Eipä ole. Pitänee tutustua. Nietzsche, Friedrich | Filosofia.fi "Myöhäiskauden ensimmäiseksi teokseksi luetaan eeppinen runoelma Näin puhui Zarathustra (1883—1885), jota Nietzsche itse piti tärkeimpänä teoksenaan. Teoksen runollinen, uskonnollisia kirjoituksia jäljittelevä tyyli poikkeaa merkittävästi Nietzschen muusta tuotannosta."
Ei se nyt kauas kirjallisuudesta heitä, kun mietit Nietzschesi yli-ihmistä ja kirjailija Tolkienin versiota siitä. Kirja on parhaimmillaan eläytymistä vieraaseen maailmaan ja palauttamista siitä omaan mieleen.
Toisella kierroksellasi olisin voinut suositella vaihtelun vuoksi tuoreempaa suomennosta. Esimerkiksi Pikku-idis on julkaissut vuonna 2014 tarkistetun, alunperin 2008 Jari Tammen tekemän uuden suomennoksen, Nietzschen Näin puhui Zarathustra.
Kyllä se sopii kolmanneksi kierrokseksi. Kiitos vinkistä! En olisi arvannutkaan että sitä taas on suomenneltu.
Sattuu just olemaan marketin kassalla lehtitelineessä. En ole noita ostellut, mutta tämä oli iloinen yllätys. Aihetta on käsitelty aika monelta kantilta, sellaisiakin näkökulmia on mukana, jotka eivät ole aiemmin sattuneet tulemaan mieleen. Yhteenvetona voinee todeta, että on sitä maamme poliittisessa johdossa kusipäitä ollut ennenkin, ilmiö ei ole mitenkään uusi.
Se historia, jota ainakin minulle koulussa opetettiin, poikkesi aika paljon nykyisin hyväksytyistä näkemyksistä. Kai niitä "vaihtoehtoisia faktoja" olisi ollut, jos olisi osannut etsiä, mutta mistäpä sitä.
Harmi, että monessa perheessä on vaiettu menneet voimakkaan syyllistämisen vuoksi, mutta kyllähän niillä Paasikiven opeilla tosiasioiden ymmärryksestä voisi päästä pidemmällekin. Historiankirjoituksemme ei ole kovin luotettavaa, sillä siihen on ympätty paljon jälkien peittelyä, poliittisia intohimoja ja toteuttamiskelvottomia toiveita. Eikä suuret linjauksetkaan niin vaikeita ole ymmärtää, kun miettii intressejä eri aikakausina ja hylkää ison osan sattumista, suunnattoman pahuuden käyttämisestä olkipukkina ja miettii olemassaolon kysymyksiä lähtökohtaisesti. Samoja trendejä täällä kierrätetään. Välillä mennään eteenpäin ja välillä taaksepäin.
Viimeisin kirjailijalöytö on Kate Atkinson. Viides kirja, One Good Turn, nyt menossa. Vajaa kymmenen lienee suomennettu, ja ainakin Hävityksen jumala ja Elämä elmältä oli suomennettu hyvin. Kaikki Atkinsonit ovat olleet poikkeuksellisen hyvää nykykirjallisuutta.
Hyvän kirjan jälkeen tulee usein täyteläinen, mutta samalla myös tyhjä olo. Mitä sitä sitten seuraavaksi lukisi. Tällainen olo tuli taas viimeksi lukemani Hanya Yanagihara'n Pieni elämä jälkeen.
Hyvät dekkarit ovat ihan... hyviä. P. D. James on hyvä, Eric Ambler ja Alan Bradley ovat hyviä. Noin esimerkiksi. Maigretit ne vasta hyviä ovatkin ja niitä on onneksi paljon. Ja aina on klassikot, Chandlerit, Stoutit, Dickson Carrit ja van Gulikit. Puhumattakaan Westlaken riemukkaista veijaritarinoista. Hyvä dekkari on vähän kuin leppoisa souturetki järvellä hyvässä seurasa.