Minusta kirjojen lukeminen yleensä edellyttää ihmiseltä jo sikäli paljon, että on jo arvo sinänsä. Meillähän on myös oma "selkosten proust", joka jakaa mielipiteitä. Nuorena miehenä luin Koillismaa-sarjan ja Iijoki-sarjaa sieltä täältä. Haaveissa olisi viimeistään eläkkeellä lukea molemmat sarjat järjestyksessä läpi.
”Tuosta Powellin teoksesta olen itse suuresti nauttinut ja saanut ajattelemisen aihetta, mutta jollekulle toiselle lukijalle se voi olla aivan tylsä ja mitäänsanomaton. Niin kuuluu ollakin.” Tätä tylsä ja mitäänsanomaton -aspektia olen monesti miettinyt. Itse olen hehkuttanut kirjoja toisille, jotka ovat ne lukeneet ja sitten kommentoineet, etteivät ymmärtäneet niitä kirjoja. Mutta ihan tarkkaan ottaen, mitä kirjasta - tai taiteesta ylipäätään - pitää ymmärtää? Eikö tuo mainitsemasi ajattelemisen aihe riitä?
Saattoi löytyä kirjoittajien ajatus filosofiasta, minkä toki jo tiesinkin. Mutta toisaalta - en minä sitä etsinytkään.
Luin tämän kirjan nyt toistamiseen. Enpä muistanutkaan, miten hieno, lyyrinen, inspiroiva kirja olikaan! Suosittelen.
Nuoruuden lukemistoa. Liittyy muutenkin omaan elämään mutta sitä turhaa avara enempää täällä. Hyviä muistoja... (Tämä liittyi Hessen "Narkissos ja Kultasuu" -kirjaan)
Jevgeni Jevtušenkon "primitiivejä". Olen aina toivonut, että tekstini ymmärtäisi yhtä hyvin aidanvieren rapajuoppo kuin soluja setvivä biologi. Aina en ole onnistunut: useimmiten olen ollut liian primitiivinen. -Jevgeni Jevtušenko
Ennestään vähän tietämäni, mutta mielenkiintoisen viitekehyksen lisäksi Herta Müllerin kirjoissa on viehättänyt hänen runollisenakin pidettävä proosansa.