettei siitä pystynyt ilman varmaa tietoa sanomaan että onko kyseessä vähän suttuinen harmaa vai sittenkin joku rasteri... Tämä oli opettavainen koe, opetti mulle sen että ehkä negalla ei tarvitse olla ihan niin paljon informaatiota kuin olen pyrkinyt sinne saamaan - kunhan printti on tarpeeksi pieni Silmä kykenee teoriassa parhaillaan näkemään 1.7 kaariminuutin alalla kaksi erillistä viivaa. Jenkkien 20/20 -näkö on jo tuota huonompi, 2.0 kaariminuuttia. Yleensä tuosta tehdään tulkinta jonka mukaan silmä erottaa maksimissaan 6 erillistä viivaa millimetrillä optimietäisyydeltä katsottuna, joka tervesilmäiselle nuorelle on noin 25cm. Luvuista tietysti voi laskea pitääkö tämä yleisesti hyväksytty määritelmä paikkansa. 6 erillistä viivaa on 12 viivaparia millillä, käytännössä se standardiksi (yllättäen) muodostunut 300dpi. Tai ppi. Tältä pohjalta tuntuisi aika erikoiselta jos Ctein näkee yli 300ppi:n kuvat tarkempina. Ehkä hänen silmälasit ovat tavallista paremmat? Vai onko tässä taas joku dpi-ppi-lpmm -terminologiaan liittyvä virhetulkinta, jolloin 300ppi olisi 150lpmm (josta nyt jo eläkeläinenkin erottaa viivat) ja 600ppi olisi 300lpmm, eli tämä 12 viivaparia millillä.. Yleinen harhaluulo on se, että ihmiset katsovat kuvaa noin lävistäjän etäisyydeltä. Siihen nämä erilaiset laskelmat hajontaympyrän koosta ja tietyn kokoiseen printtiin tarvittavista resoluutioistakin pitkälti nojaavat. Ts. 40cm x 50cm printtiä katsottaisiin noin 65 cm päästä. Tai kauempaa. Jokaisessa valokuvanäyttelyssä jossa olen käynyt, menevät katsojat aina alkutarkastelun jälkeen katsomaan kuvaa lähempää. Tiloista riippuu se kuinka lähelle. Jos mitään esteitä ei ole niin todella siihen lähietäisyydelle mistä näkyy sitten jpg-artifaktit ja kaikki mössöt. Koska sellaisia kuvausmenetelmiä on kovin vähän joilla saisi edes tuon kokoista kuvaa jossa oikeasti olisi detaljia riittävästi silmän vaatimalle (edes mun silmien noin < 250dpi) tasolle, joudutaan tyytymään kompromisseihin. Suuri koko kuitenkin aina antaa anteeksi resoluution puutetta, 150dpi menee vielä hyvin. Joskus on oikein hämmästyttänyt mm. fotoliikkeiden ikkunoissa olevat kuvat jotka näyttävät tosi hienoilta, kunnes erehtyy katsomaan kunnolla ja huomaa jo metrinkin päästä leegot ja artifaktit. Jos kuva on hyvä, ei silmä ole näille herkkä. Vaikeimpia kuvia ovatkin sellaiset joista katsoja haluaa löytää tarkkoja yksityiskohtia. Esimerkiksi maisemat. Taidemaalarit ovat kiertäneet tätä suurilla maisemakuvillaan sillä, että ne kriittiset kohdat joihin katselija takertu ovat maalattu todella tarkasti jolloin syntyy riittävä illuusio tarkkuudesta. Valokuvassa sama selektiivinen tarkkuus ei ole mahdollista (ainakaan helposti). Ja mitä A2 vaatisi jos lähtisi tyydyttämään haukansilmäistä lähikatsojaa (ei kuitenkaan Cteiniä).. Se vaatisi 420 x 12 x 594 x 12 pikseliä. Lähdekuvan pitäisi olla 6640 x 7128 pikseliä. Tarkkaa sellaista. Megapikkelsseinä 47mpix. Tähän pääsee käytännössä laakafilmillä, kunhan ei himmennä paljoa ja printtaa joko optisesti tai sitten käytössä on todella hyvä skanneri. Tämän hetken "high-end" -tasoskannereilla liikutaan siinä rajamailla. Mutta jos tyydytään tämmöisen perusjampan noin näkökykyyn ja toivotaan ettei detaljien nälkä vie mukana niin puolet tuosta riittää, siis noin 23mpix. Sitten tarvittaisiin vielä kamera mistä saisi tämän määrän informaatiota oikeasti ulos - Bayer-interpoloiduilla todellinen tarkkuus jää paljon alle nimellisten megapikselien joten.... Yhtälö onkin yhtäkkiä mahdoton. Miksi sitten jopa julistepainotekniikalla saa näyttäviä tuon kokoisia ja suurempiakin kuvia? Siinäpä onkin pähkinää purtavaksi =) Omat lisänsä tähän tuovat mustesuihkujen käyttämät rasteroinnit, printtaussoftien/ajureiden vaikutus ja vielä paperin vaikutus. Perinteinen valokuvapaperi on todella tarkkaa, sieltä löytyy tarkkuutta monin verroin yli silmän resoluution, mutta printterin kautta tehdyillä tilanne on toinen. Esimerkiksi HP:n Z3200-printterillä printatuista kuvista erottuu rasteri-sahalaitaa, vaikka kaiken järjen mukaan ei pitäisi. Speksit lupaavat 2400x1200 -kokoisen rasterin, tai osaväripisteen miksi tuota nimittääkään jolloin ei pitäisi olla mitään ongelmia tuottaa vähintään 300dpi -tasoista selvärajaista jälkeä. Johtopäätös? Pitäisi nähdä useamman printterin jälkeä, mutta äkkiseltään printtimaailmassa ei kannata lähteä liian kovin vaatimuksin tekemään niitä kuvia. Vaan ei. 300dpi tuottavat RA-4 laservalottimet tekevät selvästi tarkempaa jälkeä. Se, miten paljon pistää eri materiaalien visuaaliselle vaikutelmalle on sitten asia erikseen. Jos kuva tulee lasilliseen kehykseen niin tuolla ei ole mitään väliä, lasittomana katsoessa voi kuitupaperi näyttää paremmalta kuin muovinen RA-4 valokuvapaperi.
Vs: Mikä resoluutio isoihin printteihin Jälleen kerran: Epsonilla ei koskaan kannata vedostaa @ 300 ppi. Koneisto toimii natiivisti 180, 360, 720 jne ppi. Lähes poikkeuksetta tiedoston ppi 180 näyttää tulostettuna paremmalta kuin 300. En ole koskaan törmännyt kuvaan, joka hyötyisi tiedoston resoluutiosta 720 ppi. Säteettäisellä testitargetilla on helppoa nähdä ero 180:n ja 360:n välillä. Kuvissa se vaatii hiuksenhienoja detaljeja. Tulostan Lightroomilla. Laitan siellä luvuksi 360 ppi, jolloin minun ei tarvitse ajatella koko asiaa. Lightroom tekee adaptiivisen bicubic-interpoloinnin sekä terävöityksen valitun kuvakoon ja paperin mukaan. Driverissa käytän asetusta 1440. Helppoa kuin heinänteko. Ylivoimaisesti helpoin ja laadukkain tulostustapa. -p-
Vs: Mikä resoluutio isoihin printteihin Kuulostaa selkeältä. Osaatko sanoa, miten tuo asia olisi Canonin 9500:lla?