28 kuvan kokonaisuus kritisoitavaksi

Kyllä mä luin aika tarkasti, ensimmäisen kommentin lopetat jo sanomalla "jos elämäsi on rankka olen surullinen puolestasi,".

Tämä kertoi jo tarpeeksi sun intentioista, katkeraa, henkilökohtaista. Myöhemmin sitten herkeä vähän rehellisemmäksi ja alkaa tulla

"Helpoin kommentti olisi, ettei kyseistä paskaa seinälleen tulostaisi, vaikka ilmaiseksi saisi. "

Ja jos sun ainoa palaute on että kuvat on kuvattu väärällä tavalla, miksi se olisi kiinnostavaa? Sanot että ne pitäisi kuvata "paremmin".
Aivain kuin olisi olemassa joku ideaali valokuvaustapa, hyvä tapa kuvata.

Ei sulla vaan ole mitään arvokasta tarjottavaa, joten se siitä. Ei sitä tarvitse jäädä toistelemaan.

 

Mutta mitä jos haluaa passikuvan lääkepurkista? Sillon ei tarvitse seistä päällään, vaikka osaisikin.
Valokvauksen tarkoitus ei ole jatkuvasti todistella sitä miten monimutkaisia kuvia sitä oikein osaakaan tehdä.
28 kuvasta sä jämähdät, kahteen kuvaan?
Mutta joo, eiköhän se tullut jo selväksi. En ymmärrä miksi jäät toistelemaan tätä.
Vastasin jo ensimmäiseen viestiin selkeästi miksi valitsin tämän toteutustavan, johon sitten sai vastineeksi "tekotaidetta ja paskaa" yms.

Eiköhän tämä ole nyt käsitelty, jos sulla on jotain muuta rakentavaa sanottavaa niin kuuntelen. Mutta en tätä toistamista.

 

Koska siinä ei ole mitään objektiivista, se on puhtaasti subjektiivinen. Se on nimenomaan koko teoksen pointti. Tämä ei ole dokumentti, vaan kokemus joka käyttää dokumentin keinoja.

Koulussa näytin tästä jonkun varhaisen version, joka tosiaan oli täysin erilainen. Niitä kuvia tässä ei ole enään kuin vissiin kaksi.
Mutta kurssin vetäjä tajusi hyvin nopeasti ja summasi sen; että tässä ei ole kyse siitä miten asiat ovat vain se miltä ne tuntuu.

Ja se tuntuu olevan tämän foorumin ongelma, käsitellä tai ymmärtää mitään subjektiivista kokemusta.
Vaan on jatkuva tarve pysyä teknisissä toteutuksessa, ja hokea "en ymmärrä" jos on kyse subjektiivisesta kokemuksesta.
Tiedän siis aikaisemmista kritiikeistä ja siitä mitä olen tätä näyttänyt muualla, että tämä on varsin helppo kokea jos sen haluaa kokea.
Mutta se tarve välttää sitä, näyttää olevan tämän foorumin erikoisuus.

Mutta mitä tulee tuohon sarjakuvamaisuuteen, se tuli mieleen tota kootessa.

Sillä meinaan tämän tyyppisiä valintoja:

Missä ruutu on leikattu, ja teksti toimii sarjakuvamaisena efektinä.

Kyse ei siis ole jatkuvasti jostain jonka voi objektiivisesti kirjaimellisesti ymmärtää, se on pakkomielteisen mielen tarve. Joka pyrkii välttämää subjektiivista kokemusta.
Se että viittaan sarjakuvamaisuuteen, siis vaatiin tietynlaista kykyä nähdä kuvaa.

Maanisuudella meinaan sitä, että toi setti ylläpitää tietyn intensiivisyyden. Se ei pyri hidastamaan, tai kokemaan näitä tilanteita. Maanisuus on itsessään defenssi.

"Manic defenses are typified by three feelings, namely control, triumph, contempt. "

"The manic defence is the tendency, when presented with uncomfortable thoughts or feelings, to distract the conscious mind either with a flurry of activity or with the opposite thoughts or feelings. A general example of the manic defence is the person who spends all of his time rushing around from one task to the next, and who is unable to tolerate even short periods of inactivity. "


Tämä kuva siis sisäistäisi maanisen defenssin aika tarkalleen, koska kyse on SSRI masennuslääkkeistä. Jotka itsessään ovat maaninen valinta, pilleri joka ratkaisee ongelmat. Maanisuus voi olla jopa hankala ymmärtää länsimaisessa kulttuurissa, koska se on niin suuri osa meidän kulttuuria.

Tämä on myös SSRI lääke, joka on myös kuvattu kirkkaan keltaiselle taustalla. Joka nousee tossa setissä esiin, koska merkittävä osa siitä on mustavalkoista.

Maanisuus siis tule läpi siinä, että tossa ei yritetä pysähtyä miettimään tai sisäistämään elämää. Se ei pyri tarjoamaan juuri mitään suvantoja. Vaan nimenomaan välttämään.

"Voisin kuvitella, että tällainen voi luoda pääsyn muotsikkaan tänä päivänäkin. Mutta en itse saa tästä irti juuri mitään."
Kävin itse muotsikan ja ei siellä kukaan tälläistä tehnyt. Noi on tollaisia vähätteleviä helppoja lauseita, kuten näki monen toistavan että tätä "genreä" ja tekotaidetta. Mutta jos pyytää näyttämään vastaavia kuvaajia, on täysin hiljaista. Ei ole sitä oikeaa ymmärrystä että mitä tälläisen tuottaminen vaatii. Tai yleensä siitä minkälaista kuvaa suomessa tuotetaan tämän foorumin ulkopuolella.

Mutta ymmärrän että tämä foorumin on väärä paikka tälle, mulla oli aikoinaan jonkunlainen romantisoitu käsitys valokuvaharrastajista. Amätööreistä, koska halusin välttää tietynlaista elitismiä. Mutta nyt alkaa olla aika selvää, että valokuvaharrastajiksi päätyy paljon nimenomaan obsessiivisia ihmisiä jotka haluavat välttää tunteita ja subjetiivisia kokemuksia. Siksi olen pitäytynyt lähinnä noissa geari keskusteluissa. Mutta niissäkin näkee tietynlaisen jäykkyyden, kyse onkin aina jonkunlaisten sääntöjen asettamisesta ja noudattamisesta. Sama tapahtuu kuvien kanssa.

Ihmiset hakeutuvat kaltaistensa seuraan.

Ja se oli aika vahvasti läsnä myös itsessä, ja tämä duuni oikeastaan oli joku jossa mun käsitys valokuvasta muuttui aika paljon. Kuten sanoin, kyllästyin valokuvaan. On huomattavasti helpompaa tuottaa esteettistä valokuvaa, sellaista klassista kuvaa, kuin tätä. Tämä oli vaikeaa, haastavaa. Monella tapaa.
Kun saavuttaa tietyn tason teknisesti, voi käytännössä tehdä minkälaista valokuvaa tahansa. Siinä vaiheessa alkaa se oikea duuni, koska ei ole enään rajoitettu tekemään vain sitä mitä kykenee. Vaan pitää oikeasti alkaa ymmärtämään miksi tekee kuvaa.

 

En ite näkisi että taiteella olisi mitään funktiota yleisöä varten, se on ehkä osa esiintyvää taidetta.

Mun käsitys on, että taide on henkilökohtainen filosofia. Se on työkalu jonka kautta voi keskustella omia epä-verbaalisten alueiden kanssa, jotta voisi paremmin ymmärtää itseään. Siksi yleensä vaaditaan jonkunlainen primääri konflikti motivaatioksi, tarve ymmärtää joku osa itsestään. Joku tarve toistaa.

Se mitä itse kutsuisin taiteeksi on jotain jossa subjekti ja objekti kohtaavat samassa kuvassa, että kun ihminen saavuttaa sen hetken tekemisessään jossa se teos on luonnollinen osa itseä. Silloin voitaisiin puhuta taiteesta, mutta taiteen tekeminen ja katsominen ovat kaksi täysin erillistä asiaa.

Se että taide voi herättää ihmisissä jotain, johtuu ainoastaan siitä, että jos se tekijä on saavuttanut tämän objektin ja subjektin fuusion tekemisessää se silloin sisältää jotain autenttisesti inhimillistä johon katsoja voi samaistua, jotain jonka se katsoja voi kokea myös itsessään. Tämäkin vaatii katsojalta tietynlaista empaattista kykyä ja valmiutta.

Se että usein toistetaan että taiteen pitää herättää keskustelua, on enemmän tälläistä modernia osallistuvaa taidetta. Jossa yleisön pitää saada tunkea rasvaiset näppinsä teokseen. Että se on jonkunlainen huvipuistolaite. Heidän pitää olla osa sitä.

Baudrillard The Beaubourg Effect sisäisti mun mielestä aika hyvin tätä.
(PDF) Baudrillard - The Beaubourg-Effect - Implosion and Deterrence - DOKUMEN.TIPS


Tietenkään ihminen ei voi koskaan erottaa itseään ympäristöstään, joten tekeminen voi myös heijastaa ympäristöä. Mutta se on aina puhtaasti subjektiivista, kaikki yritykset tehdä jotain objetiivista ovat falskeja. Siksi en täysin ymmärrä tätä pseudo tieteellistä trendiä joka tuntuu oleva osa moderni valokuvataidetta, jossa "tutkitaan" jotain ulkonaisia ilmiöitä.

 

Sanoisin että sun ylimielisyyden tarve on aika huvittava.
Joka kerta kun näkee ihmisiä joilla on tarve tehdä noita numerolistoja, tietää että siellä on kova tarve tulla vakavasti otettavaksi.

Jonkunlainen samaistuminen auktroriteettiin. Ei se, että et kykene kuvaa ymmärtämään, muutu mitenkään sillä että laitata numeroita lauseiden eteen. Ei se tee siitä mitenkään vakuuttavamapaa tai merkittävämppää. Se nimenomaan vain tuo esille sitä epätoivoa.

Se on nimemaan sitä, että yrität toistaa jotain symbolia. Vähän kuin seistä kirjahyllyn edessä, jotta ihmiset uskovat että olet fiksu. Se on hyvin epätoivoista.

Mä myös epäilen, että sun käsitys mitä koulut ovat ei ole ihan kiinni todellisuudessa. Koska mä kävin koulun, ja sain ammattitaiteilijoilta yleisesti aina positiivista palautetta mun duuneista. Mulle myös tarjottiin näyttelyä tämän teoksen aika alkuvaiheen versiosta. Kenelläkään heistä ei ollut tarve määritellä ja hallita mua, kuten sulla. Koska he eivät pelänneet mua.

Siellä oli joillain kurssin vetäjillä kyky nähdä ja ymmärtää kuvaa aivan eri tasolla, mitä sulla on.

Tämä on hyvä esimerkki. Olin kokoamassa yhtä settiä jonka kuvasin puolassa, ja ohjaaja hyppäsi siihen ja alkoi katsomaan tätä kuvaa:


Hän mainitsi että tämä on erittäin hyvä, että kuka tajuasi ottaa kuvan helikopterista noin.
Ja se on jotain jossa tajusi, että on ihmisiä jotka kykenevät ymmärtämään mitä yrität tehdä. Kykenevät lukemaan kuvaa.

Koska toi kuvahan yksittäisenä ei ole niin merkittävä, mutta osana sitä kokonaisuutta sillä on merkitys. Ja kuten JPu vaati että pitäisi olla hienoja kuvia pilleripurkeista, niin eihän tämä olisi hieno kuva helikopterista. Jos ottaisit yksittäistä kuvaa helikopterista, tuskin tämä olis se eka muoto johon päätyisit. Mutta mikäli sen tarkoitus on olla osa kokonaisuutta, sen tulee sopia tehtäväänsä. Sen tulee toimia ja kommunikoida muiden kuvien kesken. Olla osana luomassa sitä atmosfääriä ja kokonaisuutta.

 

Aika päinvastoin siinä kyllä käy, omien kuvien katsominen on aina aika hirveää puuhaa. Ja juuri sen takia, että siinä katsoo omaa peilikuvaansa. Sitä enemmänkin oppii sietämään, varsinkin jos tarkoitus on katsoa itseä rehellisesti. Eikä jotain idealisoitua maisemaa.

En vain hyväksy kritiikiksi verhottua aggressiota, eikä sitä pitäisi kenenkään hyväksyä. Ainoa asia joka kriitikin antamisessa on tärkeää, on kyky ja halu ymmärtää sitä mitä kritisoi. Se olisi ensimmäinen asia joka pitäisi tulla ilmi. Se vaatii tietynlaista avoimuutta kokea jotain, vaikka se olisikin itselle vierasta.

 

Jep, sitä mä vähän meinasin että tuollaisia kuvia ei kukaan ymmärtäisi tällä foorumilla. Koska se vaatii ihan eri tyyppistä kuvanlukutaitoa, esim. ton kuvan sisältö on äänessä. Se luon sitä yleistä tunnelmaa. Se on pieni täplä taivaalla. Sen ei ole tarkoitus olla täydellinen kuva helikopterista. Koska helikopteri ei ole sen kuvan sisältö.

Sun käsitys taas on aina siinä yksittäisessä "täydellisessä" kuvassa, joka ei liity mitenkään toisiin kuviin tai puhu mitään. Sen tarkoitus on vain osoittaa miten osaa käyttää kameraa siten että saa ne kaikki mahdolliset asia kohdilleen joka tästä kohteesta otetussa kuvassa sun mielestä tulisi olla tiettyjen sääntöjen mukaan.
Tarkoitus on nimenomaan välttää kaikki sisältö, tarkoitus ja rikkoa kaikki linkit. Kuva on vain kuva, joka pitää toteuttaa tiettyjen säätöjen mukaan. Sen ainoa sisältö on todistus siitä että osasi painaa kameran nappia oikeaoppisesti.

Toisaalta, jos nyt katson sun omia kuvia. Tuntuu että sun kritiikki ei yllä omaan tuotantoosi. En löydä sieltä niitä täydellisiä kuvia joita odotin.
Joka on nimenomaan se, miksi se tuntuu täysin falskilta ja hieman katkeralta.

Ja silti, ammattitaiteilija kiinnitti huomionsa nimenomaan siihen kopteri kuvaan, vaikka sarjassa oli myös esim tämä:

Ja siksi se kommentti nimenomaan jäi mieleen, koska hän oikeasti ymmärsi hyvin nopeasti yhdellä vilkaisulla sen kuvan. Sekä nimenomaan kiinnitti huomiota kuvaan jota en uskonut kovin monen ymmärtävän.

On helppo tuottaa esteettisiä yksittäisiä kuvia, nojata vanhoihin hyväksyttyihin muotoihin. Mutta se on myös hyvin tylsää ja jossainmäärin falskia, se välttää niin suuren osa ihmiskokemuksesta. Valokuvata valokuvia, kuinka kauan sitä jaksaa tehdä. Se on pohjimmiltaan vain hahmontunnistamista, jossa huomaat valokuvan ympäristössäsi ja sitten kopioit valokuvan. Näytät kavereille että katsokaa, otin valokuvan. Ja he sitten arviovat miten hyvin se muistuttaa heitä valokuvista jotka he ovat aikaisemmin nähneet. Kyllä, tämä on valokuva koska se näyttää valokuvalta.

 

Kyllä , melkein osasit kommentoida ilman katkeraa tilitystä. Mutta sitten oli pakko laittaa katkeraa tilitystä tulemaan.
Mikäli et jatkuvasti olisi valehdellut , ja tehnyt joka kommenttisi sisällöstä katkeruutta uhkuvaa itkua.. ehkä ne olisi voinut ottaa tosiaan.
Toissaalta, eihän niissä ollut mitään sisältöä. Kun koko sisältö oli sitä jatkuvaa defenssiä sun omia epävarmuuksiasi kohtaan.

Ei kukaan jolla on joku varmuus omasta tekemisestään tai yleisesti itsestään, tarvitse yrittää jatkuvasti määritellä muita ja sillä pönkittää itseään jonkinlaiseen fantasioituun auktoriteettiasemaan.