Lapseni nyt sitten aikuisina ja aivan muualla asuvina vihdoin viimein halusivat minulta pitkäaikaiseksi lainaksi filmikameran kukin ja hieman opastusta. Yhdellä on nyt Ricohin XR-S normaalioptiikan kera, toisella samoin varusteltu Nikonin F3HP ja kolmannella Contaxin T2. Ensimmäisistä filmeistä on nyt vedokset teetetty ja toiset filmit on nyt sisällä. Hauskaa.
Ah, meillä tytär pyysi 2 vuotiaan kameraa lahjaksi (21 vuotta sitten) ja toki lupasin. Hän sai ihan oikean filmikameran, kertakäyttöisen ja kun oli kuvannut se täyteen yhdessä katseltiin kuvia mitä oli ottanut, osa ihan kelvollisia. Lähti kyllä potkuhousissa mukaan kameralaukun miitteihinkin muutaman kerran ja sielläkin yllätti ottamalla kuvia joita kukaan muu ei ottanut, erilaisia ja vastaavasti häneen ei kukaan suhtautunut kuvaajana ja sai aika luonnollisesti kuvattua ihmisiä ilman suojaa sellaisenaan kuin he ovat. Nyttemmin aikuisen kuvaa kun sille päälle sattuu, mutta on meidän perheen ainoa ihminen joka on kokonaan kokopäivätoimisesti ollut palkattuna valokuvaajana työsuhteessa, itse olen kyllä myynyt kuvia jo kauan freelanserina/yrittäjänä, mutta hän on tehnyt sitä työkseenkin kokopäivätoimisesti. Eli oikeastaan meidän perheen ainoa valokuvaajan ammattilaisen nimikkeellä .. Muutama vuosi sitten pyysi ja sai kaikki mun vanhat filmikamerat ja tarvikkeet ja taitaa kuvata silloin tällöin niillä mustavalkoista, pitääkin kohta kysellä millaisia kuvia on ottanut, vaikka ammatillisesti jatkoi eteenpäin ja sai kandin paperit kuukausi sitten, maisterin homma sitten seuraavaksi! Assari nimimerkillä hän laukun miiteissä esiintyi (kuvassa noin 5 vuotiaana) , itse pidin tästä kuvastani koska se on lavastamaton ja aito hetki elämästä.
Monilla vanhemmilla on kyllä jokin käsittämätön halu saada jälkikasvu seuraamaan niitä vanhemman omia jalanjälkiä ja jos niin ei tapahdu, niin sitten ollaan kovasti pettyneitä… ”Nimimerkillä kokemusta on”…
Tai toisin päin, että kaikin keinoin yrittää saada kulkemaan eri polkuja kuin omat... Nim kokemusta on
Totta, kun Jannica-tytär aikoinaan ilmoitti että hän aikoo kouluttautua valokuvaajaksi, yritin kyllä sanoa että onkohan viisas päätös työllistämistä ajatellen. Mutta olin totaalisesti väärässä, hän otti ja muutti Norjaan ja sai kiinteän hyväpalkkaisen unelmatyöpaikan valokuvaajana/videokuvaajana Bergens Tidende -sanomalehdessä. Juuri nyt hän on Puolassa kuvaamassa Bergenin naisjalkapallojoukkueen Brannin otteluita. Reissaa säännöllisesti ympäri Norjaa ja Eurooppaa.
Niinpä. Toisaalta, onhan se niinkin, että ne omat valinnat on aikoinaan harkittu ja päätetty - siihen on ollut perusteensa. Onhan selvää, että jokainen toivoo lapsillensa hyvää tulevaisuutta, mikseipä sitten koetellulla ja hyväksi havaitulla uralla.
Omalta kohdaltani olen toki iloinen siitä, että voin opastaa ja auttaa uudessa harrastuksessa ja olla jossakin määrin siinä osallisena muutenkin. Ura- ja ammattiasiat ovat sitten oma lukunsa, en ole ikinä olettanut heidän niissä seuraavan vanhempiaan
Juu, ehkäpä tässäkin on jokin ”sukupolvien välinen kuilu”. Vanhemmat ikäpolvet ovat helposti sitä mieltä, että esim. työn pitää olla mahdollisimman varmaa ja mahdollisimman tuottoisaa, ja työn mielenkiintoisuus ei ole tärkeintä. Nuoremmilla sukupolvilla saattaa olla aiheesta aivan päinvastaiset ajatukset, eli että mielenkiintoisuus on työn tärkein asia. Jotkut saattavat ajatella niinkin, että jos lapsi on kuin kopio omasta itsestä, niin sitten lapsen kautta jää maailmaan itsestä jotakin sen jälkeen kun omat elonpäivät ovat päättyneet.
Meillä ei valokuvausharrastus oo periytyvää, vaikka kuvaahan ne kännyköillään mutta eipä juuri muuta koskaan. Nuorin likoista kuvasi digikameralla hetken innokkaasti, mutta inhoaa nippeleitä ja tietotekniikkaa. Pimiössä kaikille kolmelle joskus näyttänyt pimiön ihmeen, näkivät homman….mutta jatkoivat sitten omia polkujaan Ja oma valokuvaushistoriani on ihan omaa juttua, perintönä ei tullut mitään.
Hieman kuten RB, on seuraava polvi (nyt 30+) sortunut pelkkään kännykkäkuvaamiseen. Eli i lupaava skenaario. Tosin minä ja pienemmässä mittakaavassa myös veljeni saatiin kuvaus perintönä isältämme, mutta ainoastaan minä vajosin nöin syvälle. Seuraavaksi pitää sitten koeponnistaa lapsenlapset, josko vaari saisi istutettua heihin kuvaamisen, en menetä toivoa!