Viikinkiprinsessa

Jostain syystä kuvan nimi on tuollainen. Ehä syynä on, että se on kuvattu Viikinkimotellissa Hangossa. Nimi kuvalle on annettu, koska se oli näyttelyssä. Niinkin poikkeavassa paikassa kuin Kiinassa, Jinan -nimisessä kaupungissa Pekingistä parisataa km etelään.

 

Kiitos. Siitä on kauan, mutta muistelen, että kyseessä on ihan simppelisti ikkunavalo. (Kuvattu ehkä 2010.).
Mallina toimineen edessä on ikkuna, seinällä varjossa taulu. Hankolaiset viikingit liikkuvat moottoripyörillä...

 

Kiinan matka (olin siis avajaisissa) ja hengailu kiinalaisten kuvaajien kanssa tuli mieleen, kun seurasin keskustelua eräässä toisessa kuvien arviointia käsittelevässä ketjussa.

Kiinalaiset kuvaajat ovat varsin osaavia ja tuotteliaita. Valokuvauksella on Kiinassa asema ihan merkittävänä taidemuotona; näyttelyitä, kursseja, työpajoja jne. on paljon. Jossain määrin kommunikointi kiinalaisten kanssa kuitenkin oli hankalaa: yhteistä kieltä ei ollut läheskään kaikkien kanssa. Valokuvasta keskustelemiseen liittyy väistämättä väärinkäsityksiä ja -tulkintoja, kun sitä yritetään viittomalla, elehtimällä, ynisevillä äännähdyksillä jne. Toki on helppo elein osoittaa ihailevansa kuvaa ja pitävänsä siitä, mutta syvällisempi sisältöanalyysi ja kritiikki oikeastaan edellyttäisivät yhteisiä käsitteitä, termien sovittuja merkityksiä jne. Jopa se elekieli kun on kulttuurisidonnaista - esimerkiksi kämmenen symbolinen merkitys on Kaakkois-Aasiassa ihan toinen kuin meillä.

Yritys keskustella valokuvataiteilijoiden kanssa on paljolti samansuuntainen kokemus. Emme puhu samaa kieltä, vaikka toki melko samantapaista ja -sukuista. Käsitteiden, termien ja ylipäätänsä sanojen sisältö kuitenkin saattaa olla toinen. Kultturieroista johtuen toisilla on vakiintuneita sisältöjä joillekin käsitteille, joita toinen osapuoli ei tunne ollenkaan, eikä ymmärrä niitä, saati sitten osaisi itse käyttää. Oletukset sisällöstä kun eivät osu likikään aina lähellekään.

Valokuvataiteesta voi oikeastaan puhua vain siihen koulutettu henkilö. 4-8 vuoden opintojen jälkeen termien sisällöt tietysti tuntuvat asianosaisista itsestään selviltä, mutta vain heistä. Yhtymäkohtia muissa kulttuureissa eläneitten kanssa ei juuri ole, eikä siten ole edes teoriassa mahdollisuuksia keskustella valokuvista. Se kun edellyttäisi niitä yhteisiä kielellisiä valmiuksia.

(Eivät nuo kultturierot ihan vain valokuvaukseen rajoitu. Jos on joskus koulun opettajainhuoneessa seurannut vaikkapa fyysikon ja uskonnon- tai kielenopettajan keskustelua, saa pienen aavistuksen ko. yhteisen kielen puutteesta... )