Ostan jonkin verran käytettyjä laitteita sekä analogisia että digi. Pääosin hankin laitteita aina käyttöön, joskus harvoin kiintoisia vintage laitteita myös hyllyyn. Seuraan käytettyjen laitteiden markkinaa, hintoja ja tarjontaa varsin tarkasti sekä kotomaan osalta että ns koko pallon laajuisesti. Käytettyjen laitteiden hintapyynnöt esim. tällä foorumilla ovat jo pitkään ihmetyttäneet minua. Varsinkin uudehkojen digilaitteiden hinnoittelu foorumilla ylittää jopa isojen toimijoiden (rajala, kameratori, kameraliike, jas, fotomonza, fotoforma…)ulosmyynnin hintapyynnöt. Kuitenkin näiltä ostettaessa on ostajalla aina palautus- ja takuumahdollisuus ym. Väärän hankinnan tehneen ei pidä kuvitella, että valokuvausfoorumeilla voi nopeasti hankkitua suoralla rahakaupalla minimaalisin tappioin eroon laitteestaan. Myyjä voi selvittää oikeaa käteishintatason pyytämällä käteisostotarjouksen (esim. Mbp, kameratori). Myös ostajalle tämä on oikea maksimi hintataso; yksityishenkilöiden välisessä kaupassahan koko riski maksusuorituksen jälkeen jää ostajalle. Muutoinkin ihmetyttää myyjien usein käyttämä ehto: rahat tilille ja paketti lähtee ostajalle, postituskulut ostajalle… Tosiasiassa käytettyjen laitteiden, varsinkin uusien digilaitteiden kaupassa, ostaja on aina se kunkku, myyjä ei koskaan. Eli: ostajat, varmistakaa suurten toimijoiden sisäänostohintataso, tehkää siltä pohjalta ostotarjous. Laitteet eivät maailmasta lopu.
^ No joo, onhan tuossa asiaa, mutta silti, kyllähän jokainen saa pyytää omistamistaan tavaroista mitä haluaa ja vastaavasti, ostajakandidaatit voivat ostaa sieltä mistä mielestään edullisimmin saavat.
Myyjälle juuri se hänen laitteensa on useinkin erityisen arvokas. Hyväkuntoisena siitä pitää saada enemmän kuin kaupoissa vastavasta pyydetään... - Yleensä siinä myynti-ilmoituksen täyttäessä puoli vuotta alkavat realiteetit valjeta.
Hassu juttu on myös vertaaminen kansainvälisiin ebay hintapyyntöihin. Ei viitsitä edes katsoa toteutuneiden kauppojen todellisia hintoja. Pyyntihän voi olla mitä vaan. Muutoinkin kansainvälisillä markkinoilla hintatasa usein on korkeampi käytetyille laitteille. Suomessa hintataso on se, mitä joku tuotteesta maksaa.
Eiköhän se noin mene muuallakin... - No, vaikkapa Saksan eBaylla on saksankielisellä alueella reilut 100 miljoonaa asukasta Suomen viittä vastaan. Lisäksi sitä käyttää valtaosa Eurooppaa muiltakin kielialueilta. Jollekin härpäkkeelle voi olla haluajia monta, Suomessa taas on tuuria, jos löytyy se yksi.
Niin, mutta pitää aina muistaa, että emme oikeasti tarvitse niitä laitteita mihinkään. Ostamme niitä itsellemme vain lahjaksi palkinnoksi siitä, että olemme jaksaneet niin monta vuotta samassa tylsässä duunissa. Ja lahjan pitää tietysti maksaakin jotain, muuten se ei ole hyvä. Itse olen miettinyt, että Leica voisi olla seuraava hankinta. Because I'm worth it.
Tuo "Because I'm worth it." on kyllä mainio mainoslause, sillä voi myydä mitä tahansa kenelle tahansa, oikein individualistisen kulutuskulttuurin motto
Niin, mutta pitää aina muistaa, että ei yleistä omia mielipiteitään. Kaikki muut eivät välttämättä ajattele asioista samoin kuin itse ajattelee. Kannattaisikohan lainatun mielipiteen esittäjän vaihtaa mielenkiintoisempiin duuneihin, niin ehkäpä ne ajatuksetkin siitä sitten kirkastuvat (??).
Toi slogan "Because I'm worth it” on hemmetin hyvä ja osuva; ns luxus brändituotteiden (= tuotteiden joista maksat hyvinkin viisinkertaisen hinnan verrattuna saman tarpeen yhtä hyvin täyttävän tuotteen hintaan) markkinoinnin ydinviesti. Kuluttajapsykologit osaavat käyttää hyväkseen markkinoinnissa ja tietävät, että ei ainoastaan Sanna Marin ole narsisti kantaessaan näkyvästi muotisuunnittelija Victoria Beckhamin (!?) suunittelemaa kallista brändilaukkua, vaan myös mies, valokuvauksen harrastaja tai kellofriikki on melkoinen narsisti tuhansien eurojen Leica-kameransa ja 50 f2 apo Summicron objektiivinsa kanssa Omega Seamaster ranteessaan, vaikka samat kuvat ottaisi helpommin jajopa parempina millä tahansa nykykameralla ja saman ajan kuin Omegasta näkee 60 euron Timex kellosta. No, elämä opettaa jokaista ennemmin tai myöhemmin.
Tuossakin määritelmässä on hieman hajontaa… On varmaan tyyppejä, jotka ostavat vaikka lainarahalla kalliin kellon ja sitten toki pitävät huolen, että ”Tukka on hyvin ja kello näkyy”. Nämä voivat ehkä kuulua siihen narsisti-osastoon. Sitten on ihmisiä, joille sen kalliin tuotteen ostaminen ei ole mikään taloudellinen haaste, joten miksei sitten samantien osta vaikka hieman arvokkaamman kellon, jos ajannäyttäjälle tarvetta on. Heillä se kello jää helposti sinne paidanhihan alle piiloon. ”Käärinliinoissa ei ole taskuja”, sanotaan, eli jos ”pätäkkää” on syystä tai toisesta kertynyt, niin miksi sitä ei sitten myös käyttäisi…
Aika kevyesti tuota "narsistia" käytetään nykyään, kun ei pidetä jostain ihmisestä tai hänen ajatusmaailmastaan, on helppo heittää tuota narsistia.
Juuri näin! Kannattaisi ihmisten hiukan katsella vaikkapa ”lääkärikirjasta” mitä se narsisti oikein tarkoittaa. Näitähän on eri aikakausina jonkinlaisia muotisanoja tai lauseita, kuten nyt tuo mainittu. Joskus 1980-luvun ”juppiaikana” puhuttiin usein ”heikosta itsetunnosta”. Eli, jos joku oli ostanut vaikkapa hienon auton, niin ostos oli kuulemma tehty siksi, että ko. autoilijalla on ”heikko itsetunto”, ja auto on ostettu sitä pönkittämään. Joopa joo…
Narsismi on yksi asia ja snobismi toinen. Eri kulttuureissa varallisuuden esilletuomiseen suhtaudutaan eri tavoin. Asiasta taisi juuri tänään olla Aristoteleen kantapäässä. Ohjelmassa kerrottiin muun muassa, että Ranskassa puhetta omasta tai toisten varallisuudesta (tai sen esittelyä) pidetään kovin moukkamaisena. Perua vuodesta 1789 kuulemma. Macronhan on ajoittain syyllistynyt tuohon varallisuuden esillepanoon ja ilmeisesti saanut siitä kyllä pyyhkeitä. Sitten toisaalta Yhdysvalloissa kai asiaan suhtaudutaan aika eri tavalla. Lähinnä kirjallisuuden perusteella minulle on muodostunut kuva, että briteissä ainakin vielä jokin aika sitten vaurauden kovin selvää esittelyä ei myöskään välttämättä katsottu hyvällä. Tai no, ainakin "vanha raha" katsoi pitkin nenänvartta jos "uusi raha" yritti elviställä Kaikkiaan kai aika kulttuurisidonnaisia asioita.
Joo, ja kolmas on se, että ei ole mitään ”-ismiä”! Miksi varakas henkilö ei saisi ostella tavaroita ihan niin kuin suurin osa vähemmän varakkaista henkilöistä ostelee ilman, että häntä ostosten perusteella ruvetaan jotenkin määrittelemään ihmisenä? Kukin ostaa (toivottavasti) sellaista mitä oikeasti tarvitsee, ja niiden ostosten merkki ja malli valitaan sen mukaan mikä kunkin mielestä on järkevää ja mihin se varallisuus antaa myöten.
Äitini motto oli aina, että 'Köyhän ei ole vara ostaa halpaa'. Olen usein todennut sen paikkansapitäväksi ohjeeksi. Ei sitä kalleintakaan tarvitse ostaa, mutta riittävän hyvä, että tuotetta esimerkiksi voi/kannattaa korjata. Muutenkin äitini ikäpolven elintavat olisivat hyviä kestävän kehityksenkin kannalta. Aina tuunattiin vanhaa, tavaraa hankittiin aika vähän, oltiin elämässä vähään tyytyväisiä, ei käynyt mielessäkään matkustella. Yhteisöllisyyttä oli. Aina kun ehdittiin, istuttiin saman pöydän ääressä korttia pelatan (korttipakka oli edullinen ja pitkäikäinen 'viihdyke' tai keitettiin kahvit, jos vieraita tuli. Tarjottavaksi oli esim. köyhiä ritareita tai muuta äkkiä maukasta tuunattavaa. Huippuhetkiä olivat myös ne, kun pääsi kirjastoon lainaamaan uusia kirjoja ja niitä oli aikaa lukea. 'Oi niitä aikoja', pitää todellakin paikkansa.
Vai vanhat ajat takaisin. Huh, huh. Muistan vielä hyvin sodan jälkeiset hyvät ajat. Kaikesta oli pulaa. Kauppoihin jonotttiin niiden ostokorttien vai mitä ne sitten olivat, joilla määrättiin kuinka paljon sait esim. kuukaudessa ostaa vaikkapa voita. Ja usein, kun asiakas pääsi tiskille, tuote saattoi olla loppu. Vanhoista hyvistä ajoista normaali ihminen voi nähdä ainoastaan painajaisunia. Lopettakaa valittaminen ja nauttikaa elämästä niin kauan kuin on mahdollista. Tuo ikiaikainen vainolainen idässä tulee tekemään kaikkensa, että pääsemme takaisin vanhojen hyvien aikojen tunnelmiin..
Juuri näin. Hyvä huomio ja muistutus laajemminkin. Lisäksi Sanna Marinista on vaikea olla pitämättä, varsinkin valokuvaajana. Mielestäni hän on myös menestynyt erinomaisesti myös uudella työurallaan valtionpäämiesten strategisena neuvonantajana ja kansainvälisesti arvostettuna puhujana ja luennoitsijana. Tämä menestys pohjautuu hänen ajatusmaailmaansa. Arvostan sitä. Omalta osaltani toivotan Sanna Marinille kaikkea hyvää ja jatkuvaa menestystä. Ajattelin vielä vähän kotikutoisesti, että kun hän liikkuu kansainvälisillä foorumeilla ja kansainvälisen eliitin parissa, ja on usein mm. kuvaajien ja median erityisen kiinnostuksen kohteena, voisi olla hyvä, jos hän kantaisi jotain made in Finland laadukasta brändituotetta mukanaan, vähän samaan tapaan kuin tuota Beckhamin käsilaukkua.