Olen huomannut digikuvissa sellaisen asian että kuvat on liian teräviä. Varsinkin henkilökuvissa tuppaa olemaan liian terävää. Tietty kuvien terävyyttä voi vähentää mutta kuinka moni sitä tekee? Minun mielestä jos halutaan luonnetta kuviin ei sellanen ylitarkka kuva ole aina hyvä. Myös maisemakuvissa sellainen etualalta aivan äärettömään tarkka kuva ei ole mielenkiintoinen.
Aika usein kai ajatellaan, että kuva on sitä parempi mitä terävämpi. Liittyy ehkä ajatustapaan valokuvasta ensisijaisesti (ellei pelkästään) "objektiivisena" dokumenttina, jolloin jotenkin vaistomaisesti ajatellaan että maksimiterävyys = maksimimäärä informaatiota. Piktoralistinen traditio on ehkä huonommin tunnettu. Ja edelleenhän keskustellaan intohimoisesti siitä, onko objektiivi X aukolla Z hieman terävämpi kuin objektiivi Y.
On se ongelma kun kaikkien kuvien pitää olla terävämpiä. Se muuttaa kuvan merkitystä. Siitä tulee enemmän dokumentaatio väline kun tunteiden välittäjä. Näin ajaudumme pois siitä että valokuva on taidetta.
Niinpä, jopa kittilinsseillä saa aikaan terävää jälkeä kun himmentää. Aloitin digikuvaanmisen Pentaxin k10d 18-55 setillä ja silläkin sai riittävän terävää jälkeä aukolla 8. Ainoa ongelma oli oikeastaan oli backfocus, joka oli kameran ei objektiivin vika.
Nykyisin näkee mm. uutiskuvissa sellaisia, ilmeisesti syväterävyyttä pinoamalla tehtyjä kuvia, jotka ovat teräviä kulmasta kulmaan, reunasta reunaan ja läheltä äärettömään. Niistä syntyy usein hämmentävä ja epäluonnollinen vaikutelma katseen jäädessä harhailemaan eri yksityiskohtiin. Eihän ihmisen näkökään toimi niin, vaan terävänä näkyy vain se mitä nimenomaan juuri nyt katsotaan. Kuvaajan tehtävä on poimia näkymästä se mihin haluataan katsojankin kiinnittävän huomionsa, ja luoda sellainen kuva, jossa myös katsoja näkee korostetusti (terävänä) juuri sen. Huomioitavan kohdan esiin nostamiseksi kuvaajalla on pääsääntöisesti kaksi keinoa, tarkennus ja syväterävyyden säätäminen. Nykykameroiden tekniikka auttaa paljon tarkennuksessa, mutta syväterävyyden hallinta jää kuvaajan vastuulle, eikä se olekaan ihan simppeli juttu. On samanaikaisesti hallittava monta muuttujaa, jotka siihen vaikuttavat: polttoväli, aukko, esiin nostettavan kohteen etäisyys, kohteen koko suhteessa koko kuva-alaan, ja kohteen laajuus syvyyssuunnassa. Hiukan helpommaksi homman ja sen oppimisen tekee muuttujien vähentäminen niin, että käyttää aina yhtä ja samaa kiinteäpolttovälistä objektiivia. Zoomillakin se on helpompaa, jos valovoima pysyy kiinteänä eikä heikkene polttovälin kasvaessa kuten usein ns. kittilinsseissä.
Kameroiden ml. kännykät automaattisessa kuvankäsittelyssä taitaa keskeinen terävöittämiskeino olla ns. ääriviivakorostus. Sama löytyy myös varsinaisista kuvankäsittelyohjelmista. Sen näkee kun digikuvaa suurentaa riittävästi. Ohjelman tunnistamat ääriviivat ovat korostettuja ja pienemmät mutkat niistä pantu suoriksi, jolloin kysymys kyllä ihan muusta kuin oikeasta terävyyden lisäyksestä, mutta pienessä koossa kuvaa katsotatessa kuten puhelimen ruudulla se näyttää toki hyvältä. Ennen digiaikaakin ääriviivat saatiin esiin, mutta jo kuvaa ottaessa valaistuksella. Suora myötävalo (=litteä) tekee litteän kuvan, mutta valo useammasta suunnasta nostaa ääriviivoja esiin ja luo kuvaan kolmiulotteisuutta. Vanhoissa valokuvausoppaissa on esimerkiksi potrettikuvaukseen ns. kolmen valon sääntö, tai vähintään kaksi valolähdettä ja heijastin. Kun valoa tulee kohteeseen myös sivulta ja ylhäältä, kohde erottuu taustasta. Terävyys säilyy aidosti, eikä yksityiskohtia kuten kasvojen ihokarvojakaan poisteta. Digitaalisessa ääriviivakorostuksessahan sellaiset leikkautuvat pois, ja moni voi toki muotokuvastaan sellaista toivoakin. Luonnonvalossa kuvatessa kannataa välttää suoraa myötävaloon kuvaamista. Sivuvalo tuo kuviin enemmän ääriviivoja ja kolmiulutteisuutta. Itse tykkään esimerkiksi kasveja kuvatessa iltavalosta. Auringon ollessa alempana sivuvalo korostuu.
Osaajat osasivat tehdä sen myös pimiössä, siitähän perityy nykyisinkin terävöintiin käytettävän suotimen nimi unsharp mask, epäterävä maski. Tekijöitä ei tosin ollut ihan jokaisessa kamerakerhosssa.
Juuri tätä suuntaa tarkoitin, koska ei onnistunutta kuvaa ole mitään järkeä alkaa yliterävöittämään ja toisaalta terävyyden osalta epäonnistunut kuva on roskiskamaa, koska ei sitä enää millään terävöityksellä pelasteta.
Kenen mukaan kaikkien kuvien pitää olla terävämpiä, jos se on sun mielipide niin ei se tee siitä kaikkien mielipidettä ? Kuvan merkityskin muuttu vain siltä osin, että siitä tulee joko realistinen tai epärealistinen, koska ei ihminen lähtökohtaisesti näe asoita epäterävänä jos näössä ei ole vikaa ja en nyt tarkoita mitään yliterävöittämistä, koska sille ei ole mielestäni mitään tarvetta. Ja jos pitää ainoastaan tuhnua kuvaa taiteena, niin kannattaa pysyä filmissä tai käyttää softfocus lasia tai suodinta. Suurin ongelma on ehkä puhelimet, joissa softalla kuvaa yritetään parantaa niin merkittävästi.
Voihan sitä aukkoa pienentää vaikka kuinka paljon, jos syväterävyydellä ei ole mielestäsi mitään merkitystä. Tässä on se hyvä puoli, ettei mene laseihin paljon rahaa kun ostaa vaan niitä pimeimpiä laseja.
Samansuuntaista huomiota. Vaikka kyse olisikin ns. dokumenttikuvista, joissa sattuu olemaan varsinaisen kohteen lisäksi myös kokonaisuuteen kuuluvaa todellista maisemaa. Kuva on voitu yliterävöidä siten, että muutaman sadan metrin päässä olevissa koivuissa yksittäiset lehdet näkyvät ja vielä "terävinä" (lue: rakeisina). Luonnotonta. Eivät minun kuivuuden vaivaamat ja kaihiset(?) silmäni sellaista luonnossa erota.
Tuon voi tosiaan lukea niinkin, että epäterävä kuva on taidetta. -No, voihan se ollakin. Mistäpä minä tietäisin...
Vähäsen riippuupi siitäkin mistä niitä "puheita" seuraa. On monenlaista sometuutin - tynkää nykyisin. Vanhojen papparaisten itsetunnon nostattamis -terapiaa, latexfetissiryhmää, pihakasveille puhujien kuiskausharjoituksiin tarkoitettua ja vaikka mitä. Mutta onneksi on myös mahdollista puhua, keskustella ja oppiakin (esim. kuuntelemalla) ihan perinteisin metodein. Sitten on hyvä tietää ettei besserwissermäinen ylimielisyys oikein tue uuden oppimista. AINA voi oppia uutta ja oppimisen harrastaminen pitää mielen notkeana ja edistää monin tavoin elämänlaatua. Sisältöä elämään, rakkaat ihmiset!
Taiteesta puhuvat myös ITE-taiteilijat ja minusta kaikki puhe siitä on hyväksi. Kaikki, ainakin jossain mielessä, vaikka kamerakerhomainen yksinkertaisuus onkin tukahduttavaa ja luotaantyöntävää kuva-ajattelun kirjallista ilmaisua. Pitäisikö vielä määritellä kamerakerhomainen? "Kaikki tietää". "Kyllähän te tiedätte". edit. Mikähän siinä on että kuvien suhteen sitä on ikäänkuin sallivampi mutta kun ruvetaan kirjoittamaan kuvista niin nousee niskakarvat pystyyn..
Onkohan algoritmitkin niin teräviä että kuvien muotoja ja sisältöjä tulkitsevat ja mainonta on välitöntä ja visuaalisesti sopivaa. Mihin tälläinen terävyys vielä johtaa! Digikuvat on niin teräviä. Ihmiset vasta haluavatkin olla.
Ketjun aloittajankin mielestä "keskustelu" purkautunut jo hieman eihepiirillisen veräjänsä ulkopuolelle? Omasta puolestani totean että kukin pitöäköön kuvansa niin terävinä kuin diggailee. Se on teknisesti ihan mahdollista toteuttaa. Mukavaa päivänjatkoa edit. Onneks tuohon^ oli tullut, kirjoittaessani, jo alkuperäiseen aiheeseenkin liittyvä postaus. Hyvä "Mirrored"!