Aarnio on/tulee olemaan merkittävä henkilö suomalaisen teollisen muotoilun ja erityisesti muovien käsittelyn saralla.
Tilasin Osmo Action 4 Adventure Combon. GoPro Hero 11 on ihan hanurista, mutta jatkossakin myös sitä käytetään.
Myös täällä vuoden ensimmäinen harrastusväline hankittuna. Vanhojen erillisen viritysmittarin ja metronomin tilalle St Paul’s Sound toimitti Korgin TM60-BK erinomaiselta tuntuvan hybridi laitteen https://www.stpaulssound.fi/korg-tm60-bk-viritin-metronomi/p/8057160/ Tää on tyytyväinen. Toimituskin Nummelasta Turkuun vain vuorokaudessa. Hienoa toimintaa.
^ Ai sinullakin on tuollainen viritysmittari. Kitaralleko se on? Täälläkin on kaksi Korg-merkkistä viritysmittaria. Tuo MT-1200 on suosikkini. Siinähän on tavallaan pianon koskettimet, joista saa haluamansa äänen. Lisäksi siinä on valittavana erilaisia temperoituja viritysjärjestelmiä, tai sitten voi luoda ihan oman viritysjärjestelmänsä. Tämä on kätevä kooltaan, mutta toiminnoiltaan edellistä yksikertaisempi:
Juu, kitaraa varten hankittu. Onhan minulla myös tuo OT-120, mutta laitoin sen nyt kaapin hyllylle toistaiseksi. Yhdistetty merkonomi & mittari on kuitenkin ehkä kätevämpi. Tai aika näyttää. Muitakin löytyy: Tama RW100 Rhythm Watch Programmable Metronome | eBay Intelli Dm8lt Metronome -Quartz Dial Cherub WMT-555C Metro-Tuner viritysmittari/metronomi - Vantaan Musiikki BLACK METRONOMI • Musiikkikauppa F-Musiikki Tama on n. 100 vuotta sitten ostettu, kun soittelin rumpuja. Intellin DM8LT ostin joku vuosi sitten. Molemmat erinomaisen hyviä, mutta Tama on turhan iso ja Intelli syö akkuja aika tehokkaasti. Mekaaninen kilkutin on mukava pianon kanssa, mutta muuten vähän äänekäs. Retroa. Cherub WMT-555C olisi riittänyt periaatteessa oikein hyvin käyttöön, mutta sen ikävä piirre on, että se hukkaa tempo asetuksen kun käy virtittimen puolella. Mukava harrastus näidenkin keräily. Valokuvaus-härveleitten ja moottoripyörien lisäksi
Totta! Vielä jos hankit radioamatööriluvan, niin voit ruveta keräämään myös amatööriradioita. Monenlaisia viritysmittareita on näköjään tarjolla, enpä noita kaikkia listassasi olleita ole koskaan nähnytkään. Tavanomaisille soittimille noita löytyy hyvin, mutta itse käytän viritysmittaria lähinnä pilliurkujen kanssa, ja sinne on tarjontaa huomattavasti vähemmän. Isojen urkujen ääniala on niin laaja, että läheskään kaikki mittarit eivät varsinkaan niitä bassopään ääniä pysty mittamaan. Lisäksi, se virityksen referenssiääni on monesti niin hiljainen, että jos urkupillin vieressä seisoo pilliä virittämässä kuulosuojaimet korvilla, niin virittimen referenssiääni voi jäädä kuulematta. Joskus suunnittelin, että pitäisiköhän rakentaa itse sopiva viritysmittari uruille, mutta on homma vielä vähän ”vaiheessa”.
Mielenkiintoista, mutta mikä tai kuka määrää, milloin ne urkujen pillit on viritettävä. Tuskinpa uusia rakennetaan kovinkaan tiheästi.
Kas, urkukysymys! No, se viritystiheys riippuu lähinnä urkurista itsestään. Eli, kuinka paljon viitsii kuunnella epävireessä olevaa soitinta. Tunnollinen urkuri virittää itse ns. kielipillit kerran viikossa ja ennen tärkeää konserttia jne. Rakenteeltaan ns. huulipillit (kuten tuossa ylhäällä jäsen RB:n kuvassa) virittää sitten erillinen huoltohenkilö silloin kun tarvetta on. Urkujen täysviritys, missä kaikki pillit viritetään, tehdään yleensä peruskorjauksessa noin 10 vuoden välein. Urkujen vireeseen vaikuttaa esim. ilman lämpötila. Eli, kun lämpötila muuttuu, muuttuu myös äänen nopeus ilmassa, mikä taas vaikuttaa urkujen vireeseen. Ongelma on siinä, että se vaikuttaa eri tavalla rakennettuihin pilleihin eri tavalla. Eli, kielipilleihin vaikuttaa vähän, mutta huulipilleihin paljon. Jos kaikki pillit olisivat samanlaisia, ei koko soittimen viritystason muutos niinkään häiritsisi, mutta jos samassa soittimessa on keskenään epävireisiä pillejä, niin se kuuluu ikävästi. Urkujen ”vaihtoväli” on Suomessa ollut noin 70 vuotta, mikä ei tarkoita, että soitin olisi teknisesti pakko vaihtaa, vaan ”vaihtelu virkistää” näissäkin, ja joskus on ”muodissa” vaikka barokkityyli ja joskus taas romantiikka jne. Toki monet vanhat soittimet ovat enemmän tai vähemmän suojeltuja, ja niitä ei helposti vaihdeta. Maailman vanhimmat käyttökuntoiset urut on kai jostain 1400-luvulta. Tyypillisesti suomalaiset seurakunnat tilaavat 0 – 3 urkusoitinta vuodessa, riippuen mikä on yleinen taloudellinen tilanne milloinkin. Yhden äänikerran hinta on nykyään keskimäärin noin 24 000 € ja keskikokoisissa uruissa niitä on esim. 40 kpl. Tuo hinta on sellaiselle tavanomaiselle urkusoittimelle. Erikoisemmilla on sitten eri hintakin. (Helsingin Musiikkitalon uudessa soittimessa äänikertoja on 124 kpl. Härvelin hankinta maksoi noin 4,2 miljoonaa, missä on mukana urkuparven muutostöiden hinta yms.).
Minkälaisia virittimiä ne on? Ja sitten toinen, niin mihin järjestelmään urut yleensä viritettään, vai vaihteleeko muodin mukaan sekin?
No, noilla mainituilla Korg-virittimillä olen yrittänyt tulla toimeen. Erityisesti tuo MT-1200 selvittää useimmat tilanteet, mutta ei ihan matalampia bassoja. Eli äänialaa pitää olla riittävästi. Harmi vaan, että tuota MT-1200 mallia ei enää valmisteta, eikä sen tilalle ole tullut mitään vastaavaa. Tuo ”muoti” vaikuttaa mutkan kautta. Esim. 1990-luvulla barokki oli kovasti muodissa, ja jos rakennetaan esim. tyylin mukaiset barokkiurut, niin siihen ei voi tasavireistä järjestelmää käyttää. Eli, niissä käytetään ns. keskisävelviritystä, joita on erilaisia. Yksi suosittu on esim. Werckmeister 3. Noille barokkiuruille on paljon vanhaa musiikkia valmiina, mutta jos halutaan soittaa barokkiuruilla jotain tasavireiselle sävellettyä musiikkia, täytyy nuotit ns. transponoida, missä on oma hommansa. Tällä hetkellä tuntuu olevan muodissa (taas) ns. kompromissiurut, joissa on vaikutteita eri tyyleistä ja niissä käytetään tasavireistä järjestelmää.
Ja onko niiden urkujen rakentamisella, saati virittämisellä niin kiire, jos kappale on riittävän hidas:
^ Heh, no joo, aina on erikoistapauksia. Komea varastopalje tuossa videon soittimessa kyllä oli, joten ilmananto oli ainakin kunnossa.