Imatran leirintäalueella, aika armottomat puitteet varsinkin kun satoi, innostuksen pitää olla kova. Tämäkin sitä -65 Imatran ajojen satoa. Kamerana muistaakseni Bilora Bella, filmin on kehittänyt kameraliike ja nämä skannattu negoista samoin kameraliikkeen voimin. Oheen olen lisännyt muutaman kuvan meistä pikkupojista 80cc kevareinemme samaiselta Imatran reissulta. Lopussa on pari kuvaa jotka on menneet jossain vaiheessa pieleen. Nyt on pakko myöntää, että negoja en "tähän hätään" löydä, voi olla, että ongelma on negoissa, ei skannauksessa.
Vs: Kent Anderson ja Aermachi Noista kahdesta viimeisestä haluaisin siis tietävämpien mielipiteen, mistä johtuu tuollainen ilmiö, aivan kuin nega olisi jo osittain kääntynyt positiiviksi, mutta syynä kai liian voimakas valo muuhun kuvapintaan nähden?
Vs: Kent Anderson ja Aermachi Mitä nuo teidän omat fillarit olivat? Vähän kuin Zundappeja, mutta ei kuiteskaan?
Vs: Kent Anderson ja Aermachi Juu mä katselin kanssa, että Yamahat on paljon paremman näkösiä kuin tuo Aermacchi. Mun luokkakaverilla oli satapiikkinen twini Yamaha ja sen lisäksi että oli hyvännäkönen, kävi kanssa upeesti.
Vs: Kent Anderson ja Aermachi Tuo vasemmanpuoleinen on 80cc Suzuki ja meikäläisen peli on Yamahan YG1, eli tarkkaan ottaen 73cc luistiohjattu pirtsakka peli. Kaasari oli siis kampikammion oikeassa kyljessä ja kampikammion mukana pyörivä luisti ohjasi kaasujen ajoitusta, joskus lapsetti oikein kunnolla ja piti ottaa suojakansi pois jolloin kaasari hengitti suoraan ilmaa ja piti todella miehekästä korinaa kiihdytettäessä. Jammuissa oli tuohon aikaan äänenvaimennin jonka ulkokuori muodosti takapäässä tavallaan lieriömäisen torven, eli vaimentimen takaosa loppui ennen kuorta, äänet oli tuosta syystä aika muhevat ollakseen kaksitahtisen ääniä, ei mitään rätkätystä kuten muissa. No Yamaha onkin alkuperältään soitinvalmistaja kuten Yamaha merkin kolme ristissä olevaa äänirautaakin kertoo, eli osasivat muokata ääniä myös noissa moottoripyörissään. Noissa tuon ajan kevareissa oli tehoja 5-8hp (50-80cc), kun ne lainsäädännön myötä oli pahimmillaan 125cc Aprillioissa jopa 35hp vielä 90-luvulla, nythän kevarien maks tehot on luokkaa 15hp eli 11kW. Noina aikoina kevareiden suurin pulma oli paino joka sai olla muistaakseni maks 75kg joten monet alle 100cc (kevarin maks tilavuus) moottoripyörät oli liian painavia kevareiksi. YG1:n vakiotankki oli paremman näköinen kuin Suomeen tuotujen, tyyppikatsastus ei sallinut niin suurta tankkia ja tilalle laitettiin 50cc mallin tankki jotta painoraja ei ylittyisi (paino punnittiin täydellä tankilla). Painorajahan oli myös mopojen harmina koko sen ajan kun meikäläinen suunnitteli 70-80 lukujen mopoja, vasta 90-luvulla skoottereiden invaasion myötä muutettiin lainsäädäntöä jotta painoraja ei estäisi kunnon rakenteiden ja katteiden käyttöä, eli HETI kun suomalainen teollisuus lopetti mopojen valmistuksen, lopetettiin painorajalla vittuilu ja sallittiin kiinalaisten invaasio skoottereiden muodossa.
Vs: Kent Anderson ja Aermachi Se luistiohjaus oli - sanonko mistä ¤ Mulla oli Kawasakin KS 125 -endurofillari, jossa oli tuollainen ratkaisu ja sillä oli tapana hikoilla talvella hangessa vedettäessä niin, että lopuksi sai avata posken ja päästää vedet pois. Puhumattakaan sadan potkun käynnistyksestä #¤% ja hitonmoisesta tenulla läträämisestä, joka käytti helposti männänrenkaita kiinni jäällä. Oletko suunnitellut myös Helkaman Raisuja ja Solifereja?
Vs: Kent Anderson ja Aermachi No, minä en ajellut talvella, ei ollut oikein sopivia nastarenkaita saatavana. Luistiohjaus on selkeästi helpompi trimmattava kuin mäntäohjattu 2T, niinpä useat tuon ajan kilpailukykyiset 2T kilpakoneet olikin luistohjattuja ja jopa osa 2-pyttyisistä sporttipyöristäkin. Olen kai jo liiankin monta kertaa kertonut suunnitelleeni KAIKKI 1977 jälkeen valmistetut Helkaman mopot. Soliferia kokosi Bensow, silloinen Suzukin maahantuoja.
Vs: Kent Anderson ja Aermachi Sorry, multa on mennyt ohi tuo mopopuoli kokonaan. Helkama Raisu ja Solifer SM olivat molemmat monella tapaa uraa uurtavia pelejä nähdäkseni. Raisun kanssa pystyi ajamaan minitrialiakin helpolla alustalla. Siitä luistiohjauksesta vielä. Ideahan on erinomainen, koska polttoaine menee suoraan kampikammioon ilman pitkää kurkkua, jolloin periaatteessa moottorin luulisi vastaavan kaasuun hyvin. Kawasakini oli niin matalaviritteinen, ettei tuota käytännössä huomannut, vaikka se olisi pitänyt paikkansakin. Tunteita nostattaa lähinnä se, kun sinoli-pullo oli pari kertaa unohtunut kotiin ja kaasari ei toiminut siellä posken sisällä. Motskarin työntäminen kilometrikaupalla hangessa on aika fittimäistä puuhaa
Vs: Kent Anderson ja Aermachi Ellet ole itse jossain vaiheessa tallentanut kuvia liian matalalla värisyvyydellä, esim. tai 4-16 bittiä (liian vähän bittejä kuvan sävyjen täydelliseen tallentamiseen), niin luulisin, että sen on tehnyt tallentaessa jo skannaaja, tai sitten se on ollut skannerin rajoite. Itse näen tuota ilmiötä jokaisessa kuvassa, eli ei ole vain viimeisten kuvien ongelma. Milloin nämä on skannattu? Kieltämättä makeita pelejä nämä vanhat päristimet!
Vs: Kent Anderson ja Aermachi Tuota myös ensin epäilin, eli siis skannausta, kunnes hylkäsin sen idean, tosin nyt kun sanot, niin tuohan näyttää aivan kuten ylikäsitellyssä kuvassa alkaa sävyliukumat portaallistua, ja joo, onhan noissa monessa siellä tummemmalla alueella samaa ilmiötä enemmän tai vähemmän. Pitänee valittaa liikkeeseen, on sentään pystyssä vielä. Skannaus on tehty jossain 2010 paikkeilla ja 1200dpi tarkkuudella, värisyvyydestä ei hajuakaan.
Vs: Kent Anderson ja Aermachi NS. skannerisolarisaatiota, ei tuo vastavalosta johdu. Tuollaista voi esiintyä esimerkiksi jos olet jostakin syystä mustavalkonegat alunperin skannannut värinegoina ja sitten kääntänyt mustavalkoiseksi. EDIT Ahaa, ne eivät olekaan itse skannattuja. No, jos negat ovat tallella niin sitten vaan skannaamaan uudelleen.
Vs: Kent Anderson ja Aermachi Kansan parissa kuvitellaan, että lyhyt kurkku on paras, mutta oikeasti sen pitää olla oikean kokoinen suhteessa paksuuteensa ja kampikammion kokoon. Mitä lyhyempi, sitä isommilla kierroksilla se resonoi ja on vastaavasti sitä huonompi alemmilla. Eli nimenomaan lyhyt ei "vastaa kaasuun". Kyse on kokonaisvaltaisesta akustiikasta. Luistiohjauksen ainoa etu virtauksellinen etu on ajoituksen epäsymmetrisyys yläkuolokohdan molemmin puolin, jolla imuaukko saadaan aikaisin auki ja taas nopeasti kiinni, ettei hönkä pienillä kierroksilla karkaa reiästä takaisin.
Vs: Kent Anderson ja Aermachi Kaikella on merkityksensä kun puhutaan 2T kokonaisuudesta, ei riitä, että mietitään vain 2T toimintaa ennen pakoputkea, vaan kokonaisuuteen on otettava mukaan myös pakokaasujen resonointi jolla saadaan mm ohivuotoa kompensoitua pakoputkiston vastapaineella, siksi paisuntakammion mitoituksella on suuri merkitys. Mutta itse luistiohjaukseen mennäkseni, niin sillä saadaan kampikammion täyttöajoitus selkeästi erilaiseksi kuin mäntäohjatussa koneessa jossa männän helmojen "trimmaus" on aika rajoitettu ohjaustapa. Kanavien trimmaus on tietysti tehtävä huomioiden millä tavalla kampikammion täyttöohjaus tehdään, mutta ennen Reed-valve systeemejä luistiohjaus oli ylivoimanien tehokkaan 2T koneen aikaansaamisessa. Minulla oli hetken aikaa Yamahan TZR 250 taskuraketti, kunnostutin sen ylikokoon poraamalla (Virtasen Moottori Salossa) ja taottujen mäntien asentamisella, samassa yhteydessä uusittiin pakokaasuventtiilit laakereineen, eli se pakokaasuja ohjaava paksuhko akseli jota kiertämällä säädettiin pakoaukon kokoa eri kierrosluvuilla. Tämän merkitys kulkuun oli ilmiömäinen, joko teho tuli kerralla n.9000rpm tai kone alkoi vetää jo 6000rpm alkaen. Tehot jotka kerrottiin oli 50hp ja kun itse prätkä painoi vain 128kg, niin kiihtyvyys oli melkoinen ollakseen vain 250cc, 0-100km/h aavistuksen yli 4s ja mutkatiellä sillä pystyi pitämään selkeästi suurempia mutkanopeuksia kuin isommat ja raskaammat pyörät. Syheröisellä radalla sillä pärjäsi aikansa (1989) 750cc pyörille.
Vs: Kent Anderson ja Aermachi Markun mainitsema kamera Bilora Bella toi muistoja mieleeni, koska Bilora Bella oli ensimmäinen kamerani.
Vs: Kent Anderson ja Aermachi Äh, en muistanut edes koko resonointia, muistelin vain venttiilittömän kurkun ja käyrän sovittamista niiden pulssien suhteen. Siihen oli jokunen kaavakin, mut mä en muista kyllä yhtään mitään niistä, kun ei mopojen jälkeen seuraavia kaksitahtisia tarvinnut enää virittää, että niistä olisi saanut tarpeeksi ääntä aikaiseksi
Vs: Kent Anderson ja Aermachi Saimme aikoinaan käsiimme (epäm.reittejä) soliferin minicross-koneenkin, jonka lätkäisimme tavalliseen pappa-malliseen Solifer Export-runkoon (siihen classic-malliin). Se oli viisivaihteinen ja aivan eläimellinen ajettava, koska jousituksen, vaimennuksen ja rungon ominaisuudet loppuivat hyvissä ajoin ennen viittäkymppiä. Tehoa oli niin, että se nosti etuskurraa kaasulla kakkosellakin ja sen aikaisen katupiikin sai ihan tuosta vaan kiinni sataseen mennessä. Sitten loppuivat välitykset. Otti kiekkaa kuin joku piikin crossi 11k-12k rpm. Siinä oli yhden entisen rr-kuskin tekemä kurkku ja pakoputkisto. Laatikko ja kytkin eivät vain tahtoneet kestää.
Vs: Kent Anderson ja Aermachi Raisu voitti minitrialin SM:n moneen kertaan jo heti ensiyrittämällä, itse asiassa Raisun peruskonstruktio oli tehty ehkä liiankin trialia ajatellen, joten sen käytettävyys ihan normaalissa ajossa ei ollut paras mahdollinen. Tässä hieman tekstiä tuolta http://www.motot.net/wiki/Suomen_mopohistoria: 1977 lanseerattiin Raisu- malli, joka hyödynsi virinnyttä minitrial- harrastusta. Samaan aikaan k.o. lajin maailmanmestari oli suomalainen Yrjö Vesterinen (joka muuten ajoi Helkaman tehtaan Raisulla). Samaan aikaan koko minitrial-lajin tuloslistat menivät uusiksi, Helkama Raisun vallatessa kärkisijat itselleen. Sen voittokulku jatkui tämän jälkeen vielä monta vuotta. Tuo väittämä Vesterisestä on sikäli väärä, että hän todella ajoi Raisulla näytösajoja ja oli Helkaman mannekiini mainoksissa, mutta ei kai kukaan usko, että hän olisi ajanut Raisulla kisoja ;D