En oikein tiedä kuinka voisin vielä laajentaa. Jos joku on ollut kaikkiruokainen niin minä. Silti lapsuuden kotikokemukset ja tunteet niin harmoniikasta ja vanhasta musiikista kuin hevistä ovat aina voimakkaimmat. Toinen tuli isältä ja toinen isobroidilta.
Enpä minä tässä mitään ”lippuja” kanna, eikä minun ole tarkoitus laittaa eri musiikkityylejä mihinkään paremmuusjärjestykseen. Ihmettelen vain sitä, että miten joku jaksaa kuunnella samoja juttuja ihan oikeasti useita satoja kertoja uudestaan ja uudestaan. Joo, Maria Kalaniemi on minullekin musiikkinsa kautta tuttu ja pidän siitä myös…
Se noissa on ihmeellistä, ettei ne olekaan samoja aina vaan. Tuossa edellisessäkin Purplessa oli taas ihan uusia ulottuvuuksia, joita digitaalinen käsittely ja nettiaika tuo. Enkä mä tota esitystäkään ole muistaaksni ennen kuullut saati nähnyt. Myös se kuinka aika seuloo jyvät akanoista. Tai kuinka Hendrixiltä on tullut 2000-luvulla mielettömästi uutta ja hienoa, kun Henkan isä kuoli ja perikunta pääsi yhteisymmärrykseen. Ja tuo 60-70 taitteen rock ja proge on myös ainutlaatuista musiikillisesti. Kannattaisi tutustua ettet vaan jämähdä kaavoihin. Se on muuta kuin ne muutamat usein kuullut kappaleet. Mutta jos ei hudaa niin sitten jotain muuta. Oikeasti asia on niin, ettei juuri kukaan ole täydellisen kaikkiruokainen. Ainakaan samaan aikaan, kausia sen sijaan on. Radiosta tulee loistavia musiikkiohjelmia. Mutta sielläkin on sama juttu: ei voi kuunnella yhtäaikaa ykköstä ja suomea. Jotkut jämähtää ykkösen puolelle eikä laajene maku ja tajunta - pakko sanoa noin samankevyisenä vastaheittona.
No, ehkäpä ei kannattaisi täysin vieraalle ihmiselle ruveta tuollaista selittämään. Sinulla ei ole aavistustakaan siitä, mihin minä olen tutustunut ja mitä ”aarteita” minun levyhyllystäni löytyy jne. Itse olen ottanut kantaa lähinnä siihen, mitä olen nähnyt näillä foorumeilla ja mitä ihmiset ovat itse kertoneet kuuntelevansa.
Wagnerin Nibelungin sormus -sarja mennen tullen autoillessa. Soitossa Daniel Barenboimin johtama sarja Bayreuthin musiikkijuhlilla 1990-luvun alussa.
Ajattelin, että Bach voisi kuulostaa hyvältä tuolla soittimella. Eikä paljon toisin ole, paitsi ehkä äänityksen suhteen.
Kuuntelen jotakin 70-luvun sekalaista ulkomaista musiikka kotona yläkerras tietsikan ääres Spotifylta. Bluetooth-Peltorit päässä, siirrettävä ilmalämpöpumppu huutaa vileressä ettei kämpän lämpö nouse 30 asteeseen niinkuin ulkona on käymässä. Aika hyvä olo.
Dowlandin musiikissa esiintyy ensimmäisiä kertoja kahden johtosävelen kadensseja. Soitin toukokuun lopussa erään dowlandin biisin duettona.