Tulin tänne kysymään mitä saan 1000e kun haluan hyvää halvalla. Mulla on ollut joku 7d Canon, ja jotakin putkia siihen, en vaan oikeasti ole kiinnostunut tekniikasta, vaan kuvaamisesta. 7d oli aika kauan, mutta tuli tiensä päähän ja myin vielä halvalla pois. Sit päätin etten kuvaa järkkärillä, koska haluisin hyvät vehkeet ja ne vaan maksaa nyt liikaa. Minulla on laadukas kännyllä, jossa hyvä kamera. Se on riittänyt (ehkä välillä ikävä kameraa, kuvien latausta ja muokkaamista). Nyt mies ilmoitti että ostaa mulle kameran ja putken, ehdin innostua, kunnes kuulin budjetin Kuvailen ehkä eniten eläimiä, varsinkin liikkuvia. Joten, mitä saan tällä rahalla? Katselin käytettyjä, ja mietin kannattaako objektiiviin satsata enemmän kuin kameraan?
Kyllähän järjestelmäkamera antaa ’erilaisia’ kuvausmahdollisuuksia kuin pelkkä kännykkä. Molemmat kamerat voi hyödyntää niin että niiden ’parhaimmat’ ominaisuudet pääsevät esille. En ota kantaa välineisiin, mutta itse olen hankkinut vähän vanhempia ja vähän huokeimpia, mutta silti laadukkaita välineitä. Nillä pärjää.
Kyllähän järjestelmäkamerassa on omat hyvät puolensa, mutta niin on myös tämän päivän Superzoom kameroissakin. Joten kannattanee myös vilkuilla niidenkin suuntaan. Sony RX10 II -digikamera – Suurikennoiset – Digikamerat – Kamerat – Verkkokauppa.com
Kyseinen opiska on ns. suttuzoomi, ei oikein voi suositella. Kyseisen objektiivin versio, jossa ei ole vakaajaa, on hiukan parempi. Se on varmasti halvempikin, jos sellainen sattuu löytymään.
Juu, kannattaa. Kunnollinen objektiivi voi palvella kauan, ja sen taakse voi aikojen kuluessa vaihtaa silloin tällöin paremman rungon. (Minulla taitaa olla laukussa pari objektiivia, jotka ovat jo neljännen rungon mukana.)
On se hiukan parempi, luulisin. Liikkuvaan kohteeseen saattaa autofokuksen toiminta olla hiukan ns. haasteellista.
Eilen kuvasin pallon perässä juoksevaa koiraa tuotakin vanhemmalla Sigmalla, 100-300mm F:4 EX. Optiikaltaanhan tuo 100-300/4 on aivan OK, mutta tarkennuksen mukaan ehtimisessä oli sattumalla oma osansa. Yllättävänkin hyvin kuitenkin tarkennus osui, mutta en tuolla objektiivilla kyllä lähtisi ainutkertaista tilannetta kovin vikkelästi liikkuvaan kohteeseen kuvaamaan.Tämä siis Nikonilla. En sitten tiedä, mikä on uudempien Sigmojen tarkennuksen todellisuus. Hattuvakiolla korjattuna arvelisin että parempi. -Topi
Testailin joskus (sotien jälkeen) objektiiveja muinaisen Pikseli-lehden laskuun. Molemmat edellä mainitut olivat mukana, mutta en muista muuta kuin että Canonin silloisten 70-300 millisten kuvanlaatu laski hinnan mukana. Kolme mallia niitä oli, ja paras kuva syntyi halvimmalla. Kallein oli huonoin. Sigma oli muistaakseni muuten kohtuullinen, mutta maahantuojan toimittaman tehtaan paketissa olevan yksilön af ei toiminut ollenkaan. Sitä ei sitten tullut arvioitua siltä osin, aikataulu ei mahdollistanut opiskan vaihtoa. Olikohan se maahantuoja Turussa tai jossain muussa hevon kuusessa. Muut kokemukset Sigmojen tarkennuksesta olivat epätoivoisia. Tarkensivat pahasti pieleen, eikä säätömahdollisuuksia ollut. Varsinaisia af-juttuja: tarkenna ja siirrä 30 cm.
Jos ei ole pakko kuvata täyskennoisella, niin ehkä voisi kysyjä harkita myös MFT-järjestelmiä. Olympuksen rungot ja lasitavara taitavat ihan huippumalleja lukuunottamatta olla varsin kohtuuhintaisia (ja kai käytettyinä suhteellisen yleisiä) ja jos kameran kanssa resuaa enemmänkin luonnossa, ei kombinaatio olisi myöskään hyvin painava. Itselläni ei Olympuksen digirungoista ole kokemusta, mutta varmaan täällä joku osaisi neuvoa niiden suhteen? EDIT Ehkä MFT-ympäristössä eläinkuvaukseen toimiva lasikaan ei olisi niin kovin kallis?
Jos et käsittele kuviasi jälkeenpäin, esimerkiksi Lightroomilla, hyvä vaihtoehto sinulle voisi olla Fuji. Fuji, koska sillä saat suoraan kamerasta laadukkaita jpeg-kuvia.
Kiitos kaikille vastauksista En silti tiedä vielä mitä tekisin, pitäisi päättää näinä päivinä, ja ihan pihalla kaikesta tarjonnasta. Olisi helppoa kun joku linkkasi suoraan jonkun, ja sanoisi että tuolla pärjäät
Tässä lähellä olisi myynnissä melkein budjettiin sopivasti Canon 5 D Mark 3 runko ja Canon 300/f4 L ja telejatke x1,4 mk2 Mulle ei sano nämä paljoakaan, mietin vain kun sattu esiin toria selatessa
Canon 5D on ollut varsin suosittu kamera. Jos tuo on kunnossa, niin sillä pärjää vaikka kuinka pitkälle. Jos ne sun elukat ovat joskus hiukan lähempänä, niin onhan tuo 300 mm aika pitkä. Jos budjetti sallii jossain vaiheessa toisenkin opiskan, niin joku pikkuzoomi täydentäisi hyvin.
Tämä alkoi kiinnostella. Löysin netistä keskustelun mihin oli laitettu kyseisellä kameralla kuvattuja kuvia, olivat oikein hyviä
Sonyllä on perinteisesti kosteusongelmia, jos kuvaajalle tulee hiki. Sumusta tai sateesta sitten puhumattakaan. Varmasti ihan kiva kamera, jos pysyttelee hyvin kuivissa olosuhteissa.
Lasketaanko tämmöinen kohti juoksevaksi koiraksi? Tämä on toissapäivältä, D750 ja Sigma 100-300/4 EX. Enemmän meni kyllä tuolla objektiivilla kuvia epätarkkuuden vuoksi hylkyyn kuin vanhalla ruuvitarkenteisella 80-200/2.8 AF-D:llä, jota olen tottunut käyttämään. Topi