Ei tiennyt minunkaan tuttuni. Lähti hiihtelemään, ja ripusti kameran lumelta suojaan kaulaansa anorakin alle. No, hikihän siinä tuli, ja kamera kastui korjauskelvottomaksi.
Mutta siis alkuperäiseen kysymykseen: 70/80-200 mm f:2,8 tai nykyisin myös f:4 kinokennossa on aika lailla standardi kesyjen eläinten kuvaamisessa, jos järjestelmäkameraa lähdetään etsimään. Kroppikamerassa ~50-150 mm toimii aika lailla samalla tavalla, mutta kyllä pidempäänkin tottuu. Canonin laitteista en osaa sanoa oikein mitään, Nikonilla vissiin D7500 tai pykälää vanhempi D7200 olisi hyvä kroppikennorunko, ja siihen sitten sopivaa lasia. Nikonin kinokennorungoista D750 on ihan hyvä suht vikkelien otusten kuvaamiseen, mutta hinta taitaa olla vielä läyettynäkin sitä luokkaa että objektiivin kanssa tonni rikkoutuu hetkessä rikki. D600 tai D610 ovat edullisempia, mutta niiden tarkennusnopeus ei yllä D750:n tasolle. Mutta kyllä sellaisellakin esimerkiksi hevosia kuvaa, joskin suoraan kohti laukkaava kaakki on haastava kohde. Sopiva kuvausnopeus riippuu vähän kohteesta. Itse olen kuvannut paljon arabihevosia ja todennut, että niiden ravin ja laukankin rytmiin sopii parhaiten tuommoinen 5-6 kuvaa sekunnissa. Ison ammattirungon nopein 9-10 kuvaa sekunnissa ei tuota yhtään sen enempää kuvia oikeasta askelen vaiheesta, mutta muistikortti täyttyy ripeästi. Lentävä lintu lienee toinen juttu, mutta niistä minulla ei oikeastaan ole kokemusta. -Topi
Suosittelisin Canonin 80D runkoa, yksityiset myy 400-500€, Rajalalla 699€ Tämän takia en ole rajalasta ikinä mitään ostanut. Jonkun aikaa varmasti joutuu kyttäämään, koska on aika suosittu runko. Canon 80D | Käytetyt kamerat, objektiivit ja valokuvaustarvikkeet | Oma Etsin Lasiksi suosittelen EF 70-200mm f/4 L IS USM, sitä saa 500-700€ iästä riippuen, tätä lasi on valmistettu aika kauan (2006-2018) joten kannattaa kysyä myyjältä date code ja se löytyy bajonetti päästä. Determining the Age of a Canon Lens Using Serial Numbers and Date Codes
Tuossa Sonyssa (RX10 IV) myös tuo sähköinen zoomi on heikko lenkki, niitä on mennyt mykäksi, mekaaninen toteutus olisi ollut mielestäni järkevämpi ratkaisu.
Hauskaa tässä verkkokaupan ilmoituksessa on tuo "suurikennoiset", mistä lähtien 1" kenno on ollut suuri ? Pokkarissa suurena kennona voi pitää APS-C kennoa, mutta ei kyllä tuota rimpulaa. Image sensor format - Wikipedia
Tietysti mahdollisimman vähän, mutta tuon tasoisille rungoille mitä myös 7D on, niin luvataan yleensä 150 tuhatta kuvaa eli 10-20 tuhatta on vielä hyvin kohtuullinen lukema. Toki se suljin voi mennä rikki melkei missä kohtaa tahansa, mutta kyllä Canonit on tässä suhteessa luotettavia pelejä, ei ole ainakaan omalla kohdalla koskaan mennyt rikki ja on ollut noin 10 eri käytettyä runkoa (SC 4000/80D, 165000/1DX). canon eos 7d | Camera Shutter Life Database
Näissä ihmetyttää aina sama asia, kun hinnan kannalta olennaisinta asiaa ei ole mainittu/selvitetty, eli SC. Vastaa sian säkissä ostamista, tuolla sentään on käytetyillä takuu 6kk, kun rajalassa taitaa olla vain 1kk.
Yleesä tuolla on kuvamäärä ilmoitettu, johtuuko sitten imoittamattomuus siitä että toi on Sony. Vaatii vissiin jonkun ohjelman jolla asia selviää. Tuo liike on myynyt Sonya vasta muutaman kuukauden.
Ei kaikissa Canoneissakaan ole ilmoitettu, mutta on se SC onnistuttu saamaan Sonyn A6600:sta. Käytetty Sony A6600 + SmallRig Cage | Foto-Forma Käytetty Canon PowerShot G7X Mark II | Foto-Forma Käytetty Ricoh WG-60 - seikkailukamera (Black) | Foto-Forma Sama kyllä koskee myös Rajalaa ja varmasti myös monia muitakin verkkokauppoja. Vaikka ei tuo minua haittaa, nolla ostettua käytettyä ja uutta runkoa liikkeistä, kun aina saa halvemmalla yksityiseltä.
Verkkokauppa.comin mielestä Nikon Z7 on mikrojärjestelmäkamera. Nikon Z7 -mikrojärjestelmäkamera, runko – Nikon Z – Mikrojärjestelmäkamerat – Järjestelmäkamerat – Kamerat – Verkkokauppa.com
Itsellä ollut tuo Nikonin D7200 ja sitä voi todellakin suositella ja siihen esim. tuo lasi. D7200 "oikea hinta" käytetylle on 500-550€:a. Tätä lasi voi kyllä suositella myös Canoniin. Sigma 100-400mm f/5-6.3 C DG OS Nikon, Lahti
Apua miten paljon tullut vastauksia Mutta joo, päätettiin että kamera ostetaan joulun jälkeen, josko olisi pientä alea liikenteessä, sekä aikaa harkita varman päälle, riskihän se aina on
Mieluummin ei, sanoisin klassisen sananparren, kun tuollaisen elukan kohtaan. (Muistan jostain elokuvasta tai tv-tuotannosts tuon "mieluummin ei". Jäi lähtemättömästi mieleen päähenkilön toistamana. Jotain semmoista kuin "laitetaanko kermaa kahviin" ... "mieluummin ei" kuului vastaus usein... erilaisiin kysymyksiin. Mutta omalla tavallaan mielenkiintoinen kuva koirasta. Hirvitys.
En ole kovin paljoa laittanut itse julkiseen jakoon, instagramista löytyy jonkin verran vanhempia ja uudempia arabikuvia nimellä Hevoskennel, kunhan jaksaa skipata kaikki koirakuvat. Äkkiä vilkaistuna löytyi kuitenkin albumi Mentonin näyttelystä vuodelta 2016 https://photos.app.goo.gl/VGuhis38TAgZVUtX7 ja European Arabian Sport Horse Championshipsista Janow Podlaskista 2015 https://photos.app.goo.gl/Rok9iRimEAYwTMpHA Topi
Netti on täynnä kuvia, esim. tuolla. Arabian Horse Stock Photos, Pictures & Royalty-Free Images - iStock
Mulla ei oo omia kuvia kännykällä oikein missään (koneen avaan parikertaa vuodessa, nykyään). Eniten kuvailin mustaa koiraa lumessa, siinä oli haastetta, mutta mielestäni sain onnistuneitakin liikkuvia kuvia. Olen facesta/instasta ollut vuoden poissa, missä kuvia on. Nämä löytyi kännykältä. Ei niiden laatu ole sellaista et syyniä kestäisi Tulevaisuudessa hevosten kuvaaminen kiinnostaa enemmän.
Ajattelin lähinnä itse ottamiani kuvia. Nuo näyttelyissä otetut kuvat ovat sellaisia, joita voi laittaa tuolleen linkkinä jakoon, sitten taas toimeksiantona kotona ja muualla otetut kuvat ovat sellaisia etten viitsi niitä itse jaella, ja omien kaakkien kuvien osalta ranchin hevospuolen väki on hyvin tarkka siitä, mitä saa julkaista. -Topi