Kyllä räkäpäälläkin saa hengen ihmisestä, pitää vain ampua läheltä. Itse asiassa yksi noita kuvauspaikoilla tapahtuneita onnettomuuksia on sellainen, että Jon-Erik Hexum -niminen kaveri ampui itseään päähän paukkupatruunalla leikkiessään venäläistä rulettia. Kuoli jonkin ajan päästä sairaalassa.
En tiedä Hexumin käyttämän paukkupatruunan tyypistä. Räkäpää taitaa kirjaimellisellisesti tarkoittaa sitä puuluotista patruunaa, jota käytettiin armeijassa. Se ainakin olisi ollut läheltä vaarallinen ilman sitä piipun kärkeen laitettavaa patinraiskaajaa.
Sitä puuluotipatruunaa se nykyisin tarkoittaa. Nimitys on kuitenkin vanhempaa perua, pystykorvan paukkupatruunoista, joissa hylsyn pää oli puristettu kasaan ja tiivistetty vahalla. Siis todellinen räkäpää, ei mikään puupää. -Topi
Näin minäkin oletan. Siinähän on ruutia puolet vähemmän kuin normaalipatruunassa, mutta tosiaan läheltä ammuttuna varmasti vaarallinen. Voisi kyllä kuvitella, että noissa elokuvissa ja teattereissa käytettävissä rekvisiitta-aseissa ei patruunoissa ole minkäänlaista luotia. Piipuissa lienee kuitenkin reikä, jotta saadaan esim. sarjatuliaseella ampumisen suuliekit haluttaessa näkyviin.
Räkäpää tarkoittaa nimenomaan sitä vahalla suljettua hylsyä. Puupää on sitten eri juttu, niitä käytettiin vanhoissa pystykorvamallisissa sotilaskivääreissä, konekiväärissä ja pikakivääreissä. Rynkyssä räkäpäitä. Kalashnikov-tyyppisen kaasumäntätoimisen sarjatuliaseen toiminta vaatii paineen piippuun koko matkalle, se ei toimi pelkällä rekyylillä. (Ja puuroska tukkisi kaasumännän aukot.) Joskus silloin siellä jossain (No, Mikkelin perämetsillä).... ammmuin yöllä Emmalla (Degtarjev) puupäitä lippaallisen. Oli aika juhlavat liekit, semmoinen puolentoista metrin ketunhäntä piipun suulla. Ylimääräinen ruuti ja ne puusälet paloivat hienosti.
Sinä nyt et ehtinyt ampumaan vielä Suomi-konepistoolillakaan. Sen silloin ymmärtää, että tietosi rynnäkkökiväärin paukkupatruunoista on väärä.
Tämähän ei siis pidä paikkaansa. Rynsesteri toimii ihan mainiosti nillä puuluodeilla. Sitä varten niissä rynnäkköpyssyissä käytetään piipun päässä sysäyksenvahvistinta l. luodinraiskaajaa. Eikä se puuroska kaasumännän aukkoja ihan kahden tai kolmen lippaan ampumisella tuki. Niitä vahapäisiä en tainnut sotaväessä nähdä ensinkään jollei sitten Sergein paukkulaukaus ollut sellainen. Topi
Voisi kuvitella, että paukkupatruunan vaha tekisi ennemmin tenän sille rynnäkkökiväärin kaasureiälle ja -männälle. Ainakaan valojuovia ei tehnyt mieli ampua, jos halusi päästä aseen puhdistamisesta helpommalla.
Juuri näin. Sillä sysäyksenvahvistajalla oli kaksi tehtävää. Ensinnäkin se supisti piipun päätä, jotta saatiin puolella ruutimäärällä riittävä paine kaasumännälle ja sitten sen tietysti piti hajottaa se puuluoti siihen piipun suulle. Meidän porukassa yksi tyyppi kerran jostain käsittämättömästä syystä ampui normaalin patruunan, kun sysäyksenvahvistin oli piipun päässä. Ei ase silmille räjähtänyt, mutta muuten tilanne oli erittäin vaarallinen, sillä luoti tuli läpi sysäyksenvahvistajasta ja lensi jonnekin onneksi osumatta kehenkään ihmiseen. Aseen piipusta tuli myös romua.
Ne on suunniteltu siten, että sysärinvahvistimen läpi ammuttaessa se rikkoo liekinvaimentimen. Yleensä varsinaisen piipun pitäisi säilyä ehjänä. Toki tällainen ase menee varmaan parhaimmillaankin vaseliiniin tippuneen kuntoluokituksen perusteella. Tästä ampumisjutusta. En ole lukenut kuin Suomalaisia uutisia. Kyse voi olla käännösvirheistäkin. Vaikea kuvitella, että nykyisin ammuttaisiin edes paukkupatruunoilla kohtauksia, joissa osoitetaan kuvaajaa kohti. Ja kun tässä hylsy alkoi lentämään, niin tosiaan joskus kolmisenkymmentä vuotta sittenkin kun tehtiin näytöksiin yms. tulenkuvauskenttiä, niin jo silloin kaikki turvallisuusasiat oli hyvin tarkkaan varmistettu ja moneen kertaan. Esim. kun kuvattiin nalleilla helikopterista maahan ampumista, niin jos joku samaan aikaan oli juoksemassa, niin varoetäisyydet oli muistaakseni minimissään kymmenen metrin luokkaa, ja maahan oli tehty linja, jota ei saanut ylittää. Ja juoksulinja oli aina poispäin nallilinjasta. Ja aina ensin harjoiteltiin kuivana. Noita tehtiin tosi harvoin. Ne oli kyllä mukavia keikkoja.
minäpä kerkesin ampua Suomi konepistoolilla, oli kyllä sen verran väljä peli että näki nousevan ja laskevan luodin lentoradan.
Räkäpään osalta asia on oikein. Mutta rynkyssä (suomen armeijan), käytetään vain ja ainoastaan puuluotisia paukkupatruunoita jotka vaativat toimiakseen ns. patinraiskaajan, joka rikkoo luodin aseen suulla ja luo paineen piippuun kaasumännän toiminnaksi. Puuluoti lähtee melko kovaa aseesta, jos ei patinraiskaajaa ole ja on hyvinkin tappavan vaarallinen lähietäisyydeltä. Meillä yksi idiootti kokelas pyyhki sotaharjoituksen jälkeen piippu mahaa kohden aseesta kosteutta pois, kun se laukesi ilman raiskaajaa hänen vatsaansa. Kaveri ei kuollut, koska oli onnea matkassa, Upseerin rähinäremmin paksu nahkavyö sattui piipunsuun kohdalle, jonka puuluoti läpäisi ja kuitenkin sen verran rikkoutui, että vatsaan tuli vain hänen vatsanahkaa rikkova haava. Palasi seuraavana päivänä laastaroituna palvelukseen..
KP:llä ammuttiin paljon, mutta onnettomia louskujahan ne olivat. Syöttöhäiriöitä koko ajan. Harvoin 4-5 patia enemmän sai menemään samaan sarjaan. Ehkä ammuttu jo väljiksi aikoinaan. Saattaapa olla, että muistan rynkyn patit väärin. Räkäpäitäkin niillä kyllä ammuttiin, eikä esim. tuo 7,62 x 51 Nato taida tuntea puupäitä ollenkaan.
Luulenpa, että muistan sittenkin oikein. Mun aikoina kanniskeltiin aitoja Kalashnikovin rynkkyjä, AK-47. Jossain vaiheessa tosin sitten oli pykälässä suomalainenkin, RK-62. Kalashnikoveissa käytettiin räkäpäitä - niitä saa näköjään edelleen kaupasta Taalan kappale - ihanan kallista.
Puolustusvoimilla ei ole ollut AK-47:sia. Ensimmäisissä Valmetin RK 62:ssa oli peltinen pistoolikahva ja etutukki. Wikipediassa on virhe; sekoitat varmaan sen takia..?
En sekoita. Olen itse kantanut semmoista AK-47 mallia pusikossa pari kuukautta. Kyllä niitä oli. Sekoittaahan niitä ei voi, koska RK 62 on putkiperäinen, Kalashnikovissa on puinen perä. Ed. Historiatietojen mukaan Suomeen hankittiin noin 20000 Kalashnikovia ja 76000 Steniä - sellaistakin kanniskelin muutaman ajan, mutta ampua sillä ei enää saanut. Yleisesti katsottiin Stenin olevan vaarallisempi ampujalle kuin kohteelle.
Se oli sikäli kiva ampua, että ei tuntunut ollenkaan potkivan vastaan. Tuntui että sillä vaikka kirjoittaa nimensä ladon seinään
^ Minulla on niistä Suomi-konepistooleista muisto, että kun sarjatulella ampui, niin varsin usein kävi niin, että ase jatkoi ampumista vaikka sormi oli jo poissa liipaisimelta. Nehän olivat niitä viime sodissa olleita, ilmeisen loppuun käytettyjä aseita.