Moi, Kävin sukulaiselta ostamassa itselleni kaksi TLR kameraa. Kamerat ovat olleet hyllyssä, joten olisi mukava saada ammattilaisen arviota toiminnasta. Olen tällä hetkellä Jyväskylän pääpiirteisellä alueella ja liikun tässä aika vapaasti etelän suuntaan. Ajatuksissani oli jos esim kamerastore Tampere voisi katsoa kameraa "ohimennen" ja sitten tuli mieleen löytyisikö täältä osaamista. Voin tuoda näytille, jos jostain löydän 120 B&w filkkua niin olisi kiva testata oikeasti. Tarkoitus olisi että tämä ostamani Rolleiflex T tai yashica-12 jäisi itselle pääkameraksi kuvaus käyttöön. Sivussa sitten Kino Canonin kulkee mukana. Pikainen aikataulu, koska kesäloma on myös rajallinen Kuljen varmasti Jyväskylä - Helsinki - Porvoo -, Etelä-Karjala Pohjois-Karjala. Ja näihin voi vetää vielä harpilla 100km säteen
Käyttöohjeet kaiva esiin. Katso miten himmennin toimii. Tarkastele linssistön puhtaustaso taskulampulla vastavaloon. Kokeile suljinajat korvakuulolta sekä silmällä. Tarkastele takakannen sulkeutumista ja vaikuttaako ura ehjältä ja näkyykö tiivisteriekaleita. Näillä voi jo miettiä huvittaako laittaa filmi sisään.
Toisessa taitaa olla seleenikenno ja toisessa CdS, mutta valotusmittari on sivuseikka. Hyvällä säkällä ne toimivat. Yashican mittaria voi testailla 625-kokoisella alkalilla, vaikka jännite ei olekaan siinä alkuperäinen. Rolleiflex saattaa olla arvokas kamera. Hasselblad Historical - Hasselblad meets Rollei Rollei taisi voittaa koska isommat housut.
Suljinajat kuulostavat toimivan hyvin, mutta pitkät esim 4 ei tunnu toimivan yhtä varmasti mitä 125-> Linssit ovat loistavassa kunnossa, kuten päältä kaikki muukin. Takakansi tuntuu aivan kuten uudelta, todella tiivis tunne kun avaa. Melkein kuin olisi pieni alipaine avatessa. Näiden perusteella varmaan voisi kokeilla filmillä?
Joskushan noissa voi olla jonkinlaista ”pikeentymistä”, jos laite on ollut pitkään käyttämättömänä. Eli ahkeraa käyttöä vaan...
Filkka sisään vaan. Siinä näkee sitten miten asiat on eikä kameraliikkeessäkään tsekkaus sitä samoin korvaa. Jos tarkka olet, pidät muistiinpanoja valotuksista.
Jos tahmaa suljin, vaikka ensin kylmillä ilmoilla, tulee tarpeeseen ns. CLA huolto. Käyttämättömänä ollut voi tosiaan myös nöyrtyä kun räpsii tarpeeksi ennen filmin laittoa. Clean, lubricate and adjust. DIY meiningein usein riittää C. Keskussulkimeen tuskin voitelua laitetaankaan. (?)
Suuret kiitokset jo tästä, olisiko heittää lähintä liikettä Jyväskylä -> eteläsuomi mistä löytyisi 120 filkkaa. Ostan molempiin samalla ja testaan kuis käy Jaa olisiko arvon foorumilaisilla antaa vinkkiä valoitusmittariin?
Sunny 16. Tai kuten monet sanoo, sunny 11 toimii paremmin. Ja onhan sulla jokin toinen kamera mukana jolla tarkistaa tarvittaessa? Negatiivifilmit valotetaan enemmän varjon mukaan. Ylivalotusvaraa niissä riittää pirusti. Sunny 16 rule - Wikipedia Sunny 16-regeln – Wikipedia
Katsot sen filminlatauksen kameran käyttöohjeesta. Tietyt merkit kohdakkain ennen takakannen sulkemista. Vaihtelee malleittain. Vähän hämärässä mieluusti. Ja varoo rullan löystymistä.
Suuret kiitokset vastauksista, ostin filmiä ja nappasin kameraliikkeestä starter packin kehittämistä varten. Yllätti kuinka helppo prosessi mv filmin kehitys onkaan. Rolleiflex ilmeisesti toimii ihan hyvin, vaikka vähän alkutahmeutta oli havaittavissa. Valotuksen arvioin F"X" - 1/250 tai 1/500 Katsoin suuntaa valoitukseen Canonin av-1 kamerallani. En ole vielä tarkemmin kuvia katsonut, nytten pitäisi hommata vehje, jolla saan skannattua kuvat. (Digikameraa en omista) Onko teillä ehdottaa mitä aineita kannattaa ostaa kehitykseen? Tosiaan starter kitistä riitti vain tähän yhteen kertaan. Jääkaapissa odottaa pari kehittämätöntä rullaa lisää. Liitteessä pari räpsyä filmistä, kerrankin tuli kuivaustelineelle käyttöä
Jaa oikein Trixiä olet ostanut. Näkyy kohtaaminen aidalla. Vaikuttaa olevan aikalailla onnistuneet valotukset/kehitykset. En nyt noihin litkuihin ota kantaa enkä edes ehdotusta, mutta esim. Telefotossa näkyi olevan tarjolla ihan oleellisia ja ikiaikaisia kuten jauheena myytäviä Kodakin ja Ilfordin klassikkokehitteitä. Toki monet jauheita välttelevät että jää liuoksen valmistus pois. Foorumin haku toiminee tässä kohtaa hyvin. Muistathan valotuksen ja kehityksen yhteyden, jossa enempi kehittäminen eniten tummentaa valokohtia ja enempi valottaminen varjoja. Näin valotuksella ja kehityksellä on tavallaan myös vaikutuksensa filmin herkkyyteen. Ja, ennenkaikkea, valotus/kehitys -kombinaatio on avain haluttuun kontrastiin negatiiville. Nyrkkisääntö "valota varjojen mukaan, kehitä valojen mukaan" yrittää kuvata tätä.
Jos mittari kiinnostaa hankkia niin esimerkiksi tällainen. (Koska näkyy tulleen illalla myyntiin ja on ulosheittopyynti. Järkevä paristotyyppi. Mukana pistemittauksen lisäosa. Joensuussa tuttu nimimerkki, uskallan suositella.) (Onhan pistemittareissa usein 1 asteen mittauskulma, "oikeaoppisessa", mutta tuon lisäosalla 5 astetta, jolla on kuitenkin myös omat hyvät puolensa verraten.)
Kiinnitteissä on myös se ero, että joissakin on emulsion kovete mukana, joissakin ei. Filmille ehkä paremmin sopii kovetetta sisältävä, emulsio on muuten kovin herkkä naarmuttumaan. Toki varovasti käsitellen pärjää. Ilfordilla esim. Rapid fixer ei sisällä kovetetta, Hypam sisältää. Muuten ne lienevät melko samanlaisia käytön kannalta.
Jep. Jotkut filmimerkit/laadut karkaisua suorastaan vaativat. Mutta mitenhän nykyään lienee Ilfordin Rapid Fixerin osalta kun tuolla on merkitty "entinen Hypam" : Ilford Rapid Fixer 1l -kiinnite mustavalkofilmille ja -paperille - Telefoto
Kummallista. Pitäisikö laittaa Telefotoon viestiä.. onko niillä uusin tieto muutoksesta vai huonosta hatustako vetäisivät. RAPID FIXER Non-hardening, liquid concentrate rapid fixer for black & white films and traditional RC and FB photographic papers.
Ilfordin sivujen mukaan ei sisällä eikä sovellu kovettimen lisäykseen. Oliskohan virhe Telefoton sivulla.