Kuulostaa tutulle. Meikäläisen työpaikalla siirryttiin vessaremonttien jälkeen toimihenkilöpuolella ”unisex” vessoihin, mutta varsin pian muutoksen jälkeen joukko naisia rupesi vaatimaan taas naisille omia vessoja. Miehet kun eivät osaa aina asioida istualtaan vaan seisaaltaan suihkivat milloin mihinkin ja suihkitussa vessassa on ällöttävää asioida. (Ymmärrän neitosten harmin ja siksi itse asioin mainitussa paikassa kaikissa tilanteissa aina istualtaan…)
Hyvä idea! Pitää siis ruveta kusemaan lattialle, niin saadaan taas omat vessat miehille... (Akat ovat aina vähintään puoli tuntia, kun asiaan ryhtyvät, joten unisexhyyskät ovat aina varattuja.
Niin no, niillä neidoilla on siellä vessassa usein kaikenlaista muuta tekemistä kuin varsinaista vessa-asiaa. Mutta jos puhutaan vaikkapa pissaamisen nopeudesta, niin naiset voittavat miehet lyhyen virtsaputkensa ansiosta ihan aina.
Belgiassa oli jo "sukupuolineutraalit" eli naisille kopit ja miehille pisuaari siinä lavuaarien vieressä. Ei sovi kaikkein ujoimmille pojille.
Juu, muistuipa mieleen, että ennen kuin aloitin nykyisessä työssäni, niin piti käydä huumetestissä. Oli kieltämättä hieman kiusallista pissailla pulloon, kun vieressä seisoi vieras naisihminen varmistamassa, että se neste tulee sieltä mistä pitää eikä esim. jostain toisesta pullosta.
Niinpä. Ovathan hekin jossain sentään parempia. (Jos ei muussa, niin kusemisessa - ja kusettamisessa.) - Siinä miehen 17 senttiä on naisen 3 senttiä.
Palataksemme otsikon zetamaahan. Tuossa ne Sotsin varamiehet varmaan pääsivät antamaan paremman negatiivisen näytteen.
Tulee mieleen vanha arvoitusloru: Mitä siis kaksi miestä hyvin voi, mies ja nainen noin ja noin, kaksi naista ei ollenkaan. [kusta yhtä aikaa samaan pönttöön]
Zetan heikko menestys Mariupolissa selittyy joidenkin mielestä osin sillä, että puolustajien komentaja Denys Prokopenko on juuriltaan suomalainen. On verissä se hanttiin paneminen, isoisänsä kun oli Kannakselta kotoisin, Talvisodan veteraaneja ja tuntenut kaunaa naapuria kohtaan sen jälkeen. Teit isäin kulkemaan...
Jos haluatte kirjoittaa ystäville, rakkaille, kenelle vaan, niin tehkää se heti. Huomenna voivat olla kaikki kirjaimet kiellettyjen listalla.