Millainen salaman tehonsäätö tuossa Z8:ssa on? Onko ulkoisia näppäimiä, pikavalintoja vai onko valikkojen syövereissä, kuten pienemmissä Zetoreissa?
Veturitalliin liput -tai no museokorttia vilautettiin- Chen Jiagang valokuvanäyttelyyn. Palkkikameralla filmille otettuja julmetun isoja vedoksia, suosittelen!
MP messuilta lähti mukaan Rukan edullinen ajotakki messutarjouksena hintaan 1 099€ Rukka Rapto-R ajotakki
Sähköä tammikuussa aika tavalla. Näyttäisi keskihinta kuitenkin pysyneen vielä jotenkin siedettävällä tasolla n 14 sntissä.
Tulipa tehtyä ostos, joka täytti pikaisen tarpeen. Siis, olin suunnittelemassa erääseen urkusoittimeen tiettyä lisätoimintoa, ja sitä varten täytyi matkustaa paikan päälle tekemään mittauksia. Tarkoituksena oli mitata urkujen kahden ns. ilmalaatikon välinen etäisyys, mutta ongelmana oli, että niiden välillä oli suuri aukko, jossa oli porraskuilu portaineen urkujen eri ”kerroksiin”. Yritin mittausta perinteisellä rullamitalla, mutta eihän siitä mitään tullut. Metrin verran kun mittanauhaa veti ulos, niin sehän lerpahti mainittuun porraskuiluun. Hetken tuumailin, mikä neuvoksi, mutta sitten muistui mieleen lasertekniikkaan perustuvat pituusmitat. Onneksi kohdekirkon lähistöllä oli rautakauppa, jonne lähdin katsomaan alan tarjontaa. Mukaan sieltä lähti tuo kuvan laite, jolla sain kuvatun mittauksen helposti tehtyä. Kätevä peli, mittausalue 0,05-50 m ja tarkkuus +/- 2 mm. Laitteessa on myös automaattiset mittaukset pinta-alalle, tilavuudelle ja se mittaa myös kulmat jne. Sillä voi kätevästi mitata vaikkapa kasvavan puun korkeuden käyttäen tuota kulmamittausta jne. Siinä on myös Bluetooth-yhteys, joten mittaustulokset saadaan siirrettyä vaikkapa puhelimen muistiin. Sekin on hyvä, että lasermittaan ei lämpötila vaikuta samoin kuin mekaanisiin mittoihin, joiden tarkkuus on toleranssissa yleensä vain 20 C-asteen lämpötilassa. Yhden huonon ominaisuuden laitteesta kyllä huomasin. Ulkona kirkkaassa auringonpaisteessa laitteen käyttö on hankalaa, kun ei oikein näe sitä mittauskohdan osoittavaa laserpistettä.
Joo, ulkona piste näkyy n.20m riippuen vähän olosuhteista. Joissakin mittareissa on tähtäin valmiina, mutta sellaisen voi värkätä itsekin mittarin kylkeen. Mallia voi ottaa aseiden jyvä-hahlo -tähtäimistä. Miksei valmis optinen tähtäin, jos löytää jostain sopivan pienen.
Tuli hankittua nettiautosta kesäksi kuljin, Citroen Berlingo. Hyvät ystävät noutivat sen puolestani ja nyt se odottaa tallissa tulevaa kesää. 750km -25 asteen pakkasessa ajelua toisen puolesta tuntuu nyky maailmassa uskomattomalta teolta.
Olivatko ne ystävät radioamatöörejä? (Edesmenneen viestinnän professori yms. Osmo A. Wiion mukaan: ”Radioamatöörien apuun voi aina luottaa.”).
Kauan aikaa sitten jokeen tippui ensimmäinen kroppikennoinen digijärkkärini. Markkinoilla ei silloin ollut kukkarolleni sopivaa täysikennoista, joten päätin hetken aikaa odotella kunnes sellainen ilmestyisi. Väliaikaiseksi ratkaisuksi ostin paremman pokkarin, Canonin Powershot S100:n. Siinä oli raakakuvausmahdollisuus ja se oli tyylikäs. Joku viikko sitten kolusin kaappeja ja löysin sen "kaikkien näiden vuosien jälkeen". Mutta ah ja voi, ei se enää toiminut (juu, akku kyllä latautui). Puhtaasti nostalgiasyistä ostin samanlaisen (ei se montaa kymppiä nyt enää maksanut). On se edelleen aivan käyttökelpoinen pokkari, vaikka tulikin markkinoille jo 2011 (digikameraksi siis vanha, filmikameraksi tuon ikäinen olisi upouusi...)
Ostin käytettynä tamracin kamerarepun. Yläosaan laitoin billinghamista sisälokeron. Siihen mahtuu kamera, lisäakku, laturi ja laajakulma kamerassa kiinni olevan 50 mm lisäksi. Alaosassa on paljon tilaa esim. lisävaatteille. Takaosassa on tilaa 15 läppärille. Nyt on kamera aina mukana arjessakin, enkä tarvitse mihinkään kuvaukseen kuin vain tuon yhden kameran.
Kaveri tekee Ukrainaan avustusmatkoja. Kun pari vuotta sitten ilmoitti aloittavansa moisen, niin kerroin ponnekkaasti hänelle, että en osallistu kuin ns. virallisiin; katastrofirahasto jne. Sen verran sinnikkäästi on hommaa tehnyt keräyksillä, lahjoitusten turvin ja myymällä jotain pientä. Matkoja tehnyt 1-1½ kk välein. Hellyin nyt ja ostin taskumattisetin, jotta joku vastikkeellisuus säilyy. En edes juo viinaa, joten pitää vissiin alkaa juomaan. Ensi kesänä täytän pyöreitä ja lähden pariksi viikoksi matkoille. Voihan se olla, että täytän jollain hyvällä viskillä tai konjakilla, ja tarjoan vastaantulijoille.