Tällä hetkellä kesken: Cormac Mccarthy: Matkustaja David Mitchell: Pilvikartasto Don Delillo: Falling Man Miki Liukkonen: O
Jos on kiinnostunut Saksasta ja tuntee sen 1900-luvun historiaa, Sampo Terhon järkälemäinen 900 sivuinen romaani kolmannen valtakunnan noususta tuhosta on mielenkiintoinen ja laadukas kirja luettavaksi.
On se. Mutta jännittävä ja vähän trillerimäinen, mulla on toiminut minulle niin hyvin, ettei ole tuntunut lainkaan liian pitkältä luettaksi.
Laitetaas tännekin jotain... Ihan huikea nuoren ihmisen esikoisteos: Iida Turpeinen, Elolliset. Harvoin Finlandia-ehdokkuutta saa esikoisteos, mutta tässä olisi vaikkapa voittaja-ainesta. Luonnontieteen ja kirjallisuuden yhteys on kirjoittajan väitöskirjan aihe, ja taidanpa lukea senkin sitten kun se on saatavilla. Mainitussa teoksessa yhdistelmä toimii minusta mainiosti. Sivujuonena kulkee Alaskan suomalaisten historia. Nykyinen USA:n suurin osavaltio oli aikoinaan pitkälti suomalaisten hallinnassa. Pari eri kuvernööriä hallitsijoina, pappeja ja virkamiehiä Suomesta, samaten aika paljon muuta väestöä: kauppakomppanian johtoa, merimiehiä jne. Suomalaisten perustama luterilainen kirkko toimii Wikipedian mukaan vieläkin. Hupaisana huomiona tieto Uno Cygnaeuksesta, joka sittemmin perusti kansakoululaitosta Suomeen. Nuorena pappina hän herätti Suomessa kiusallista huomiota pyrkimällä nuorten naisten suosioon, ja hänet lähetettiin Siperiaan, sittemmin Alaskaan, hiukan niin kuin pois täältä häiriköimästä. Alaskassa hän päätyi kuvernöörin rouvan perustaman tyttökoulun opettajaksi (Siitäkään pestistä ei tullut pitkäaikainen...) Nuorisoa tulee aina joskus hiukan aliarvostettuakin (useimmiten täydestä syystä), mutta tässä on nuori kirjailija, josta aika luultavasti kuullaan vielä paljon. Esikoistekosen käännösoikeudet on myyty 22 kielelle.
Pitää lukea. Muuten olenkin asiaan, jo aikonaan, perehtynyt... (Lähinnä kuivakkaammista historiankirjoituksista). Arvid Adolf Etholén, kontra-amiraali ( jälleen kerran historiasta yksi hieno helsinkiläinen ) https://www.google.com/url?sa=t&sou...YQFnoECB8QAQ&usg=AOvVaw3hU-00n17wHmc4IMpnLHfa
^Kovan luokan purjehtija... Kolmasti Alaskan ja Kronstadtin väli. Kumpaakohan kautta sinne purjehdittiin, idän vai lännen?
Ainoa mitä Pariisin olympialaisista jäi mulle käteen oli ja on, että kaivoin hyllystäni muutamia kirjoja, joissa mestarit ovat ikuistaneet ikonisen kaupungin elämää, ihmisiä ja kaupunkimaisemia. Robert Doisneaun upea näyttely oli aikoinaan Turun taidemuseossa… tiämmä.
No Lauri Nummenmaan Tilastotieteen käsikirjaa tulee nyt tavailtua. Tällainen fyysinen opus kysymyksessä tällä kerralla: Tilastotieteen käsikirja Löytyy ilmeisesti myös eKirjana, jos se nappaa enemmän.
Itselläni meni aikanaan Doisneaun kuvista kaikki maku, kun kävi ilmi että tuo kansikuva onkin lavastettu (eikä kuvaaja missään kerro sitä). Harmi, en edelleenkään halua katsoa hänen kuviaan. Kai tuosta pitäisi jo päästä yli...
Pierre Clostermann Suuri sirkus. Ranskalaisen hävittäjälentäjän muistelmia (toisesta maailmansodasta). Anthony Powellin A Dance to the Music of Time jälleen kerran ja Doris Lessingin Kesä ennen pimeää. Ja Göran Schildtin Toivematka, Schildtejä voi lukea aina
Joo, olen myös miettinyt tuota, taisi olla 2017 ton Turun näyttelyn myötä, kun tosta alettiin Suomessa puhua. Toisaalta aika monta kuuluisaa kuvaa on arveltu järjestetyksi. Ajattelen itse katsojan näkökulmasta, ettei sillä ole merkitystä; eihän se hyvää kuvaa huononna, että se on järjestetty, sulkimen lautetessa objektiivin edessä on kuitenkin ollut kuvan näkymä.
Toki noinkin. Itseäni häiritsi se, että kuvaaja tietoisesti antoi katsojien olettaa kuvan olevan ei-järjestetty. Ajatellen valokuvaajan "silmää" tai kykyä havainnoida, on mielestäni ero siinä, onko tuollainen katukuva järjestetty vai ei. Järjestää lähtökohtaisesti voi mitä tahansa ja silloin omalla havainnointikyvyllä, "silmällä" ei enää ole merkitystä. No, pidän tämän kuvaajan toimintaa epärehellisenä.
Monesti kuvia on järjestelty ja kuvattavia ohjattu. Aivan erityisesti ennen, kun kuvien ottaminen oli hidasta ja epäterävyyden välttämiseksi kuvattavien piti olla hengittämättä ja hiljaa. Doisneaun ja HCB:n näyttelyt ovat parasta, mitä Turun taidenmuseolla ollut tarjota viime vuosina.
Vaikka kuva lavastettiin, suudelma oli aito, sanoi kuvan nainen näyttelijäntyötä 1950-luvulla Pariisissa opiskellut Francoise Bornet. Kuva oli osa keväistä, romanttista Pariisia käsittelevää tilaustyötä, jonka amerikkalainen Life-lehti tilasi Doisneaulta vuonna 1950. Life halusi välittää käsitystä vapaamielisistä eurooppalaisista, jotka eivät kainostele näyttää tunteitaan julkisesti. Kuvatekstinä luki, että Pariisissa nuoret voivat suudella julkisesti ilman, että kukaan kiinnittää siihen mitään huomiota. Myöhemminhän kuva nousi sitten maailmanmaineeseen, eikä sen suosiota yhtään vähentänyt se, että Doisenau paljasti sen olevan järjestetty suutelijouden osalta. Eihän tämä kai kuvan visuaalista arvoa mitenkään voi vähentää? Kuuluisa ja hieno kuva!
Tietysti. Ei järjestämisessä ja ohjaamisessa sinällään ole mitään ongelmaa. Epäilyttävää minun silmissäni on se, että katsoja jätetään olettamaan kuva "nähdyksi", kun kuva onkin järjestetty. Etenkin kun on kyse genrestä, joka ainakin tuohon aikaan pohjautuu voimakkaasti dokumentoivaan, havainnoivaan luonteeseensa.
Ei me tästäkään varsinaisesti riitaa saada aikaiseksi, koska kummankin näkemyksellä vankat pointit. Ja olen kyllä kanssasi periaatteessa samaa mieltä, mutta minua ei tuo suutelun järjestäminen häiritse. Toisin on joissakin hyvinkin menestyneissä luontokuvissa tehty kuvamanipulaatio. Se on filunkia, jota en hyväksy lainkaan. Vedoksen pitää vastata täysin alkuperäistä negatiivia tai raw-originaalia.