Minulla onneksi pysyy. Useimmiten juon ainoastaan yhden iltaviskin, joskus kaksi. Se eka on kuitenkin aina paras! Yleensä kulutan noin tunnin yhden hyvän viskin seurassa.
Pitkän ja rankan viikon jälkeen tänään avautui Ardbeg Corryvreckan josta juuri kaadoin lasiin puoltoista sormellista. Seuraavaksi levylautaselle menee Amon Tobinin uusi levy joka tuli postissa eilen ja kännykkä sulkeutuu. Saa hetken ottaa rennosti jo ennen iltasaunaa.
Viskilähetys Saksasta kävi Postin toimesta oudosti kääntymässä itä-Helsingissä, mutta löysi onneksi lopulta tiensä oikeaan osoitteeseen. Olen kerran maistanut samplen tätä Glenallachie 10 Cask Strength Batch 5, oli törkeän hyvää! Batch 4 valittiin taannoin maailman parhaaksi viskiksi, jonka jälkeen hinnat nousi taivaisiin. Tämän johdosta myös Batch 5 ja 6 myytiin loppuun alta aikayksikön. EU:n alueelta näitä oli haastavaa löytää, lopulta ostin nämä viskiforumin yksityishenkilöltä. Toinen pullo avataan huomenna perjantaina, toinen päätyy viskikokoelmaani. Perjantaita odotellessa!
^ Onko noiden eri viskien mauissa ihan oikeasti merkittäviä eroja? (Ko. tapauksessa pullo on ainakin nätin näköinen).
Luultavasti kyse on samasta kuin onko juustoissa eroja. Jos nälkäänsä ja proteiininhimoonsa syö, niin erot ovat toissijaisia paitsi mietoja voi vetää enemmän kerralla. On laatuja jotka jäävät kokonaisvaltaisina aistimuksina puoleksi tunniksi olemaan. Itse ostan mieluummin 30 euron (kilohinta) juustoa kuin "vastaavaa" viinaa. Viinoihin pyllistämättä! (Sorry että sanon viskiä viinaksi. Alkoholiksikin.)
Kas, meilläkin on sentään jotain yhteistä. Erilaisia juustoja päätyy usein meikäläisenkin ostoskoriin, viinoja ei koskaan. Niinpä, esim. jotkin homejuustot.
Vaikka en viskistä mitään ymmärrä, tai erityisesti pidäkään, niin olen tämän itsekin havainnut. Kauan sitten minulla oli samanaikaisesti perus-Grantsia ja Grants Glenfiddichiä. Tein A-B-testin. Silloin ymmärsin, että tämä ei olekaan mielikuvitusta. Jälkimmäisenä maistoin perusjuomaa ja irvistin.
YLE:n uutissivuilla kerrottiin: Viski voi pian olla tärkeä raaka-aine auton tankin täytössä. Skotlantilainen biotekniikan alan yritys kehittää parhaillaan teknologiaa, jonka avulla polttoainetta autoihin voitaisiin tuottaa kestävämmin. Yhtiön käyttämä raaka-aine saadaan viskin tislaamisen sivutuotteena syntyvästä mäskistä. Autolla ja kuskilla sitten mahdollisesti jossain määrin samat juomat… Toivottavasti niitä nautitaan ja kulutetaan kuitenkin eri aikaan…
Perjantai ja uusi pullo avattu: Dalmore 12 Sherry Cask Select. Koska pullo on juuri avattu, saa viski hengittää pari tuntia lasissa ennen kuin maistan. Hyvää viikonloppua!
Eilinen Dalmore 12 Sherry Cask Select oli makea, mutta hieman mielikuvitukseton. Johtunee matalasta alkoholiprosentista (43%), vähintään kolmisen prosenttia lisää olisi tehnyt hyvää. Pullo on ollut kokoelmassani jo jonkin aikaa, enää varon ostamasta näin mietoa viskiä.