Kyllästyykö tuohon drone-hommaan nopeasti, vai riittääkö sellaisella mielenkiintoista kuvattavaa vuosiksi?
Itte en oo dronea ostanut, mutta kyllä sillä olis hyötykäyttöäkin. Viljelyksien tilaa olis hyvä seurata pitkin kasvukautta.
No juu, niitähän käytetään monenkin laisessa ammattikäytössä, eli on vähän eri asia. Ajattelin tässä lähinnä harrastekäyttöä. Jotkut radioamatöörit ovat ostaneet dronen siksi, että sen avulla voi viedä kätevästi vaikkapa lanka-tyyppisen antennin puuhun, kätevämmin kuin jousipyssyllä tai ”ritsalla” ampuen, tai virvelillä heittäen jne.
Kyllä mulla on riittänyt mielenkiintoa, mini2 hommasin 2021 joulukuussa ja nyt AIR3 missä on paljon parempi kuvan laatu ja tupla kamera ja paljon muuta mitä ministä puuttui mutta alkuun mini2 pääsee hyvin. Ollaan esimerkiksi tarkastettu rännejä ja tiilikattoja.
Meillä on vaan maalattavana saman verran kasari-kaappien saranaovia, mäntymelamiinipinta jää historiaan.
Black Weekillä ostamani joululahjat alkaa rantautua. Mikään ei ollut ns heräteostos, vaan kaikki kolme ihan sellaisia, mitkä oli tarkoitus muutenkin. Mutta kun kerran antoivat ihan oikeita alennuksia, niin kyllä mulle kelpaa raha.
Menihän siinä, mutta pikkusen täytyy muistaa tärkeitä ihmisiä jouluna, ja taisi siinä tulla 30 % säästettyä.
Säästöjä on niin monenlaisia..... - Joskus todettiin, että mitä enemmän tuo Virosta viinaa, sitä enemmän säästää.
Ostinpa tähän mennessä ensimmäistä kertaa käytetyn PC-tietokoneen. Tarkoitus on käyttää konetta tiettyihin sähköisiin mittauksiin, joissa on vaarana tietokoneen hajoaminen. Tästä syystä en halunnut uutta konetta ostaa. Löysin oululaisen liikkeen, jonka liikeideana on ostaa yrityskäytössä leasing-sopimuksella olleita tietokoneita sen jälkeen, kun niiden sopimus on päättynyt. Liike sitten huoltaa ja puhdistaa koneet, ja myy ne eteenpäin. Ennakkoajatus käytetystä tietokoneesta oli jokin kovasti naarmuinen laite, jonka näytössä on ällöttäviä rasvaisia sormenjälkiä yms. Postin tuotua paketin, en meinannut uskoa silmiäni nähtyäni ostokseni. Alkuun ajattelin, että liike on lähettänyt minulle vahingossa uuden tietokoneen käytetyn sijasta. Koneessa ei ainakaan silmin ollut nähtävissä naarmun naarmua ja näyttökin oli kuin tehtaan jäljiltä. Vasta ottaessani netin kautta yhteyttä koneen valmistajan (HP) tukeen, sain tietää sarjanumeron perusteella, että kone on valmistettu 10/01/2020 ja sen takuu on päättynyt 17.10.2023, eli käytetty on. Alku ainakin näyttää lupaavalta, koneen hinta uutena olisi ollut 1 600 €, mutta nyt Black Friday tarjouksesta sain tuon käytetyn hintaan 450 €. Lisäksi kauppias antaa koneelle kahden vuoden takuun, eli hyvältä näyttää ainakin näin alussa.
Kotikäytössä tietokone kestää hyvinkin 15 vuotta, ellei vahinkoja tapahdu. Useimmiten kone uusitaan, koska ohjelmien uudet versiot eivät enää asennu - ei sen takia, että jokin olisi rikki tms.
Näinhän se on. Itsellänikin on vielä parikin 1990-luvulla ostettua PC-konetta toimintakunnossa tiettyjä tarkoituksia varten. Mihinkään nettiin noita ei tietenkään uskalla kytkeä, kun ei niissä ole enää mitään ajantasaista virustorjuntaa. Nythän tulee monelle tarve uuden koneen ostoon, kun Windows 10 tuki päättyy ensi lokakuussa. Windows 11 vaatii sen TPM-turvapiirin, mitä ei vanhemmissa koneissa yleensä ole. Yrityksissä monilla on tietokoneet leasing-sopimuksella, ja jos sopimuksen kesto on esim. 3 vuotta, niin sitten koneet menevät vaihtoon, vaikka vaihtoon ei mitään teknistä tai edes tietoturvaan liittyvää syytä olisikaan.