Ostin viime vuonna Godox TT350-salaman digikameran kaveriksi. Nyt halusin käyttää sitä myös uuden kotitekoisen (ultrasimppelin) filmikamerani kanssa, ja rupesin tutkimaan sen (Godoxin) käyttöohjetta: mitenkäs tässä saadaan automatiikka käyttöön - siis valotehoa säätelemään? No. Ei saada. Valotehoa voi säätää TTL:llä, jolloin siis asian hoitaa kamera. Mutta salamassa itsessään ei ole automatiikkaa. Nolo juttu. Piti sitten kaivaa hyllystä n. 20-vuotias Metz, jossa automatiikka on. Godoxissahan on edessä ikkunantapainen, jonka luulin kätkevän valon mittauskennon. Mutta siellä taitaakin olla kenno vain "optic"ia, eli orjana toimimista, varten.
Minä suosin Metz MZ-40. Se on hyvä ja luotettava, mutta onhan uudempia vastaavanlaisia kiinalaisia suoraan kaupasta ostettavia.
En nyt ihan ymmärrä, ei se sen Godoxin vika ole että käytetään kahta toisilleen soveltumatonta tuotetta yhdessä.
Joo, ne Godoxit toimivat pääsääntöisesti kameroiden valotusautomatiikkojen kautta tai manuaalisesti merkkikohtaisella kauko-ohjaimella. Noissa isommissa pömpeleissä on X-täsmäys, mutta pikkusalamoissa ei taida kovin monessa olla.
Kuten kamera ja salamalaite? Hieman vanhemmissa salamalaitteissa oli yleensä yhdysrakenteinen mittaussysteemi, joten niitä saattoi käyttää automaattitilassa minkä kameran kanssa tahansa, tai jopa ilman kameraakin. Joskus 20 vuotta sitten siirryttiin yleisesti kameran mittausjärjestelmiin perustuviin merkkikohtaisiin kytkentöihin, siis johonkin TTL-tyyppiseen. Ekoja taisivat olla filmin pinnasta heijastuvaa valoa mittaavat reaaliaikaiset systeemit ja sittemmin suljinverhosta esisalaman heijastusta mittaavat. Jonkinlainen edelläkävijä oli Olympus, jonka OM2-mallin mittaussysteemi perustui filmin pinnasta heijastuvaan valoon jo v. 1974. Salaman sisäinen automatiikka on kai katsottu ja vanhanaikaiseksi ja tarpeettomaksi, mutta olisihan silläkin paikkansa vanhojen kameroitten kanssa.
Yksi tapa välttyä kuvatunlaisilta yllätyksiltä, on lukea ostettavaksi suunnitellun tuotteen spesifikaatiot ennen lopullista ostopäätöstä. Esim. tuon Godox TT350-salaman spekseissä kerrotaan aika selvästi, että laitteessa on kameramerkkikohtainen TTL-automatikka. Muunlaisesta automatiikasta ei näytä olevan mainintaa.
TTL-systeemit ovat käteviä, jos kuvaa pääasiassa keskiharmaita kohteita. Muutoin en ole oikein oppinut käyttämään niitä, vaikka nykyiset ovatkin aika eteviä. Jotenkin tuntuu, ettei homma ole omassa hallinnassa, jos kamera arpoo salaman tehon sen mukaan, mitä ja missä kohden kuva-alaa sattuu mitäkin olemaan. Pitäisi joskus oikein kokeilla. Mustapukuinen ihminen vs. sama asetelma, mutta valkoinen puku. Kuinka paljon on eroa kasvojen valaistuksella?
Itse kuvaan vain M-valotuksella kun kamera muuten valottaa kuinka sattuu, mutta TTL-salamaa tulee käytettyä aika paljon, se ei heittele läheskään mun kuvauskohteissa niin paljon kuin kameran automaattivalotus. Vasta uudemmissa Canonin salamoissa on salaman A-valotus muoto, ennemmin ei ole ollut. Mutta tämä aloittajan Godox-juttu on ihan normaalia, salamasysteemeissä on tosi paljon yhteensopimattomuusongelmia. Canonin digilläkin vähänkin liian vanha salama ei toimi kunnolla vaikka välillä toisin väitetään.
Niinpä, vaikka kyllä filmikameran kanssa on mukava harrastaa makrokuvausta vaikkapa paljelaitteen ja makro-objektiivin kanssa ja valaista kohdetta salamalla. Siinäpä on jonkinmoinen laskutehtävä aukon määrittämiseksi, jos automatiikkaa ei ole.
Niinhän se on, että automaatti ei aina valaise oikein, mutta sitä varten digikameroissa on varsin kätevä salamakorjaus, joka toimii kuten valotuksen korjaus P-tilaa käytettäessä. Koska salamalla kuvataan usein tilanteissa, joissa korjaus on oltava nopea ja se on minulle niin tärkeä, olen omissa Panasoniceissani varannut (uhrannut) yhden funktionäppäimen juuri siihen tarkoitukseen. Siis painan näppäintä ja sitten rullasta säädän salamaa.
Wanhan Liiton porukalle pikkujuttu. Ohjeluku + vetämälisäys, ihan vakiopuuhaa. Silloin sotien jälkeen, siis.
Laskutehtävä: - Kamerarungossa on 100 ASA filmi - Palkeen pituus 100 mm ja palkeessa kiinni 50 mm polttovälin objektiivi. - Objektiivin etulinssin pinnasta kohteeseen matkaa: 200 mm - 45-asteen kulmassa 200 mm etäisyydellä kohteesta on salama, jonka ohjeluku on 40, 100ASA Mikä on oikea aukko? (Laskun mahdolliset välivaiheet voi laittaa näkyviin).
I Sillä lailla helppoa päässälaskuaritmetiikkaa, että pärjää niillä kadella helpoimmalla kertotaululla. Sekä flmiherkkyydet, valotusaikojen asteikot että aukkoarvot kun ovat toleranssien rajoissa pyöristäen käytännössä aina kahdella tai viidellä jaollisia.
Tämä on jännä. Mutta: mitä tarkoittaa se, että salama on "45-asteen kulmassa"? Oletan, että se on 45-asteen kulmassa kameran ja kohteen väliseen suoraan. Mutta sattuuko salama vain sijaitsemaan tässä kulmassa, mutta ei osoita suoraan kohteeseen? Ehkä se osoittaa suoraan eteenpäin, siis ohi kohteesta? No, oletan, että salama osoittaa suoraan kohteeseen. Etäisyys on 1/5 metriä, joten ohjeluvun mukaan aukoksi saadaan 40/(1/5) eli 200. Toisaalta objektiivi on siirretty 2*polttovälin päähän, eli koko väli on kolminkertainen, ja tarvitaan 3 aukkoa lisää. Aukoksi tulee 200->141->100->71. Menikö oikein?
Juuri näin, sanallisiin laskutehtäviin on hyvä laittaa jotakin ylimääräistä hieman hämäävää tietoa… Toivottavasti saamme joltain Wanhan Liiton porukan edustajalta kysymykseen vastauksen…
Oikeastaan pitäisi pirauttaa jollekin niistä Wanhan Liiton kavereista, mutta vanha päässälaskukikka voisi toimia. Muutetaan senttimetrit aukoiksi. 50 millinen on äärettömään tarkennettuna 5 cm filkasta, leikitään sen vastaavan aukkoa 5. Sitten laitetaan 100 mm paljetta, saadaan 15 cm, edellyttäen, että objektiivin oma jenka pidetään siinä äärettömän asennossa. Olkoon se aukkoa 15 vastaava luku. No, 5.6 ja 16 saavat olla tarpeeksi lähellä, joten valotuksen korjaus on (suunnilleen) kolme pykälää, 5,6 -> 16. Ja kuten edellä on todettu, kolmen aukon korjaus siihen 200 johtaa luvun 71 kinthaalle.
Valotuksen korjaus saadaan myös vetämien suhteen neliönä. 150/50=3, 3ˆ2=9. Yhdeksän kertoimena vastaa sekin likimain kolmea aukkoa.
Tuosta tuli mieleen vanha lehtijuttu kuvaajasta, joka oli teettänyt 55 mm Micro-Nikkorista f:90 -version. Vaihdatti huollossa himmentimen kiinteään reikään. Tarkennus hoitui toisella samanlaisella objektiivilla, valotus sitten kiinteäreikäisellä. En muista, mitä hemmo kuvasi, mutta suuri syväterävyys oli tarpeen. Kaveri olisi varmaankin ilahtunut ikipäiviksi nykyisistä pinoamisohjelmista. Makrokuvaaja ottaa 200 valotuksen sarjan siirtäen kameraa askelmoottorilla, ja ohjelmisto kasaa terävän kuvan.
Kätevää. Joskus nuorena opiskelijana kun olin juuri saanut hankittua sellaisen tavallista taskulaskinta vain hieman kookkaamman BASIC-ohjelmoitavan taskutietokoneen, oli sitten mukava tehdä ohjelma tämän oikean aukon laskemiseksi siinä lähikuvaustilanteessa. Laitoin ohjelmaan dataksi palje- ja salamavalmistajien ohjekirjoissa olleita taulukoita aukon määrittämiseksi ja sitten jos ohjelmaan syötti sellaisia kuvausetäisyyksiä ja/tai palkeen pituuksia yms. joita ko. taulukoissa ei ollut, niin sitten ohjelma käyttäen lineaarista interpolaatiota laski sopivan aukon annetuille lähtöarvoille. Tuolloin taisi kaikenlainen säätäminen kuvatessa olla joskus jopa kiinnostavampaa kuin se lopullinen kuva.