Jaha, meillä on samanlaista historiaa ”ATK”:n alueella. Minunkin ensimmäinen mikrotietokoneeni oli juurikin Commodore VIC ja tosiaan, niitä listauksia kirjoiteltiin, ja YLE:llä oli jokin radio-ohjelma, missä lähetettiin radiossa hassua vinkumista, mitä sitten ääniteltiin C-kasetille, ja jos hyvin kävi, niin sai koneeseensa luettua siltä kasetilta jonkun toimivan ohjelman. Tosin, ”isoilla pojilla” oli jo 1970-luvun lopulla sellaisia yhden kortin tietokoneita, joissa siis oli pelkkä piirilevy komponentteineen ilman mitään koteloa. Esim. Telmac ja vastaavat, jotka yleensä myytiin rakennussarjoina. Niissähän oli yksinkertaisimmillaan vain kymmennumeroinen 7-segmenttinäyttö ja heksadesimaalinäppäimistö, jossa siis oli numerot 0 – 9 ja kirjaimet A – F. Sillä näppäimistöllä sitten naputeltiin koneeseen konekielinen ohjelma heksadesimaalinumeroilla. Uusimmissa ja hienoimmissa malleissa oli jopa liitäntä televisioon ja kasettiasemaan, ja jossain vaiheessa tuli myös kirjaimet sisältävä näppäimistö. Silloin on hyvällä syyllä voinut sanoa harrastaneensa tietotekniikkaa, sillä ko. laitteiston käyttäminen ja ohjelmointi on vaatinut melko hyvää ymmärrystä aiheesta.
Juu, hämärästi muistuu mieleen ne Ylen ohjelmalähetykset. Melkosta tietokoneiden historiaa. Telmacin muistan nimenä, mutta en koskaan itse ollut tekemisissä niiden kanssa. Joko VIC20 tai C64 ostin myös ns. konekielimonitorin, joka helpotti konekielisten ohjelmien kirjoittamista. Jotain animaatioita sainkin näytöllä pyörimään. Niiden ongelm oli, että lopputulos oli liian nopea ja koodiin piti lisäillä jotain looppeja. Parhaat tulokset sai tietysti lukemalla kelloa ja odottamalla. Sittemmin tuli Hyundai Pony. Karkeasti ottaen tällainen laitos Hyundai SUPER-16TE xt clone: restoration and info \ VOGONS Sille ostin sitten ensimmäisen C kääntäjän. Pascaliin en koskaan tykästynyt. Töissä jouduin sittemmin kyllä Delphin kanssa tekemisiin ja se, ainakin siihen aikaan, pohjasi pitkälti Pascaliin. Nämä hankinnat palauttaa mieleen aina kaikenlaisia muistoja.
Tuollainen konekielimonitori kyllä helpottaa hommaa, kun silloin ohjelmointiin tulee selkeitä käskysanoja, eikä kaikkea tarvitse kirjoittaa heksadesimaalinumeroina. Eli monitori muuttaa ne käskysanat heksanumeroiksi. Käytän vieläkin konekieltä joidenkin ns. sulautettujen järjestelmien ohjelmoinnissa. Konekielellä saa puristettua prosessorista viimeisetkin tehot ulos. Tuossa näytteeksi muutama rivi: magoff movlw 08h movwf direct incf pwmmax,1 clrf rtcc bsf porta,2 btfsc rtcc,3 goto pwm_0 Hyundai Pony:sta tuli ensimmäisenä mieleen samanniminen auto, mutta löytyihän kuva siitä tietokoneestakin. Sehän oli jo kehittynyt laite laajennusväylineen yms. Tietotekniikan historia on kyllä kovin lyhyt, mutta paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa.
Tuohon maailman aikaan olin vakaasti sitä mieltä, ettei tietokoneella voi olla mitään järjellistä käyttöä kotona, olinpas väärässä
No, etpä ollut ainoa. Joskus 1960-luvulla suurten tietokoneiden aikakautena erään suuren alan valmistajan pääjohtaja oli jossain TV-haastattelussa ja arvioi, että koko maailmassa tarvitaan ehkä 5 kappaletta suuria tietokoneita, joiden laskentakapasiteettia voidaan sitten myydä tarvitseville. Hieman myöhemmin olikohan itsensä IBM:n pomo, kun vastaavassa haastattelussa poltti päreensä, kun toimittaja maalasi ajatusta tulevaisuudesta, että tavallisilla ihmisillä voisi olla tietokone kotonaan. Pomo tiuskaisi kiukkuisena: ”Mitä ihmettä tavallinen ihminen muka tekisi kotonaan tietokoneella”! Ennustaminen on tunnetusti vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen…
Olin 1973 alkuvuodesta tsupparina Valtiovarainministeriön palkkaosastolla, sinne tuli juuri siihen aikaan tietokone jolle raivattiin helvetillinen arkisto- tai joku muu huone sen käyttöön, iso se oli, toki muistikin tekee tepposia, ettei uskalla satavarmasti väittää enää mitään Sen muistan varmasti, että siihen aikaan osastojen johtajat saivat ostaa diplomaattiviinat, vahtimestari haki lastin perjantaisin.
Vuodesta 1970 alkaen koodasin Fortranilla ja assemblerilla jo silloin iäkästä IBM 1440 konetta aikasarjojen käsittelyä ekonomisteille. Muutaman vuoden päästä tehtiin Cobolilla taloushallinnon ohjelmia sekä Dec PDP11-40llä ja erään paperitehtaan Burrougsilla PC:t tulivat mukaan 1979, mutta Macintosh, se kottaraispönttö, ei 1980 luvun puolella ollut käyttökelpoinen taloushallinnon käyttöön. Merkittävin hommani oli 1980 luvulla Suomen pankin valuuttaindeksiohjelmiston koodaus Pascalilla Burrougs B20 minikoneelle. Dealerit syöttivät ohjelmaan halutun indeksitason ja softa iteroi sen ja muun pohjainfon avulla viralliset valuuttakurssit. Laskutoimenpide kesti noin 10 sekuntia. Silloinen pääjohtaja Matti Vanhala palkitsi homman liki 1000mk liksan korotuksella. *hups* meni hieman väärään ketjuun.
Älä ny. Minusta se C-kasetti oli oiva edistysaskel - opettelin käyttämään tietokoneita reikäkortteja lävistämällä.
Olin myös PDP11 kanssa tekemisissä, mutta wikipedian kuvasta (File:Pdp-11-40.jpg - Computer History Wiki) poiketen siinä ei ollut nauhureita vaan sen aikaisia kovalevyä. Suurin piirtein LP levyn kokoisia kotelossa olevia kiekkoja. Ohjelmointikielenä Fortran 77.
Olivat hiukan suurempia, 14 tuumaa. LP-levy on 12 tuumainen. Töissä oli 80-luvun alussa MikroMikko 1, jossa oli oikein kovalevy. 5-tuumaiseksi puristetun levyn kapasiteetti oli muistaakseni 5 MB. Olihan se paljon verrattuna 320 KB lerppuihin.
Olitko käynyt ”Ammattikasvatushallituksen järjestämän puolitoista kuukautta kestäneen lävistäjäkurssin”?, kuten eräs neito jossain vanhassa filminpätkässä vastasi haastattelijan kysymykseen lävistäjän ammatin koulutuksesta. Siinä on muuten esimerkki varsin tilapäisestä ammatista. Se tarve niille reikäkorttien lävistäjille syntyi melko nopeasti ja ehkä hieman yllättäen, mutta eipä se tarve sitten kovin pitkään kestänyt, eikä sitä koulutustakaan varmaan ole voinut juuri missään muussa puuhassa hyödyntää. (??)
Niinpä, mutta eivätpä ne tuon ajan softat eikä välttämättä datakaan kovin paljon muistitilaa vienyt, eli 5 MB kovalevylle on tuolloin mahtunut yleensä yhtä jos toistakin. Sitä mukaa kun kovalevyjen kapasiteetti on kasvanut, on softien vaatima tilakin tehnyt samoin.
Jutut olivat merkkipohjaisia. Yksi kirjain, yksi tavu. Eli 5 MB levylle mahtui 5 miljoonaa kirjainta, suunnilleen 10 paksuhkoa romaania. Ekan tietsikalla kirjoittamani kirjan tein CP/M - MikroMikolla. Kirja mahtui hyvin sille 320 KB lerpulle. (Kustantaja ei voinut vielä ottaa tekstiä levykkeeltä, latojien ammattiliitto vaati, että he saavat kirjoittaa sen uudelleen.... )
Pienet saivartelut piristää, ainakin joskus, kuten Sakke hyvin tietää… Yksi merkki (kirjain, välilyönti, jne.) vie yleensä 1 tavun (byte), jos käytetään yksinkertaista merkistökoodausta, kuten ASCII. 1 MB = 1 048 576 tavua, eli 5 x 1 048 576 tavua = 5 242 880 Siis, 5 MB:n kovalevylle mahtuu noin 5 242 880 kirjainta.
No, jos saivarrellaan, niin ei mahdu Mukana täytyy olla lohkorakenne ja hakemistot, jotka vievät osan tallennustilasta. Sen ajan käyttöjärjestelmät eivät pystyneet osoittamaan 5 MB levyltä tiedostoja ilman hakemistoa.
Näinpä, mutta merkkejä nuo määrittelytkin sisältävät, vaikkakaan se romaanin kirjoittaja ei saa ihan niin monta merkkiä omaan käyttöönsä kuin levylle teoriassa mahtuu.