Neliöformaatti toimii minun silmiini näissä hyvin. Ensimmäinen on minun silmiini hieman turhan tiukkaan rajattu oikealta ja ylhäältä, Parveke ja oikean laidan portti hyvin tuovat kuvaan syvyyttä. Harmaasävyt ovat kohdallaan. Toinen on suosikkini. Vinous hieman häiritsee, vain hieman. Kohti kävelevä hahmo tuo kuvaan jännitettä ja liikettä, lisäksi hahmon voi nähdä myös hieman arvoituksellisena jos niin haluaa. Oikean laidan penkki odottaa istujaa. Istuutuuko kuvaaja siihen? Istuutuuko nuo kohti kävelevä hahmo siihen myös? Mitä tapahtuu kun metro saapuu? Kovat sävyt sopivat tähän. Kolmas on joko liian tiukasti tai liian löyhästi rajattu. Ymmärrän alaosan vaalean alueen ja se toimii hyvin, mutta kokonaisuuden rikkoo liian tiukkaan rajattu yläosa, katse hakeutuu koko ajan sinne. Ajatus on hyvä, ehkä löyhemmällä rajauksella se olisi vielä voimistunut?
Kehittävää kritiikkiä? Josko tälleen harrastajafoorumilla kuitenkin antaisi(n/mme vain) ujoja mielipiteitä,-) Etäisyyden päästä napattuja kuvia. Jokaisesta meistä löytyy vähän(/jonkin verran/paljonkin) ujoja piirteitä, joita selätetään esimerkiksi kadulla kuvaamalla, altistumalla (kameransa kanssa itsekkin) muiden katseille,-) Ujoudessa piilee supervoimaa (herkkyyttä, myötätuntoa, empatiaa, luovuutta,...)
Rupesinpa miettimään, missä kohtaa jokin arkinen näkymä muuttuu ”taiteeksi”? Eli, jos vaikka katsoo jonkun rakennuksen ikkunasta ulos, ja näkee siellä ulkona liikkuvia ihmisiä yms. niin onko se näkymä taidetta? Jos ei ole niin miksi ei? Onko näkymä liian laaja, mitä jos laittaa kädet silmien ympärille ja rajoittaa näkökenttäänsä, niin sittenkö näkymästä tulee taidetta? Vai pitääkö liike saada pysäytettyä? Kun hetki sitten katsoin ikkunasta ulos, siellä näkyi kaksi koiranulkoiluttajaa, jotka seisoivat aivan paikallaan ilmeisesti keskustellen keskenään. Heidän suunliikkeitä ei voinut nähdä näin kauas. Oliko se näkymä taidetta? Vai onko niin, että arkinen näkymä muuttuu ”taiteeksi” vasta sitten, jos se näkymä tallennetaan jollakin teknisellä välineellä siten, että sitä samaa näkymää voi tarkastella yhä uudelleen ja uudelleen??
Perimmäisten kysymysten äärellä palaan aina tavaamaan tätä artikkelia. Mitä on taide – Laaja ja monipuolinen artikkeli taiteesta ja sen olemuksesta – runsaasti näkökulmia taiteeseen – luovuudesta kulttuuriteollisuuteen ja kaikkea siltä väliltä. — Pekka Hannula
Hyvä kysymys. Minusta silloin, kun siitä otetun (tai muulla tavoin tuotetun) kuvan elementeistä muodostuu jokin ehkä satunnainen (tai sitten kuvaajan harkiten valikoima) ainutlaatuinen yhdistelmä, joka saattaa olla hetkellinenkin. Yhdistelmä voi olla vastakohtia, saman muodon toistumista, jännitettä elementtien välillä, tai muuten jokin poikkeava elementtien välinen suhde. Leena Saraste joskus määritteli taiteen siten, että taidetta on se, minkä taideyhteisö hyväksyy taiteeksi. Taiteen synty on siten sosiaalinen tapahtuma. (Määritelmä on ehkä hiukan sisäsiittoinen ja lähtöisin Valokuvataiteilijoitten yhdistyksen piiristä, mutta toteaa vallitsevan tilanteen.) sub-buzz-9696-1596049053-20.jpg MattStuart_ATLCA_31.jpeg IMG-5-Matt-Stuart.jpg IMG-8-Matt-Stuart.jpg
Selvä juttu, eli hyvien selittelyjen kera se arkinen näkymäkin vaikkapa ikkunasta katsottuna voi olla taidetta… Ok, siis ”erakoitunut” valokuvaaja, joka kuvaa vain omaksi ilokseen ei voi tehdä taidetta. Hieman lohdutonta – ehkä…
Hölmöys vaikuttaa rehelliseltä. Kömpelöt typerykset ovat sympaattisia. "Ujouden" suhteen erehdytään usein - se voi olla myös silkkaa inhoa ympäristöä kohtaan. (Kuva tulee myöhemmin. Se on mutta löydettävä).
Tekotaiteelliset pellet ne vasta sympaattisia ovatkin. Katselevat: Ja luulevat olevansa niin vitun fiksuja!
Taitaa olla juuri kuten Saraste on ilmaissut: https://edition.cnn.com/2024/11/21/style/video/banana-duct-tape-auction-sothebys-digvid
Tuo ei ole ihan oikea tulkinta. Siinä Sarasteen Leenan määritelmässä taiteen hyväksyvät taiteeksi muut ihmiset, siis taideyhteisö. Niinhän se kuitenkin on aina. Voihan sitä puuhailla kaikenlaista, ja kutsua aikaansaannoksiaan taiteeksi. Selvä rajahan on kuitenkin siinä, pitävätkö muutkin niitä tuotoksia taiteena. Estin mainitsema banaani seinällä on taidetta vasta kun sen joku ostaa, hyväksyy gallerian seinälle tai kirjoittaa arvion lehteen. (Ehkä juuri siitä syystä Estin banaanien taideluonne on kyseenalainen - kukaan ei kirjoita niistä arvioita.... (-Hupsista, justhan minä tein niin...... Alkavat pikkuhiljaa siis olla taidetta.) Erakoitunut taiteilijakin voi olla arvostettu - tosin, jonkunhan täytyy tietää taiteen olemassaolo. Onko semmoinen taide taidetta, jonka olemassaoloa kukaan ei tiedä? Kas, siinäpä kysymys.
Eiköhän taide suurin piirtein aina ole ollut yhteiskunnallisesti tuotettua, luolamaalauksista alkaen. Samoin myös tietysti niin sanottu vastataide tai underground on yhteiskunnallista. Teoksista, joiden olemassaolosta kukaan ei tiedä, emme määritelmällisesti voi lausua mitään Toki esimerkiksi sellaiset työt, jotka nousevat tekijän kuoltua tietoisuuteen, ovat myös yhteiskunnallisia siinä mielessä, että ne tulevat tunnetuiksi tietyssä tilanteessa ja kontekstissa.