Testasin tänään ekaa kertaa Z6. Etsin on todella hyvä, saattaa saman hintaluokan kilpailijat häpeään. Ergonomia on parempi kuin Sony, samaa tasoa kuin Olympus. Runko on tukeva ja kestävän oloinen. Käyttöliittymä vaatii joiltakin osin kehittämistä. Vakuuttava tuote.
Voihan se siltä tuntua kun uusi laajempi haukkaa muut aamiaiseksi. Mutta ei se tosiaan taidakaan olla FE objektiiveille varsinaisesti tarkoitettu vaan yhteentoimivaksi muihin AF-sovitteisiin, esim. Canonia nyt Sonyssa käyttäville, mikä lie aika yleistä. Shoten/Techart TZE Nikon Z-mount to Sony E-mount adapter (mount converter) to be officially announced next week - Nikon Rumors
Eye-af taitaa toimia jo. CP+ 2019: Nikon Z7 Eye AF side-by-side with Sony a7R III Saas nähdä mikä vuosi on silloin kun pääsee toteamaan sähköisen etsimen kehittyneen siihen asti ettei tule optista ikävä kontrastikkaassakaan kohteessa.
Zeissin 55-millinen on kymmenen vuotta vanha, mutta edelleen top viidessä terävin lasi, mitä Sonyihin saa. Aberraatio-virhettä syntyy, kun värit eivät tarkennu samaan polttotasoon. Eihän sellainen objektiivi voi tuottaa terävää kuvaa.
ACR:n profiili korjaa aika hyvin, jos k.o. opiskalle on sellainen tehty, tai jos sen tekee. Digitaaliset korjaukset mahdollistavat nykyiset hiukan suruttomammin valmistetut optiikat, ja toisaalta vanhojen objektiivien kuvanlaadun parantamisen aika paljon.
No teoriassa kun näkyvä ca poistetaan väriaberraatioisen objektiivin kuvasta ei se paranna sitä kuvitteellista kuvanlaatua mitä syntyisi jos nekin säteet piirtäisivät tarkkaa tarkennostasolle. kuvausvirhe, aberraatio Eikö Z50 ole "yhtä täydellinen" kuten tuo tuhannen euron Zeiss 55? #464
Saattaa olla, että kuvitteellinen kuvanlaatu ei tosiaan parane. Todellinen kyllä paranee; siis se, mikä on vaikkapa tulostettavissa paperille.
Juuri näin. Tulkitsin vain niffen sanoman. "Ei voi olla terävää" on hyvällä tahdolla siinä ihan oikein sanottu. Epätäydellisestä voi saada toki parempaa kun korjataan kuvankäsittelyssä. Taustalla kummittelee jonkinlainen täydellisyyden hajatelma. Sigmalla on insinöörit ottaneet vallan. 1200g 40mm f1.4 mutta kyllä testit ropisee. Sigma 40mm F1.4 DG Art HSM, Canon
Osin toki. Noin periaatteessa; jos eri värit taittuvat aberaation johdosta hieman eri tavoin, ja poikkeamat korjataan digitaalisesti, vedetään ne värit kohdalleen - niin miksei voisi olla terävää? Eihän kuvasta näe, ovatko värit kohdallaan optiikan vai käsittelyn ansiosta?
No tuo on maailmankatsomuksellinen juttu jo. Mitä tarkoitamme kun sanomme jotain. "Periaatteessa". Teoriassa. Kuitenkaan edes käytännössä et niitä valonsäteitä saa jälkikäteen taittumaan sinne mihin ne optimaalisessa tilanteessa olisivat pitäneet täydellisessä objektiivissa taittua. P.S. "Eihän kuvasta näe, ovatko värit kohdallaan optiikan vai käsittelyn ansiosta?" Jos et kuvasta, niin kuitenkin toiseen vertaamalla, joka on otettu tältä osin täydellisemmällä optiikalla. Tai ehkä tarvitaan vielä kolmas ja neljäs kuva, korjatut ja korjaamattomat versiot. Toki riippuu havainnointitavasta huomataanko ja tietenkin siitä, mitä objektiiveja vertailemme keskenään. Eron pitää olla huomattava, jotta sen voi huomata. Wittgensteinin hengessä.
Köhöm herrat! kyllä se taitaa mennä kuten Sakke kirjoittaa Kuva on kuva, siis lopputuote. Mutta on maailmankatsomuksellista esittää arvoasetelmia siitä, onko "oikeampaa" tehdä kuvan laatua kuvaushetkellä objektiivin ja kennon yhtestyönä kuin digitaalisen datan käsittelyssä joko kameran sisäisessä prosessoinnissa tai jälkikäteen tietokoneella. Onko ajatuksena, että jossakin on kuitenkin olemassa se "alkukuva" jossa siinäkin kaiken pitää olla oikein? Jos syntyy epäilys, että alkukuvassa on ca:ta, niin loppukuvassakin on vikaa, vaikkei sitä vikaa voikaan havaita? Tämä siitä huolimatta, että alkukuva on nollia ja ykkösiä, ja siis muodossa jota ei visuaalisesti voi ymmärtää. Tämä samaa "autenttisuuden" puolesta taistelua käydään lukemattomilla muillakin valokuvaustekniikan rintamilla. Tällä foorumilla esimerkiksi toistuvasti kauhistellaan modernien objektiivien tyyny/tynnyri vääristymiä vaikka aivan hyvin tiedetään, ettei noilla vääristymillä ole juurikaan väliä digikuvaamisessa. Digikuvasta vääristymät katoavat automaattisesti kunhan oikeat aseteukset on valittu kameraan ja/tai kuvankäsittelyohjelmaan. Eli vaikka vääristymä olisikin, niin kenenkään silmä ei ehdi sitä nähdä kun se jo elektronisessa etsimessä korjataan. Wittgensteinin hengessä voidaan siis keskittyä niihin eroihin jotka voidaan huomata?!
Vikaa kuvassa ei ole kun sitä ei havaita. Siitä on tietenkin lähdettävä. Sama pätee hyviksi mieltämiimme ominaisuuksiin. Ei niitä ole, jos niitä ei havaita. Tämäkin on toki mielipide ja näkemys maailmasta. Käsitteesi "loppukuva" on erikoinen. Originaalista voimme valmistaa yhä uusia erilaisia versioita katsottavaksi eli johonkin tarpeeseen. Kameran tallenne (alkukuvako?) asettaa rajoja sille, mitä siitä voidaan saada aikaan. Ja niin joo, siis autenttisuustaistelusta ei osaltani ollut lainkaan kyse. Ei siis ollut samaa eikä edes taistelua. Sen sijaan juuri näin:
Nomadilla oli ehkä pikkaisen olkiukon rakentelun hajua tossa, mutta kai tässäkin: Kuinkahan pitkälle niitä ykkösiä ja nollia oikein voit järjestellä? Joskus puhuit siitä kuinka tiheämmät kennot (kasvava resoluutio) parantavat heikon objektiivin kuvaa ja ehkä M43 myös on samalla periaatteella pian keskari. Eikö jutussasi ole hieman makua, kuinka kameran tallenne (alkukuvako?) ei "periaatteessa" asetakaan rajoja sille, mitä siitä voidaan saada aikaan? Yhtäaikaa peräänkuulutat empiriaa todellisuuden havainnointiin ja samalla olet mahdottoman tulevaisuudenuskoinen, digiuskoinen, noissa 'teoriassa' ja 'periaatteessa' -kehitelmissäsi. Verrataanpa vaan viimeistä siihen mitä juuri edellisessä sanoit: "Ei ollut vaikea huomata, että erityisesti ca:ssa on Sony Zeiss Sonnarin hyväksi selkeä ero joka näkyy varmaan maallikollekin. Ja epäterävän alueen värivirheet ovat vaikeita poistaa."
Nomad on ihan totaalisen hakoteillä, kun se ei ole tehnyt tuollaisia kuvia tarpeeksi. Ei ohjelma osaa korjata, mikäli kuvassa on useita päällekkäisiä vääristymiä eli ei olekaan kuvattu pönöä suoraan edestä puolestavälistä kuvauskohteen korkeutta. Lisäksi se terävyys kyllä sillä parane, että poistetaan värejä ohjelmallisesti. Photarin terävöitys on kontrastin lisäämistä rajapinnoille ja se muistuttaa kyllä raffin etäisesti samaa terävyysvaikutelmaa, joka syntyy terävällä objektiivilla, mutta ei ole niin nättiä visuaalisesti.
No, nyt puhutaan useista eri asioista päällekkäin. Jossain kohden totesin, että objektiivin korjausprofiililla voidaan hoitaa monenlaisia vääristymäongelmia. Ne profiilithan ovat objektiivikohtaisia, eivät kuvakohtaisia. Sama korjaus lasketaan kaikkiin opiskalla kuvattuihin kuviin - parhaimmillaan huomioiden aukko ja tarkennusetäisyys. Siinä kohden ei katsota, mitä kuvassa on. "Terävöitys" sitten oikein tehtynä kyllä nimenomaan terävöittää kuvaa, kun kontrastia rajalla lisätään. Hyvin helppo on sitten lisätä sitä liikaa tai liian laajalle alueelle, jolloin tulos tosiaan on ruma, ja pahimmillaan vähentää terävyyttä.
Vastauksena kysymykseesi, olen ehta postmodernisti, enkä siis usko autenttisuuteen. Ilmiselvää on myös se, että koska postmodernisuudella on läheinen suhde todellisuuden rakentumiseen tekstuaalisesti, on postmodernisti aina enemmän kotonaan maailmassa, joka on digitaalinen - tai jota ainakin voi korjailla digitaalisesti. Mutta varmaan on totta, että rakentelen olkiukkoa. En kuitenkaa pahalla tai vastakkainasetteluja lietsoakseni tuota tee, vaan ihan jotta päästäisiin syvemmälle tähän dilemmaan. Tosikkoutta täälä foorumilla on ihan tarpeeksi (en tarkoita sinua). Käsitteistä. "Loppukuvalla" tarkoitan sitä, mitä katsoja näkee kun katsoo jonkun kuvaajan ottamaa ja tekemää kuvaa. Tämän foorumin tolkullisin konsensus taitaa koskea sitä, että kuvista - siis loppukuvista - on äärimmäisen vaikea nähdä sitä, millä kameralla se on otettu. Sama koskee myös käytettyä objektiivia. Täällähän on esim ikuinen epäselvyys siitä, että onko objektiivin maagisinta ominaisuutta, eli 3D piirtoa edes olemassa, vai onko kyse vain katsojan päässä syntyvästä mielleyhtymästä. Voisi siis myös sanoa, että "alkukuvan" ja "loppukuvan" suhde on aika löysä. Loppukuva on parhaimmillaan taidetta, tai ainakin kuvaajan itsensä toteuttamista. Alkukuva on sitä kaikkea muuta, kuten vaikka tekniikkaa tai sellaisia kuvautumisvirheitä jotka eivät vaikuta katsojan kokemukseen valmiista kuvasta. Sitten vielä alkukuvasta. Jos katsotaan foorumin toisia keskusteluja, niin alkukuvaan liitetään estoitta sellaisia asioita kuten isot pikselit, optisen etsimen paremmuus, peilin läpsähdys tai tunne käden sujauttamisesta Nikon D4:n kahvan lämpimään syleilyyn. Jos joku yrittää kvantifioida alkukuvan ominaisuuksia vaikkapa puhumalla dynamiikasta, niin hänet poljetaan armoitta suohon. Voisi siis sanoa, että vaikka juurevaa empirismiä arvostetaaniin, niin foorumin valtavirtaa on liukua tekniikasta tunteisiin vailla mitään pidäkkeitä. Enkä nyt puhu edes filmikuvaamisesta, mikä mikä sisältääkin aivan uudet vapausasteet "alkukuvan" olemuksen tulkitsemiselle
Autenttisuus on yksi valokuvaukseen aina liittyvä harha tai juuri olennainen valokuvan viehätys. Siitä keskustelusta olisi fiksumpaa pitää poissa tekniset yksityiskohdat, koska olennainen on eri fokuksessa, ehkä jopa eri suunnalla ja perspektiivissä. Jokin terävyys tai CA vaihtelee kamerassa kuten ne vaihtelee eri silmin nähtynä ja koettuna ilmankin kameraa. Mikä on luonnotonta tai luonnollista kuvan (näkemämme) toisintamista, on mahdoton rajata ja sen sijaan kaikki on hyväksyttävä. Tarinan kertominen tai esityksen tekeminen todellisuudesta. Onko totuusarvo tai ylipäätään kerronnan painoarvo riippuvainen resoluutiosta tai CA:sta? Kertooko CA:n kanssa 1010 sanaa kuvalla vai 990?