Tämä nyt on vain pieni huomio ja hienosäätöä sekä ehkä myös aika hienovarainen vaikutukseltaan, kenties henkilökohtainenkin. Tässä on varmasti totutusti ja suvereenistikin tilanteessa tehty kelpo sommitelma katuvalokuvauksen perinteissä, jossa ei kikkailla vaan nähdään selkäytimestä ja useimmin lievällä laajakulmalla jolloin ollaan myös itsekin lähellä mukana tilanteissa. Kuitenkin heti aluksi jäin hiukan kiinni noihin vaaleisiin laatikoihin, siis intuitiivinen ensivaikutelma kyseessä. Tuli myös niin paljon tuttuuden tunne omaan tottumukseeni sommitella tilanteissa ja siksi otin tämän ihan ohjelmaan auki ja kokeilin yksinkertaisesti mitä tapahtuu alhaalta ja oikealta rajaten. Säilytin kuvasuhteen eli hiukan tai osittain oli pieteettiä myös sitä tradition osaa kohtaan jossa (syystä tai toisesta) ei rajata filmiruutua. Eihän sitä rajaamistaan tarvitse näyttää eikä esittäessä kertoa ja mahdollisuus kokoruutuihin kuitenkin pysyy katsojan kannalta. Samoin myös yhtenäisyys jos esitetään kuvasarjoja. Toisen kuvaajan ja poro-oletetun jännitteistä töllistelyä se pikkuriikkisen vahvensi. Samalla kun näitä aikansa samalla tuli katsoneeksi, alkuperäisessä ei enää oikein virhettä näekään vaan siihen on tottunut. Tämä onkin jo sitten hyvä pedagoginen esimerkki enää vain ja hyvin yksinkertaisesta asiasta tai itsestäänselvyydestä, varmaan moni ajattelee. Se kuvien jazz kärsii jos liian hallituksi pyritään. Loppujen lopuksi lähelle oikeaa nuottia osuminen vaihtelevasti kuvasta kuvaan piirtää kuitenkin kokonaisen sävelmän elävään tyyliin. Vai onko suomenpeura eli metsäpeura? Onko 28 vai 35mm?
Yksi tapa tehdä kuvasarjoja on päättää että kaikki rajataan uuteen kuvasuhteeseen. Yllättävän usein itse olen huomannut kuinka onnistuneesti sommitellut kinoruudut eivät kuitenkaan menetä mitään rajaamalla ne 4:3 suhteeseen. Hyvä sommitelma onkin usein sillä lailla tietyllä tapaa tasapainoisen jännitteinen kuva-alan elementtien suhteen että hyvä kuva on edelleen hyvä kuva sitenkin. Aikoinaan kun aloin kotikylppärissä mustavalkoista tekemään niin hankin suuremmaksi paperiksi 18x24cm laatikot. Minulla ei ollut rajaajaa ja pian huomasin usein valitsevani täyden arkin rajauksen jolloin sain mahdollisimman suuria kuvia. Olivat silloin(kin) sen verran kalliita kun vielä piti olla paria ja pian kolmeakin jyrkkyyttä Agfan PE-paperia joka pysyi myös suorassa alustalla. Zenit Upa matkalaukkumallin punasuodin eteen ja siihen asettelin noin silmällä mulkaisten rajauksen lennossa. Tällainen on myös harjoitus vaistomaiseen nopeaan sommitteluun osaltaan. Lisään vielä että älköön tulkittako sanojani kuvasarjojen yhtenäisyydestä kuvasuhteen "kiinnittämisellä" yhtään minään oppina, vaan yhtenä mahdollisuutena monista. Näyttelykin lopulta sommitellaan seinille ja siinä on täysi vapaus. Valinnat kuitenkin joutuu tekemään ja joskus voi auttaa tiellä parhaaseen pääsemisessä että työmetodina kokeilee jonkin asian fiksaamista. Pääsee eteenpäin ja sitten taas miettiä uudestaan kaipaako ripustus vaihtelua kuvien koon ja kuvasuhteiden variaatioilla. Ja kyllähän kuvilla on usein sisältönsä ja kertomuksensa tai halutun vaikutelman luomisen takia parhaat vaihtelevat mittansa.