Vai onko joku muu syy, että Sonyllä kuvaavat kertovat aina tarkaan välineistönsä, mutta muut eivät? Seurailin joitakin FB-ryhmiä, ja Sonykuvaajat ovat aina hyvin huolellisia kalustonsa esittelyssä, mutta en ole nähnyt kenenkään mainitsevan vaikkapa Nikonia. Toki, useita katsojia voi asia kiinnostaakin, ainakin omaan kalustoonsa täydennystä harkitsevia, mutta lähinnä kiinnittyi huomio siihen muitten merkkien poissaoloon.
Aivan höpö höpö juttua. Menepä esim. Fuji-ryhmään, saatat yllättyä... Kuvasin yli kaksi vuotta Fujeilla ja kun erehdyin kerran mainitsemaan, että ei ne paljon kehutut Fujin sävyt nyt mikään kameramaailman taivasosuus ole ja varsinkin kun pienen LR-käsittelyn vertaa eri kameroiden tuottamia kuvia, niin kukaan ei osaa sanoa millä mikin kuvattu, niin sain viikon bännit ryhmästä =) =) =) Sama kun kuvasin useamman vuoden ensin Nikoneilla ja sitten Canoneilla (ennen Fujeja), niin sama se on kaikilla merkeillä, omat hyvät ja huonot puolet eri ryhmissä, eli ei se Sony mitenkään poikkeus ole.
Kyllä ainakin osa itseään valokuvauksen harrastajina pitävät harrastavat tosiasiassa lähinnä valokuvausvälineitä, joista sitten riittää juttua ihan välineiden merkistä riippumatta.
Mikä nyt on kenellekin mitäkin... maku- ja arvostusasioita kuten vaikka musiikkikin. Minusta kaikki digikamerat ovat aika lailla ikävystyttäviä. Toisin kuin vanhat täysmekaaniset mittaetsinkamerat
Sony taitaa olla. Ainakin just tajusin että ehkä eniten olen muistanut hehkuttaa mun ekaa kunnon digikameraa. APS-C kennoonsa suunniteltu Zeiss, sähköinen suljin, joka suuntaan kääntyvä näyttö, EVF, loistava ergonomia ja vielä kevytkin. Throwback Thursday: Sony Cyber-shot DSC-R1
No, nyt kun sanoit... On minullakin ollut Sonyn kamera, mutta sen mallinimen numeroista ja aakkosista ei mitään hajua.. oli siinä ehkä D. (Nikonien jokaisen mallin muista kyllä vallan hyvin, alkaen F2 vuonna 1975.)
Mullakin on Sonyn kamera. Mallinimi on niin vaikia muistaa jotta se pitää kattoa joka kerta siitä kamerasta: ZV-E10
DP-11 prismalla nimitettiin F2A:ksi. DP-11 on DP-1:n AI-kytkentäinen etsinversio, joten ilmestyminen oli varmaankin 1977. Tuossa välissä, ennen AI-uudistusta, tuli muitakin. Nikon F2 DP-2/DP-3 Photomic Finder https://www.mir.com.my/rb/photography/hardwares/nikonfinder/index.htm The Nikon Cult. Mä liityin vasta 1980 paikkeilla ja eka oli Nikkormat FTn (67-75)
A tuli vasta -77. Eikä se olisi asiaan vaikuttanut, ostin omani (valmistettu -71) aika paljon käytettynä Helioksen huutokaupasta, tyhjentelivät hyllyjä F2 on minulle se "kulttikamera". Kaapissa on nytkin yksi, jolla tosin en ole kuvannut koskaan ruutuakaan. Sellainen kumminkin pitää olla kaiken varalta - eihän koskaan tiedä, vaikka joskus innostuisi.
Sony on verraten uusi kameramarkkinoilla verrattuna moniin perinteisiin ja tunnettuihin kameramerkkein. Näin ollen termi kulttikamera pitäisi kai Sonyn kohdalla laittaa lainausmerkkeihin. Mutta varmasti hyviä kameroita tänä päivänä. Sonylla on valtavat resurssit ja tuotekehityskapasiteetti ja -kyky sen mukainen. Olisiko jopa niin - ketjun avaajan viestiin littyen - että Sonylla kuvaajat ovat kiinnostuneempia kuvausvälineistönsä teknisistä ominaisuuksista kuin sen tuottaman kuvan sisällöstä.
Minä ainakin käsitin otsikon lievästi ironiseksi ilman lainausmerkkejäkin. Sony on Minoltan reinkarnaatio, ja Minolta on sinänsä perinteikkäähkö. Minun on silti pienessä mielessäni vaikea sopeutua siihen, että kameralla on kasettimankan nimi. Sama koskee Panasonicia. Esine, jonka ympärille syntyy kultti, on silti kulttiesine, olkoonpa se kuinka uusi tahansa. (On minullakin pari Sonya, toisessa perinteikäs Minoltan hihna)
How Much of Minolta is Still in Sony? An Analysis of Modern Cameras Digicameranetin puolella viimeksi huomasin kuinka ihmeteltiin tuleeko tulossa olevaan A7 malliin (viides!) vieläkään tarkennuspinoja kameran vakio-ohjelmissa. Kuulosti kummalliselta ettei sellaista vielä olisi. Ehkä käsitin väärin. Tietynlainen kultti näitten ympärillä todella käy, mutta myös vastavoimat ja ilkkujat. Kameroista on hyvä väitellä. Pahanteosta pois. Tai onko teknologiavillit kuluttajat (early adopters) pahoja. Kultti – Wikipedia Kun nää tekee foorumin otsikoita, niissä on yleensä huutomerkki perässä ja aihe on jokin uutuus joka on pian tulossa. Vastavoimat on mukana pelissä ja aloituksissa provosoidaan toista puolta heti alkuun: Canon R7 & R10 APS-C runkojen kuninkuusluokka - Digicamera.net - Valokuvausfoorumi Sony A7RV - Digicamera.net - Valokuvausfoorumi
Eihän termi "kultti" varsinaisesti liity mihinkään vanhaan. Niitähän syntyy uskonnollisella puolella koko ajan uusia - ero kai on, että "lahko" katsotaan jostain aiemmasta irtaantuneeksi, ja "kultti" on uudempi tulokas. Näihin merkkiuskollisuuksiin tai -intoiluihin liittyy aina jossain määrin yhteisiä piirteitä uskontojen kanssa - ainakin se, että toisen merkin käyttäjiä pidetään vääräuskoisina.
Tuli tästä ketjusta nyt myös taas mieleen. Kun ostin makron ja rengassalaman kanssa puljailin. Ja keskustelua merkinnöistä seurannut. Valokuvauksessa mennään hyvin paljon erilaisten taulukoiden kanssa. Harrastajan on pirun vaikeaa muistaa aina perusasioita, kun asiat esitetään talukoilla, ja muuttujia on paljon (esim. myös herkkyysvaihtelu on nykyisin toista kuin filmiaikaan). Jos jotain kaavoja on, niin yleensä ne esitetään ilman yksiköitä. Yleensä taulukot ym. on myös kopioitu ihan 1:1 joltain toiselta sivustolta tms. kertomatta oikeastaan yhtään mitään muuta, kuin kuinka yhtälöitä ratkotaan. Osittainhan tämä liittyy varmastikin ns. digitalisaatioon; netin tuoreuteen. Mutta osittain varmasti myös siihen, että valokuvaus on jotenkin hyvin syvällä tieteen ja taiteen rajapinnassa. Itseäni mm. häiritsee näissä kuvien yhteydessä annetuissa se, että esitetään vaikkapa objektiivin polttoväli- ja aukkoalue.