No juu, jos myyjä pyytää yhteydenottoa yv:llä, eikä ostajaehdokas sitä noudata, vaan rupeaa julkisesti tarjoamaan, ei siitä varmaankaan rikossyytettä saa, mutta osoittaa, että ostajakandidaatti on täysi mulkku! Tässäpä käytännön esimerkki. Tällä foorumilla eräs helsinkiläinen henkilö ilmoitti myyvänsä alkujaan 200 euron hinnalla käytetyn kameran. Kertoi, että kaupat voidaan tehdä kasvotusten Helsingissä, tai sitten tavara lähetetään ostajan kustannuksella. Edelleen toivoi, että mahdolliset yhteydenotot tehdään yksityisviestillä. No, mitä eräs suurtakin suurempi mulkku tältä foorumilta teki. Teki julkisen tarjouksen: Siis, edestakainen junamatka Helsingistä Toijalaan maksaa valitusta ajankohdasta riippuen noin 40 – 90 euroa ja aikaa kuluu noin 1,5 tuntia/suunta. Alustava hintatarjous oli 170 euroa, mutta torilla sitten ”neuvotellaan hinnasta tarkemmin”, eli todennäköisesti tingitään. Siitä kun vähennetään tuon junamatkan hinta, ja jos omalle menetetylle vapaa-ajalle laskee jotain, niin tuo kamerahan olisi mennyt lähes ilmaiseksi. Myyjän olisi pitänyt myös julkisesti täällä ilmoittaa hyväksyvänsä Toijalan matkan. Ei voi kuin ihmetellä joidenkin ostajakandidaattien RÖYHKEYTTÄ! Jos olisin itse saanut moisen tarjouksen, olisi tullut vahva mieliteko lähteä käymään Toijalassa ja vetäistä ”kauppaneuvosta” ”turpiin” Toijalan torilla!
Tästä tulee mieleen eräs legenda takavuosien fotoalalla vaikuttaneesta henkilöstä, joka asiakkaan reklamoidessa kovaäänisesti ensimmäisenä kuvanvalmistamon tiskille muodostuneessa jonossa, hyppäsi tiskin takaa asiakkaan eteen ja pudotti asiakkaan näyttävällä takakäden suoralla. Jälkikäteen hän oli todennut, että maksoi paljon, mutta kyllä se kannatti. Muistelen tätä urbaania legendaa ihan vaan varoitusmielessä. Koskaan ei tiedä etukäteen, miten katu-uskottava kauppias tai ostaja on netissä.
Veijareitten sanataitelua seuratessa tulee mieleen, että vanhemmalle herroista on monivaiheisen elämän varrella sentään tarttunut jonkin verran sivistyneitä tapoja matkaan. Sitä ei kai voi välttää, jos ihmisten parissa toimiessa aikoo kauan elää ja menestyä maan päällä. Toinen sen sijaa näyttää onnistuneen siinä välttelyssä aika hyvin. Onhan sekin jotain, että säilyy nuorekkaana - tosin, kohtuus kaikessa. Semmoinen 13-vuotiaan teinimurkun uho ei ole harvinaista aikuisillakaan miehillä, jos rajoitetaan tarkastelu peräkylien huoltoasemien kahviloiden nurkkapöytiin. Vähänkin (edes ihan, ihan vähän) koulutetumman väestön keskuudessa se on jo vaalimisen arvoinen relikti - keep up the good work!
Sakke se jaksaa aina narsistisia kusipäitä puolustaa. Mitä koulutukseen tulee, niin minulla on kaksi korkea-asteen tutkintoa. Montako sinulla oli?
Nyt on mielenkiintoinen viesti. Pari nostoa se ansaitsee: 1. Käsittääkseni nimittely ”suurtakin suuremmaksi mulkuksi” ei valokuvausfoorumilla ole asiallista käytöstä, enkä usko että sitä voi foorumin ylläpito hyväksyä. Nimittely kun ei perustu minkäänlaiseen keskinäiseen nälvimiseen, vaan kaupankäyntiin liittyvään normaaliin viestintään kauppaehdoista, joissa nimittelijä on täysin ulkopuolinen taho. Erikoista, ei varmasti hyväksyttävää. 2. Vihjailu turpiinvetämisestä Toijalan torilla on suoran uhkauksen tunnusmerkit täyttävä ilmaisu. Sellaista ei julkisella valokuvausfoorumilla voi mitenkään hyväksyä, ja mielestäni tällaisen uhkauksen tekijä ei voi jatkaa foorumin jäsenenä. Jos kyseessä olisi asia, jonka voi kuitata huumorilla, voisi tämän viestin nimittelyn ja uhkauksen kuitata toteamalla, että en neuvoisi yrittämään. Mutta nyt on kyse koko kameralaukku.com foorumin uskottavuudesta, joten tämmöiseen käytökseen pitää puuttua. Voiko siis foorumilla nimitellä toista jäsentä suurimmista suurimmaksi mulkuksi; ja voiko foorumilla uhkailla toista jäsentä turpiinvetämisellä Toijalan torilla? Odotan mielenkiinnolla ylläpidon toimenpiteitä.
Mitähän sä oikein selität? Jos yleensä olet lukutaitoinen, niin lue viittaamasi juttu uudelleen! Minä en ole sinua uhkaillut, enkä ole sopinut kanssasi tapaamista Toijalan torille, enkä mihinkään muuallekaan!
(Itse asiassa, opettajankoulutus on noin noin 6 kk mittainen. Jonkinlaiseksi tutkinnoksi sekin lasketaan, koskapa on edellytys joidenkin virkojen saamiseen.)
No mutta, nythän minulla on vielä jotain toivoa, minulla kun meni noiden kahden tutkinnon suorittamiseen melkein kymmenen vuotta. Tosin, en niitä ihan peräkkäin suorittanut, enkä muutenkaan pitänyt kiirettä, vaan hitaasti ”nautiskellen” opiskelin…
Tarkoitatko siis, että tällä kameralaukku.com -foorumilla voi nimitellä foorumin jäsentä suurimmasta suurimmaksi mulkuksi? Ilman minkäänlaista provosointia. Ja, että foorumilla voi vihjailla turpiinvetämisestä Toijalan torilla? Ilman minkäänlaista provosointia. Mikäli näin on, pyydän ystävällisesti poistamaan minut kaikkine tietoineni foorumin jäsenistöstä. Odotan selkeätä vastausta.
Ei, se kestää 60 opintopistettä, sen mukaan miten oppilas etenee. (Opettajakoulutuksesta annettu laki 356/2330 ja asetus 357/2003 määrää 60 op kestoksi.) On toki koulutuksia joissa tuo onnistuu noin vuodessa etänä/monimuoto-opetuksena, mutta ei kyllä taida onnistua koskaan 6 kk. Pääsääntöisesti pikemminkin 1-1,5 vuotta. Eikä ole tutkinto, vaan pätevyys (joka minullakin toki on) edit. Opintopisteitä nuo on, ei siis viikkoja kuten virheellisesti kirjoitin. Opettajan pätevyyden voi hankkia yksinäänkin, ei pelkästään yleissivistävällä puolella ja silloin se on pätevyys ei tutkinto. Edellytyksenä on sisällön osaaminen jonkun tutkinnon kautta mitä opettaa, esim. ammatilliset aineet/insinööri jne.
Juu, tuo on nykyaikaa. Taisin käyttää väärää aikamuotoa. Silloin, kun minä ko. opintoja suorittelin, kyseessä oli opetusharjoittelu, joka kesti kaksi 3 kk jaksoa. Se toki oli silloin joskus sotien jälkeen. Yleissivistävällä puolella opettajien koulutus on nykyään kasvatustieteen maisterin tutkinto - ja nimenomaan tutkinto, asetuksen mukaan. Mutta toki, ihan eri juttu kuin silloin joskus. Asetus kasvatustieteellisen alan tutkinnoista ja… 576/1995 - Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®
En uskalla vihjailla, ettei tarvitse kävellä kädet ylhäällä suojauksessa, mutta kehotan varovaisuuteen erityisesti Helsingin alueella.
Opettajan pätevyyksiä on moneen lähtöön. Luulen, että josta tässä puhut ovat opettajan ammattipedagogiset opinnot, jotka antavat pätevyyden aikuisten opettamiseen, eivät suinkaan esim. perusopetukseen.
Juu, ja esim. kansalaisopistoissa on vielä omansa. Tosin sen 60 opintiopistettä nekin taitavat nykyään olla.
Joku korkeakoulu tuohon tarvitaan, että saa ammatillisen opettajan pätevyyden. Kansalaisopistot eivät noita pätevyyksiä kyllä jaa. Peruskoulussakin saa opettaa, siinä Jukka on väärässä, jos omaa esimerkiksi juurikin insinöörin pohjan, vaikka veistoa opettaen.. Lisäksi kouluissa on paljon opettajia joilla ei ole ollenkaan pätevyyttä, mutta ovat vuosia jo opettaneet erilaisia sijaisuuksia yms. Se jolla on pätevyys, menee edelle jos työpaikasta syntyy kilpailua. Mutta mitäpä tästä kinaamaan, vaikka Sakke vähätteli tuota 60 op, niin kyllä se jonkin verran töitä teettää. Menee luokkaa se vuosi, jos opintoja voi ottaa siten, että tuossa ajassa ehtii kaikki vaadittavat kurssit löytämään. "Kandidaatin tutkinnon laajuus on tavallisesti 180 opintopistettä ja se on tarkoitus saada valmiiksi kolmessa vuodessa. Kandidaatin tutkinnon jälkeen maisterin tutkinnon suorittaminen vie noin kaksi vuotta eli 120 opintopistettä."