Niin, minusta kaikenlainen taiteen selittely on merkityksetöntä, tai ainakin se vie tehon siitä. Helsingin Sanomissa ainoastaan elokuvista kirjoitetaan ansiokkaasti. Ne arvioidaan rehellisesti. Hirveintä ovat taidenäyttelyt ja tanssitaide. On niin ympäripyöreätä ja 'älykästä' analyysia, kaikki voidaan selittää ja tulkita hienoksi taiteeksi. Ihan täyttää paskaa sellaiset arviot, niillä ei ole mitään merkitystä.
Makuasioitahan nämä, mutta HCB:n näyttely oli varmasti toiseksi paras, ellei paras valokuvanäyttely, jonka olen nähnyt Suomen kamaralla. Kuvat olivat laadukkaita ja niissä jokaisessa oli jokin "juttu", oivallus tai hauska pointti. Uskaltauduin vielä varta vasten oikein Turkuun katsastamaan näyttelyn Turun taidemuseossa, eikä kaduta edes näin jälkikäteenkään.
Jos harrastus Cartier-Bressonin valokuvauksen parissa uhkaa mennä liian vakavaksi, voi olla hyvä vähän keventää suhtautumistaan häneen lukemalla Jari Järvelän parin vuoden takainen Klik kirja ja samalla tutustua parin muunkin taitelijan työhön. Sen jälkeen voi taas jatkaa vakavammin Cartier-Bressonin tutkimista vaikkapa Chérouxin jätkälemäisen teoksen avulla.
Aika vaihtelevaa matskuahan sillä oli, noi ylemmät on mun silmään kammottavia postikortteja. Ja ne tuppaavat olemaan ne kuvat mitkä häneen yleensä yhdistetään. Noi alemmat taas ovat hyvin dynaamisia kuvia. Veikkasin että se syy, miksi sen duunit voivat usein olla vähän antiklimaattisia on se, että hän on "suuri mestari". Eli jossain määrin, se viestittää että tässä on parasta mitä valokuva voi tarjota. Joka taas tekee selväksi valokuvan rajoitteet. Jos voisit valita kaikesta taiteesta mitä vain, valitsisitko Cartier Bressonin? Olisiko kymmenestä ekasta valinnasta yksikään edes valokuva? Miten valokuvan "suuret mestarit" vertaavat muuhun taiteeseen? Varmaan se syy miksi kukaan ei ole kiinnostunut yksittäisistä valokuvista. Mun mielestä valokuvassa on aina jokin tietty antiklimaattisuus, koska se kuva on aina jossain määrin vain taiteen jäljitelmä. Se muistuttaa taiteesta. Otto Dix Gaspar Szilard Francis Pekoni Cai Guo-Qiang
Hyviä pointteja. Oikeen hyviä. Suuria esimerkkejä joiden jälkeen pienet tunteet... Törmäillee ijänkaiken keskenänsä lasiseiniin/kattoihin/pohjiin. Valokuvia, jotka herättää (vaikkapa nukkuvissa) tunteita?
Keskusteluun tulikin mukavasti lisää virtaa. Ajattelin aikaisemmin, että nyt on ketjun avaaja nostanut esille kovan kysymyksen, jopa sen verran ison teeman, että siihen ei ole järkevää näillä pohjilla osallistua. Ketjun avaajan viimeisen parin viikon takaisen viestin jälkeen päätin, että nyt pitää ehkä vähän jo keventää, ja laitoin tuon Klik ajatuksen. Mutta ketjun avaajan viimeistä viestiä ei kuitenkaan voi jättää täysin huomiotta. Se on niin iskevä ja kertoo karun totuuden kaikille meille näppäilijöille vähän samaan tapaan kuin Johannes Virolaisen legendraarinen aksiooma aikoinaan: ”Arvovaltaa ei koskaan kannata laittaa peliin, varsinkaan jos sitä ei ole.” Soveltaen: kovin vankkoja mielipiteitä ei ole syytä esittää julkisesti asioista, joista ei ehkä kuitenkaan kovinkaan paljoa ymmärrä.
Totta. Kovin suuriääninen puhe siitä, mikä on (hyvää) taidetta ja mikä ei ole (hyvää) taidetta, on etenkin diletanttien esittämänä relevanssiltaan samaa tasoa kuin keskustelu siitä, onko mansikkajäätelö hyvää vaiko suklaajäätelö. Muiden ihmisten jäätelömaut eivät kiinnosta minua.
Niin, tai ei kiinnosta. Ainakin oman havaintoni mukaan ihmiset usein ymmärtävät sellaisista asioista, jotka kokevat jollain tavalla kiinnostavina. Siis, kiinnostus tekee halun ottaa asioista selvää. Vastaavasti, epäkiinnostavista asioista ei viitsi ottaa edes selvää, ellei ole pakko, esim. työn tai muun velvollisuuden vuoksi. Uskon, että aika pienelle osalle ihmisiä esim. valokuvataiteella on sen suurempaa merkitystä (??).
Riippuu siitä, mitä "suuremmalla merkityksellä" tarkoitetaan. Aika isoa ihmismäärää aihe kyllä jollain tasolla kiinnostaa. Näyttelyiden kävijämäärät ovat melko suuria, esim. Tukholman Fotografiska on taidemuseoista ilman muuta suosituimpia. Pärjäilee hyvin ilman valtion tukea, mikä Suomessa olisi ajatuksenakin täysi mahdottomuus.
Ainakin sellaisia luulisi "jollain tasolla kiinnostavan" jotka esim. valokuvaussivustoille ovat osallistuneet vuosia ja jopa lähettäneet kuviakin? Toki motiivit ovat mitä moninaisemmat ja saahan sitä roikkua vaikka missä vaikkei juuri kiinnostaiskaan itse aihepiiri. Kerran oli, kuulemma, ministerikin, jota ei politiikka just pätkääkään kiinnostanut... Itse asiassa koko aloitus vaikuttaa hieman lapsekkaalta provolta, siis tyyliltään. Voihan se olla jonkinlainen "mielipidekin". Se on ehkä jopa mahdollista... Sen vakavammin moiseen ei viitsi suhtautua tahi paneutua syvemmin. Moninaiset ovat "mielipiteet" ja ajatelmien taso hyvinkin vaihtelevaa... Nauttikaamme tuosta rikkaudesta edit. typo
Joillakin yksinkertaisilla yksilöillä on ilmiselvästi vaikea tajuta, että joku voi esittää jonkun yleisen näkemyksen tuomatta samalla millään lailla esille omaa henkilökohtaista näkemystään asiasta. Mutta, nauttikaamme kaikenlaisten sekopäitten ajatuksistakin elämän rikkautena…
Hassua, että tämmöistäkin joutuu selittämään ilmeisesti kuitenkin suomenkieltä jollain tasolla osaavalle henkilölle. Jos jollain asialla ”ei ole suurempaa merkitystä”, se tarkoittaa juuri sitä, mitä lauseessa sanotaankin. Eli, että asialla on jokin merkitys, mutta se merkitys ei ole kovin suuri. Ilmeisesti binääriseen ajatteluun taipuvaisella henkilöllä on vaikea tajuta, että kahden ääripään, eli ei merkitystä, tai suuri merkitys, välillä voi olla myös jotain. Käytännön esimerkki. Täällä työpaikkakunnallani oli jokin vuosi sitten Ismo Hölttö:n valokuvia esittävä näyttely ja oli siellä Ismon Rolleiflex-kamerakin. Kävin itsekin näyttelyssä ja tapasin siellä kolmekin työkaveriani puolisoineen. Kun seuraavan kerran tapasin mainittuja työkavereita työpaikallamme, niin kyselin heiltä ajatuksia näyttelystä ja sen herättämistä ajatuksista. Ajatuksia ei kyllä ollut kovinkaan paljon: - Ihan kiva. - No joo, olihan se. - Kyllähän niitä kuvia katseli. Kysyin vielä, ovatko he käyneet aiemminkin valokuvanäyttelyissä: - Oon mä kerran, en kyllä muista, mikä se oli. - En ole, enkä olis nytkään menny, mutta kun vaimo pakotti. - Ei olla käyty, mutta kun tuo taidemuseo sattui olemaan mun ja vaimon sunnuntaikävelylenkin varrella, niin päätettiin poiketa kun pääsymaksukaan ei ollut liian suuri. Eli, noista vastauksista voi päätellä, että valokuvanäyttelyt saattaa kiinnostaa vähän, jos sattuvat kohdalle, eikä pääsymaksuun tarvitse liikoja sijoittaa. Toisaalta, jos vaikka tuo Ismo Hölttö:n näyttely olisi jostain syystä peruttu ennen avajaisia, niin tuskin se ainakaan noita työkavereitani olisi kovinkaan paljoa harmittanut(??). Eli ainakaan noille henkilöille ”valokuvataiteella ei ole suurempaa merkitystä”. Eli, kiinnostaa vähän, mutta ei kovin paljoa.
Toki provo, mutta sellaisena ihan onnistunut. Kirjoittelen tässä ketjun viestiä #53, ja se on Laukun nykymenolla katsottava jo vilkkaaksi keskusteluksi. Provoilla saa keskustelua aikaan. HCB:n tuotannosta voi toki keskustella syvemminkin, ainakin minä lukisin mielelläni perusteltuja näkemyksiä hänen merkityksestään. Minulle hän ei koskaan ole ollut varsinainen esikuva, vaikka toki arvostan hänen työtään - vuosi vuodelta kait jopa enemmän, kun näkee runsaammin nykyisten "kuvajournalistien" tuotoksia. Maailmalla on tai on ollut kymmenkunta minun kannaltani merkityksellisempää kuvaajaa, mikä ei tietenkään HCB:n merkitystä vähennä.
Ei avaukseni ollut missään suhteessa provo. En harrasta sellaista enkä pidä siitä. Kyse on vain siitä, että en hoksaa/koe HCB:n ottamia kuvia niin erityisinä, kuin niitä pidetään. Enkä usko, että kuvia heikentäisi se, jos ne olisivat teknisesti parempia. Yllä olevan Saken viestin kanssa olen kyllä samaa mieltä siitä, että nykyjournalismi on aika kelvotonta ainakin suurimmassa osassa suomalaista sanomalehteä, muutamaa lehteä ja kuvaajaa pois lukematta.
Ja kommentti siitä (mikäli sen oikein ymmärsin), että pitäisi syventyä ja perehtyä aiheeseen kunnolla oppiakseen arvostamaan - tässä tapauksessa vaikka HCB:n kuvia, en ajattele samoin. Silloinhan hyväksyisin myös ne liirumlaarum arviot joka taiteenlajista, jotka eivät sano mitään. Silloinhan minun pitäisi syventyä joka ikiseen taiteen lajiin ja ko. teokseen, jotta voisin esittää siitä mielipiteeni. Sen sijaan, että taideteos herättää minussa tuntemuksia välittömästä tai välillisesti ilman älyperäistä analyysiä.
Yllä olevien kommenttieni valossa Jari S:än nostama todellisuus Ismo Höltön näyttelyyn katsoneiden kokemuksista ovat ihan yhtä arvokkaita kuin taiteen tohtorin analyysit.
Taiteen arviointi - ja nyt oletamme, että kyse tässäkin ketjussa on taiteen arvioinnista - on kovin vaikeaa. Syy on taiteen lajista riipumatta - oli sitten arvioinnissa säveltaide, kitaramusiikki, sinfoniat, kirjallisuus, kuvataide sisältäen myös valokuvataiteen - että aistihavaintojen perusteella jokainen on oikeassa arvioidessaan taidetta, vaikkapa Beethoovenin 9th sinfoniaa, Dostojevskin tai Väinö Linnan kirjoja, suurromaaneja tai Elina Brotheruksen, Marja Pirilän tai vaikkapa Heri Cartier-Bressonin valokuvia. 1. Tätä arviointia kutsutaan subjektiiviseksi arvioinniksi. Siinä ovat hyvin tyypillisiä ja yleisiä kommentit: ei kovin kummoinen, mun mielestäni suklaapuikko on parempi, teknisesti surkeita kuvia, eivät innostaneet, ihan kelpo potretteja mun mielestäni, ihan täyttä paskaa kaikki selittävät arviot, noi ylemmät mun silmääni kammottavia postikortteja… Mun mielestäni sitä tai tätä… Tämä on tyypillisesti se tapa, jolla keeganin esille ottamat diletantit kommentoivat kuvia. Pahimpia ovat tietenkin ko taiteenalaa jonkin verran jo harrastaneet, mielestään muiden harrastelijoiden yläpuolelle nousseet tai itsensä nostaneet diletantit, jotka sosiaalisessa mediassa saavat runsaasti peukutuksia. 2. On olemassa toinenkin tapa arvioida taidetta. Sitä kutsutaan objektiiviseksi tavaksi arvioida puheena olevaa taitelijaa tai puheena olevia töitä, teosta, valokuvaa, sävellystä. Tämä arviointi onkin sitten huomattavasti vaikeampaa, koska se edellyttää varsin huomattavaa perehtyneisyyttä kyseessä olevaan taiteen alaan; tässä ketjussa siis valokuvataiteeseen. Jos tästä objektiivisesta näkökulmasta alkaa arvioimaan vaikkapa Cartier-Bressonin, Elina Brotheruksen tai Marja Pirilän työsarkaa, töitä, yksittäisiä kuvia tai merkitystä valokuvan traditiossa, pitää todella hyvin ymmärtää se konteksti, jossa kuvat on otettu. SakkeM tämän jo totesi. Valokuvan kehityksen, tradition vaihe, johon taitelijan työ ajoittuu ja sisältyy, taiteilijan työn merkitys valokuvan tradition ajankulussa ja kehityksessä. Hyvä on myös ymmärtää laajemmin taiteilijan käyttämän välineistön ja tekniikan luonne, mahdollisuudet ja rajoitukset hänen työtään arvioitaessa. Suurin virhe, minkä harrastelija, diletantti (à la keegan) yleensä tekee, on mennä näyttelyyn ymmärtämättä mitään kuvaajan työstä laajemmin valokuvan tradition kontekstissa. Mutta: loppu hyvin kaikki hyvin. Kaikki arvioinnit ja mielipiteet taiteesta (kirjoista, sävellyksistä, kitarataiteen esityksistä, Edelfeltin maalaustaiteesta ja teoksista, Sillanpään ja Linnan kirjoista, Brotheruksen tai Cartier-Bressonin valokuvista, Henry Mooren veistoksista…) ovat aivan yhtä arvokkaita ja aivan yhtä hyviä. Pitää kuitenkin aina muistaa, että niillä ei useimmiten ole paskankaan merkitystä kenellekään muulle kuin minulle. Kuten kirjoitin, en näillä pohjilla rohkene julkisesti arvioida Henri Cartier-Bressonin merkitystä valokuvaukselle. Toki pidän hänen kuvistaan kovasti, ja olen jonkin verran perehtynyt hänen taiteeseensa ja merkitykseensä valokuvan kehityksessä.
^^^^ On ihan ok ja vähintään hyväksyttävää ilmaista erilaisia mielipiteitä. Tottakai... Kuviin -ja muuhunkin- liittyen. Aina ei tarvitse edes vaivautua perustelemaan (mieltymyksiään) ja tunteetkin toki vaikuttavat - lähestulkoon kaikessa... Arvostan erityisesti sellaisia mielipiteitä, jotka ovat syntyneet asiaan perehtymällä ja jos asiaan liittyen on vieläpä ammattitaitoa/käytännön kokemuksellisuutta niin mielenkiintokin syvenee. Mitä tulee, mainittuihin, muiden kommentointeihin niin niistä näen itse vain SakkeM.n. Osa kun on "autosensuurissa" pysyvästi enkä voi otta niihin mitään kantaa (kun ovat jatkuvasti poissa siis näkyvistäni olleet jo kuukausia). ... Ei tämä niin raskasta tarvitsekaan olla (nettipolemiikki) - pääasia lienee että keskustelu pysyy korrektilla ja kohteliaalla tasolla ja jokaisen harrastajan kuvausinto on motivoituneessa tilassa Mukavaa illanjatkoa ja antoisia kuvaushetkiä! edit. Tätä kirjoittaessani oli ilmestynyt uusi kommentti jäseneltä "Kona", johon perehdyn tarkemmin myöhemmin. Odotan pohdittuja ja punnittuja näkemyksia - sillä niihinhän toki olemme tottuneet - siltä suunnalta... Ps. itse näin - vastatessani - tämän sivun siis näin (osa kommenteista ei näy):
Olisiko sitten ko. tapauksessa parempi, että se harrastelija ei mene sinne näyttelyyn ollenkaan? Miksi taidetta pitäisi jotenkin järjellisesti ”ymmärtää”? Ainakin omasta mielestäni taiteen kokeminen on pelkkä ”fiilisjuttu”.
Voisiko taiteen "ymmärtämisen" yrittämisestä joku saada tyydytystä? Muistuu mieleen tieteen saralla esimiehen sanat kun tutkimus on paketissa ja kirjoitettu. Now, why are we wrong? Tuota olen toistellut itselleni eikä se ole hassumpi neuvo.