Ostin Nanlite LitoLite 5C RGB-ledvalon. Jos sillä sais vähän pilkettä silmäkulmaan. Kännykkäliittymän vaihroon DNA:ta DNA:hin.
Pari piljettiä balettiin Kuolema Venetsiassa. Pitää joskus tuota emäntääkin ulkoiluttaa, vaikka kyllä koiran ulkoiluttaminen on a) edullisempaa ja b) terveellsiempää.
Nipun banaaneita ja roudarinteippiä. Plagioitu taideliikeidea. Tienestimielessä. Muuhun ei nyt ollut varaa mutta kohta ON.
Ballerinat usein suloisia. Kolme exmimmifrendiä on ollut sellaisia (aikoinaan). Ryhti omaa luokkaansa. Ballerointi jättää jälkensä. Askel kuin leijuntaa. Kuinka kaula kantaa päätä... Niskan kaari.... Niin sulokasta...
Tämä on niin totta ja koskee muitakin tanssijoita, ainakin nykytanssijoita. Työhyvinvointipäivänä kävelimme metsässä. Vierellä, välillä edellä oli tanssija. Oli niin sulava askel, etten kuullut mitään ja monesti säikähdin, kun hän ohitti ja havaitsin vain silmäkulmastani liikettä. Ääntäkään askelista ei kuulunut, liikkeet olivat niin sulavia.
Minä olen tainnut tuntea vain aktiiviuransa jo lopettaneita. Kaikki ihan romuina, nivelet paskana, ruoto vinkuralla. "Ballerointi jättää jälkensä"... Oikeasti kuluttavimipia ammatteja, mitä on olemassa.
Kaksi kolmesta, joihin sanallisesti viittasin, valitsi akateemisen uran ajoissa ja kolmas ryhtyi jonkin sortin taiteilijarentuksi. Tekivät niin ennen kuin tyypilliset ihmisjoutsenen ammattivaivat liikaa iskostuivat. Ymmärsivät lopettaa ballerointinsa ajoissa mutta viehkeät ryhdit jäivät. Monissa ammateissa, joissa epäluonnollisia toistoja ja asentoja tulee kulumia yms. Myös psyyke kärsii, joillakin, kun näkee liikaa elämän varjopuolista skeidaa (dokaavat juristit, lekurit, skoudet yms.). Valokuvaajat ovat jumalallisen armoitettuja ja etuoikeutettuja koska heidän elämänsä on likipitäen täydellistä. Vanhempina he myös tietävät kaikesta enemmän kuin kukaan muu. Ilman tarvetta edes syvempään perehtymiseen. Neroja...
Nyt olis supertarjouksessa lievästi tummuneet, seinään teipattavat bantskut. Monen tason visuaalista, poikkiaistillista ja kulinaristista nautintoa. Myöskin syvällinen henkinen elämyskokemus ihan mahdollista!
Nyt olet kyllä pahasti trendeistä jälkijunassa. Tässä ajassa trendaavat valtiolippujen väreillä raidoitetut neliöt.
Tiedän. Mutta: Sitäpaitsi esimerkiksi Mark Rothko kunnostautui neliöissään ja paljon aiemmin. Hänen töihinsä olen joutunut olemaan ehkäpä jopa liiankin perehtynyt. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten monet finnienniemen taidepedagogit suorastaan jumaloivat HÄNEN neliöitään...
Tällainen korvasi Fujin GFX:n. Kakkosversio. Yhtään kuvaa en ole vielä kahteen viikkoon ottanut, mutta ei kaduta yhtään. Ihana peli.
Ilmaista kulttuurihistoriaa - eli ei tarvitse edes ostaa ( Niille jotka kestävät lievästi ( aika *itusti) ärsyttävän jenkkityylisen lässypuheenparren):
Ostin leikkeleitä vaikkapa leipien päälle aseteltaviksi. Vaikka ei enää edes suositella. Ostin myös Koskenlaskijaa viherpippurilla. Ehkä sekin jotenkin "väärin"? Julkaistu 21.02.2003 13:17(MTV): "Koskenlaskijan tarina sai alkunsa vuonna 1933 Helsingin Kalevankadun meijerissä. Se oli ensimmäinen Valion valmistama sulatejuusto." 70-vuotias Koskenlaskija yhä suomalaisten suosikki ____ edit. Joitakin silakoitakin noudin. Paistelen pottujen kanssa...
Silakat ovat. Kun oli asiaa pääkaupunkiin muuten, niin poikkesimme tänään Salven kautta. Ovella mainitsimme, että olisi hiukan kiire, ja edeskäypä otti sen haasteena. Ovelta mitattuna 13 minuuttia, ja olivat muusit ja silakat edessä. Hienoa toimintaa!
Salvessa kävin, silloin tällöin, silakoilla ja muusilla kun oli vielä vanhassa paikassa ja olin silloin lähellä duunissa. Oli kyllä tosi hyvät. Mahtaako vielä olla yhtälailla? Sikalan (SeaHorse) silakoitakin jotkut kehuu. Itselleni ne vanhan Salven oli ihan huippu. Rapsakoita ja erittäin maukkaita. Muusikin oli kuin mutsin tekemää. Tuli nälkä ja paistan iltapalaksi pikkusen. Valurautapannulla, varovasti...
Silakat ovat melko tarkkaan entisellään. Syyssilakka on hyvälaatuista ja taidolla paistettuna ne ovat just sopivan rapsakoita. On vaikea saada kotona ihan vastaavaa aikaan, vaikka valurautapannukin on. - Tunnelma uudessa paikassa ei tietenkään ole ihan sama, vaikka henkilökunta tietysti pääosan siitä tekee. Vanhassa Salvessa oli kyllä meininkiä. Suosittu uusikin näkyy olevan, eilen illansuussa melkein täyttä. Vanhaan paikkaan ei olisi mahtunut puoliakaan siitä väestä. Sikalassa olen kerran käynyt. Perinteinen kaksi poikkeamista samalla kertaa.
Black Friday -kampanjasta tuli ostettua uusi Sony Xperia 1 VI -merkkinen puhelin, kun melko hyvän alennuksen siitä antoivat. Kiva juttu oli sekin, että liike osti vuosi sitten samasta tarjouksesta ostamani Sony Xperia 5 V -puhelimen takaisin, ja maksoivat siitä noin 39 % siitä hinnasta mitä siitä itse aikanaan maksoin. Ei paha, ja kun vanha puhelin myydään jonnekin uusiokäyttöön, niin ei mene romutettavaksi sekään…
Tuli hankittua pari kappaletta kuulokojeita, en itse maksanut vaan yhteiskunta, ehtona oli että ne pidetään korvissa eikä piirongin laatikossa. Elämä on helpottunut huomattavasti, näissä kun on nykyään kaikki hienoudet sen lisäksi että kuulen nyt kaiken.
Tuohan saattaa parantaa mahdollisuuksia myös radioamatööritoiminnassa, kun kuulee heikommatkin asemat paremmin…